Paavo on täällä. Luin eilen aamulla oheisen osoitteen Hesarista ja lähdin kuuntelemaan netistä oopperan Paavo Arhinmäelle tekemää räppiä. Marjukka oli ehtinyt ensin ja ladannut esityksen face book –sivulleni. Kiitos Marjukka, olet nopea! Räppihän on mainio isku Kansallisoopperalta sekä Arhinmäen kommentteihin että ajankohtaiseen oopperamme vanhanaikaisuutta koskevaan keskusteluun. Voi vain kuvitella, miten usein Paavo tämän jälkeen otetaan vastaan erilaisissa tilaisuuksissa yleisön hoilatessa: ”Oi Paavo, Paavo, nyt sun aikas on. Ei pidä luulla, vaan nähdä ja kuulla.” Olihan Paavo jo kesällä seurannut oopperaa Savonlinnassa ja oli nyt perjantai-iltana John Adamsin Doctor Atomicin ensi-illassa. En kehdannut ottaa kuvaa, vaikka havaitsin hänet väliajalla tumma puku päällä, asianmukaiset mustat kengät jalassa ja lasi kädessä seurustelemassa muun oopperaeliitin seurassa oopperan lämpiössä. Olihan siellä nobelistimmekin vaimonsa kanssa ja tietysti kriitikko Hannu Ilari Lampila. Hän kirjoitti oopperasta innostuneen arvostelun Digihesariin jo samana yönä klo 0.35. Mutta Paavo-räppi jäi aamulla kiusalliseksi korvamadoksi, jonka vasta W.A. Mozartin Don Giovanni –elokuvaooppera karkotti. Kävelin sitten lauantailtaipäivän encoresta kotiin melkoisessa ekstaasissa ja tartuin kodin hiljaisuudessa parhaillaan luettavana olevaan David Grossmanin Sinne missä maa päättyy. Ajattelin onnellisena, että vanhuudessa ei ole mitään pelättävää niin kauan, kun tämä kaikki on tavoitettavissa.

Takaisin atomipommiin tästä fiilistelemästä! Kausikorttini on nyt siis ensi-iltojen toiselle parvelle. Hyvä paikka, mutta kasvojen ilmeitä ei näe. Vaihdoin siksi, että ensi-illoissa on taatusti paras miehitys (naisitus!!!). Usein kakkosmiehityksellä viedään suurin osa näytöksistä. Doctor Atomicissa näyttää vaihtelevan tasaisesti. Eipä silti, kyllä yksi suosikkilaulajistani, Jaakko Kortekangas olisi ollut varmasti hyvä Oppenheimer hänkin. Oopperahan on vuokrattu Saarbryckenin oopperasta, Oppehneimerina laulaa Lee Poulis ja hänen vaimoaan Jessica Rivera. Muut ovat Mika Kares, Per-Håkan Precht, Sari Nordqvist, Nichlas Söderlund, Hannu Forsberg ja Jyrki Anttila. Eniten innostuin Riveran sopraanosta, myös Nordqvstin altto oli voimakas ja kaunis. Ei mieslaulajissakaan mitään vikaa ollut, mielestäni siis. Oopperan musiikki on modernia, osa tuli elektronisesti ja kuului takana tai ympärillä. Koko esitys oli nyt niin hidas, että musiikkiin saattoi hyvin keskittyä. Olen sen verran aloittelija, että en kykene erittelemään samanaikaisesti orkesterin tuottamia ääniä, laulua, lavasteita, tapahtuma ja sisältöä, jotain jää aina tajuamatta. Libretto on alun perin Peter Sellarsin todellisista teksteistä koostettu. Oopperoiden rakkaudenlurituksiin tottuneelle, asiakirjatekstin esittäminen, esimerkiksi teksti kirjasta Atomienergia sotilaallisiin tarkoituksiin, oli aluksi tyrmäävää, mutta siihen tottui. Oppenheimer on ollut kiinnostunut runoudesta. Niinpä yksityiselämään liittyvien tapahtumien teksti on Charles Baudelairen runoudesta ja Muriel Rukeysernin teksteistä, myös muita kirjallisia tekstejä on mukana. Nämä osuudet olivat kauniita ja osoittivat, että ydintutkijallakin on yksityiselämä ja sen problematiikka, esimerkiksi juoppo vaimo.

