Vaasalla on kiintoisa taiteenkeräilijöiden historia. Käväistessäni äskettäin Vaasassa tutustuin Piian kanssa Tikanojalla olleeseen Fransisco Goyan näyttelyyn ja Kuntsissa Tuhlaajapojan paluu –näyttelyyn. Siitä kimmoke tähän taiteenkerailyä koskevaan pläjäykseen. Näyttelyissä ei saanut kuvata, joten kuvadokumentaatio jää vaisuksi.

"Tuhlaajapoika" on Helsingissä vaikuttava vaasalaislähtöinen hammaslääkäri Lars Swanljung, joka on tämän hetken pohjoismaiden merkittävä ellei merkittävin taiteenkeräilijä. Kokoelmassa, johon Swanljung on intoaan, asiantuntemustaan ja ennenkaikkea rahojaan tuhlannut, on yli 600 teosta, suomalaista ja pohjoismaista nykykaidetta, maalauksia, grafiikkaa, valokuvia, mediataidetta, veistoksia ja tilataidetta. Hän on keskittynyt 1960- ja 1970- luvuilla syntyneisiin taitelijoihin. Nyt esillä oli mm. Silja Rantasen, Marianna Untisen, Pekka Jylhän, Jukka Korkeilan, Hannu Väisäsen, Kari Cavénin, Pasi Karjulan ja Anna Retulaisen teoksia. Swanljung kuuluu kerailijäperheeseen, itse olen ollut hätistelemässä pois Larsin veljen, Harryn postimerkkikokoelmia yliopiston nurkista. "Mitä enemmän katsoo, sitä enemmän oppii", on Swanljung todennut. Kauan on minun vielä katsottava osaa nytkin esillä olleesta nykytaiteesta (esimerkiksi puukepin varassa katonrajassa olevaa tyynyä), jotta kokisin  todella oppineeni. Vaikka hänen sisarensa sanoi hänen edellisessä näyttelyssään Tikanojalla, että kaikki rahat ovat menneet taiteeseen, kokee keräilijä itse tulleensa rikkaammaksi, mutta "ei sijoitusmielessä, taide on antanut paljon uusia ystäviä ja tuttavia". Hän kokee taiteen myötä tulleensa paremmaksi ihmiseksi. Vaasalaisille Lars Swanljungin kokelmien sijoittaminen Kuntsiin on onnenpotku.

 1570221.jpg


Myös Hannu Väisänen esiintyi Tuhlaajapojan näyttelyssä, ei tosin tällä kuvalla

Simo Kuntsi (1913-1984) edustaa vanhempaa polvea Vaasan historian menestyneitä taiteen keräilijöitä. Hänen intohimonsa kohteena oli nykytaide, jota kokoelmaan kertyikin yli 900 teosta. Kokoelmaa kartutetaan edelleen. Itseäni säväytti, että pääosa tästä taiteesta on tuotu Vaasaan 1960-1970-luvulla, eli edellisenä Vaasassa oloaikanani. Silloin oli muuten tapana, että taiteilijat tulivat kouluille ja levittivät maalauksiaan opettajanhuoneiden kaappien päälle ja pöydille. Siinä niitä sitten välitunneilla ostettiin, pitäisipä kaivaa esille vanhat ostokset. Kuntsi osti vain itseään kiinnostavaa taidetta mm. Pariisista ja Lontoosta, ei taidetta sen arvon vuoksi. Hän nosti Vaasan höyrymyllyn menestyväksi yritykseksi ja toimi monin tavoin Vaasan taiteen edistäjänä. Helsingissä asuessaan hän nousi valtakunnalliseksi taidevaikuttajaksi toimien mm. Nykytaide-yhdistyksessä, Galerie Artekissa ja Mainos-Television taideasiantuntija.  



Kuntsi aloitti keräämällä maalauksia kotikokoelmaan, kunnes niitä oli komerot ja nurkat täynnä. Vaasan kauppaoppilaitoksen rehtorin aloitteesta hän sijoitti kokoelmansa uuden oppilaitoksen seinille, jossa ne olivat julkisesti nähtävissä. Kuntsi iloitsi erityisesti nuorista katsojista. Kokoelma lahjoitettiin kaupungille ja säädekirjan mukaan kymmenen vuoden kuluttua kokoelmille tuli saada erilliset näyttelytilat. Vaasan sataman vanhaan tullirakennukseen sijoitettu Kuntsi on toiminut nyt vuoden ja vaasalaiset ovat saavutuksesta ihan aiheellisesti ylpeitä. Rantaraitti oli pölisevän rakennustyön alla, mutta kunhan saavat sen valmiiksi, puhkaistuksi oven museon takaseinään ja kahvilaterassin rakennetuksi aivan meren ääreen, paikka on todellinen helmi. Seuraavana siellä nähdään Kiasmasta siirtyvä Nan Goldinin valokuvanäyttely. Koko taloahan kutsutaan Pikku-Kiasmaksi.

