Kopioin tähän aiemmin tekemäni pläjäyksen. Jostain syystä se näkyi vain hallintasivulla, ei lukijoille.
Tällaisena
kuumana lauantaipäivänä odotellessa LuDen saunareissua Honkaluotoon, Kulosaaren
ja Mustikkamaan välille voi kirjoittaa sekalaisen pläjäyksen.
Ensiksi suosittelen käyntiä kulttuurin laajakaistalla osoitteessa
http://www.kulttuurinlaajakaista.fi/site/?lan=1&page_id=1
-------------
Toiseksi kirjaan muistuman Terhi Utriaisen kirjasta Siivekäs
vahtikoira, jota kuulin viime mökkireissulla analysoitavan radion
kirjakerhossa. Yritin metsästää keskustelua YLEn elävästä arkistosta ja kun en
löytänyt, uskaultauduin kysymään asiaa mailitse. Saamani ystävällisen
vastauksen perusteella tällaisia ohjelmia ei ole vielä sisällytetty arkistoon,
mutta tulevaisuudessa niin kyllä tapahtuu.
Siivekäs vahtikoira sattui olemaan mukanani reissussa, olin saanut
Hesarin arvostelusta kimmokkeen lainata sen. Jälleen ihana kokemus, lukea
kirjastosta lainattua uutta ja lähes lukematonta kirjaa. Sekä arvostelun että
ohjeman perusteella minulla oli ennakkokuva siitä, mitä kirjassa tapahtuu.
Siinä kuvataan valokuvaaja Kaisaa, joka haluaa ikuistaa syöpään kuolemassa
olevan Alinan viimeiset kuukaudet. Kaisa jää lopulta asumaan Alinan kanssa,
oikeastaan siksi, että ei pääse irti. Loppua en paljasta, jos joku lukijoistani
sattuisi hankkimaan kirjan. Lämpimästi suosittelen. Kahden naisen tarinaa
seuraa siivekäs vahtikoira, joka kirjan takakannen ja eräiden kirjan
kuvaustenkin perusteella osoittautuu enkeliksi. Minulle tuli kuitenkin
lukemisen myötä mieleeni, että vahtikoira onkin päähekilö Kaisa itse, kukapa ei
koko ajan seuraisi itseän ikäänkuin ulkopuolelta. Tämä siivekäs kyllä seuraa
myös Alinaa. Kirjaan on sisäänrakennettu sekä Kaisan että Alinan
rakkauskokemukset, jotka nekään eivät ole aivan tavallisia. Kirjoittaja on
väitellyt kuolemasta, kerännyt runsaasti kuolinilmoituksia, ja muistaakseni
hänellä on ollut niistä näyttelykin.
Rajalla olemisen tuntu on romaanissa voimakas, elämän ja kuoleman,
näkyvän ja näkymättömyyden, järjellisyyden ja hulluuden. Radio-ohjelmassa kyllä
puhuttiin erosta, niin tämän kuin kahden muunkin analysoitavana olevan kirjan
kohdalla. Yllättävästi enkelikin tuntuu aivan luontevalta romaanin kertojalta,
enkelin olemushan mahdollistaa vaikkapa ikkunan sälekaihtimen läpi
"virtaamisen". Radion kerho oikeastaan vain kehui kirjaa, eikä
syyttä. Sen kieli on hienoa, ajatuksia herättävää. "Vaunu höyryä kosteissa
talvitakeissa muhivista unista." Kirjaan voisi tarttua uudelleen ja lukea
sieltä täältä kielestä nautiskellen. "Kesäkuun alun vihreä on yhtä tahmeaa
ja tunteutuvaa kuin tuore veri. Julkeampaakin, sillä sitä ei tarvitse edes
laskea tai valuttaa, se levittäytyy ilman minkäänlaista väkivallantekoakaiken
ylle, valitsee kirkkaimman vuodenjana, jolloin pilvinen sää tai yökin vain
syventää väriä." Tämän sanottuani muistan erään kirjakerhon jäsenen
sanoneen, että tärkeintä romaanissa ei ole sen tapahtumat ja sisältö, vaan
kieli. Siis lämpimästi suosittelen.
-----
Eräänä toukokuun päivänä päätimme Hannelen kanssa pitää
puistopalaverin, joka kuitenkin kostean ilman vuoksi muuttui puistokävelyksi.
Lähtökohtamme oli Hesperiankatujen alussa Mannerheimintien päässä olevan Veikko
Myllerin tekemän Risto Rytin muistomerkin luona. Muistomerkki näkyy kuvassa
huonosti (oikea alalaita), koska pääajatukseni oli varmaankin kuvata
hevoskastanjaa.
Ihanaa
hevoskastanjoiden reunustamaa katua edetessä heti risteävän Töölönkadun jälkeen
on Taidekoti Kirpilä, suosittelen käyntiä (se on muistaakseni auki vain
sunnuntaisin). Kaunis, vanhaa taitetta sisältävä lääkärikoti talon 6.
kerroksessa. http://www.skr.fi/taidekoti.html.
Tässäpä kohden on syytä mainita, että on se luojan lykky, että jotkut rikkaat
ja taidetta rakastavat henkilöt tai ei aina niin rikkaat mutta kuitenkin
taidetta rakastavat henkilöt ovat keränneet taidetta, joka on säilynyt
ihasteltavksemme. Joskus meille on säilynyt kokonaisia koteja, kuten tämä
Kirpilä, joskus vain taidekokoelma.
Seuraavana kohteena Hesperiankadulta voisi poimia taiteilijakoti
Lallukan, jonka oikein ikuistin.
Tultaessa
Runeberginkadulle puistosta löytyy toisen presidentin Lauri Relanderin
muistomerkki, tekijänä Matti Peltokangas.
Lähistöltä
Eliten edestä löytyisi Veikko Hirvimäen tekemä Mika Waltarin muistomerkki.
Eliten talossa on niinikään joku taiteilijakoti, Marjukka muistanee nimen.
Runeberginkadun ylitettyämme on Eteläisellä Hesperiankadulla Galleria Oljemark,
johon poikkesimme. Galleriassa oli parhaillaan usean taiteilijan kesänäyttely.
Kävelimme puistoa aina rantaan saakka, ja jatkoimme
retkeämme Hietaniemen hautausmaalle. Hietaniemessä kävelee mielellään, koska
siellä on paljon vanhoja hautoja, erilaisia hautamuistomerkkeja ja suurin osa
jotensakin epäjärjestyksessä. Löysimme myös taiteilijoille omistetun alueen,
jossa kuvasin muistomerkkejä, kunnes akku loppui. Tässä siis vain kaksi,
loppuja ripottelen sopiviin kohtiin myöhemmin.
Lisäys: Kuuman päivän illan
päätteeksi siirrän tähän kuvan talosta, jonka pihassa olin makkaraa paistamassa
ja saunomassa. Tämän pienen Honkaluodon saaren ja Kulosaaren välissä näytti
olevan vilkas vesiliikenne. Se ei estänyt mitä moninaisempia lintuja, meri- ja
maasellaisia, viihtymästä lähistöllä. Valkoposkihanhilla oli useita poikueta ja
niinpä eräänä keskustelunaiheena olivatkin nämä "haittalinnut" ts.
joutsenet, kanadan- ja valkoposkihanhet, sinisorsat, lokit, merimetsot, ja
viimeisimpänä uljaana joukossa Stadionilla häiriköivä huuhkaja. Saunasta oli
upea näköala
Kommentit