Yksityisiä keskusteluja sopii otsakkeeksi kahdelle saman viikon aikana Hannelen kanssa näkemällemme teatteriesitykselle, Kansallisteatterin näytelmälle Jumala on kauneus ja Avoimien ovien näytelmälle Yksityisiä keskusteluja. Jumala on kauneus perustuu Paavo Rintalan samannimiseen romaaniin ja Yksityisiä keskusteluja Ingmar Bergmanin vastaavaan romaaniin.  



Löysin hyllystäni Rintalan romaanin. Nimilehdellä on todella sana Romaani ja ensimmäisellä lehdellä Rintala toteaa: "Niille, jotka seuraavasta tuntevat mielessäni olleen henkilön, huomautan, että tämä teos ei ole elämäkerta eikä edes elämäkertaromaaniksi tarkoitettu. Tämä on romaani kauneuden kokemisesta." Löysin myös Vilho Lammen Helsingin taidetalossa huhtikuussa 1980 pidetyn näyttelyn kirjasen. Huomatessani, että näyttelyn suojelijana on ollut Urho Kekkonen, mieleni valtasi pienoinen ahdistus ajan nopeasta kulumisesta. Hannele oli aikoinaan käynyt samassa näyttelyssä.

 1957694.jpg

Vilho Lammen Omakuva

Ingmar Bergmania olemme kumpikin lukeneet, minä nyt käsitellyn teoksen vasta joitakin vuosia sitten. Totesimme yhdessä, että teoksen näkeminen näytelmänä syventää lukemiskokemusta ja näytelmään liitetty musiikki edelleen näytelmäkokemusta. Musiikin voiman koimme Jumala on kauneus –näytelmässä. Siinä livebändi soitteli taustalla, ilmeisesti myös sähköviululla. Eräässä kohtauksessa Reimaluoto raahasi omakuvaa (isoa palkkia) pitkin näyttämöä viulun ja rumpujen seuratessa. Ilman musiikkia teho olisi ollut paljon vaimeampi.

Kansallisen Jumala on kauneus –näytelmän ohjaus on Kristian Smedsin ja siinä näyttelevät Tarja Heinula, Katja Kukkola, Taisto Reimaluoto, Tuomas Rinta-Panttila ja Timo Tuominen, jokainen esittää Villeä, maalari Vilho Lampea, jonka maalauksia näytelmä siis kuvittaa. Musiikin tuottavat Juha Menna, Tuomo Kuurre ja Tomi Rikkola viululla, bassolla ja lyömäsoittimilla. Avoimien ovien Yksityisiä keskusteluja –näytelmän on ohjannut Heini Tola. Annaa näyttelee Wanda Dubiel, Annan rippipappi Jacobina ja Annan aviomiehenä Henrikinä esiintyy Jukka Pitkänen. Tiina Weckströmillä on kolme roolia, Annan äiti Karin, Annan ystävätär Märta ja Jacobin vaimo Maria. Mikko Pörhölä esittää Annan rakastajaa, Tomasta.

 1957699.jpg

Näytelmistä löytyy useita yhtymäkohtia. Ne käsittelevät hyvin traagisia tapahtumia, toinen taiteilijan kamppailua hyväksytyksi tulemisen kanssa ja toinen uskonnolla höystettyä kolmiodraamaa, erityisesti naisen tuskaa väkivaltaisen miehen, rakastajan ja äidin välimaastossa. Kumpikin näytelmä selviää hyvin vaatimattomin lavastein. Kiintoisaa on erityisesti, että suuren kansallisteatterin "ylöspano" on kuin pikku teatterissa. Lavastuksena yksi iso vaaleansävyinen pinta. Rekvisiittaa on vähän ja näyttelijät siirtelevät sitä itse. Seinen samea vesi on vain pieni lätäkkö näyttämöllä ja katsoja kuvittelee itsensä Seinen rannalle. Tai Vermeerin Ompelijatar, köysiraamit ja lattiaan lyöty puukko, siinä se Ompelijatar. Avoimille oville on tavanomaista, että näyttelijät hyppäävät roolista toiseen ja siirtymä tapahtuu aivan uskottavasti. Yksityisiä keskusteluja luotti pelkän dialogin voimaan. Tosin Helsingin Sanomien arvostelija Suna Vuori kaipasi näyttelijöiden ilmaisuun pelkistämistä. Ehkäpä sitä oli ensi illan jälkeen tullutkin? Kansallisessa oli enemmän "äksöniä". Maalaaminen esitettiin näytelmässä kiintoisasti, milloin se oli köysien pyörittämistä ilmassa, milloin kaalinpäiden hakkaamista, jääkuution säpäleiksi lyömistä kirveellä tai parrun pilkkomista vesurilla.

