Lestillä mustikoiden perässä juoksemisen keskeytti muutama Vaasassa Paulan kanssa vietetty päivä. Ensimmäinen taide-elämys oli konsertti suolaamossa Björköbyn perukoilla, siellä missä tie päättyy. Tämän päjäyksen kuvat on otettu veneretkeltä Merenkurkun maailmanperintöalueelle. Oppaana oli Vesa Heinonen, jota parempaa ei olisi voinut löytyä. Hän on rakentanut mainion Terranovan Pohjanmaan museon alakertaan. Natura yhdessä maailmanperintöalueeksi nimeämisen kanssa on tuonut lisää vaurautta pienelle alle 400. asukkaan kylälle ja sen yhteiselle jakokunnalle, työpaikkoja ja turisteja yhden neliökilometrin maannousun antaman lisämaa-alan ohella. Hämmentävän yhteisöllinen alue. Esimerkiksi jakokunnan rahoilla nuoret käyvät lukemassa vanhuksille Vasabladetia ja pitävät kylän siistinä. Merikotkakin reissulla nähtiin. Alla kuva suolaamon sisältä.

Korsholman musiikkijuhlia ei tunneta niin hyvin kuin esimerkiksi Kuhmo, Naantali tai Turku, vaikka festaria vietetäänkin jo 29. kertaa. Musiikilla on monia esiintymispaikkoja, kirkkoja, kaupungintalon tiloja ja kahviloita, muusikot ja yleisö vaeltavat paikasta toiseen, eikä yleisön ja taiteilijoiden kesken ei pääse muodostumaan välitöntä yhteydenpitoa. Samahan se on Naantalissa ja Turussa. Juhla on myös muodollisempi kuin Kuhmo, esiintymislavoille ei nousta soittamaan virttynyt t-paita päällä, joskin yleisö on varsin epämuodollisesti pukeutunutta. Taiteellinen johtaja on sellisti Marko Ylönen, nyt on hänen kolmivuotisen kautensa keskimmäinen vuosi. Johtajana hän on ollut aieminkin kahtena vuotena. Juhlan teema on rakennettu Elementtien -  maa, ilma, tuli ja vesi - ympärille. Nyt kuten usein aiemminkin Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri avasi festarin ja loppukonsertissa kuultiin Vaasan kaupunginorkesteria. Tänä vuonna vietetään pietarsaarelaisen säveltäjän Erik Bergmanin 100-vuotisjuhlavuotta ja säveltäjää kuultiin monessa konsertissa. Alla olevassa kuvassa suolaamo on isoin punainen rakennus oikealla.

Me siis aloitimme kuuntelemalla Haydnia Uppsala Camber soloistien esittämänä sekä Barberia ja Francaixia suomalaisen Il vento Woodwind Quintetiä puhallinkvinteton puhaltamana. Upsalalaiset kuuluvat Ruotsin parhaimpiin kvartetteihin.Minun korvani pitävät jousisoittimia puhaltimia miellyttävimpinä, onhan Haydn myös tutumpi säveltäjä kuin kaksi muuta.  Vanha suolamakasiini kalatynnyreineen, verkkoineen ja muine kalastukseen liittyvine vanhoine tarvikkeineen on varsin eksoottinen paikka, se vaatii kuulijalta keskittymistä, ettei ajatus lähde poukkoilemaan. Myös seinillä olleet kauniit luontokuvat ja terassilta kuulunut puhe olivat omiaan hajauttamaan tarkkaavaisuutta, mutta konsertti oli kaikkineen miellyttävä kokemus. Kun päivä Raippaluodossa jatkui vielä maailmanperintöristeilyllä, antoivat päivän kuulo- ja näköaistimukset hyvän yöunen. Alla De Geer –moreenien muodostamaa saarinauhastoa. Kuvasta on helppo havaita, että mielellään ei merelle lähde oudon kipparin kyydissä. Pakoin ajettiin todella kapeita väyliä, joilla vastaantulijoiden täytyi jäädä odottelemaan ohitustilannetta. Mutta kaunista saaristo on, kävin vaasakesinäni usein purkamassa työelämän paineita rantapoluilla. Kalan nouseminen keväisin fladoihin kutemaan oli ihmeellistä seurattavaa.

