Jutussani 2.11.2011 kyselen, että pitäisikö minulla olla mielipide Guggenheimista. Arvelin, että veronmaksajana pitäisi olla, mutta taivastelin tilannetta ja siteerailin Otso Kantokorpea, joka blogissaan vastustaa hanketta. Tänä aamupäivällä katselin netistä vajaa kolme tuntia Guggenhein-seminaaria, joka oli järjestetty ao. työryhmän esityksen esittelyksi. Minulle selvisi, että nyt jos koskaan on otettava kantaa ja ilmoitettava se ”omalle edustajalle” Helsingin kaupunginvaltuustossa. He joutuvat ihan lähiaikoina puimaan asiaa ja olisihan se hyvä, jos heillä olisi taustojensa mielipiteistä tietoa. Olisinpahan minäkin siten tehnyt sen, mitä demokraattisessa järjestelmässä yksi kuntalainen ja veronmaksaja voi tehdä. Alla oleva Tiina-Liisa Kaalamon Pussipiru sopii mitä mainioimmin jutun aiheeseen.

Tilaisuudessa kaksi apulaisjohtajaa Ari Wiseman ja Juan Ignacio Vidarte Guggenheim museosta, Helsingin kaupungin taidemuseon johtaja Janne Gallen-Kallela-Sirén, kaupunginjohtaja Jussi Pajunen ja apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haatainen esittelivät asiaa. Talouden voi kilpistää siihen, että rakennus tulee maksamaan noin 140 miljoonaan euroa ja vuotuiset lisäkulut kaupungille tulevat olemaan 8 miljoonaa euroa. Rakennus on laskettu kalleimman mukaan, neliöhinta yli 10 000 euroa, kun se musiikkitalossa oli alle 5 000 euroa. Pääsymaksutulot on laskettu 12 euron pohjalta. Guggenheimissa kyse on myös kaupungin taidemuseon toiminnan organisoinnista, mikä tarkoittaa, että Tennispalatsista ja Meilahden tiloista luovutaan. Kaupungilla on nyt liki 9 000 teosta, joista 40 % on esillä kaupungin eri tiloissa. Gallen-Kallela-Sirén ja Haatainen vakuuttivat, että kaupungin kokoelmatoiminta tulee jatkumaan, kokoelmien esillä pitäminen vielä laajenee entisestään. Hallinnointia varten muodostetaan säätiö, jossa on Guggenheimin ja kaupungin edustajat, mahdollisesti muitakin. On laskettu, että 60 % kävijöistä tulee Suomesta ja 40 % on turisteja, joista melkoinen määrä Venäjältä. Talo nousisi Katajanokalle, kaupungin omalle tontille. Riskit jäävät Helsingille. Katso Guggenhein lukuina täältä. Myös Timo Takalan Pieniä voittoja sopii kuin nakutettu tekstiin. Onko Guggenheim kuin kivijärkäle nuppineulojen päällä?

Pajunen toitotti kovasti avoimuutta ja pari valtuutettua nousi todistamaan. Paikalla olleet saivat lähtiessään työryhmän esityksen nettitikulla, mikä oli minusta ystävällinen ele kaupungilta. Yksi kyselijä ihmetteli kiireistä aikataulua, asia tulisi kaupunginhallitukseen tämän kuun lopulla ja helmikuun puolivälissä valtuustoon. Yksi valtuutettu sanoi, että tietoa on saatu jo tähänkin mennessä, joten ei kannata hätäillä nopeaa käsittelyaikaa. Kyselijät olivat tietysti huolestuneita taloudesta, joku keksi, että Tennispalatsin ja Meilahden tilalle olisi todennäköisesti tarvittu uusi rakennus joka tapauksessa. Pelättiin, että kaupungin vaikutus säätiössä jää liian vähäiseksi, epäiltiin että Guggenheimilla ei ole arkkitehtuurin ja designin asiantuntemusta, johon talon pitäisi keskittyä, epäiltiin laskelmia, paikkaa kukaan kuitenkaan ei asettanut kyseenalaiseksi. Kaikkiin kysymyksiin vastattiin asiallisesti ja epäilykset todettiin aiheettomiksi. Helsingin oman taidemuseon sulautuminen Guggenheimiin olisi vain positiivinen seikka, kaupunki tulisi jatkamaan omien kokoelmiensa kartuttamista, verkottuminen toisi uusia mahdollisuuksia, konsepti olisi hieno, keskustelulle jäisi aikaa ja jokainen kynnelle kykenevä pääsisi sanomaan mielipiteensä. Säätiön päätöksentekoa ei pitäisi epäillä, helsinkiläiset tulevan pärjäämään Guggenhemille. Guggenheim on Pajusen unelma, satsaus tulevaisuuteen, joka luo uutta ja vie taidekenttää eteenpäin. Ihmettelin kyllä Gallen-Kallela-Sirénin alustusta, se oli sekava ja paikoin naiivi tipukuvineen ja verkostovertauksineen, tarvitaan koko keho, ihminen ei voi juosta sormillaan vaan jaloillaan. Olin pöllämystynyt. Alla edelleen symboliikkaa, Kalle Mustosen Trojan,  tuleeko Guggenheim näyttämään tältä Katajanokan rannalla, suuri rakennelma, pieni tontti.

