Karin Månsdotterin menetettyä aviomiehensä, lapsensa ja oikeastaan kaiken, kysyy kreivitär Märta Sture oopperassa Eerik IVX häneltä moneen kertaan, mikä häntä kantaa. Karin yrittää löytää vastauksia ja sanoo kaiken menetetyn jälkeen naisen toivon kantavan. Kreivitär ei tähänkään tyydy ja Karin vastaa lopulta: ”minä itse”. Hän kysyy myös meiltä, mikä meitä kantaa. Siihen kysymykset loppuvat ja oopperakin, yleisö katsoo hiljaisena Karinin kyynelehtiviä kasvoja, kunnes taputukset ja bravoot alkavat kaikua. Kaikissa lukemissani arvosteluissa Turun uudessa Logomosalissa esitettyä Mikko Heiniön uutta oopperaa on ylistetty. Niin minäkin teen siitä huolimatta, että alussa puolisen tuntia olin täysin pihalla ja hämmennyksen vallassa. Liian paljon yht’äkkiä omaksuttavaksi; suuren lavan reunalla Turun filharmoninen orkesteri Leif Segerstamin johtamana, näyttämön yllä neljä isoa skriiniä, joiden alalaidassa kulki liian pieni teksti. Valtaisan suurella näyttämöllä pyöri laulajien seassa kuvaajia kamerat olkapäillä, kuva tulivat suorana skriineille. Kun näyttämöllä pyöritettiin vielä valtaisan korkeaa ”hametta”, jonka päällä lauloi komeaääninen baritoni Jesper Taube käsittämättömiä, oli hämmennys jotakuinkin täydellinen. Siitä tarina sitten alkoi kehkeytyä, tulkitsin epämääräisen hahmon Eerik IVX:n houreeksi, ryhdyin seuraamaan enemmän skriinien kuvia ja yritin keskittyä tekstiin.

Olin innostunut oopperasta sen pääosan esittäjän Charlotte Hellekantin vuoksi, häntä olemme kuulleet Kuhmossa ja hän on osoittautunut erinomaisen muuntautumiskykyiseksi ja ilmeikkääksi laulajaksi. Myös Karinia laulanutta Helena Juntusta olen kuullut Veli-Matti Puumalan Anna-Liisana, loistava sopraano. Hannu-Ilari Lampilakin kehui Hellekantin housuroolia erinomaiseksi. Muita tuttuja laulajia olivat Hannu Jurmu Suomen herttua Juhanana, Esa Ruuttunen Svante Sturena ja Juha Kotilainen Bovik Tattarina. Kuninkaan pitkäaikaista sihteeriä Jöran Perssonia esitti Lennart Forsén ja kreivitär Sturea Laura Nykänen. Tarinaa ei kannattane kerrata, alussa se oli varsin katkelmallinen, tapahtuma-ajat laulettiin, joten niistä pysyi hyvin kärryillä. Edettiin kuninkaan hulluuden etenemisen tahdissa, voisi sanoa, käytiin Uppsalassa, matkustettiin Turkuun, jonne Karin jäi. Juhana vangitutti kuninkaan ja nousi valtaan.

