Aloitin kulttuuripläjäyksiä sisältävän
plogini huhtikuun alussa ja juttuja on kertynyt 13, joista yksi
mailista lainattu. Totesin tuolloin, että tunnustelen, miltä tuntuu ja
hyvältähän tämä tuntuu. Olen suorastaan innostunut, itse ottamiani
tuhruisia valokuviakin (kuten alla) olen lisäillyt. Erityisen
kiintoisaa on selata nettiä ja hakea kirjoittamastaan aiheesta
lisätietoa. Maailma on kyllä ihmeellinen, ei voi muuta sanoa.
Minua lohdutti tänään 3.5. Hesarissa ollut Anna Kortelaisen juttu taiteen "oikein" rakastamisesta. Juttu liittyy keskusteluun Anna Kortelaisen ja Hannu Mäkelän taideteoksia koskevasta kirjasta Pöytä kahdelle. Museojohtaja Hannu Valkonen moitti kirjoittajia taiteen ymmärtämättömyydesta ja siitä, että kirjoittajat eivät tunne taiteen tutkimusta. Kortelainen toteaa, että mielitaideteosten paljastaminen ja niistä vilpittömästi kirjoittaminen on jotain äärimmäisen intiimiä ja luottamuksellista. Myös lukijaan täytyy luottaa. Oikein/väärin asteikko ei Kortelaisen mukaan päde taiteen rakastamisessa tai taidemaussa, joten sen vaatiminen todella karkottaa taiteen parista, supistaa taiteen harjoittajat minimiin ja pitää taiteentutkimuksen jäsentenvälisenä viplaisuutena. Kortelainen ihmettelee, miten Valkonen nyt pystyy puhtaalla omallatunnolla marssimaan museossaan, joka perustuu taiteenkeräilijäin rakkauksille ja nojautuu kävijöihin, jotka uskaltavat rakastaa taidetta. Kirjan on tarkoitus kasvattaa näiden ihmisten määrää.
Laittamattomasti sanottu. Taide, niin taidenäyttelyt kuin konsertitkin pysyvät pitkälti pystyssä taiteesta "yksinkertaisesti" nauttivien, ei taideasiantuntijoiden varassa. Rohkaiskoon tämä niin itseäni taiteesta kirjoittamiseen kuin tämän blogin lukijoita omiin juttuihinsa ja kommentointeihin.
Kun tämä on nyt ollut tämmöistä uutta leikkiä ja välineitten opettelemista, voinee todeta eteläpohojalaasen tavoon, että jonsei maharotoonta joskus yritä, mistäs sitä tiätää, mihinä ne maharollisen rajat menöö, sanoo akka kun miästänsä kansalaaopiston kuntojumppahan akiteeras.
Tämä on maailmanrauhan tukemiseksi pystytetty taideteos. Pystyttäjäorganisaatio on Sri Chimony Pease-Blossom (en ole kuullutkaan). Laatassa sanotaan kuitenkin jotenkin niin, että Suomi pyrkii sinnikkäästi ja järjestelmällisesti täydellisen rauhan aikaansaamiseen. Sinnikästä tämä kansa todella on. Lenkilläni havaitsin, että koleasta vappuilmasta huolimatta porukkaa istui terasseilla ja puistoissa piknikillä.
Kommentit