Kyllä minä taidan asettua Guggenheimin kannattajaksi, vaikka tietysti keskustelua tulee olemaan kiusallista seurata, taide ja vanhustenhuolto tullaan asettamaan vastakkain. Yritän perustella asiaa itselleni vetovoiman lisäyksellä. Jos kerran minä itsekin olen matkannut Tukholman Modernaan pelkästään näyttelyn vuoksi tai Tallinnan Kumuun, niin uskoisin muidenkin tekevän tällaisia reissuja. Emme elä Suomessa myymällä tavaroita ja palveluksia vain toisillemme, tarvitaan rajojen yli menevää toimintaa. Kiusallisiahan ne turistit kameroineen tuolla avannon liepeillä ovat, mutta kauppoihin jääneet rahat meille kyllä kelpaavat. Suurin epäilyni edelleen kohdistuu kaupungin omaan taidemuseotoimintaan, mutta enkä on niin, että minulla ei ole riittävästi asiantuntemusta uusita organisaatiokonsepteista. Näkemykseni perustuu liikaa siihen, mihin olen tottunut ja mistä jotakin tiedän. Olisi kaiketi uskallettava luottaa visionäärien esityksiin, eikä tuijotettava taaksepäin. Sara Bjarlandin Ball on tehty mehiläisistä.

Koko päivä tässä on nyt mennyt nettiä lueskellessa. Innostuin niin, että selvittelin itselleni Helsingin taidelaitosten omistuksia, esittelen viistastumistani tässä muillekin. Helsingin kaupungin taidemuseoon kuuluvat siis Tennispalatsin ja Meilahden tilat sekä Kluuvin galleria. Ateneum, Kiasma ja Sinebrychoffin taidemuseo kuuluvat Valtion taidemuseoon, johon kuuluu lisäksi Kuvataiteen keskusarkisto. Amos Andersonin taidemuseo on Förening Konstsamfundet -yhdistyksen omistama, sama yhdistys tukee mm. Klokrike-teatteria. Rikas liikemies ja poliitikko keräsi pohjakokoelman taidemuseolle.  Villa Lante on Amos Andersonin lahjoitus kulttuurin tutkimukselle ja lahjoituksia on saanut myös Åbo Akademi. Taidehalli on yksityisen säätiön omistama, takana eri taiteilija- ja taidejärjestöjä. Näin vuosittainen nuorten taiteilijoiden näyttely soveltuu hyvin sen profiiliin. Taidehallilla ei ole omaa kokoelmaa. Uusin isoista pääkaupunkiseudun taidemuseoista on Espoossa sijaitseva Espoon modernin taiteen museo Emma, jonka perustan muodostavat Espoon kaupungin taidekokoelma ja Saastamoisen taidekokoelma. Gallen-Kallela museo on tyypillinen yhden taiteilijan ympärille syntynyt yksityinen museo, joka toimii paljolti yksityisten tukien varassa. Didrichsenin Taidemuseo on säätiön omistama, samoin Villa Gyllenberg. Gallerioita onkin lukuisa määrä ja lukuisa määrä omistajia, aina Kuvataideakatemian galleriasta täysin yksityisiin Forsblomeihin ja Kalhama & Piippoihin. Tässä yksi listaus gallerioista. Lista ei ole täydellinen, puuttuvathan siitä esimerkiksi edellä mainitut kaksi.  Mikko Kuoringin Unioni on kuin Guggenheimin idea, matto kudottu eri maiden lipuista.

Jutun kuvat olen ottanut Taidehallin nuorten taitelijoiden näyttelystä, joka pussipiruineen olikin aika mainio. Se sisälsi monia kiinnostavia teoksia, kauneudesta en niin osaa sanoa. Tässä esitetty kuvakavalkadi ei kuvasta koko näyttelyä, siellä oli myös monia kauniita ja rauhallisia teoksia. Ja lopuksi Heikki Hautalan Ajan soturit, joku saattaa nähdä tässäkin Guggenheim-symboliikkaa.