Vaasaan tekemääni teatterimatkaan liittyi myös käynnit Tikanojan ja Kuntsin taidemuseoissa. Tikanojalla oli menossa näyttely Altistu taiteelle! Hollantilaisia mestareita Hallwylin museosta. Kuntsilla taas saattoi tutustua kahteen näyttelyyn, Punaste lippude all ja Elonkorjaajat – kerran enfant aina terrible. Alla Tikanojan museon pihapiiriä talvipuvussa.

Tikanojalla on maalauksia kreivitär Hallwylin keräämästä kokoelmasta. Museon seinäteksteistä saattoi lukea, että tämä kreivitär keräili myös posliinia, keramiikkaa, antiikkihuonekaluja ja ties mitä. Harrastus oli lähtenyt liikkeelle jo lapsena isän annettua hänelle simpukan, joka oli esillä myös Vaasassa. Mukana oli myös yksi 78-osaisesta esineluettelokirjasta, esineitä oli luetteloitu yli 50 000, mukana kaikki perheen arkiesineet. Siinä perustaa Hallwylin museolle. Voi vain huokaista helpotuksesta, että alussahan tässä esineiden keräilyssä vielä ollaan ja luettelointikin on täysin tekemättä. Kreivitär muutti kreivinsä perässä Tukholmaan, jonne heille vuonna 1989 valmistunut palatsi. Vuonna 1920 pariskunta lahjoitti kokoelmansa ja residenssinsä Ruotsin valtiolle.

Tikanojan taidemuseo on viihtyisä aikoinaan Fritjof Tikanojan (1877-1964) perheelle rakennettu tyylikäs talo Hovioikeudenpuistikon varrella. Yllä oleva kuva käytävän kukka-asetelmista on vain vaatimaton esimerkki itse museon tiloihin sijoitetutista asetelmista. Näyttelyn hollantilaisen taiteen maalaukset olivat 1500-1600 –luvuilta. Mukana oli asetelmia, muotokuvia, maisemia, kyläkuvia ja kirjallisia aiheita. Värit olivat tummasävyisiä ja maalaustapa tuon ajan tapaan hyvin yksityiskohtaista. Muotokuvien ihmiset olivat kauniita ja tyylikkäitä, ajan tavan mukaan luonnon aikaansaamat virheet korjattiin maalausvaiheessa. Maisemat edustivat valöörimaalausta ja jokaisessa oli yksi hallitseva värisävy, usein ruskea tai harmaa. Eräässä merimaalauksessa kiinnitti huomiota todella yksityiskohtaisesti maalatut miniatyyrihenkilöhahmot laivan kannella ja meren yllä liitävät lokit. Ylhäisöön kuuluvissa kotimaalauksissa vallitsi tyyni ja rauhaisa ilmapiiri. Rahvas sen sijaan juhli riehakkaasti, kohotteli oluttuoppejaan ja teki tarpeitaan talon nurkalla.

Joihinkin teosiin oli yhdistetty kuulokkeet, joista sai varsin kattavan kuvauksen näyttelystä. Oikein hyvä. Taustalla soi musiikki. Kiinnitin erityisesti huomiota merimaalauksia sisältävän huoneen kuohuvaan ja erään kyläkuvan taustalla soivaan riehakkaaseen musiikkiin. Musiikki loi näyttelylle kivan tunnelman. Hauska oli myös erään asetelmamaalauksen viereen rakennettu samanlainen asetelma. Lasit olivat samanlaisia kuin maalauksessa, hankittu vaasalaisesta sisustusliikkeestä, epäaitoja arvatenkin. Toisessa huoneessa pienen tytön muotokuva oli toteutettu applikointina.

Ylimpään kerrokseen oli rakennettu lapsille maalauspaja. Parhaillaan siellä olikin tusinan verran lapsia iloisesti toteuttamassa seinän vierille asetettujen asetelmakuvien mukaisia maalauksia. Tikanojalla toteutetaan usein vastaavantyyppisiä aktiviteetteja lapsille.

Kuntsin näyttely Punaste lippude all oli hyvin vaikuttava ja Saksan juhlien valossa erittäin ajankohtainen. Lenin jo julisti, että taide kuului kansalle, mikä tarkoitti sitä, että taiteilijoiden oli maalattava tietyn tyyppisiä kohteita, paksua savua ilmaan tupruttavia tehtaita, viljapeltoja maatalouskoneineen, työtä tekevää kansaa ja kirkasotsaisesti hymyhuulin tulevaisuuteen tuijottavia ihmisiä. Näitä näyttelyssä siis nähtiin, maalauksina ja julisteina. Aikoinaan Valtion taidetoimikunta lahjoitti Vaasan yliopistolle virolaisen Leonhard Lapinin teoksen ja paljastustilaisuudessa taitelija kertoi, että maalauksista löytyi kyllä myös piilomerkityksiä, jotka aukenivat osalla kansaa.

Kysehän on suurelta osin hyvin tehdyistä maalauksista ja todella taitavista veistoksista. Voi vain ihailla toteutuksia pienestä sotilaspojasta ylpeine ilmeineen ja Leninin leppoisasta olemuksesta.  Katsoessa julistusta Siin oli soo ja suosta pelloksi raivatun aukean yli voitonvarmasti tuijottavia ihmisiä tuli verranneeksi sitä omiin suo, kuokka ja Jussi –näkyihin. Rauhan voima on voittamaton! Niinpä! Kasvetaan suuriksi sotilaiksi ja kuva pioneereista. Miksikähän me emme koskaan tehneet julistetta, jossa olisimme ilmoittaneet täyttävämme viieaasta plaanit ennenaikaisesti? Yksi huone oli omistettu Tieteen ja tekniikan jättiläiselle. Arvatkaa kenelle? Viimeistään sen videon edessä, joka kuvasta kansaa suremassa Stalinin kuolemaa, oma mieliala painui pohjalukemiin. ”Kertomus onnesta on sosialistisen realismin propagandan loistava saavutus, se on tarina tavallisen kansalaisen onnellisesta elämästä, jota hyvä valtio suojelee.”

Kuntsin museon yläkerran elonkorjaajille minulta ei riittänyt enää henkisiä voimavaroja. En jaksanut altistua taiteelle enempää sillä kerralla.

Onko taiteella tänä päivänä poliittista arvoa? Ja kenen taiteella? Kysymys on väistämättä noussut esiin viime kuukausien vaalirahakeskustelussa. Eräs kokkolalainen taiteilija sanoi televisiohaastattelussa, ettei häntä kiinnosta, millaisilla summilla poliitikot myyvät edelleen hänen maalauksiaan. Hän on rahansa saanut, ja sillä selvä. Taide 5/2009 käsittelee myös aihetta, millä taiteilijat elävät. Hollantilaisen taiteen näyttelyssä kävi ilmi, että tuolloin useimmilla taiteilijoilla oli joku työ, joka sitten myös näkyi aiheiden valinnassa. Sosialistinen järjestelmäkin piti huolen oikeata taidetta tekevien taiteilijoiden leivän syrjästä. Taiteilija Pekka Hannula on koonnut listaa siitä, mitä taitelijat tekevät elättääkseen itsensä. Lista on monipuolinen. Taide –lehti ihmettelee eräässä artikkelissaan käsitettä apuraha siis APU-. Samasta pussista ne tulevat virkamiestenkin palkat, eivätkä ne ole mitään apurahoja. Vai ovatko?  Roikkuvatko narussa apurahataiteilijat vai palkkaa saavat byrokraatit, kuva opetusministeriön aulasta, taiteilija tuntematon.