”huoneet / venyttelevät / kuin aamuvalosta juovikkaat kissaeläimet

Eikös ole dramaattinen otsikko. Kirjoittelen tätä mökillä, täydenkuun aikaan. Nyt on aamu ja kohta päivä. Järvi loiskaa hyisenä tuossa vieressä, tuuli on riepottanut viimeisetkin lehdet rannan puista ja aurinko laskee varhain väärään kohtaan järven takana. Seuraa täydellinen pimeys. Salto mortale on Claes Andersonin kirja, Enkelten kirjan on kirjoittanut Markku Pääskynen. Niitä siis vertailen, vähän väkinäisesti kyllä. Suurin kimmoke vertailuun on sattuma osua luettavakseni peräkkäin. Välien runotekstit ovat Bruno K. Öijerin kirjasta Hopeanmustaa. Yrittelen välillä runouttakin!

”tien vierellä jopa järvet / olivat harmaat ja voipuneet /

viikkokausien sateiden jälkeen /

mutta minä olin vihdoin perillä / nousin autosta tavaroineni /

vanha punaiseksi maalattu talo / kattotiilineen ja puuhelloineen /

ei pystynyt hillitsemään itseään / tempautui irti metsänreunasta /

ja juoksi avosylin minua vastaan /

taivaalla / oli vain ohuita pitkiä pilvijuovia /

kuin jarrutusjälkiä sieluista /

jotka olivat pysähtyneet ilmaan / näkemästään mykistyneinä”

Usein ostan kirjan takakannen esittelyn perusteella, ei pitäisi. Salto mortalen takakansi lupaa enemmän kuin antaa, ”Salto mortale kuvaa ihmisiä keskellä uhkapeliä nimeltä elämä.” Liikaa sanottu, uhkapeliä kirjassa pelataan, mutta pelikasinoilla. ”Enkelten kirja kuvaa yksilön voimien hiipumista ja vähittäistä nousua kohti uutta toivoa.” Niin kuvaa ja kauniisti kuvaakin.

Enkelten kirja on monitasoinen päähenkilön Tuomaksen elämästä kertova teos. Tuomas on ”työtön pienen tytön isä tai pikemminkin työtön isä pienelle tytölle jolta on lakattu kyselemästä missä on äiti.” Salto mortale on yksitasoinen, muutaman ihmisen toisiinsa punoutuvista kohtaloista kertova tarina. Kummassakin on ajankohtaisuutta, Pääskysellä runsaslumiset talvet, kerjäläiset ja Penrose-kuviot katukivissä sujuttautuvat tekstiin luontevasti. Luovat tuttuuden tunnetta. Andersonilla ajankohtaisuus liittyy poliittiseen elämään ja antaa tunnun, että senhän alueen mies tietää. On sanottava, että pidin enemmän Enkelten kirjasta kuin Salto mortalesta. Salto mortalen luin perjantai-iltana nopeasti eikä se jäänyt mieleen kummittelemaan. Enkelten kirjassa on menossa toinen lukeminen, ensimmäinen kerta meni ahmaisten ja nyt nautiskelen kielestä.

Mistä kirjojen nimet tulevat?  Salto mortale tarkoittaa kuolonhyppyä, tanssia kuoleman kanssa. Ruumiistahan teksti alkaa ja kuolemaan päättyy, mutta kirjan nimi on jotenkin liian pompöösi. ”Eikö joskus jokaisella ilmiöllä ole oma herkkä verenkiertonsa ja ihmisellä kallein aarteensa jota ilman hän ei olisi ihminen ensinkään? Eikö tuo ihmisen aarre ole kirjattu enkelten elämäkertaan?” Siinä selitys Pääskysen kirjan nimelle, kaunis selitys, kaunis kirjan nimi. Minua ärsytti, että Salto mortalessa joka aukeaman sivujen ylälaidassa on tekijän ja kirjan nimi. Taiteellista vaikutelmaako siinä haetaan?

”en etsinyt lohtua keneltäkään / tiesin varsin hyvin /

ettei mitään lohtua ollut / meistä jokainen on saari /

ja jokaisen täytyy haravoida oma pimeytensä / huolehtia omasta avuttomuudestaan /

suuri majakka jonka sanotaan olleen olemassa / on ryöstetty kauan sitten /

jokainen ihminen kantaa mukanaan / omaa pientä valonsiruaan /

johtaa harhaan itseään ja toisia / miten kauas ja kauan me kuljemmekin /

näemme tuskin edes kättä edessämme /

ainut ikivanha säilynyt valtakunta on tuonela / ja minä olen siellä usein /

kuljen katuja joita ei enää ole / istun kahviloissa jotka on revitty ja unohdettu /

mutta tarjoilija on sama vanha / ja minä ymmärrän häntä /

hän näyttelee roolinsa loppuun saakka /

tarjoilee minulle ja ystävilleni sitä viiniä / mitä me aina joimme /

ja kun me kilistämme laseja toistemme kanssa / me kilistämme sumun kanssa /

sillä meistä jokainen tietää / ettei toista ole olemassa /

paitsi pitkulaisessa öljymaalauksessa / joka riippuu seinällä takanamme /

ja esittää joukon hahmoja jotka / ovat temmanneet irti sydämensä /

ja varovasti asetelleet ne ruoholle / musta jääkylmä virta taustalla loiskii /

ja odottaa päästäkseen valloilleen / odottaa saadakseen peittää kaiken alleen”

