Katsoimme Hannelen kanssa melkein parin päivän välein Avoimissa Ovissa Georg Büchnerin Woyzeck – syrjäytymistarina äänimaisemassa ja Kansallisteatterin Willensaunassa Eugene O´Neillin Pitkän päivän matka yöhön. Rankkaa katsottavaa kumpikin, hyvin koskettavaa ja ajatuksia herättävää. Woyzeckin ohjaus on Laura Jäntin ja Pitkän päivän matkan Kurt Nuotio, taattuja ohjaajia kumpikin. Kumpikin näytelmä on pienen lavan esityksiä ja henkilöitä on vähän. Woyzeckiä esitti Jukka Pitkänen ja Marieta Tiina Weckström, kummallakin oli myös jokin muu rooli. Eniten rooleja oli Jone Takamäellä, hän oli mm. hullu, rykmentinrumpali ja kapteeni. Willensaunassa vanhaa näyttelijää esitti Esko Salminen, hänen vaimoaan Marya Terhi Panula, poikia Eero Aho ja Jussi Nikkilä sekä palvelijatarta Emmi Pesonen.

Avoimissa ovissa lavastus on ylipäätään aina tavattoman niukka. Nyt suurimmalla osalla rekvisiittaa tuotettiin ääniä ja tosi taitavasti tuotettiinkin. Äänisuunnittelu ja valtaosa toteutuksesta on Takamäen (yllä), hän opettaa äänisuunnittelua teatterikorkeakoulussa. Hesarin arvostelussa 11.2. Lauri Meri toteaa sovituksen kiteyttävän keskeisen sisältönsä ääneen ja sen välittömään tehoon. ”Woyzeck on täynnä kilinää, kolinaa, pauketta, jyskettä, ujellusta, huminaa ja rahinaa. Ääni kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, ja äänen kautta Woyzeckin maailma tunkeutuu vastaansanomattomasti myös katsojan ytimiin.” Äänien kuvailu arvostelussa säikäytti meidät ja olimme etukäteen hivenen epäileväisiä esityksen suhteen. Arvostelun nyt uudelleen lukeneena se ei enää tuntunut niin negatiiviselta. Äänimaisemahan oli esityksen pointti ja sellaisena erinomaisen onnistunut. Eri mieltä arvostelun kanssa olimme sen sijaan siitä, että näyttelijöiden toimiminen vuorollaan kertojana eli seuraavan kohtauksen järjestysnumeron ja tapahtumapaikan ilmoittajana, olisi jotenkin hajottanut kokemista. Päinvastoin! Avoimissa ovissa on tottunut siihen, että näyttelijät esittävät monia rooleja asujaan vaihtamatta. Nyt se toimi erinomaisesti ja katsoja lapsenomaisesti uskoo, että nyt siinä on juutalainen, nyt kapteeni, nyt hullu, vaikka sama Takamäkihän se siinä ja milloin milläkin välineellä ääntä tuottamassa.



Woyzeckin rakkauden kolmiodraama päättyy murheellisesti. Näytelmässä on sama juonne kuin Juhani Ahon Juhassa. Rujo ja yksinkertainen mies rakastaa naistaan kykenemättä kuitenkaan antamaan tälle sitä henkistä tilaa, jossa tämä voisi elää. Näin katsojan myötätunto on samalla aikaa sekä miehen, että häntä pettävän naisen puolella. Yksinkertaista oikea – väärä –ratkaisua ei katsojan ahdistukseksi ole olemassa. Samahan on asetelma Pitkän päivän matkassa yöhön, rakastamisen draama vain käydään perheen sisäisessä helvetissä. Jokainen on toisten alistamisen kohde ja toisten alistaja. Juuri kun katsojan tunnemaailma on asettunut puolustamaan jotakin henkilöä, seuraava kohtaus vaatii muuttamaan sympatian kohdetta. Woyzeckia vieläkin ahdistavammin Pitkän päivän matka on ”niin henkilökohtainen ja demoninen perhenäytelmä, ettei sen ihmiskuvia voi avata itseään satuttamatta”, kuten Kirsikka Moring sanoo Hesarin arvostelussa 25.9. Lähes 3 ½ -tuntista näytelmää ei toisaalta kestäisi ilman, että yrittää etäännyttää näytelmän tekstiä, totesimme omassa jälkipyykissämme.

