Mietin pitkään olisiko Kansallisooppera Kansallisoopperassa parempi otsake Pohjalaisia –oopperaa koskevalle pläjäykselle. Linnasävelmä kuitenkin soi päässä vielä seuraavanakin päivänä, joten se tuohon nyt sitten päätyi. Pohjalaisia on ensimmäinen näkemäni ooppera, Lahdessa joskus 1970-luvun lopulla. Pari vuotta sitten näin Pohjalaiset porilaisena versiona. Lahden toteutuksesta muistan vain lopun ”nyt mun silimäni ei oo enää kirkkahat” –kohtauksen. Porilainen versio oli ihan hyvä, Jussina tämä sama Jussi Ziegler, joka nytkin.

 

1239810659_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Vanhan uskomuksen mukaan haukka tallin oven päällä piti loitolla taudit ja varkaat

Tarinahan on lyhykäisesti se, että puukotuksesta pidätetty Antti Hanka on tuotu kotipitäjään. Häntä rakastaa kihlattunsa Maija, joka on kääntynyt körtiksi. Rakkaus saa hänet uskosta huolimatta usuttamaan Antin pakosalle. Harrin talon ylpeä Jussi-poika mittelee voimiaan niin vallesmannin kuin häjyjen johtajan Karjanmaan Köystin kanssa. Voittaahan hän painissa, jonka jälkeen Köysri ”reiruusti” siirtää kylän  lukon arvonimen Jussille. Vallesmanni syyttää Jussia Antin karkaamisesta, panee tämän rautoihin, ruoskii kammarissa ja lopulta ampuu. Jussi ehtii puukottaa vallesmannia ja tämä kuolee. Jussikin kuolee, mutta kykenee verta vuotavana vielä ennustamaan vapautta koko Suomelle. Jussiin rakastunut Piika-Liisa on murheissaan. Jussin ja Liisan rakkaus soikin kauniina kaiken yllä. Vangin kohtalo jää avoimeksi.

 

1239810939_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Riikka Rantanen Maijana ja Jyrki Anttila vanki-Anttina

Virkavalta ja talonpojathan siinä ovat vastakkain ja mitäs siitä muuta tulee kuin tuhoa. Vastakkain ovat myös häjyt ja talolliset sekä körttiläiset ja muut. Artturi Järviluoman kirjoitettua näytelmän 1914, siitä tuli heti hyvin suosittu. Sitä näyteltiin jopa Pietarissa saakka pietarilaisten  ymmärtämättä, että kyse oli myös Venäjän sortovallan kuvauksesta. Tapahtumat menivät kiivaiden pohjalaisten piikkiin. Leevi Madetojan oopperaksi teos muovautui itsenäisyyden jälkeen 1924 ja oopperasta tuli heti suosittu, eniten Suomessa esitetty ooppera. Uutispäivä vertaa oopperan tapahtumia tähän aikaan, vihalle ja väkivallalle löytyy runsaasti vastakohtia. Samaten virkavallan, johtajuuden, luokkahengen, itsekkyyden, halveksunnan ja alistamisen piirteet ovat Uutispäivän mukaan tuttua tätä päivää.

1239810852_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Helena Juntunen Liisana ja Jaakko Kortekangas Jussina, näkemässäni esityksessä Jussi Ziegler

Oopperan nyt näkemäni miehitys oli mielestäni aivan hyvä. Riikka Rantanen Maijana ja Helena Juntunen Liisana ovat tosi valovoimaisia laulajia. Jyrki Anttila vanki-Erkkinä pääsi nyt oopperakohun jälkeen näyttämään osaamistaan. Kuoro lauloi kauniisti ja eräänlaiset still-pysäytykset olivat hyvin tehokkaita. Kari Kropsun johtama orkesteri soitti liian kovaa, mikä pilasi nautintoa melkoisesti. Suorastaan häiritsi. Sitä samaahan valitteli Hannu-Ilari Lampela Hesarin arvostelussaan.

