Taustalla soi Rondo FM:lta Schubertin Sinfonia nro 5 ja usb-portissa latautuu iPod salikäyttöä varten. Hienoja teknisiä mahdollisuuksia! Ennen teknisiä käsitteitä inhimillistettiin, nyt inhimillisiä teknillistetään, siis malliin ”olen niin väsynyt kaikkeen, että haluaisin bootata kovalevyni”. Kuulin eilen radiosta aforismin (puolalainen, nimeä en yritäkään kirjoittaa): ”Tiedätkö salasanan omaan sisimpääsi.” Haeskelen, sanoisin omasta puolestani. Olen hankkinut salikäyttöä varten iPodin, kyllästyin perin juurin siellä soivaan Boisen-radioon, vaikka sanovatkin rakastavansa musiikkia. En tykkää siitä ja sitä paitsi juontajien jutut ovat tavattoman naiiveja ja tylsiä. Ensin yritin Sibeliusta, mutta volyymi vaihteli liikaa, välillä ääni oli liian kovalla, välillä Boisen tunki lävitse. Sitten latasin Mozartia, parempi. Nyt kuuntelen vaihtelun vuoksi Vivaldia. Rytmihän ei läheskään aina tue liikesarjoja, mutta joskus osuu korkea viulu tiukkaan ähellykseen ihan nappiin.

”Näin tänään kymmentä vaille yksitoista 16 joutsenta. Suurimpia elämyksiäni! Herrajumala tuota kauneutta! Ne kiertelivät pitkään yläpuolellani. Katosivat auringon utuun välkehtivänä hopeanauhana. Ääntely samaa puhallintyyppiä kuin kurkien, mutta ilman tremoloa. Joutsenen ääni lähenee enemmän trumpettia… Matala kertosäe, joka muistuttaa pienen lapsen itkua. Luonnonmystiikkaa ja elämän tuskaa… Tämän piti tapahtua minulle, joka olen ollut kauan ulkopuolinen. Ollut siis pyhätössä tänään 21. huhtikuuta 1915.” Tämä on Sibeliuksen päiväkirjasta ja kokemus ennen viidennen sinfonian syntyä. Olen jostain alennusmyynnistä ostanut Hannu Ilari Lampilan kuvaelämäkerran Sibelius ja luin sen vasta nyt. Iso kirja, vähän yli sata sivua, paljon kuvia. Tulipahan Sibeliuksen elämä taas kerratuksi, ihan mukiin menevä kirja, noin kuvaannollisesti.

Sibelius-kirjasta sain sitten kimmokkeen kirjoittaa ensi kesän Kuhmon kamarimusiikin ohjelmasta, joka tuli pari päivää sitten. Sibeliusta tullaan kuulemaan melko paljon; Jousikvartetto, Konserttisarja Pelléas ja Mélisande, Pianokvintetti, Viisi talonpoikaistanssia ja Kurkikohtaus Arvid Järnefeltin näytelmästä Kuolema. Festarin ohjelma on nimeltään Metamorfooseja Metamorphoses. Ihan vain vinkkinä ilmoittelen, että ajankohta on 10.-23.heinäkuuta. Lipputilauksen yhteydessä varasin itselleni lipun Helsingin kevätkonserttiin Helsingin kaupungintalon juhlasalissa 28.2. Se järjestetään kutsuvierastilaisuutena, ilmeisesti lähinnä yhdistyksen jäsenille. Esiintyjinä Kuhmon residenssikvartetti Meta4 ja itse Vladi eli festarien johtaja Vladimir Mendelssohn. Kuullaan Jouni Kaipaista, Joseph Haydnia ja Felix Mendelssohnia. Olisi joskus kiinnostavaa laittautua vuodesta 1996 lähtien maaliskuussa Kuhmossa järjestettyyn Ihminen ja kosmos –tapahtumaan, musiikkia ja alustuksia, hiihtoa ja avantouintia. Nyt teemana on Muutos ja sopeutuminen. Liian kaukana ja talvikelit! Taustamusiikissa on siirrytty Pjotr Tshaikovskiin ja Francesca da Riminiin, kiihkeätä.
 

Viime kesän Iltasoiton viimeisellä sivulla todettiin, että ”vuoden 2011 festivaali on omistettu kansanmusiikille. Se voi olla ”autenttista” kuten vaikkapa tanguero, klezmer, flamenco, suomalaispelimannit ja taraf, ”uudelleensävellettyä” (Beethovenista Berioon), tai Ravelin tapaan kuviteltua. Toinen teema on johdettu ensimmäisestä ja se esittelee tabuja: autenttiset instrumentit vastaan modernit, barokin tulkinta eilen, tänään ja huomenna.” Tämähän sai viimeisinä päivinä tiedostavissa piireissä aikaan melkoisen hälinän. Eihän tämä mikään Kaustinen ole! Varmaan joku otti yhteyttä toimistoonkin. Nyt sitten on ohjelma katsottu, eikä se kansanmusiikkifestarilta vaikuta. Tosin on sanottava, että jos ohjelmassa on Mozartia, Beethovenia, Schubertia, Vivaldia ja muita arvokkaalta vaikuttavia nimiä, en minä ole riittävän asiantuntija sanomaan, että ovatko piisit sitten sieltä kevyemmästä päästä vai raskassarjalaisia. Sittenpähän sen käytävillä kuulee, jos nämä tiedostavat tyypit uhkailuistaan huolimatta tulevat paikalle.
 

