Paula tässä käväisi ja tapamme mukaan kiertelimme kuvataiteeseen tutustumassa, oli siinä matkassa lauantaina myös Brita ja Marke. Ihan omaksumiskyvyn rajoilla käytiin. Perjantaina tunkeuduimme melkoisen naisjoukon lävitse Ateneumiin, porukkaa oli. Oli alkamassa museon yö ja Setukortilla pääsi ilmaiseksi sisään. Joukko sitten menikin luentoa kuuntelemaan, koska saimme kierrellä melko väljissä saleissa.

Tutustuimme ensin iki-ihaniin Gallen-Kalleloihin, Simbergeihin, Schjerfbeckeihin ja muihin kultakauden tuttaviin. Kyseessä on äskettäin avautunut Ateneumin uusi kokoelmanäyttely, johon käväisin joitakin aikoja sitten tutustumassa myös Ateneumin ystävien matkassa. On siis koko huone Akseli Gallen-Kallelalle, Albert Edelfeltille, Hugo Simbergille, Helene Schjerfbeckille, on myös valolle arkoja Simbergin töitä sermin takana. Näyttelystä löytyy temaattisia huoneita, on vuodenajat ja Kalevalan naiset. On ennen näkemätön Gallen-Kallelan torpan tyttö ja Turun vankilasta tuotu Edelfeltin Kaarle Herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista. Kirjoittelua on herättänyt ruotsalaisen Ernst Billgrenin yritys parantaa Ferdinand von Wrightin taistelevia metsoja, kuin pyhäinhäväistys. Sanoisiko, ettei se nyt kummoinen ole, ei kannattaisi melua nostaa. Ateneumin johtaja Maija Tanninen-Mattila kertoi ennakkoavajaisissa, että nyt on erityisesti panostettu äänioppaisiin. Mukana on myös joidenkin merkkihenkilöiden murrekerrontoja heille tärkeistä taiteilijoista. Olisikin kiva käväistä kiertelemässä vielä oikein kuulolaite mukana. Kannattaa käydä. Näyttely on siis pysyvästi esillä, joskin saattaa jonkin verran elää.

 

Lauantain ensimmäinen kohde oli Anhavan Ernst Billgren Paremmaksi pantua suomalaista taidehistoriaa. Kuvat tästä näyttelystä. Billgren s. 1957, on ruotsalainen ja tavattoman suosittu. Maalari, veistäjä, kriitikko ja graafikko, muotoilija, elokuvanohjaaja. Sekoittaa materiaaleja ja tekniikoita. Tehnyt uustulkintoja suomalaisten arvostamista ”pyhistä” maalauksista ns. parannettuja versioita. Oikeastaan pidimme maalauksista, vaikka vähän ihmettelimme, että mistä hän on ne eläimet temmannut maalauksiinsa. Työt ovat jollakin tavalla leikkisiä ja keveitä. Siellä on Edelfeltin Blankaa, Halosen pyykkäriä, Scherfbeckin toipilasta ja Wrightin metsoja ja vielä useina versioina. Kaikki teoksia, jotka suomalaiset ovat äänestäneet suosikeikseen. Eivät ne ehkä parannuksia ole, vaan toisenlaisia. Ilmeisesti Billgren näkee meidät jotenkin eläimellisinä ja raskaina, onhan hän tehnyt pronssiveistokset siasta, nimeltään Suomi, ja kauriista, nimeltään Ruotsi. Taiteilijan näkemys, ei kai siitä muuta voi sanoa. Käväise katsomassa Billgrenin Kampintorin Kohtauspaikka.

Kirjastosta osui käteeni joitakin aikoja sitten Billgrenin Mitä on taide ja sata muuta tositärkeetä kysymystä Teoksen kustantamana ja Martti Anhavan suomentamana. Siis ei mikään turhake. Kuitenkin mielestäni vähän liikaa yrittämisen makua, hieman teennäinen. On siis 117 kysymystä ja niihin lyhyt ja pitkä vastaus. Lopussa asiasanasto. Mitä on siis taide? ”Lyhyt vastaus: Tapa ajatella. Pitkä vastaus: Jos lähdetään siitä että me ajattelemme kielen avulla, niin taide on tapa ajatella asioita, joita varten ei ole olemassa muuta kieltä.” Tässä pitkä vastaus on harvinaisen lyhyt, kaikki kuitenkin mahtuvat yhdelle sivulle, joten kirja on helppo lukea. Luettelomaisena se on hyvää matkalukemista, keskeytysten sallivaa. Eivätkö naistaitelijat ole yhtä arvokkaita kuin miestaiteilijat? Lyhyt vastaus: Ää, ihan arvottomia ne on (niin kuin muuten miestaiteilijatkin). Pitääkö taiteilijalla olla sanoma? Lyhyt vastaus: Katin kontit. Mitä on taide? Lyhyt vastaus: Sana. Onhan siellä ihan laatuun käypääkin sanomaa. Miten pääsen selville taiteeseen liittyvistä asenteistani. Lyhyt vastaus: Pane ne paperille. Minä ilahduin kysymyksestä Mihin pitäisi keskittyä? vaikken taiteilija olekaan. Vastaus: Ei mihinkään. Mistä sitten tietää olevansa oikealla tiellä, kulkemalla harhaan. Eksyä voi vasta kun on päättänyt, mihin mennä. Miksi monien on vaikea ymmärtää taidetta? Siksi että siinä on harvoin mitään ymmärtämistä. Ja niin edelleen ja niin edelleen. Olisi mainiota materiaalia pläjäyksiin, mutta palautan kirjastoon.

