"Epäonnistuin, kun tein oikein. Niinkuin minulta odotettiin", lauloi Jaakko Kortekangas toimitusjohtaja tri Hackertina epätoivoissaan menetettyään poikansa Danielin (Markus Nykänen) lääketieteellisten kokeiden alttarille. Kumpikin oli palvellut samaa firmaa CoOpCota ja ollut kehittämässä samaa koelaitetta, jossa päästään syvälle ihmisen tajuntaan. Laitetta on käytetty Serenide-lääkkeen kehittämiseen. Lääke lisää tuottavuutta ja ihmiset selviävät jopa kahden tunnin yöunilla. Danielin rakastettu Aurelia (Marjukka Tepponen) palvelee samaa firmaa, niin myös Myrna (Mari Palo) ja Carl (Christian Julkin), joka on kuollut laitetta kokeiltaessa. Suuri joukko ihmisiä on saanut lääkkeestä sivuvaikutuksia, sairastunut ja vaatii syyllisten päitä alttarille. Koetta ei firma voi keskeyttää, koska työ on edennyt jo liian pitkälle. Mrs Swanson toimii firman kovaluontrisena piiskurina. Aurelia haluaa mainetta ja kunniaa ilmoitautumalla koehenkilöksi ja Daniel uhrautuu pelastaakseen hänet. Näyttämöllä pyörivät myös propagandaministeri (Koit Soasepp) ja kenraali (Petri Bäckström). Oopperan nimi Indico tulee siitä, että koelaite vie ihmisen tajunnan eri tasoille, joita kuvataan väreillä. Syvin on sininen, indigo.

Indigo%202.jpg

Kävi niin, että ennen oopperan alkua tutustuin ohjelmaan, luin tietysti tapahtumat. Vaikka julkisuudessa on kirjoitettu rock-yhtye Apocalypticassa soittavien Perttu Kivilaakson ja Eicca Toppisen oopperasta, ei minulla ollut etukäteen mitään käsitystä oopperan sisällöstä. Luettuani ajattelin skeptisenä, että onpa keinotekoinen tarina oopperassa esitettäväksi. Tarina vetäisi kuitenkin mukaansa heti alkumetreiltä ja toisen näytöksen alkua lukuunottamatta sydäntä puristi koko ajan. Siis musiikki loi jännitteen tarinan ympärille. Kiinnostus heräsi oikeastaan jo ennen ensitahtien kajahtamista, koska yleisön asettuessa paikoilleen orkesterimontusta nousi näyttämölle joukko ihmisiä vaivalloisesti kiipeillen. Tulkitsin tietämättömänä heidät työstä väsähtäneiksi, mutta he olivatkin näitä lääkkeen sivuvaikutuksista sairastuneita. Tulipa taas kerran todistetuksi, että hyvän oopperan saa lähes aiheesta kuin aiheesta. Ja onhan ahneen lääkefirman ihmiskokeet mitä ajankohtaisin aihe.

 

Se oli tämän päivän ooppera, niin aiheeltaan kuin sovitukseltaan. Eiköhän musiikkkikin ole tätä päivää. Nopeasti vaihtuvaa. Osin kaunista, niin kaunista, kuulija voi heittäytyä melodioiden ja laulajien äänien aalloille. Pidin kovasti niin Tepposen kuin Nykäsenkin aarioista. Oopperan kuoro on korkeatasoinen ja mahtavat kuorokohtaukset järisyttivät mieltä. Juuri tuolta ihmisesta tuntuu, juuri noin voimattomalta ylivoimaisen kansainvälisen yritysjätin puristuksessa. Kaikki sille uhrataan, ruumis ja sielu, juuri noin se murtaa pienen voimattoman ihmisen alleen.  Ihminen kuvittelee työn vaatimuksiin vastaavana tekevänsä hyvää, mutta kaikki menee pahimmalla mahdollisella tavalla pieleen. Ja kaiken alla ihmisen rakkaus toista ihmistä kohtaan, ihminen rakastaa niin, että on valmis kuolemaan toisen puolesta. Toinen taas on valmis kunnian ja maineen vuoksi hylkäämään rakastettunsa. Juuri tuollaista tunteiden vellontaa oopperan katsoja janoaa. Musiikkihan korostaa tekstin ja näyttelemisenkin vaikuttavuutta, kuin tuunaus valokuvan iltaruskon värejä.

