Matkasimme Annen kanssa Turusta ja Helsingistä Tampereelle ja tapasimme siellä Paulan. Kävimme kokemassa Richard Wagnerin oopperan Lohengrin, jonka libretto on myös Wagnerin. Jouni Kaipainen, Tampereen Filharmonian nimikkosäveltäjä, kirjoittaa ohjelmassa, että Lohengrin on läpisävelletty. Se tarkoittaa, että teosta ei ole jaoteltu erillisiin musiikkinumeroihin kuten aarioihin, duettoihin, esembleihin ja kuorokohtauksiin. Musiikin kannattelema draama virtaa katkeamattomana eteenpäin. Wagner halusi ehdottomasti puhua musiikkidraamoista, ooppera-käsite kun oli hänen mielestään tarkoitettu kevyemmille teoksille. Raskaita teoksia, raskasta elämää! Matkoja maasta toiseen velkojia pakoon, muistini mukaan Lentävä hollantilainenkin oli sävelletty Oslossa.

Heti alussa on sanottava, että olen tällä kerralla kovasti erimieltä niin Hesarin (12.3) Hannu-Ilari Lampelan kuin Aamulehden (12.3.) Harri Hautalankin kanssa. Minusta Lohengrin, saksalainen Endrik Wottrich, ei ollut Lampilan mainitsema manipuloiva superjohtaja, jonka tavoitteena oli vain päästä mahdollisimman pian häävuoteeseen ja jättää sekasortoinen kansa hätää kärsimään. Mielestäni hän ei myöskään ollut Hautalan näkemyksen mukainen nykyaikainen poliittinen huijari. Ylpeästihän mies esiintyi, mutta ongelmiakin oli. Kenellä miehellä ei olisi, jos nainen ensin vannoo rakkauttaan ja lupaa olla kysymättä nimeä ja sitten häävuoteen äärellä muuttaa mielensä ja rupeaa tinkaamaan tämän sukua ja menneisyyttä. Ja vaikka mies sanoo mitä, hän saa aina vastaansa ”mutta kun sinä…” -syytöksiä. Kukapa siitä ei hermostuisi ja kun tupakkaakin tekee mieli, eikä tikkuja löydy. Olisikohan arviossani sukupuolella jotain tekemistä? Moskovan Novaja Operassa tanskalainen ohjaaja Kasper Holten oli assosioinut Lohengrinin Vladimir Putiniksi. Onneksi en muistanut tuota Lampilan kommenttia, saattaa olla, että sympatiantuntoni olisi vaihtanut puoltaan. Wottrichin saksalaiskoulun mukainen ”umpisointinen” laulutapa oli kyllä outo, aivan kuin joku ylipääsemätön pidike ei päästäisi ääntä virtaamaan vapaasti.

Sopraano Kirsi Tiihonen oli Brabantin Elsana pistetty juoksentelemaan hätäpäissään ympäriinsä. Uskoako miestä, johon on suin päin rakastunut vai tämän taikuuksista korvaan kuiskuttelijoita, Ortrudia, Helen Lokutaa, ja hänen miestään Telramundia, Jukka Rasilaista. Ei edes kuninkaalta, Jaakko Ryhäseltä löydy apua, tämä hokee siinä vain, että Jumala noin vain ratkaisee sen, kuka on oikeassa. Oli mielestäni hyvä oivallus ohjaajalta pistää kuningas pyörätuoliin, jota airut, Jaakko Kortekangas kauniilla baritonillaan työnteli. Kuninkaan äkkinäinen kuolema oopperan lopussa tuli jotenkin uskottavaksi. Vaikka mitä tässä uskottavuuden perään haikailemaan; kuninkaan esimerkki 900-luvulta, Wagnerin sävellys 1800- luvulta ja ohjaajan ratkaisut tätä päivää. Tiihosella on todella kaunis sopraano, jotenkin himmeän kaunis. Virolaiselle Lokutalle Hautala ennustaa kansainvälistä läpimurtoa ja kauniisti hänen äänensä soikin. Jos juoni ei vielä mahdolliselle lukijalle tullut selväksi, toistan sen. Elsa hukkaa pienen veljensä, siis kuninkaan seuraajan metsään. Kreivi näkee tilaisuutensa tulleen, luopuu Elsasta ja menee naimisiin juoni-Ortrudin kanssa. Elsa vangitaan, mutta tyhjästä ilmaantuu valkopukuinen Putin pelastamaan hänet. Naimisiin mennään, sotajuonia punotaan ja kreivi hyökkää häävuoteen ääreen. Tuore aviomies ampuu hänet, mutta joutuu paljastamaan itsensä Lohengriniksi, Graalin linnan edusmieheksi, joka paljastuttuaan joutuu lähtemään. Elsa jää yksin vääntelemään käsiään, kuningas kuolee ja Lohengrin taluttaa eksyneen pikkuvelimiehen näyttämölle. Oikeus on voittanut, vasket pauhaavat.

Tauoilla kuuli paljon puhetta kuoron erinomaisuudesta, todella hyvä tämä Heikki Liimolan satapäinen kuoro olikin. Oopperassa on paljon kuorokohtauksia ja musiikki oli juuri siitä syystä nautittavaa. Lampila vähän kritisoi kuoroa, mutta ehkä se oli ensi-illan jäykkyyttä. Tampere Filharmonia soitti hyvin, myös asiaa tuntevien mielestä. Orkesterihan on ainoa täysimittainen Helsingin ulkopuolella toimiva orkesteri ja soitto oli voimallista. Esiintyjillä oli täysi työ pystyä laulamaan kuoron ja orkesterin yli, äänet tuntuivat hivenen pieniltä suuressa salissa. Lavastuksesta pidin tai sen lähes täydellisestä puuttumisesta. Valoratkaisu oli hyvä. Iso paljon paikalla oleva kuoro vaatiikin väljiä tilaratkaisuja. Kiinnitin huomiota siihen, että ohjaaja ei tuonut näyttämölle tekojoutsenta, joka libreton mukaan vetää Lohengrinin veneessä näyttämölle. Eikä Lohengrinin ja Telramundin taistelukohtausta näytetty. Usein oopperassa suorastaan kiusaantuu epäaidoista tapahtumista ja huonoista miekkailuesityksistä. Kuoron teki kummassakin tapauksessa selväksi, mitä näyttämöllä pitäisi tapahtua.

Nautittava esitys, kaunis musiikki! Kannatti matkata Tampereelle. Ensi vuonna Mozartin Taikahuilu.

Lisäys: Rondosssa 4/2010 Harri Kuusisaari antaa huutia tamperelaisyleisölle, joka ei ymmärtänyt tulla nauttimaan Lohengrinistä. Yksi näytäntö jopa jouduttiin peruuttamaan. Hän pitää esitystä kauden huipentumana ja ylistää niin ohjausta, kuoroa, lavastusta kuin roolisuorituksiakin. "On täysin käsittämättöntä, jos huippulaatu ei vedä, mutta Karita Mattila fever -tapainen roska ja huonon maun kiteytymä myy."