Erityinen huomio kiinnittyi siihen, että kaikki atomipommiin liittyvä liikehdintä on tavattoman teknistä ja täsmällistä, on kulmikasta, tehokasta, ahdistavaa. Ahdistus ja jännitys kasvoivat oopperan edetessä, paljolti musiikin tehokeinoin. Osa oopperan kohtausten symboliikasta jäi minulle avautumatta. Tapahtuma-aika oli yksi ilta ennen pommin räjäytystä, ooppera päättyi räjäytykseen. Arvatenkin osa näyttämökuvista viittasi Japaniin pommin jälkeen, muutoin en runsaita makaavia ihmismassoja, myös lapsia, ymmärtänyt. Oletin myös, että outoihin asentoihin jäykistynyt illallisseurue kuvasi pommin odottamatonta seurausta. Kotitapahtumat olivat niin ikään hyvin viitteellisiä. Fantasiakuvilla ilmeisesti tavoiteltiin ihmisten ahdistumista vaikean tehtävän edessä. Erityisesti oopperan loppukohtaukset osoittivat, miten yksin jotkut ihmiset joutuvat tärkeitä ratkaisujaan tekemään. Ahdistavaa katsottavaa. Ajattelin, että jos Oppenheimer olisi kertonut ahdistuksistaan yleisön edessä tai vaikkapa näyttelemällä teatterissa, se ei olisi ollut niin vaikuttavaa kuin oopperan keinoin, musiikin voima on mahtava. Siihen kai perustuu oopperan lumo. Esityksen lavastuksesta pidin, visuaalisesti neutraali väritys, lattiasta ponkaisevat laatikot toimivat monimerkityksellisesti ja niiden siirtelyllä oli helppo kuvata tapahtumapaikkojen vaihtumista. Loppukohtausten verkkoaita toi mieleen vankilan, semmoisessahan valtaisa määrä tutkijoita tosiasiallisesti eli. Lopputulemana sanoisin, että oopperan päättyessä olin melko tyrmistynyt, jopa niin, että taputtaminen tuntui väkinäiseltä. Olisi pitänyt voida hiipiä pois katsomosta pimeän turvin yksin omien tunteidensa kanssa.  Kansallisoopperan face bookissa ylistetään oopperaa. En uskalla käydä nostelemassa siellä peukkuani, kun vaivoin sain poistetuksi sanan Ooppera omasta face bookistani. Se oli ilmeisesti siirtynyt sinne oopperan sivuilta. Oli mentävä oman teon lähteille, niin sanoakseni. Pahemmilta seurauksilta välttyäkseni nostelen peukkujani enää vain mielessäni.

Eilinen Mozartin Don Giovanni oli sitten toista maata, kaunista laulua, bel cantoa, kuten edellinenkin Gaetano Donizettin Anna Bolena. Tapahtumista riittää todettavaksi, että näissä oopperoissa rakastetaan lujasti, kohteet vaihtuvat, ruumiita tulee eikä loppujen onnellisuudesta ole niin takeita. Olen siirtynyt mukavuussyistä Kinopalatsin Kasaniemenkadun lauantaisiin esityksiin. Seuraavan kerran haen lisätunnelmaa istumalla jonnekin eteen, silloin muiden katsojien päät häipyvät ja edessä on pelkkä tapahtumakenttä. Elokuvaoopperoiden alussa näytetään Metropolitanin pakoilleen asettuvaa yleisöä. Kuvassa vilahti yhden naisen kauhistuneet kasvot, kun hänen eteensä istahti valtavan pitkä mies. Tuli mieleen Hannelen pelko eteensä tulevista pallopäistä. Elokuvateatterin jyrkästi nouseva katsomo on todella hyvä, sama tilanne on uudessa musiikkitalossa. Don Giovannin kolme pääesiintyjää voit katsoa täältä. You Tuben haastattelu esitettiin edellisen Metropolitanin oopperan Anna Bolenan yhteydessä. Elokuvaoopperoista oppii tuntemaan uusia maailmantähtiä, siis minulle uusia, niin kuin nyt tämä puolalaiseksi osoittautunut Don Giovannia laulanut Mauriusz Kwiecien, aivan mainio tyyppi, loistava laulaja ja näyttelijä. Tässä näyte oopperasta. Yllättäen mieslaulajat jäivät enemmän mieleen kuin naiset, vaikka miesten roolit olivatkin niljakkaita, niin naistenmetsästäjä Don Giovanni kuin palvelijansa Leporello. Häntä esitti venetsuelalainen Luca Pisaroni, an Animal on the Scene, sanoi Kwiecien haastattelussa. Mies olikin todella hyvä, hänen kohdallaan elokuvalla on todelliset etunsa, koska saattoi seurata ilmeitä. Aivan mainio ilmestys. Tässä Pisaroni esittelee Pariisissa Don Giovannin valloituksia. Haluan ehdottomasti nähdä joulukuussa Sellon Bio Rexissä esitettävän La Scalan Don Giovannin, jossa Leporelloa esittää Bryn Terfel. Vertailu tulee olemaan hauskaa. Ruokahalu kasvaa, ei mahda mitään.

Yllä loistava Anna Netrebko Anna Bolenasta. Katso Netrebko tämän syksyn Metropolitanin esityksessä, kuorokin siinä laulaa täysillä ja mikä veto lopussa!  Ylistän jälleen elokuvaoopperoita, joita tulee Metropolitanin lisäksi Euroopan oopperataloista.  Ei voi enää sanoa, että olisi kovinkaan paljon rahasta kiinni päästä katsomaan hyviä oopperaesityksiä. Metropolitan totuttaa hyvään, vaikka Rondossa Harri Kuusisaari sanoi, ettei siinäkään talossa kaikki hyvää ole. 54. maahan lähetettävät esitykset antavat hieman vinon kuvan. Eipä haittaa meikäläistä. Elokuvaoopperoissa ei ole live-oopperan tunnelmaa, vaikka voisihan niitäkin katsoa elokuva edellä eikä ooppera edellä, ajankohtaisten termien hallintaa osoittaakseni. Lopuksi: ”Ei pidä luulla, vaan nähdä ja kuulla.” Niinpä!

Lisäys: Matti Saurama ylisti Uutispäivässä oopperaa vähän kaikilta kanteilta. Lisään tähän vain lopun: Doctor Atomic on aiheena raskas ja toteutuksena vaativa, mutta se myös palkitsee. Katarttinen vaikutus tulee ehkä vasta kotvan kuluttua oopperasta päästyä.Katsomn istuin osoittautui yllättäen kuulijan oppituoliksi.