 

Madetojan musiikki ansaitsee erityiskehumisen. Kansanlaulujen sävelkuvioiden sisällyttäminen oopperan musiikkiin on hienoa. Sävelmät eivät nouse erillisinä esiin, vaan ne soljuvat mukavasti tapahtumien ja musiikin sisään. Erityisen usein olin tunnistavinani pläjäyksen otsikon teeman. Mieleen jäi myös Jussin haukka-aaria, jossa Jussi ihastelee vapaana lentelevää haukkaa.  Myös vanki-Anttilan ja Maija-Rantasen aaria ennen vangin pakoa oli ihanaa kuunneltavaa.

 

1239811104_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Onko tämä nyt eteläpohojalaasta painia?

Lavastuksen ja puvustuksen esteettisistä väreistä pidin. Iso nouseva näyttämö oli tehty syksyisen keltaiseksi heinäpelloksi. Ooppera alkoi kuitenkin pellon kulotuksella, tulivaikutelma oli saatu valoilla aidon tuntuiseksi. Kulotushan tapahtuu keväällä, mutta ei kai sitä niin tarkka tarvitse olla. Piikojen ja renkien puvustuskin oli epäaidon hienosti värein sävytettyä, tanssit pellolla olivat kaunista katsottavaa. Samoin aika ajoin mustissaan pellon poikki vaeltava körttinaisten joukko vaikutti suorastaan uhkaavalta.

 

Mainiota on, miten tiukkaa realismia sitä odottaa tällaiselta todellisuuspohjaiselta oopperalta. Italialaisissa perinteisissä oopperoissa sitä hyväksyy mitä mahdottomimmat juonenkäänteet kummallisine rakkauspyörähdyksineen. Tässä piti nyt närästystä kehitellä siitä, että eiväthän ne piikatytöt ja rengit noin vain pistä iloiseksi tanssiksi kauniissa vaatteissaan kesken haravoinnin. Ja Karjanmaan Köystin ja Jussin painikin näytti ihan ruipeloiden heinäsirkkojen tanssilta, eikä miltään eteläpohojalaaselta tosipainilta.

1239811028_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Piiat ja rengit tässä työvaatteissaan!

On vielä mainittava, että kävin hauskan mailikeskustelun Hannu-Ilari Lampilan kanssa, joka Hesarissa meni sanomaan Pohjalaisten tapahtumia keskipohjalaisiksi. Siitähän minä keskipohjalaisena närkästyin, eihän meillä puukkojen kanssa uhota, tosin ei ole niin paljon ihania lakeuksiakaan. Lampila myönsi lipsauttaneensa väärän käsitteen, vaikka sanoi eteläpohjalaisen vaimonsa kautta tuntevansa erot. Lisäksi hän mainitsi aiemmin kehuneensa Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin eteläpohjalaista pelimannimeininkiä, josta oli saanut Keski-Pohjanmaan maakuntaliitolta oikein karttapalautta. Karttaan oli piirretty maakuntien rajat. Sanoi lipsahdustaan suorastaan freudilaiseksi.

1239810763_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Olisiko Mika Pohjoselle Salttuna osunut toivoerooli? Juha riihimäki Kaappona pulloa kallistamassa.

Keskustelin myös vierustoverini kanssa pohjalaisuudesta. Eivät nuo Pohjanmaiden erot täällä etelässä kyllä kovin selviä ole, kuten eivät monet pohjalaisuuteen liittyvät ilmiötkään. Ei häjyyly ole mikään mustalaisuuteen verrattava ilmiö. Kylissä remastavat miesjoukot syntyivät Heikki Ylikankaan mukaan siitä, että maatilat siirtyivät perimysjärjestelmän mukaan kokonaan vanhimmille pojille nuorempien saadessa ”killinosan”. Siitähän sitä oli sitten lähdettävä maantielle.

 

Keskustelua pohjalaisuudesta voi katsoa täältä.