Sunnuntain ohjelmassa oli pienoisooppera ja konsertti. Koimme Domenico Cimarosan koomisen oopperan Salainen avioliitto. Ooppera oli nähty jo aiemmin Savonlinnassa. Ohjaus oli Eija Tolpon, musiikkia johti Anna-Maria Helsing, rooleissa Minna Seilonen, Eeva-Maria Kopp, Theresa Paul, Simo Mäkinen, Antti Pakkanen ja Waltteri  Torikka. Laulajista ainoastaan Torikka oli entuudestaan tuttu. Voisi sanoa, että esitys oli oikein tyypillinen koominen ooppera; epätoivoista rakkautta, salaisuuksia, pakkonaittamista, ovissa juoksemista, väärinkäsityksiä ja nopeita juonenkäänteitä, koomista ylipukeutumista ja ennen kaikkea onnellinen loppu. Ooppera on kuitenkin eräs kooomisen oopperan menestysteoksia. Ooppera lähti jotenkin hitaasta ja epävarmasti liikkeelle, ihan säikähdin. Vähitellen laulu varmistui ja meno muuttui varsin laadukkaaksi. Kuultiin oikein kaunista bell cantolaulua niin aarioina kuin koko porukankin esittämänä. Hieman minua häiritsi runsas paikallaan pönöttäminen. Pienen Wegelius Opera Ensemblen soittoa en osaa moittia. Oli kiva seurata, miten täsmällisesti johtaja antoi aloitusohjeita laulajille. Päivän toinen tapahtuma oli Koivulahden kirkossa pidetty konsertti, jossa Marcelo Nisiman Buenos Airesista soitti vetävästi Piazzollaa, mukana nuori Artende Quartet. Upsalalaiset ja puhallinkvintetti esiintyivät jälleen soittaen Puccinia ja Milhaudia. Lopuksi Tuija Knihtilä lauloi Respighin Auringonlaskun. Artendessa soittaa kaksi Kuhmossa jo useana vuonna nähtyä tamperelaista, viulisti Dalia Stasevska ja sellisti Joona Pulkkinen.  Alla palataan merelle, kuvasta näkyy, miten kapeita väyliä veneet luonnonperintöalueella joutuvat kulkemaan.

Maanantain musiikkikokemukset aloitimme Vaasan kaupungintalon kamarimusiikkisalissa kuuntelemalla Bergmania ja Lisztiä, esiintyjinä pianisti Kiril Kozlovsky ja alttoviulisti James Boyd. Kozlovsky oli kerta kaikkiaan loistava, erityisesti hän pääsi näyttämään ”raskasta volyymiosaamistaan” Bergmanin teoksessa. Tuntui kuin taustalla olisi koko ajan myllertänyt kuohuva meri, jonka yläpuolella soi kirkas helähtävä piano. Vajaan tunnin ohjelman jälkeen siirryttiin kerrosta ylemmäksi Kaupungintalon juhlasaliin, jossa kuultiin edelleen Bergmania, Schubertia ja Dvorakia. Pakko sanoa, että Bergman on minulle kyllä outo säveltäjä ja nyt kuulemani kaksi kappaletta olivat tosi kiinnostavia, paikoin pauhaavaa, paikoin herkkää. Kaksi muuta kappaletta Schubertitn Forelli ja Dvorakin Amerikkalainen olivatkin sitten tuttuja, edellisen kuulin tänä kesänä myös Kuhmossa. Minun olisi varmaan nyt kyettävä sanomaan jotain tulkintojen eroista, vaan kun en kykene. Kaunis piisi, forellin hyppyjen pääteema jää helposti päähän soimaan. Ilta päättyi sitten vähän ennen puolta yötä suomalaisen ja argentiinalaisen tango-illan jälkeen. Suomalaisesta osuudesta vastasi aivan mainio Tanguedia Quintet, jossa bandeonia soitti Kuhmostakin tuttu Henrik Sandås. Solistina lauloi sopraano Angelika Klaas ja loistavasti lauloikin. Argentiinalaisessa osuudessa bandeonia soitti tietenkin Nisiman suomalaisten kanssa, mukana Piazzollaa Nisimanin sovituksina. Vanhan elokuvateatteri Ritzin salintäyteinen yleisö tuntui tykkäävän esityksistä. Mitenkähän Piazzolla olisi sopinut merelle?  Alla kuva jääkauden muodostamasta ”kiviaidasta”, ei uskoisi luonnon tekemäksi.