Kumpaakaan näkemäämme näytelmää ei olisi voinut kuvitella katsovansa isolla näyttämöllä. Tekstin ohella näytelmät toimivat tehokkaasti näyttelijöiden ilmeiden tasolla. On nähtävä Woyzeck-Pitkäsen tuska kasvopoimuissa saakka. On nautittava Salmisen isä-Jamesin kasvoilla sydäntä rutistava onni hänen kuunnellessaan Edmund-pojan runonlausuntaa. Pitkän päivän matka on loistavaa näyttelijätyötä alusta loppuun. Salminen on uskottavista uskottavin vanha näyttelijä, yhdellä onnistuneella näytelmällä rikastunut kitupiikki, jonka rahakukkaro ei avaudu hankkimaan pojalle hyvää hoitopaikkaa. Panula on mielessä nuorena Terhinä, mutta nyt morfinistiäitinä erinomaisen hyvä. Oli sydäntä lämmittävää nähdä Salmisen kiittävä kädenpuristus Eero Aholle, loistavalle hulttiopoika James Jr:lle. Voi hyvin kuvitella, miten tämä pari kannattelee toisiaan aivan samalla tapaa kuin taannoisessa Pukija-näytelmässä. Koskettava on myös Nikkilä nuorempana veljenä ja vielä niin aidon keuhkotautisen näköinen kuin vain voi kuvitella. ”Salmisen, Ahon ja Nikkilän yhteisnäytteleminen tuottaa henkeäsalpaavia herkkiä ja latautuneita hetkiä”, sanoo Moring ja on oikeassa.

Hesarin arvostelusta käy ilmi, että Esko Salminen on näytellyt saman roolin seitsemäntoista vuotta sitten, Kyllikki Forsell morfinistiäiti Maryna. ”Esitys oli aikansa huutomerkki”, toteaa Moring. Keskustelimme siitä, että roolin täytyy olla minua yhdeksän päivää nuoremmalle Salmiselle fyysisesti tavattoman raskas. Hän ei ole enää mikään salskea nuori mies. Keskustelin kuntosalilla erään kaupunginteatterin työntekijän kanssa näyttelijöiden ikääntymisongelmasta, esimerkkeinä Kvartetti ja Mestariluokka. Koko näytelmätiimi elää taustalla voimakkaasti ”selviämisproblematiikkaa”. Hän totesi, että Hannelen kanssa Mestariluokassa kuiskausnapin (ei kuulolaitteen, kuten me arvelimme) putoaminen oli Pöystille tavattoman nöyryyttävä kokemus. ”Mutta kun he eivät lopeta koskaan”, totesi tämä teatterityöläinen. Niin, voiko taiteilija lopettaa tekemästä taidettaan ja tieteilijä tiedettään kuten kuin me paperityöläiset papereita. Kyse on myös teatterin etiikasta, kuten salikumppanini sanoi. Ovat sitä useinkin pohtineet. Voiko teatteri luopua luottonäyttelijöistään yleisön tulviessa saleihin, vaikka ne näyttelisivät terveytensä kustannuksella ja erityisesti, jos he haluavat itse pysyä estradilla. Samalla salilla käy tämä Eero Ahokin, jonka fyysinen kunto näyttää olevan mitä parhain. Tulen kiittämään häntä seuraavan kerran, kun satumme salille samaan aikaan.



Näytelmien lehtikritiikkien vaikutuksesta keskustelimme Avoimissa ovissa näyttelijä Takamäen kanssa, teatteri nimittäin tarjosi esityksen jälkeen mahdollisuuden ajatusten vaihtoon viinilasillisen ääressä. Mainio mahdollisuus. Harmittelimme yhdessä, miten yksi arvostelu voi viedä katsojia, vaikka näytelmän jo nähneet ovat pitäneet esityksestä. Samahan oli tilanne Q-tatterin Proust-näytelmän suhteen. Sitten joku Esitystalous myydään loppuun, vaikka yhtään esitystä ei ole vielä nähty. Siinä tietysti Martti Suosalo ja Tommi Korpela vetävät nimillään katsojia. Mutta soisi tällaiselle Kotamäelle ja Jukka Pitkäsellekin samanlaisen ”kohtalon”, koska he olivat todella hyviä. Olemme Hannelen kanssa pohtineet Avoimien ovien ystäviin liittymistä, mutta teatterin johtajan Heini Tolan persoona on pistänyt meidät takeltelemaan asian kanssa. Olisiko meillä peiliin katsomisen paikka? Kirsikka Moringista teatteriarvostelijana on tullut varsinainen auktoriteetti, hänhän se teilasi Q-teatterin Jälleen löydetyn ajan. Jos hän kehuu jonkun näytelmän, se on hetkessä loppuunmyyty, minä siellä ostajissa mukana. Hän on kieltämättä hyvä kirjoittaja. ”Maiseman ja elämän ylle on pudonnut raskas, läpitunkematon sumu”, sanoo hän Pitkän päivän matkasta yöhön. ”Kirjailija kuorii kerros kerrokselta julmasti, mutta samalla hyvin hellästi perheensä lohdutonta tarinaa. Maailma ei ole mustavalkoinen, ei ole syyttömiä, ei pahoja, mutta tuskin hyviäkään.”

 Vinkki:

Lue Turun Sanomien arvostelu Woyszeckistä.