 

Sanomatalon aulassa on Vapaan taidekoulun näyttely, jonka myös katsastimme. Ja sitten Kiasmaan! Siellä neljän naisen voimin kipusimme aluksi Ilja Glazunovin muotokuvien pariin. Mitähän niistä sanoisi? Eiväthän ne mitään erikoisia ole, vaikka kuuluisia ovatkin. Ei nyt oikein uskaltaisi moittia, vaikka mieli tekisi. Näyttely on saanut niin paljon huomiota, että minun ei tarvitse edes vaivautua pohdiskelemaan asiaa tämän enempää. Nähty on, asia selvä!

Ja sitten ylimpään kerrokseen, jossa on Denise Grunsteinin valokuvia ja yksi video. Kuvissa on usein nainen, jonka kasvot kätkeytyvät paksun tukan taakse. Niistä kuvista en pidä, ne ovat jotenkin liian pliisuja, lavastettuja. En kaiketi osaa nähdä hiusten taakse. Maisemakuvat sen sijaan ovat kauniita, vaikka niissä onkin usein kuvattu jonkinlaista jättömaata ja risukkoa. Vähän vaihtelevasti ottivat muut ryhmämme jäsenet kantaa teoksiin. Videossa ihmettelimme hiusten valtavaa määrää, siis tositaiteellinen kritiikki! Brita osasi sitten ohjata meidät katsomaan videoita, jotka hän oli nähnyt ne aiemminkin. Hiljaiseksi vetivät koko porukan. Videot kuvasivat työpaikkakiusaamista ja ne oli tehty erilaisilla työpaikoilla Suomessa ja Ruotsissa. Hyvin ne osoittivat, että ei kiusaaminen rajoitu vain tietyn tyyppisille työpaikoille, vaan sitä voi ilmetä missä vain. Hyvin herättäviä, kannattaa käydä katsomassa.

 

 

Helsingin kaupungin taidemuseoon Tennispalatsiin mennessä olimme jo hivenen uupuneita. Siellä on Georg Baselitz: Remix ja Benjamin Katz: Baselitz eli edellisen öljyväritöitä ja pari veistosta ja jälkimmäisen valokuvia edellisestä. Valokuvat katselimme enemmän tai vähemmän pintapuolisesti ja Baselitz meinasi mennä samalla tavalla. Sitten istahdimme isoimman salin keskelle ja siinäpä intoonnuimme analysoimaan teoksia vähän pidempäänkin. Ihan siinä virkistyi. Aloimme suhtautua jopa jossain määrin positiivisesti monta metriä korkeisiin isokenkäisiin karkeasti veistettyihin hahmoihin. Maalauksetkin ovat valtavan suuria ja ne aukenevat parhaiten kaukaa katsottuina, juuri siten kuin me satuimme tekemään. Osa teoksista, esimerkiksi jalkoja esittävät, on tehty ylösalaisin, häiritsevää. Baselitz on Itä-Saksassa syntynyt ja useista teoksista löytää Aatun hahmon, joskus ihan hakaristejä myöten. Työt ovat rajuja ja tulee tunne kuin ne olisi tehty kiivailla vetaisuilla. Esitteessä sanotaan, että Baselitzin hahmot ovat ennen kaikkea antisankareita. ”Toiset ovat sidottuja historiaansa ja kohtaloonsa, kädet ovat takertuneet lippuihin tai muihin esineisiin.” Veistosnainen puristaa käsilaukkua, mikä tekee valtaisasta hahmosta jotenkin säälittävän oloisen. Myötätunto on ehdottomasti hahmojen puolella.