Otsikko on Paul Austerin Sunset Parkin erään henkilön hämmästelyä syntymisen ihmeestä. Kirjan jokainen henkilö on jollakin tavalla omalaatuinen, yksittäinen tapahtuma suistaa elämän aivan uusille raiteille. Vielä enemmän hämmästeltävää on Yasmina Khadran Osattomuuden Olympos kirjan henkilöiden kohtaloissa, tuskin hekään ovat tietoisesti elämänsä suuntaa valinneet. On väkinäistä yrittää verrata näitä kirjoja keskenään, vaikka kummassakin kuvataan huono-osaisuutta, työttömyyttä ja epämääräisiä asumismuotoja. Elämää pelastavaa rakkauttakin sisältyy kumpaankin. Muitakin yhtymäkohtia voisi keksiä, niin kuin romaaneissa ylipäätään. Minulla yhteys perustuu oikeastaan peräkkäisiin lukukokemuksiin. Aikataulun on taas määrännyt Helmet-kirjastojärjestelmä, joka tiputtelee varattuja kirjoja omaan tahtiinsa. Sunset Parkin on suomentanut Erkki Jukarainen ja Osattomien Olympoksen Lotta Toivonen. Aloittaessani Austerin minusta tuntui, että hän kirjoittaa suhteellisen hyvinvoivista ihmisistä kylmähkösti Khadran kirjoittaessa huonosti voivista lämpimästi, mutta erityisesti Sunset Parkin loppupuolella kirjailijan otteeseen tulee lämpöä ja ihmisten tekemisiä tarkastellaan hienovaraisella ymmärtämyksellä.

Tästä Austerin kirjasta pidin kovasti. Hän otsikoi luvut henkilöidensä nimillä, joiden myötä tapahtumia katsellaan eri näkökulmista.  Keskiössä on nuorimies Miles Heller jota ympäröivät eronneet vanhemmat, näiden uudet puolisot, tyttökaveri ja vallattuun taloon ahtautunut kaveriporukka. Samalla kun teokseen on ikään kuin pakattu lyhyeen muotoon usean henkilön elämäkerta, ne vievät tarinaa eteenpäin. Nimillä otsikoitu lukujako tuntui ensin hivenen väkinäiseltä, mutta lopulta Milesin elämästä rakentui usean henkilön silmien kautta mielenkiintoinen kokonaisuus. En tähän hätään muista, olenko kohdannut aiemmin samanlaista kirjoittamistapaa. Varmaan niitä on, ei vain tule mieleen. En paljasta Milesin elämän kaarta, kiinnostava se kaikkineen kuitenkin on. Fiktiiviset tapahtumat ovat kiinni faktassa, kirjallisuudessa, elokuvassa ja teatterissa. Kirjoja rakastetaan, samoin elokuvia ja liikutaan kustannusmaailmassa, ollaan kovasti älykköjä. Kirjojen ja elokuvien nimiä, sitaatteja kirjoitetaan kursiivilla, myös yksittäisiä käsitteitä otetaan näin esiin. Pidin yhteydestä taiteen maailmaan, toki muukin ajankohtaisuus ja amerikkalaisuus syyskuun 11.päivineen putkahteli esiin. Mielenkiintoista oli mm. PEN-järjestön esille nostaminen. Fiktiivisen tarinan sijoittaminen faktamaailmaan on kiinnostavaa, mikä tarinakin saataisi olla todella tapahtunut.  Loppu hivenen lässähti, vaikka se tapahtumiltaan oli kirjan toimeliainta osastoa.

Osattomuuden Olympos –kirjan kirjoittajan nimi Yasmina Khadra on naisen, mutta todellisuudessa kirjailija hänen miehensä Mohamed Moulessehoul, joka käyttää vaimonsa nimeä pseudonyyminä. Hän on Algerian armeijan entinen upseeri ja salanimen käytöllä on halunnut välttyä sensuurilta. Häneltä on suomeksi ilmestynyt aiemmin Kabulin pääskyset, Attentaatti ja Bagdadin kutsu, joita mitään en ole lukenut.

Oletan, että Khadra haluaa lukijansa pohtivan yhteiskuntakelpoisuuden ja osattomien välistä ristiriitaa. Sitähän Austerkin Sunset Parkissa käsittelee. Khadra kirjoittaa verottajan ja poliisien tavoittamattomissa joutomaalla asuvista kotipolttoista juovista ihmisistä pehmeästi, jopa ihailevasti. Ei ihailu ole kaukana Sunset Parkin talonvaltaajien kuvauksessakaan. Kyseessä on itse valittu vapaus, vaikka takaa pilkahtelee erilaisia traagisia syitä, miksi ihmiset ovat ylipäätään ajautuneet meren rannalla olevalle joutomaalle tai vallattuun taloon. Khadran joutomaallakin on ystäviä ja vihollisia, rauhaa rakastavia ja räyhääjiä, elämän tarkoitusta pohdiskelevia ja mitään ajattelemattomia tylsimyksiä, heteroja ja homoja. Maailma näyttäytyy paitsi autonrötisköinä ja kaatopaikkojen tonkimisena, myös kuulaina tähtiöinä ja meren ikiaikaisena kohinana. Korostetusti kirjailija kuvaa vanhan silmäpuolen miehen ja nuoren pojan ystävyyttä, jota voisi isä-lapsi-rakkaudeksikin sanoa. Sunset Parkissa Miles rakastuu itseään huomattavasti nuorempaan tyttöön, alaikäiseen suorastaan. Kummassakin kirjassa nämä rakkauden kuvaukset ovat kauniita.

Osattomien Olympos tuntui minusta aluksi todellisen rappion dokumentaatiolta, jollaista en ole aiemmin lukenut. Puolessa välissä joutomaalle ilmaantuu kuitenkin hahmo, joka yrittää pelastaa ihmisiä ja lähettää heitä kaupunkiin, siis paikkaan, jota joukko kaikin voimin halveksii. Tosifiktiivinen hahmo vie kerrontaa toimeliaampaan suuntaan ja rannalle ja joutomaalla alkaa tapahtua. Kirjan loppu ei ole sellainen kuin odotin. Lopputulemana sanoisin, että Osattomien Olympos on kevyehköä luettavaa, sen filosofinen vapaiden valintojen pohdinta ei minua koskettanut. Kavahdan yritystä opettajamaisuuteen. Uskon, että radion kirjallisuuspiirin asiantuntijat osaisivat nostaa teoksesta esiin maailmoja syleileviä totuuksia ihmisen ikiaikaisesta ongelmasta, noudattaako järjestäytyneen yhteiskunnan sääntöjä, elää lämpimissä sisätiloissa ja syödä vatsansa täyteen vai herätä tähtiyön jälkeen aaltojen kohinaan hyvä ystävä vierellään edessä loputtoman vapaa päivä. Vastaavaa pohdintaa voisi saada aikaan Sunset Parkinkin ympärille, vaikka siellä ihmiset olivat työnteon vuoksi edelleen kiinni yhteiskunnassa. Jani Saxell Parnasson arvioinnissaan pitää Osattomien Olymposta aikuisten satuna, josta on helppo pitää. Minusta se ei kuitenkaan riitä hyväksi lukukokemukseksi.