 1957702.jpg

Osa maalauksesta Kylän mahtimies

Selvin ero näytelmien välillä oli se, että Jumala on kauneus -näytelmää pidimme liian pitkänä, Yksityisiä keskusteluja taas tuntui loppuvan kesken. Edellisestä poistuimme niin henkisesti kuin fyysisestikin uupuneina, jälkimmäisessä jäimme hämmentyneinä istumaan, että tähänkö tämä nyt loppui. Tuntuu kuin ohjaajat eivät luottaisi katsojiin. Smeds pitkitti pitkittämästä päästyäänkin kohtauksia, toistoja toistojen perästä. Vai olettaako ohjaaja katsojan siirtävän katseensa näyttämöltä itseensä. Etelä-Suomen Sanomien arvostelija ilmoitti pitkitettyjen kohtausten toimivan meditatiivisina. Tola taas oli vaihtanut kohtausten kronologista järjestystä, niin että ajallisesti ensimmäiset esitettiin lopussa. Ratkaisu ei tuntunut hyvältä.

Kumpaankin esitykseen menimme tietyllä tavalla valmiiden näkemysten kanssa. Bergman oli luettu ja ahdistava teema tiedossa. Saattoi etukäteen valmistaa itseään, jotta ei ryhtyisi kovasti kyynelehtimään. Näytelmän tunnetilaan oli erinomaiset mahdollisuudet heittäytyä, niin hyvin se oli näytelty. Heikoin lenkki ketjussa oli Tomas. Viljo Lammen taulut kajastelivat mielessä ja taiteilijan karu kohtalo oli tiedossa. Ahdistusta oli siinäkin näytelmässä riittämiin. Katja Kukkolan Ville ei ollut uskottava, ei riitä että osaa vuorosanansa hyvin, lukemisen tunnun sijasta on äänessä oltava itse eletyn tuntuista uskottavuutta. Reimaluoto puolestaan oli aivan loistava. Kiintoisaa olisi tietää, miten sellaiset katsojat suhtautuivat, jotka eivät olleet nähneet Lammen maalauksia. Toisaalta olihan ohjelmalehtisessä kuvat esitetty.

 1957703.jpg

Siltatanssit

Viljo Lampi kamppaili elämänsä ajan siitä, että riittääkö, lehmille maaöaaminen, pitääkö myös katsojien pitää tauluista. Todellisuudessa hän halusi tehdä museotöitä kuten Vermeer, eli töitä joiden ohi tavallinen moukkakansa museoissa vaeltaa, mutta joiden kohdalle todellinen kauneuden ymmärtäjä, kauneuden maan asukas, pysähtyy.  "Mikä se on semmoinen maalari, joka luulee aukaisevansa näköalan Kauneuteen eikä kukaan muu sitä huomaa? Ei kerta kaikkiaan muut kuin maalari itse ja jokunen lakeuden lehmä. Se ei ole mikään maalari semmoinen mies. Seon yksinäinen viisas eli hullu."

