Kopioin tähän aiemmin tekemäni pläjäyksen. Jostain syystä se näkyi vain hallintasivulla, ei lukijoille.

646089.jpg

Tällaisena kuumana lauantaipäivänä odotellessa LuDen saunareissua Honkaluotoon, Kulosaaren ja Mustikkamaan välille voi kirjoittaa sekalaisen pläjäyksen.

 

Ensiksi suosittelen käyntiä kulttuurin laajakaistalla osoitteessa http://www.kulttuurinlaajakaista.fi/site/?lan=1&page_id=1

-------------

Toiseksi kirjaan muistuman Terhi Utriaisen kirjasta Siivekäs vahtikoira, jota kuulin viime mökkireissulla analysoitavan radion kirjakerhossa. Yritin metsästää keskustelua YLEn elävästä arkistosta ja kun en löytänyt, uskaultauduin kysymään asiaa mailitse. Saamani ystävällisen vastauksen perusteella tällaisia ohjelmia ei ole vielä sisällytetty arkistoon, mutta tulevaisuudessa niin kyllä tapahtuu.


Siivekäs vahtikoira sattui olemaan mukanani reissussa, olin saanut Hesarin arvostelusta kimmokkeen lainata sen. Jälleen ihana kokemus, lukea kirjastosta lainattua uutta ja lähes lukematonta kirjaa. Sekä arvostelun että ohjeman perusteella minulla oli ennakkokuva siitä, mitä kirjassa tapahtuu. Siinä kuvataan valokuvaaja Kaisaa, joka haluaa ikuistaa syöpään kuolemassa olevan Alinan viimeiset kuukaudet. Kaisa jää lopulta asumaan Alinan kanssa, oikeastaan siksi, että ei pääse irti. Loppua en paljasta, jos joku lukijoistani sattuisi hankkimaan kirjan. Lämpimästi suosittelen. Kahden naisen tarinaa seuraa siivekäs vahtikoira, joka kirjan takakannen ja eräiden kirjan kuvaustenkin perusteella osoittautuu enkeliksi. Minulle tuli kuitenkin lukemisen myötä mieleeni, että vahtikoira onkin päähekilö Kaisa itse, kukapa ei koko ajan seuraisi itseän ikäänkuin ulkopuolelta. Tämä siivekäs kyllä seuraa myös Alinaa. Kirjaan on sisäänrakennettu sekä Kaisan että Alinan rakkauskokemukset, jotka nekään eivät ole aivan tavallisia. Kirjoittaja on väitellyt kuolemasta, kerännyt runsaasti kuolinilmoituksia, ja muistaakseni hänellä on ollut niistä näyttelykin. 


Rajalla olemisen tuntu on romaanissa voimakas, elämän ja kuoleman, näkyvän ja näkymättömyyden, järjellisyyden ja hulluuden. Radio-ohjelmassa kyllä puhuttiin erosta, niin tämän kuin kahden muunkin analysoitavana olevan kirjan kohdalla. Yllättävästi enkelikin tuntuu aivan luontevalta romaanin kertojalta, enkelin olemushan mahdollistaa vaikkapa ikkunan sälekaihtimen läpi "virtaamisen". Radion kerho oikeastaan vain kehui kirjaa, eikä syyttä. Sen kieli on hienoa, ajatuksia herättävää. "Vaunu höyryä kosteissa talvitakeissa muhivista unista." Kirjaan voisi tarttua uudelleen ja lukea sieltä täältä kielestä nautiskellen. "Kesäkuun alun vihreä on yhtä tahmeaa ja tunteutuvaa kuin tuore veri. Julkeampaakin, sillä sitä ei tarvitse edes laskea tai valuttaa, se levittäytyy ilman minkäänlaista väkivallantekoakaiken ylle, valitsee kirkkaimman vuodenjana, jolloin pilvinen sää tai yökin vain syventää väriä." Tämän sanottuani muistan erään kirjakerhon jäsenen sanoneen, että tärkeintä romaanissa ei ole sen tapahtumat ja sisältö, vaan kieli. Siis lämpimästi suosittelen.

-----

 

Eräänä toukokuun päivänä päätimme Hannelen kanssa pitää puistopalaverin, joka kuitenkin kostean ilman vuoksi muuttui puistokävelyksi. Lähtökohtamme oli Hesperiankatujen alussa Mannerheimintien päässä olevan Veikko Myllerin tekemän Risto Rytin muistomerkin luona. Muistomerkki näkyy kuvassa huonosti (oikea alalaita), koska pääajatukseni oli varmaankin kuvata hevoskastanjaa.

646086.jpg

Ihanaa hevoskastanjoiden reunustamaa katua edetessä heti risteävän Töölönkadun jälkeen on Taidekoti Kirpilä, suosittelen käyntiä (se on muistaakseni auki vain sunnuntaisin). Kaunis, vanhaa taitetta sisältävä lääkärikoti talon 6. kerroksessa. http://www.skr.fi/taidekoti.html. Tässäpä kohden on syytä mainita, että on se luojan lykky, että jotkut rikkaat ja taidetta rakastavat henkilöt tai ei aina niin rikkaat mutta kuitenkin taidetta rakastavat  henkilöt ovat keränneet taidetta, joka on säilynyt ihasteltavksemme. Joskus meille on säilynyt kokonaisia koteja, kuten tämä Kirpilä, joskus vain taidekokoelma.

 

Seuraavana kohteena Hesperiankadulta voisi poimia taiteilijakoti Lallukan, jonka oikein ikuistin.

646090.jpg

Tultaessa Runeberginkadulle puistosta löytyy toisen presidentin Lauri Relanderin muistomerkki, tekijänä Matti Peltokangas.

646092.jpg

Lähistöltä Eliten edestä löytyisi Veikko Hirvimäen tekemä Mika Waltarin muistomerkki. Eliten talossa on niinikään joku taiteilijakoti, Marjukka muistanee nimen. Runeberginkadun ylitettyämme on Eteläisellä Hesperiankadulla Galleria Oljemark, johon poikkesimme. Galleriassa oli parhaillaan usean taiteilijan kesänäyttely.

646096.jpg

Kävelimme puistoa aina rantaan saakka, ja jatkoimme retkeämme Hietaniemen hautausmaalle. Hietaniemessä kävelee mielellään, koska siellä on paljon vanhoja hautoja, erilaisia hautamuistomerkkeja ja suurin osa jotensakin epäjärjestyksessä. Löysimme myös taiteilijoille omistetun alueen, jossa kuvasin muistomerkkejä, kunnes akku loppui. Tässä siis vain kaksi, loppuja ripottelen sopiviin kohtiin myöhemmin.

646101.jpg

Lisäys: Kuuman päivän illan päätteeksi siirrän tähän kuvan talosta, jonka pihassa olin makkaraa paistamassa ja saunomassa. Tämän pienen Honkaluodon saaren ja Kulosaaren välissä näytti olevan vilkas vesiliikenne. Se ei estänyt mitä moninaisempia lintuja, meri- ja maasellaisia, viihtymästä lähistöllä. Valkoposkihanhilla oli useita poikueta ja niinpä eräänä keskustelunaiheena olivatkin nämä "haittalinnut" ts. joutsenet, kanadan- ja valkoposkihanhet, sinisorsat, lokit, merimetsot, ja viimeisimpänä uljaana joukossa Stadionilla häiriköivä huuhkaja. Saunasta oli upea näköala

647242.jpg