Korsholman musiikkijuhlat saavuttaa tänä kesänä 30. vuoden iän ja juhlii sitä otsikon teemalla. Johtajana on neljättä vuotta sellisti Marko Ylönen. Avajaiskonsertti pidettiin vanhaan tapaan Korsholman kirkossa, jossa kuulimme Paulan kanssa vanhaan tapaan Keski-Pohjanmaan kamariorkesteria Juha Kankaan johdolla, solisteina trumpetisti Tomas Gricius ja pianisti Olli Mustonen. Ennen konserttia kirkonmäellä käydyssä keskustelussa totesimme olevan ongelmallista, että johto on Dmitry Sitkovetskyn pitkän kauden jälkeen vaihtunut melko usein. Viisi vuotta tuntu pitkältä, mutta ei se vielä anna mahdollisuutta luoda ohjelmaa todella pitkäjänteisesti, koska taiteilijakiinnitykset joutuu tekemään vuosia etukäteen. Eräs kuulija kertoi taukokeskustelussa kuulleensa, että Olli Mustosta on kaavailtu johtajaksi, siis kolmannen käden varmaa tietoa. Eräs toinen kuulija totesi, että tämänvuotisten juhlien teema jo osoittaa, ettei linjaa ja teemaa ole. Tiedä häntä.



Avajaiskonsertin ensimmäinen puoliaika oli kuitenkin ihanaa musiikin juhlaa. Pjotr Tchaikovskyn elegia oli todella kaunis ja kokkolalaisethan soittavat aina hyvin. Kangas johtajana on kuin maahinen, joka kauhoo jostain lattian rajasta sointuja ja säveliä valtaisalla intensiteetillä. Hänhän on jo eläkkeellä, mutta jatkaa orkesterin kunniakapellimestarina ja näyttää pitävän kiinni Korsholman festareiden avajaiskonserteista. Kuulijathan siitä ovat kiitollisia. Tchaikovskyn jälkeen kuultiin japanilaisen Toshi Ichiyanagin Interspace, joka oli hyvin erilainen, mutta jollain tapaa samanlainen kuin Tchaikovsky. Minusta siis ainakin. Päässäni liikkuivat Japanin vuorten rinteet ja kukkivat kirsikkametsät. Säveltäjä itse kävi kumartelemassa ja kiittämässä sekä soittajia että yleisöä. Sitten oli vuorossa voimakas Dmitsi Shostakovichin pianokonsertto. Solistit astuivat areenalle. Mustosen flyygelin pauhu täytti ilman ja Griciuksen trumpetti puhalteli voimasooloja väliin. Valtavan hieno esitys. Kokonaisuus oli tosi upea ja olin jotenkin ymmärtäväni, miksi juuri nämä kappaleet kuultiin peräjälkeen. Tauon jälkeen kuultiin Claude Debyssyn  Clair de lune. Se kuulosti ensimmäisen osuuden jälkeen vaimealta, vaikka olikin kaunis. Lopuksi esitetty Modest Mussorgskyn Nyttelykuvia oli pitkä ja mielestäni sekava kokonaisuus, osien niminä sellaisia kuin Kävely, Maahinen Limogesin tori ja monta muuta. Yritin tavoittaa osien järjestyksen, mutta en ollut varma kuin Puolalaisista härkävankkureista ja Kananpoikien tanssista. Kokonaisuudessaan konsertista jäi viipyilevä ja helmeilevä jälkikaiku, vaikka kirkossa oli kuumaa ja kosteaa. Alla festareiden taiteellinen johtaja Marko Ylönen.



Toinen päivämme alkoi Babtistikirkossa. Kuulimme Erica Nygårdin soittaman Claude Debussyn huilukappaleen Syrinx, sellisti Marko Ylösen ja kontrabasisti Zoran Marcovicin soittaman Alfred Schnittken Hymnus II, Uusi Helsinki-kvartetin esittämän Igor Stravinskyn Kolme kappaletta jousikvartetille, Hoshio Hosokawan harmonikalle säveltämän Melodian Matti Rantasen esittämänä ja viimeiseksi Claude Debussyn pianosävellyksen Pour le Piano Arto Satukankaan esittämänä. Mainio kokoelma säveliä. Hymnus sellolle ja kontrabassolle oli ihanaa vienon vienoa soitantaa ja alhaalla matelevaa möyrintää. Kontrabasso pääsee harvoin noin merkittävään rooliin. Stravinsky oli taas kiihkeää menoa , samoin Satukankaan Debussy. Mies heittäytyy toden teolla pianon vietäväksi. Japanilaisen sävellys harmonikalle oli vaihdellen nopeaa vyörytystä ja hivelevän sointuisaa soittoa.