Vilho Lampi asui lyhyen elämänsä, 36 vuotta, lähes kokonaan perheensä maatilalla Limingassa. Muutaman vuoden hän opiskeli Helsingissä ja kävi parin kuukauden matkalla Pariisissa. Hän teki talon töitä, ja Rintalan kirjan mukaan sai ruumiillisesta työstä eräänlaista turruttavaa nautintoa. "Joka kesä hän on tappamalla tappanut maalaamisen halunsa." Erityisesti näytelmässä, mutta myös kirjassa puhutaan paljon tappamisesta ja esitetään miehen hurjaa luontoa. Kun tähän yhdistyy 1918 tapahtumat, joiden aikaan Lampi osallistui valkoisten toimintaan, tappaminen ikään kuin nousee kohtalokkaana piirteenä miehestä esiin. Rintala pohtii kirjassa profeetallisen tappamisen eetosta, jolle perusteita löytyy myös raamatusta. Kirjassa taiteilija kuitenkin puhuu paljon takanaan kulkevan epäilijän, "mustanpuhuvan miehen" tappamisesta. Ehkä hurjat kuvat nostavat esiin voimakkaasti juuri tällaisia tulkintoja. Lammen elämä oli taiteilijana olon oikeutuksen kanssa taistelua ja vielä yksinäistä sellaista. "Onneksi hän sai sen (näyttelyn) aikaan ja onneksi sai siitä tunnustusta, sen verran, että toivo nousi ja antoi halun yrittää palata ihmisten maille. Se oli onni."

 1957708.jpg

Ämpäri

Minulla on jotenkin henkilökohtainen suhde Lampeen. Olen nähnyt kirjassa kuvatut lintujen muutot Liminganlahdella, olen käynyt Limingan taidemuseossa ja olen käynyt  myös Helsingin näyttelyssä. Kuvittelen ymmärtäväni, miltä tuntuu elää lakeuden kauneuden keskellä. Liminkalainen lakeus on mielessäni villimpää kuin eteläpohjalainen. Taivas on välillä huikaisevan korkealla tai pilvisäällä ahdistavan matalalla. "Tuskasta tuskaan on ajatuksen matka ja välille mahtuu lakeus." Näytelmän rajuus koskettaa henkilökohtaisella tasolla. Silloin sitä ärsyyntyy pikkumaisistakin asioista, kuten siitä, että näyttelijä pistää d:n tilalle r:n kuten Etelä-Pohjanmaalla eikä j:tä kuten Pohjois-Pohjanmaalla ja siitä, että liminkalainen muka puhuisi Pariisissa savon murretta "kaanista" hokiessaan. Minun oli myös vaikea sulattaa Villen raakuutta.

Jos Jumala on kauneus –näytelmässä Jumala on läsnä, se on Yksityisissä keskusteluissa erityisen vahvasti. Annan mies on pappi, pappi on myös setä Jacob ja rakastaja Tomas. Huonosti toimivan avioliiton ohella uskonnollisuus jää katsojan mieleen, koska viimeiseksi on otettu kohtaus Annan ripille pääsystä ja näytelmä päättyy eräänlaiseen Jacobin saarnaan Annalle. Ingmar Bergmanhan kuvaa kirjoissaan ja elokuvissaan omia perhetragedioitaan yhä uudelleen ja uudelleen. Oma äiti- ja isäsuhde jatkuu omassa avioliitossa ja suhteessa omiin vaimoihin ja lapsiin. Dubielin, Pitkäsen ja Weckströmin roolihahmot oli vahvasti ja todella hyvin näytelty. Taas kerran Avoimet ovet yltää hienoon suoritukseen.

Vinkki Oulun Taidemuseon sivut Vilho Lammesta ovat hyvät. Käy tsekkaamassa! http://vilholampi.ouka.fi/

1957713.jpg

Tämä kaunis tila on Tuomiokirkon krypta, jossa sai 27.9. "kupin täyteen". Tilaisuus oli
Unescon järjestämä, 15 eurolla sai valita taiteilijoiden lahjoittamista kupeista yhden,
hakea sen täyteen raviontoloiden lahjoittamaa keittoa ja nauttia. Paikalla oli runsaasti
väkeä.