1707211.jpg

Kuvaisiko tämä modernin taiteen ihmettelyä!!!

Koimme kesäkuun viimeisenä viikonvaihteena Paulan kanssa oikein aimo annoksen modernia kuva- ja veistostaidetta. Perjantaina tutustuimme näyttelyyn  "Splätsh! Vesivärin ulottuvuudet" Amos Andersonilla, mukanamme oli myös Brita. "Klassisen akvarellimaalauksen rinnalla tekniset kokeilut sekä leikkisät ja kekseliäät teokset haastavat katsojan käsityksiä perinteiseksi mielletystä maalaustaiteen lajista. Vesivärin ulottuvuuksien luotaamisesta tuloksena näyttelyssä on esillä mitä erilaisimpia teoksia aina kuvallisista matkapäiväkirjoista riisipaperilumiukkoihin. Splätsh! on riemukas muistutus siitä, miten väripigmentin, veden ja paperin yksinkertainen yhdistelmä voi avata loputtomasti väyliä taiteen tekemiselle." Näin sanotaan näyttelyn esittelyssä. Esillä oli runsaasti nykytaiteilijoita, vain osa ennestään tuttuja. Museon esittelysivulla voi helposti seurata vaihtuvien taideteosten kuvia http://www.amosanderson.fi/

 1707177.jpg

Olen usein ennenkin valitellut sitä, että moderniin taiteeseen on vaikea päästä sisälle. Osa vaikuttaa suorastaan huonoilta, Paulan mukaan eivät juuri eroa oppilaiden töistä. Fundeerailimme, että ehkäpä on kuitenkin niin, että taiteilijoilla on tekniikka hallussaan ja se, mikä meistä näyttää huonolta on tietoisesti tehty sellaiseksi ja vielä hyvällä tekniikalla. Mene ja tiedä. Vain osa sytytti. Pläjäyksen lukija voi ottaa kantaa esimerkiksi paperilyhtyukkoihin. Kuinkahan kauan sitä pitäisi näitä moderneja töitä katsella, että saavuttaisi saman tuttuuden tunteen kuin Halosen, Gallen-Kallelan, Simbergin ja monen muun tutumpien taiteilijoiden edessä. Koimme Amos Andersonilla samalla tällaisenkin mielensiirtymän.

 1707169.jpg

Museon ylimmässä kerroksessa pyöri video, jossa haastateltiin näyttelyn taiteilijoita mm. Rafael Wardia, joka täytti äskettäin 80 vuotta. Hesarista luin oikein kiintoisan haastattelun. Hän on toiminut mm. Nikkilän sairaalassa taideterapeuttina, yhteiskunnan eriarvoisuuden kokeminen heijastuu myös Hesarin haastattelusta. Videolla Wardilta kysyttiin toisten ideoiden varastamisesta. Hänen mielestään on aivan luvallista matkia toisia taiteilijoita, kunhan matkii hyviä taiteilijoita.

 1707196.jpg

Karkkilalaisen Ilmari Huitin maalaus

Lauantaina teimme Paulan kanssa rundin Karkkilaan ja sieltä Fiskarsiin. Karkkilassa kävimme valimomuseossa, Paula oli verestämässä lapsuutensa muistoja. Museo oli yllättävää kyllä mielenkiintoinen tutustumiskode, vaikka varsinaiseen valuprosessiin jätimmekin tutustumatta. Ihastelimme vanhoja helloja, uuneja, astioita ja muita taiturimaisia raudasta tehtyjä esineitä. Lapsuudesta tutut esineet putkahtelivat sieltä täältä esiin. Osa esillä olleista esineistä oli Antti Nurmesniemen suunnittelemia. Museotavaraa taidetaan olla itsekin.

 1707189.jpg

Valimomuseon yläkerrassa on Galleria Bremer, jossa oli Taidesulatto –niminen näyttely, taiteilijoinaan Paula Oinonen, Antti Nordin (veistoksia) ja Raimo Pitkänen.  Pysyvänä näyttely sisältää paikallisen Ilmari Huitin maalauksia. Hänen yksi  työnsä oli äskettäin arvioitavana Antiikkia, antiikkia –ohjelmassa. Paula Oinosen maalaukset olivat viehättäviä. Useissa oli niin sanotusti koira haudattuna, hän ilmeisesti pitää koirista. Valon käsittely oli taitavaa, melkein jokaisessa maalauksessa nousi taustalta valo, auringosta, ikkunasta, tai heijastumana.

 1707218.jpg

Tämä on keramiikkaa, ei puuta (tekijä jäi muistiin merkitsemättä)

Fiskarsissa (http://www.fiskarsvillage.fi/fi/) tutustuimme tietysti itse alueeseen, mutta myös modernin taiteen näyttelyyn ja keramiikkanäyttelyyn. Vanha rukkimiljöö on taideteos jo itsessään. Yllättäen viimeinen Antiikkia, antiikkia oli kuvattu Fiskarsissa ja Wenzel kommentoi meidänkin ihastelemaamme Tulessa syntynyt -keramiikkanäyttelyä. Kannattaa käydä ihastelemassa teoksia osoitteessa http://www.onoma.org/nayttelyt/tulessa/tulessapressfi.htm  Kaunista, kaunista ja niin monella  tapaa työstettyä. Antiikkia –ohjelmasta opin, että polttolämpötila aiheuttaa paitsi värimuutoksia myös valumia, jotka erityisesti suurissa maljakoissa olivat ihania. Taidenäyttelyssa Yksinkertainen elämä modernismin ihmettely jatkui. Kauniita töitä, mutta myös rättejä kuivumassa ja muuta hämmentävää. Installaatioista ilahdutti Tommi Toijan Tuhma poika, joka havitteli ahnaasti sitä viimeista omenaa omenapuusta. Suorakulmainen –niminen Hannu Sirenin työ oli ihan selvästi suorakulmainen. Melko realistisia olivat myös Marja-Elina Uusituvan valokuvat Intian sähkötyömiehistä. Kuvia voi käydä vilkaisemassa osoitteessa http://www.onoma.org/nayttelyt/yksinkertainen/simplepressfi.htm

 


 1707174.jpg

Sunnuntaina oli sitten kohteena Emma ja puutaide, näyttely Puu veistäjän käsissä. Laaja näyttely tuttuja ja oudompia veistostaiteilijoita, Jaroslaw Grytaa, Mauno Hartmania, Kain Tapperia, Martti Aihaa, Veikko Hirvimäkeä, Kari Cavénia. Tuttuja miehiä kaikki ja kauniita teoksia. Uusista innostuimme erisyisesti kälviäläisen Esa Riipan pojan Riku Riipan teoksista ja  Pauno Pohjolaisen isoista tervalta tuoksuvista veistoksista. Tappereita oli näyttelyssä kaksi muuta, lenevätko sukua toisilleen. Itse pidän kovasti puusta, pintaa oli nyt nähdyissä käsitelty esilaisin tekniikoin. Kaunista jälkeä. Näyttelyä voi vilkaista sivulla http://emma.museum/nayttelyt/Puuveistajankasissa.php

 1707206.jpg

Puuta, mutta ei Emmasta vaan Tapani Kokkoa Fiskarsista

On siinä kolmen päivän modernismissa sulattelemista pitkäksi aikaa.