Konsertti Stundarsin Hemmerin talon yläkerrassa oli yhtä kuplivaa iloa, niin minä sen koin. Kuunnellessa Francis Poulencin sonaattia sellisti Marko Ylösen ja pianisti Martti Raution toteuttamana ihailin ja ihmettelin koko ajan, millaisia sointuja sitä sellosta oikein lähteekään. Kun sen osaa , siis. Laura Hynnisen harpulla soittama Germaine Tailleferren sonaatti oli tavattoman kaunis ja Alexander Borodinin jousikvartetin kolmas osa suorastaan taivaallinen. Päivän kolmas konsertti pidettiin Sulvan kirkossa, jossa Tuulia Ylönen, Jan Söderblom, Marko Ylönen ja Arto Satukangas soittivat Oliver Messiaenin Aikojen lopun kvartetto. Se on kyllä vaikuttava teos, lopun vaimeassa osassa aurinko tuli pilvien raosta ja valaisi kirkon. Tuli jotenkin autuaallinen olo.

Perjantaipäivän käytimme tadenäyttelyissä kiertelemiseen ja osallistuimme vain yhteen konserttiin. Jo 1980-luvun lopulla festareilla esiintynyt Olli Mustonen oli saanut koko illan itselleen nimellä Mustonen and Friends. Hän siis soitti jokaisessa kappaleessa, kolmessa omassa sävellyksessä, Toccata, Jehkin Iivana ja Kvartetto oboelle, viululle, alttoviululle ja pianolle ja tauon jälkeen kuullussa Dmitry Shostakovitchin kappaleessa Pianokvintetto g-molli. Oli myrskyisää menoa ja antautunutta soittamista, mukana mm. Kuhmosta tutut Yuval Gotlibovich ja Zoran Markovic. Minulla oli suora näköyhteys Mustosen käsityöskentelyyn ja se on kyllä nautittavaa katsottavaa, vaikea sanoa olivatko ne tiedostamatomia vai tietoisia ilmakuvioita.



Lauantaina kuulimme kaksi konserttia Raippaluodossa. Suolaamossa sellisti Marko Ylönen ja harmonikkaa soittava Matti Rantanen esittivät Per-Henrik Nordgrenin Distancen, joka oli kaunista ja Nordgrenille harvinaiselle soitinyhdistelmälle sävellettyä musiikkia. Harpisti Laura Hynninen soitti Claude Debussyn Arabeskin ja Toshi Ichiyangin Stilltimen, nimenkin perusteella jälkimmäinen oli vienoa aistit herkistävää soitantoa. Lopuksi Uusi Helsinki –kvartetti esitti Dmitry Shostakovichin Jousikvartetto nro 14. Shostakovichia kuultiin festareillaa paljon, mikä sen ihanampaa. Kvartetti soittaa hyvin ja antaumuksella. Fstarin viimeiseksi konsertiksi jäi Björköbyn kirkossa pidetty konsertti ja sieltä jäi erityisesti mieleen viulisti Karen Gomyon (yllä) ja sellisti Torleif Thedéenin soittama Maurice Ravelin Sonaatti viululle ja sellolle. Taiturimaista soitantaa kummaltakin, toivon joskus kuulevani näitä minulle ennestään tuntemattomia loistavia soittajia lisää. Erinomaisen hienosti esiintyivät myös huilisti Erica Nygård, alttoviulisti Yval Gotlibovich ja harpisti Laura Hynninen Claude Debussyn Sonaatssa huilulle, alttoviululle ja harpulle, mielestäni loistavaa yhteissoittoa. Konsertti alkoi klarinetisti Tulia Ylösen soittamalla Igor Stravinskyn Kolmella kappaleella klarinetille.



Yllä Korsholman musiikkijuhlien käyntiin saattaja Olav Englund. Ihmettelen aina, miten erilainen Korsholman musiikkijuhlat on kuin Kuhmo. Kuhmossa kaikki tapahtuu pienellä alueella ja ihmiset keskustelevat kiivaasti kuullusta aina konserttien jälkeen. Täällä porukka hajaantuu pitkin Pohjanmaata, eikä yhtenäistä konserttikokemusta synny. Näin ajattelen. Konserttipaikat vaihtelevat, mikä toisaalta on kiva, toisaalta hajottaa keskittymistä. Ovathan useimmat paikat sopivia, osa kuten kirkot, suorastaan hyvia konsertteihin, että ei pitäisi olla valittamista. Suolaamokin on yllättävän hyvä konserttipaikka, vaikka akustiikka ei ole kummoinen. Samanlaistahan se on esimerkiksi Naantalin musiikkijuhlilla, joka hajaantuu moneen rannikon kirkkoon. Pukeutuminen on täällä muodollisempaa kuin Kuhmossa, vaikka kesäfestareille sopivaa rentouttakin näkee paljon, mutta vain kuulijoissa. Yllätyin, kun näin basisti Zoran Markovicin avajaiskonsertin yleisössä puku päällä, kun hän Kuhmossa esiintyy varsin rennossa asussa. Ruotsalaisväritystähän tässä festarissa on runsaasti, vaikka pahimmasta sisäänlämpiävyyden ajasta on jo päästy. Hieno festari joka tapauksessa.