 

Tikanojan vanha kirjastohuone

Tikanojan koti keräilijän aikoihin

Tikanojalla aukeaa Goyan jälkeen teemanäyttely Kengät. Aiempia teemoja ovat olleet mm. naiset, miehet, kukat, äidit. Esitteessä luvataan romanttista, sivistelevää, hilpeää, fantastista, huippumuodikasta ja vähän viettelevääkin kenkätaidetta. Kauppaneuvos, siis Lassila-Tikanojan perustaja, Frithjof Tikanoja (1877-1964) oli Simo Kuntsin esikuva, monella tapaa, liikemiehenä, taiteen keräilijänä, taide-elämän edistäjänä, mesenaattina. Tikanojan kokoelma käsittää huomattavan määrän ulkomaista taidetta ja hän toimi eräiden pohjalaisten taiteilijoiden, erityisesti vaimonsa veljen Eemu Myntin mesenaattina. Tikanoja lahjoitti talonsa ja kokoelmansa Vaasan kaupungille 1951 haluten tuoda taidetta erityisesti koululaisten ja nuorten katsottavaksi. Hovioikeudenpuistikolla sijaitseva rakennus pihapiireineen on viehättävä, piharakennuksessa oli nyt vaasalaisten harrastelijoiden keramiikkanäyttely. Fanitan Tikanojaa ja olen museon "ainaisystävä". Pidin siellä 60-vuotispippaloni ja pakotin näin yliopistoväkeä tutustumaan taiteeseen.

 

The museum

Ikäjärjestyksessä seuraavaksi vanhempi taiteenkeräilijä on lääkäri Karl Hedman (1864-1931), jonka käsittämättömän arvokas kokoelma Simbergiä, Halosta, Schjerfbeckiä, Gallen-Kalelaa jne on Pohjanmaan museossa. Kokoelma oli alun perinkin tarkoitettu Pohjamnaan museoon, josta oli tuleva "kulttuurin keidas Vaasaan". Maalausten ohella kokoelmiin kuuluu kulta- ja hopeaesimeitä, posliinia, fajanssia, kirjoja ja huonekaluja. Pohjalaista elämää käsittelevä usean huoneen käsittelevä museokokoonpano on saatettu uuteen formaattiin, se on poikkeuksellisen elävä.

Vielä vanhempiin vaasalasiin taiteenkeräilijöihin mentäessä tapaamme lääkäri Herman Frithiof Antellin (1847-1893), jonka lahjoitus valtiolle antoi viimeisen sysäyksen Suomen kansallismuseon ja Ateneumin taidemuseon perustamiselle.

Taiteenkeräilijöiden määrä on Suomessa ollut pieni, tässä mainittujen lisäksi heistä voisi mainita esimerkiksi Maire Gullichsenin (Kuntsin läheinen ystävä) ja Sara Hildénin. Vaasalaiset keräilijät ovat halunneet pitää taideteoksensa itse, eivätkä ole keränneet niitä sijoitusmielessä edelleen myydäkseen. Taiteen keräämistä tutkineet sanovat, että keräilijän nautinto syntyy osaksi siitä, että heille syntyy suhteita muihin keräilijöihin, taidekauppiaisiin, taiteilijoihin, asiantuntijoihin. Verkostoitumisen tuottamaa ilos siis! Syntyy etäänlainen riippuvuussuhde, keräilijä ei voi lopettaa, koska kokoelman kehittäminen tuntuu välttämättömältä. Vaasalaiset taiteenkeräilijät olivat useimmat liikemiehiä, jotka katsoivat, että heillä on jonkinlainen moraalinen velvollisuus tukea kulttuuria yleisen edun ja sivistyksen nimissä. Kuntsi lienee viimeisiä tämän ajattelutavan kannattajia. Nythän ajatellaan, että liikeyrityksen on saatava sponsoroinnista taloudellista etua.

Edellä olevat tiedot olen kerännyt Riina Tiitolan gradunsa pohjalta muokkaaman kirjan Simo Kuntsi, Modernin keräilijän muotokuva pohjalta.