Kuvataidettakin Vaasan päiviimme mahtui, Kuntsin Heijastuksia ja Limbus sekä Tikanojan omien kokoelmien näyttely.  Kuntsin alakerran täytti Saara Ekströmin valokuva- ja videonäyttely Limbus. Kuvissa on sieniä, kukkia ja muuta luonnon materiaalia, usein lakastuvassa muodossa. Kauneimpia olivat asetelmat kukkineen, hedelmineen ja sienineen, muutoin näyttely ei tehnyt meihin erityistä vaikutusta. Kuvatut asetelmat tuntuivat jotenkin teennäisiltä, keinotekoisilta suorastaan. Kuntsin yläkerran Heijastuksia monine taitelijoineen sisälsi useita kiinnostavia kuvia ja veistoksia. Eräitä taiteilijoita olimme nähneet aiemminkin Tampereen taidemuseossa ja Helsingin Valokuvataiteen museossa. HC Bergin koko huoneen täyttävät valoinstallaatiot ja metalli- ja lasityöt olivat kiinnostavia, iso metallinen pisara oikein kaunis. Valokuvaaja Erik Uddströmiltä näyttelyssä oli kauniita vesikuvia.   Gun Holmströmin video Saaret oli kiintoisa, siinä antiikin veistoksia muistuttavat ”saaret” liukuivat hitaasti katsojan silmien ohi. Jan Kailalta oli nähtävänä hieno kasvokuva vedessä. Vielä voisi mainita Pekka Niittyvirran valokuvat, esimerkiksi yksinäinen ihminen moottoritiellä on kaunis. Pienestä esittelylipareesta havaitsi, että yhä useammat taiteilijamme tulevat ammattikorkeakouluista, vaikka Kuvataideakatemia tietysti ”tuottaa” edelleen valtaosan. Tikanojalla oli esillä näytteitä taidekodin omista teoksista, minulle moneen kertaan aiemmin siellä nähtyjä. Ylin kerros oli täynnä Eemu Myntin värikkäitä naiskuvia. Pidän niistä tavattomasti, pitkäkaulaisia ja suurisilmäisiä, värikylläisiä, eroottisiakin. Mynttiähän Tikanojalla on paljon, taiteilija oli tehtailijan sisaren mies. Tehtailija tuki taiteilijaa ostamalla paljon hänen teoksiaan, vaikka ei aina niistä pitänytkään. Sundomin ihanalla museoalueellakin käväistiin kahvittelemassa. Alla otos erääseen riiheen tehdystä Puut puhuvat –installaatiosta. Hankkeen tavoitteena on avata ihmisten henkilökohtaista suhdetta metsään ja kyseenalaistaa nykykulttuurin toimintatapojen seurauksia luonnon varoihin. Teokseen kuuluvaan runolaulua ja äänitaidetta emme päässeet kuulemaan. Teos on aiemmin ollut esillä Helsingin Tomtebossa. Näin jälkikäteen pohdiskeltuna teos oli hyvä täydennys Merenkurkun maailmaperintoalueen kokemukselle.

Paula lähti tiistaiaamuna junalla kohti Tamperetta, itse ajoin Raippaluodon Köklotin mustikkametsään. Varma paikka! Hahmot alla hyvästelevät meidät vuodeksi.