Tarkoitukseni oli katsoa rinnan oikeaa vanhan ajaa taidetta ja nykytaidetta ja vielä naistaiteilijoiden tekemänä. Arvelen, että kumpikaan siis Amos Andersonilla esiintyvä Helena Westermark ei olisi ollut eikä Kiasmassa esiintyvä Pipilotti Rist olisi mielissään tällaisesta rajaavasta määrittelystä. Erityisen närkästyneesti olisi naisasianainen Westermark varmaan suhtautunut. Siinä se nyt kuitenkin tuli. Sveitsiläinen Rist jäi myöhäisempään ajankohtaan, Westermark vei niin paljon aikaa.

Helena Westermark (1857-1938) oli Helene Schjerfbeckin, Maria Wiikin, Ada Thilénin ja Agda Lindqvistin aikalaisia ja maalasi heidän kanssaan Bretagnessa. Helenalla ja Helenellä oli yli 60 vuoden ystävyys. Naistaitetilijoilla oli jopa samoja malleja, erityisesti lapsia, ja he maalasivat muotokuvia toisistaan. Museon seinältä luin, että naisiin suhtauduttiin taiteilijoina väheksyvästi ja he saivat voimaa toisiltaan. Westermark (yllä omakuva) oli yksi niitä taiteilijoita, jotka tekivät realistisia tutkielmia työtä tekevistä ja köyhistä ihmisistä. Saatiin nähdä naisia silittämässä, pyykillä, pyörittämässä rukkia tai ompelemassa. Puhuttiinkin väheksyvästi ompelijamaalauksista.



Kuuluisaksi tuli Westermarkin silittäjättäriä kuvaava maalaus Tärkeä kysymys (yllä). Siinä kaksi nuorta naista repii päivänkakkaran terälehtiä, arvatenkin siinä haettiin vastausta kysymykseen kyllä – ei. Kuvassa nähtiin 1880-luvulla raakaa impressionismia, kaunis se minun mielestäni on. Samassa salissa onkin rinnalla Gunnar Berndtsonin maalaus Kyllä – ei, lepohetki ateljeessa. Siinä elegantti neito on vuorostaan nyppimässä kukan terälehtiä. Myös Albert Edelfelt oli otettu malliksi kultivoituneesta maalaustaiteesta. Kyllähän Schjerfbeckiäkin moitittiin rumien lapsien maalaamisesta ja Wiikilläkin on se kaunis kahta pientä lasta aidan vieressä kuvaava maalaus. Tällaiset rinnastukset antoivat näyttelylle syvyyttä.

Muotokuvia Westermarkilta oli näyttelyssä useita, erityisesti naismuotokuvia ja myös näitä Bretagnessa maalattuja. Yllä veli Edvard.  Monessa muotokuvassa henkilöä ympäröivällä miljööllä oli merkittävä osuus. Rinnalle oli nostettu Schjerfbeckin ja Edelfeltin muotokuvia. Tämäkin useamman taiteilijan kuvien tarkastelu rinnakkain oli mielenkiintoista. Värisävyt Westermarkin maalauksissaan ovat ylipäätään varsin tummia. Kuulin sivusta oppaan kertovan, että loppuvuosina hän tuli allergiseksi öljyväreille ja siirtyi pastelleihin. Alussa oleva omakuva on esimerkki pastellimaalauksista.

Helena Westermark oli monipuolinen nainen. Maalaamisen ohella hän kirjoitti mm. lehtiartikkeleja ja arvosteluja. Hän oli perustamassa Unioni Naisasialiitto Suomessa –järjestöä ja toimi myös sen sihteerinä. Hän osallistui aktiivisesti naisten äänioikeusliikkeeseen. Hän perusti aikakauslehti Nutidin ja toimi kolme vuotta sen päätoimittajana. Yhteiskunnallinen vaikuttajakin hän oli yrittäen 1907 RKP:n edustajana eduskuntaan, hän ei kuitenkaan päässyt. Lisää tietoa löydän näyttelystä ostamastani kirjasta Kynällä vai siveltimellä, kunhan ehdin sinne saakka.