Kertojan tarkastelu on aina mielenkiintoista. Andersonilla kertoja on järjestelmällisesti yksi ja sama, joku ulkopuolinen. Tekstissä on paljon vuoropuhelua. Se nopeuttaa lukemista, mutta jotenkin latteuttaa tekstiä. Vuoropuhelun kirjoittaminen on taitolaji! Enkelten kirjan kertoja on salaperäinen, kuka hän oikein onkaan, välillä minä ja välillä me ja välillä Tapani pääsee itsekin ääneen. Kumpikin kirjailija harrastaa aukkoja, ei paljasta kaikkea kerralla ja vihjailee jotain tulevasta. ”Kuusi vuotta on mennyt, yli kolmekymmentä vuotta on mennyt.” Mistä tapahtumasta Enkelten kirjassa tuo mennyt lasketaan? Salto mortalessa sanotaan yksinkertaisesti, että asiaan palataan vielä.

Enkelten kirjan tunnelma on viipyilevä, tapahtumia on vähän, maisema koko ajan kerronnassa mukana. ”Täysikuu pörhisteli lainavalossaan ja jänöjussit tulisivat penkomaan kukkapenkkejä.” Vähistäkin aineksista voi kirjoittaa hyvän kirjan, äksöniä ei välttämättä tarvita, pohdiskelu riittää. Kirja on myös kaunis kuvaus hyvästä isä-tytär –suhteesta. ”Ehkä Aino on ymmärtänyt olevansa Tuomaksen tytär ja yhtä onnellisesti Tuomas on ymmärtänyt olevansa Ainon isä.”

Loppu jää kiinnostavasti auki, mutta onneton se ei ole. Salto mortale etenee kuin juna suoraviivaisesti loppuun saakka, lukija saa selville jokaisen henkilön lopputilanteen. Tulee tunne kuin Andersson keikaroisi poliittisen elämän tuntemuksellaan. Ikävästi ajattelin myös, että Anderssonin on pakko yrittää puhdistaa poliittista menneisyyttään. Opetuksen häivähdyksiäkin kirjassa on. Eikä ole yllätys, että psykiatriakin kirjan henkilöt tarvitsevat.  Mikäs siinä, senhän alueen kirjailija tuntee.

Ihailen kovasti Pääskysen kieltä: ”Kylminä öinä takan savu kasvaa patsaaksi variksille kunnes se kiertyy kehälle kerroksittaisten kattotasanteiden ylle kuin häntäänsä syövä käärme.” ”Mennyt ei mene pois ja nykyisyys on ylittämätön.” ”Vasta silloin tajuaa yksinäisyyden koko kauheuden, sen kun lapsi ei enää kysele vaan tietää paremmin.” Eivätkös kaikki nämä ole sellaisia huomiota, joita on jäätävä pohtimaan? Andersson kirjoittaa sujuvasti, mutta ei lukija siitä sen enempää kostu. Ihan ärsyynnyin vanhoista vitseistä. ”Silloin on myöhäistä viheltää kun ylähuuli on poissa.” Jonkinlaista vitsin tynkää on seuraavassakin: ”Kuin saapuisi vapaakirkolliskokoukseen, jossa seurakunta ei enää oikein luota siihen että Jeesus tai kukaan muukaan vapahtaja ilmestyisi.” Meneekö kirjailijan vai kääntäjän piikkiin seuraava kömmähdys: ”Ennen kurki kuolee, ennen kuin suo sulaa.”

En ole lukenut kummankaan kirjan arvosteluja, mutta on kiintoisaa nähdä, nouseeko Enkelten kirja finlandia-ehdokkaiden listalle. En ihmettelisi. Salto mortalesta on sanottava sama kuin niistä Andersonin runoista, joita hän luki taannoin Sanomatalon aulassa: On kuultu.

 ”myrsky / kaatoi kaiken tieltään / hyvä myrsky / fantastinen myrsky /

tuulet hirmumyrskyn luokkaa / ihastuttava myrsky /

ei paljosta piitannut / oli itse itsellensä kyllin /

paiskasi ihmisnimensä / suoraan mereen”

Autoradiosta kuultua: Lukunakki on mainio lapsille tarkoitettu kirjallisuusohjelma. Ajaessani kohti Kempelettä ja varoessani jäisiä metsälaikkuja ja tiiratessani mahdollisia hirviä korviini osui kysymys: Miten virtahevon saa pysähtymään? Katkaisemalla virran tietysti! Kaksi tomaattia oli kävelemässä suojatietä tien yli. Auto ajoi toisen päälle. Tule nyt sieltä, ketsuppi, sanoi toinen.