Mutta se ylöspano! Logomon Sali on valtaisa, niin kuin vanhan veturitallin vain voi kuvitella olevan. Yllä hieman hämärä kuva tilasta. Suurin osa yleisöstä istui niin kaukana, että laulajien kasvojen ilmeitä ei nähnyt. Ongelma oli ratkaistu isoilla skriineillä ja suorilla kuvauksilla. Yllättävän nopeasti lavalla pyöriviin kuvaajiin tottui, ehkä siksi, että katse paljolti pysyi skriinilla, joilta laulajien ilmeet näki hyvin. Toinen skriini näytti taustoja, vanhoja piirroksia kaupungeista ja linnoista. Mainio kuvausratkaisu oli se, jossa kuningas matkustaa huojuvilla rattailla Uppsalaan ja skriinillä näkyy liikkuvan vanhan piirroksen maisema. Liike saatiin siten, että yksi kuvaaja kuvasi avustajan näyttämöllä hitaasti siirtämää taulua. Myös Turun linnan kuva skriinillä saatiin aikaan siten, että yksi kuvaaja kiersi ja kuvasi näyttämöllä linnan pienoismallia. Ihmettelin itsekin siinä tilannetta seuratessani, miten ihastunut ratkaisuun olin, vaikka tekninen ratkaisu oli suoraan edessä. Avustajat siirtelivät näyttämöllä pari metriä korkeita elementtejä, jotka kuvasivat huoneita, vankilaa ja milloin mitäkin. Niiden päälle kivuttiin rappusia ja sisälle piilouduttiin. Myös laatikoiden sisällä tapahtui ja kuva näkyi skriinillä, vaikka se ei katsojille näyttämöltä näkynytkään. Aivan mainio oli kohtaus, jossa kuningas ilmestyy pakalle Suomi-jääkiekkopaidassa, kuninkaan hulluutta ei olisi voinut konkreettisemmin näyttää. Kuninkaan seurueen saapuessa Turkuun nähdään skriinillä tämän päivän yöllistä Turkua poliisiautoineen, kaljapulloineen ja tappeluineen. Tällaista katsoessaan ei voi olla ihailematta ohjaajan mielikuvitusta.

Ajattelin ohjaaja Erik Söderblomin ratkaisua seuratessani, että onkohan nyt astuttu oopperassa aivan uudelle aikakaudelle. Lampilakin ihaili videoratkaisua arvostelussaan. Se vaatii valtavasti Janne Suutarisen hoitamalta video-ohjaukselta, koska tapahtumat valitaan skriineille samalla hetkellä. Olihan menetelmä laulajillekin haasteellista, koska kasvojen ilmeet tulivat samanaikaisesti moninkertaisiksi suurennettuina. Myös Esa Kyllösen valosuunnittelu oli hienosti hoidettu, koska valaistuksella saatiin keskeiset tapahtumat esiin ja kulloinkin lavasteita siirtelevät avustajat piiloon. En ole ennen nähnyt myöskään sellaista, että kuoronjohtaja väliin siirtelee lavasteita ja väliin johtaa kuoroaan näyttämöllä. Lavastus oli Teppo Järvisen. Ihan pienellä näyttämöllä ei niin valtaisaa Eerikin historiallista minää eli hameeksi kutsumaani elementtiä tai isoja seinärakennelmia pystyttäisi liikuttelemaankaan. Myös suuret avustajien paikalle kantamat verhorakennelmat olivat mainio elementti erottamaan tapahtumia toisistaan. Emeritakollegani toivoi oopperan tulevan Helsinkiin, ihmettelen vain, millaista soveltamista ratkaisujen tuonti edellyttäisi.

Pidin kovasti siitä, että kieli oli väliin suomea, väliin ruotsia, teksti vain näkyi huonosti. Onneksi esiintyjät lauloivat hämmästyttävän selvästi. Osin laulettiin myös saksaksi ja englanniksi. Oletin ratkaisun johtuneen siitä, että Eerik IVX oli hyvin kielitaitoinen kuningas. Matti Saurama kehuu Uutispäivässä Juha Siltasen librettoa. Hänen mukaansa Siltanen on malttanut jättää pois turhan nokkeluuden ja nokkavuuden, huumori ja halvat huvit pysyvät kurissa. Heiniön musiikki oli väliin pauhaavaa ja kuvasi hyvin kuninkaan myllertävää mieltä ja harhakuvia. Myös kauniita melodisia jaksoja oli. Aivan tavattoman ihania olivat loppujaksojen Hellekantin ja Juntusen duetot, vaikka ne eivät olleetkaan vanhakantaisten oopperoiden duettojen tapaisia. Hellekantin kestävyyttä kyllä sieti ihailla, hän oli näyttämöllä lähes koko ajan. Esitystä on valmisteltu usean vuoden ajan, ja turkulaiset ovat voineet seurata etenemistä Turun Sanomien sivuilta. Harmittavaa, että tämmöinen hieno esitys menee vain muutaman kerran. Se on nähtävissä myös netissä, joskaan en muista, milloin. Olipa se elähdyttävä tai käyttäytymistieteilijän sanoin voimauttava kokemus.