Pläjäyksen otsikon olen varastanut Uutispäivä Demarissa 22.5.2008 olleesta Sofi Oksasen Puhdistus –kirjan arvostelusta. Itse luin kirjan jo joitakin aikoja sitten. Olen lukenut myös Stalinin lehmät ja Baby Janen. Kirjailijan tapasin livenä eka kerran kolmisen vuotta sitten Vaasan LittFestissä. Puhdistus on toinen Viro-kirja Stalinin lehmien jälkeen. Kolmaskin on tulossa lupasi kirjailija Kirjan ja Ruusun päivänä Narinkka-torilla joitakin aikoja sitten.

 

Ihmiset ympäröivät Sofi Oksasen oitis lavaesiintymisen jälkeen

Puhdistuksen kanssa samaan aikaan valmistui näytelmä Kansallisteatteriin, jota en ole käynyt katsomassa. En ehkä haluaisi mennäkään. Kirjailijan mukaan kyseessä on kaksi eri teosta ja Demarin Juhani Ruotsalon mukaan tekstit myös eroavat jossain määrin toisistaan. Yhdyn Ruotsalon arvioon häikäisevästä ja järkyttävästä. Häikäisevää on erityisesti kieli "huojahti navettaan " ja "humalan kuohkeassa maastossa" –tyyppisine ilmaisuineen. Järkyttävää on Viron historiaan liitetty kertomus maalaiselämästä, kommunisteista, vainosta, väkivallasta, petturuudesta, ymmärtämisestä ja pahojen tekojen sovituksesta. Kirjan sisältöä en halua paljastaa, mutta sitä lukee kuin jännityskertomusta. Ovat sisarukset Aliide ja Ingel, Ingel Linda- tyttärineen viedään leirille. On Ingelin mies Hans Pekk, jota Aliide piilottelee kommunistien vainoilta ja on Aliiden mies Martin Truu, jonka kanssa Aliine menee naimisiin pelastaakseen oman nahkansa. On Zara, Lindan prostituoiduksi ajatutunut tytär. Ja lopussa on Aliiden sovitus.

 

Sofi Oksasen hiehtova hahmo ja älykkäitä vastauksia

Tarina koostuu vuosiluvuilla ja paikannimillä otsikoiduista luvuista, joiden "minä" vaihtelee. Lopussa on myös erään päähenkilän päiväkirjamaisia jaksoja. Oksanen itse sanoi Kirjan ja Ruusun päivän haastattelussa, että hän haluaa käsitella valtaa, ja nimenomaan naisiin kohdistunutta valtaa, koska naisten tarinat ovat vähemmän kerrottuja. Valta näyttäytyy Puhdistuksessa yhteiskunnallisena kommunistiseen järjestelmään kytkettynä valtana ja yksilön vallankäyttönä. Vallankäytön kohteena on nainen, Aliide kommunistien ja Zara parittajien kynsissä. Nainen on seksuaalisen vallan kohde, seksuaalista valtaa käytetään niin yhteiskunnallisena valtana kuin yksilöllisenä valtana. Teksti on välillä niin karmaisevaa, että minun oli pidettävä taukoja sitä lukiessa. Pelkoa kuvataan selkäpiitä hyytävästi, pelon syy vaihtelee – milloin mustat autot milloin lähestyvät askelet. Kauhu ja kauhun muisto on läsnä läpi kirjan, samoin häpeä, itse tehdyn ja itselle tehdyn johdosta nouseva.

 

Kirja on kuvaus Viron historian mustalta ajalta, mutta se on myös kuvaus virolaisesta maaseudusta ja virolaisista kansantavoista. Sofi Oksanen tuntee sen, mistä kirjoittaa. Hänen eläytymiskykynsä on loistava, hän tunnistaa ihmisessä samoja kokemuksia ja piirteitä kulttuurista riippumatta. Hän on virolaisen naisen ja suomalaisen miehen tytär. Välillä tuntuu kuin hän yrittäisi yksin puhdistaa virolaisten Suomessa pilatun maineen. Hänen kirjansa ilmestyi osuvasti samoihin aikoihin kuin Leena Hietasen Viron miehitysmyyttejä arvosteleva pamfletti Viron kylmä sota. Kirjan ja Ruusun päivän haastattelussa Oksanen yksiselitteisesti tyrmäsi Hietasen valehtelijaksi. Hän kysyi; että mitäpäs sanottaisiin holokaustin kieltäjistä. Jo Vaasan LittFestissä ihailin hänen laajaa tietämystään ihmisryhmien kohtaloista eri puolilla maailmaa. Hän ei halua tuomita, hän sanoo, että taide on keino, joka vapauttaa ymmärtämään kumpaakin osapuolta. Niinpä, onhan Aliidekin, sisarensa kavaltaja, lopulta varsin sympaattinen hahmo. "Mitään hyvää ei edistä se, että ei edes yritä ymmärtää", sanoi Oksanen Narinkka-torilla.

 

Outi Alanen odottamassa omaa puheenvuoroaan.

"Romaanissa suorastaan häikäisee, miten järkyttävyys ja moraalinen paatos yhdistyvät hallittuun rikkaaseen kuvaukseen. Oksasen tarkat lauseet muistavat kaikkia aisteja, niin kiehtovina kuin vastenmilisinäkin. Tuntemusten fyysisyys vetoaa ja ihnottaa. Kaikkialla leijuu luonto- ja kansanmyytin lumo, ei vähiten Aliiden uskossa vanhoihin taikoihin", toteaa Ruotsalo. Hän olettaa Puhdistuksen olevan Finlandia-kirjojen joukossa seuraavalla kerralla.

Yhdyn Kirsi Pihan lausahdukseen siitä, että kirja jää kiinni ja sen tunnelmissä elää pitkään lukemisen jälkeenkin. http://blogit.hs.fi/lukupiiri/sofi-oksanen-puhdistus/

"Kun leireiltä palaavat saapuivat ja asettuivat uuteen elämäänsä, hän tunnisti heidät muiden ihmisten seasta. Hän tunnisti heidät muiden seasta. Hän tunnisti heidät tummuneesta katseesta, joka kaikilla oli samanlainen, oli kyseessä nuori tai vanha. Hän väisti heitä kadulla, väisti jo kaukaa, ja pelästyi ennekuin väisti. Pelästyi ennen kuin käänsi päätään. Pelästyi ennen kjuin ehti tajuta tunnistaneensa leirin hajun ja heidän silmistään näkyvän leirin tajun. Se heidän katseessaan oli aina, leirin taju."

 

 Koskahan tämä kukkien kuvaaminen loppuu!!!

Vinkki: Kaikkea ne kirjastot tekevätkään! http://www.makupalat.fi/Categories.aspx?classID=f2302129-2aa7-4029-8508-e68b131a2360