 

Toisen näytöksen alku oli minulle vaikeaa kestettävää. Ajattelin, että tähänkö tämä nyt murtui. Minusta Julkinin äänessä oli jotain pielessä, voi olla että en ymmärtänyt. Ainakin joiltain osin ääntä voimistettiin ja tässä se korostui liikaa. Kuoleman jälkeisessä vaiheessa oltiin ja siksi mukaan oli tuotu myös kaikuja. Sekin häiritsi minua. Musiikillisesti se osuus oli toisaalta juuri sitä, mitä olin Acopalyptican miehiltä odottanut, rockin pauketta, meteliä, välkettä, katsomon silmät sokaisevia valokeiloja. Ei se kauaa kestänyt, kohta taas poikansa kuolemasta ahdistunut isä lauloi tuskaansa. Sehän musiikillisesti minusta olikin hienoa, että välillä jalka hakkasi rumpujen tahdissa, välillä sielu riutui ihanan sopraanon mukana, välillä kuoro löi kuulijan istuimen selkää vasten pauhavalla syyllisten etsinnällään.

Indigo%203.jpg

Näyttämö oli upea. Sampo Pyhälän lavastus pääosin yksinkertainen, mutta vaikuttava. Pyhälän videoilla, Jussi Kamusen valoilla ja liikkuvilla tasoilla saatiin hienosti modernin ajan teknisin keinoin ihmiskokeen tunteisiin vetoava jännittävyys esiin. Itse tajuntaa muuttava koekapseli oli teknisesti monimutkaiselta vaikuttava letkuineen kaikkineen. Ajattelin kyllä sitä, että minulle olisi riittänyt vähemmän yksityiskohtainen toteutus. Toisaslta kyllähän aika tietokoneensa vaatii. Oli siinä oopperan mekaanikoilla ollut työtä. Kun ihmisen mieli muuttuu, muuttuu mielen maisemakin. Ollaan jossain äärettömyyden laitamilla, jossa ainoa katseen kirkastava kohta on ihminen.  Kalle Kuuselan puvustus oli tätä aikaa, mitä nyt mrs Swanson koreili kummallisella päähineellään. Infigon miehitys ei ole mitenkään valtava, kuoro, kahdeksan laulajaa, kahdeksan tanssijaa ja pienen pieni poika kuolemana. Hieno toteutus kuolemaksi. Pieni hellyttävä lapsivanhus vain hakee pois. Paras tähän asti näkemäni oopperakuilema. Kortekangas vanhan koulun laulajana lausui muuten englantia niin, että siitä sai hyvin selvää. Kuten myös Nisula, enkä hirveästi moiti muitakaan.

 

Oli kyllä taiteellinen johtaja Lilli Paasikiveltä rohkea teko pyytää tähän teos Kivilaaksolta ja Toppiselta. Haastatteluista päätellen ovat olleet innostuneita. Jaakko Kuusisto on tehnyt valtavan upean työn sovittaessaan teoksen oopperaksi. Hienovireiset yksittäisten soitinten äänet eivät muuten peittyneet yleisen pauhun alle, niinkuin vähän ounastelin.  Kuusisto myös johti orkesteria.

 

Oli se hyvä. Oikea ooppera, ei odotusteni mukainen nuorison rockteos. Ehkä vähän musikaalin aineksia, mutta mitäpä sitä määrittelemään. Tätä päivää toteutukseltaan. Suurfirmat vaativat ihmisiltä valtavia uhrauksia, niinhän se on. Niinkuin myös se, että ihmiset tyyntyvät vasta, kun syyllinen on löydetty. Syyllinen, milloin mihinkin. Kaiken ylittää kuitenkin rakkaus. En edes yritä esiintyä asiantuntijana, joten minun ei tarvitse osoittaa osaamistani hakemalla vikoja. Voin heittäytyä tunteiden valtaan ja sanoa vain pidinkö vai en. Pidin.