Tässä on jo jonkin verran oppinut tuntemaan tätä uutta johtajaa ja hänen linjauksiaan. Mieshän kaivelee mitä oudoimpia säveltäjiä ja kirjoittelee mainioita kommentteja ohjelman sivuille. Ei voi olla ihailematta hänen asiantuntemustaan. Aitoa Vladia on myös ohjelman teemoittaminen ja hassunkuristenkin teemojen ja sävellysten mukaan ottaminen. Tullaan kokemaan Idän pikajuna, Sielun kielet, Oppitunti, Intohimo, Jatkuva muodonmuutos, Unelmatehdas ja Musiikin merkkiteoksia ja monia muita. Entäs sitten Leikitellen, mukana W.A. Mozartin muunnelma teemasta Koska meitä käsketään. Ovatko sitten kansanmusiikiksi luonnehdittavia Johannes Brashmsin Mustalaislaulut, Franz Schubertin Harpunsoittajan laulu tai Astor Piazzollan Buenos Airesin neljä vuodenaikaa? Fritz Kreislerin Lemmentuskaa viululle ja pianolle, Frédéric Chopinin Minuuttivalssi, ja Pjotr Tsaikovskin Romeo ja Julia sitä varmaan ovat, ovat niin tuttuja. Ja mitä vielä, Unto Monosen Satumaa!
 

On yksi pienoisoopperakin, joita viime kesänä oli poikkeuksellisen monta, ja paljon laulua. Uutta ja vaikeasti sulatettavaa tulee olemaan mukana, sen arvaan, vaikka en outoja säveltäjiä tunnistakaan. George Crumbia on kuultu ennenkin, siinähän soittajan möyrivät jossain pianon sisuksissa, ettei tiedä, onko kyseessä soitto vai viritys. Kuulen jo etukäteen muutaman valittavan äänensävyn, kun olemme kuulleet Johann Strauss II:n Wienerwaldin tarinoita tai Johann Strauss I:n Radetzky-marssin. Pitikö tänne tulla nämäkin kuuntelemaan? Nauretaanko taas Danel-kvartetin soittamalle Paul Hindemithin Alkusoitto Lentävään hollantilaiseen kuten sen esittäisi sekalainen yhtye kylpylähotellissa kello seitsemän aamulla. Krapulassa ovat, tietty. Eihän tämä arvostetulta festarilta kuullosta, eihän? Tyypillistä Vladia, kuitenkin! Ketä kumartaa, harvenevaa ja harmaantuvaa musiikin tosi asiantuntijakaartia vai vähemmän harrastusta omaavia, kas siinä kysymys. Noin äkkiä katsoen on ohjelmassa ihan riittämiin ”kovaakin kamaa kunnon kamarimusiikin kuulijoille”.

Nyt räjähti soimaan Mozartin Jousikvartetto nro 17. Taiteilijoissa on mukana monia soittajia, joita suorastaan fanitan, niin kuin pianistit Paavali Jumppanen, Valeria Resjan ja Juhani Lagerspetz  ja viulistit Ik-Hwan Bae (yksi Sibelius-viulukisan tuomareista) ja Priya Michell, alttoviulisti Yuval Gotlibovich, huilisti Janne Thomsen, sellisti Marko Ylönen ja tietysti klarinetisti Kari Kriikku. Nuoremmasta päästä taiteilijoita on taas ihana kuunnella pianisteja Roope Gröhndalia, Natacha Kurditskayaa ja sellistejä Joona Pulkkista ja Tuomas Lehtoa. Laulajia on poikkeuksellisen paljon. Ihanaa, että Soile Isokoski ja Jaakko Kortekangas ovat paikalla. Viime vuonna upeasti laulanutta Shigeko Hataa saadaan taas kuulla ja Lappeenrannan laulukisan voittanutta Marjukka Tepposta. Kvarteteista usealta vuodelta tutut Meta4 ja Danel tullaan taputtamaan taas lämpimästi lavalle, samoin huikeisiin suorituksiin yltänyt Storioni-trio ja Borodinista innostuvat kaikki. Virtuosi di Kuhmo ei näytä esiintyvän, sen sijaan UMO soittelee Tsaikovskia.

 

Ei tämä Mendelssohn viimeisen päälle herkällä korvalla palautetta kuuntele. Pari kesää sitten muutamat naiset organisoivat ”jo riittää Lindfors” –palautteita, mutta mitä vielä. Viime kesänä oli yksi tanssi ja nyt kerrassaan viisi! Mendelssohn kirjoittaa ohjelmassa: ”Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Tästä raamatullisesta tekstistä sai alkunsa tulkintojen labyrintti, jonka rakennuspuita ovat sana, ääni, kuva, valo ja liike.” Tästä lähtökohdasta liikettäkin siis pitää olla. Kuvia sitten varmaan syntyy kuunnellessa Franz Lisztin Sikstuksen kappelissa, Sergei Rahmaninovin Etudes-tableaux  ja vaikkapa Modest Musorgskin Näyttelykuvia pianolle. Valo voisi olla esimerkiksi sitä hämyä, jota koetaan aamutunneilla konserteista kämpille palattaessa. Ja musiikkia, musiikkia, musiikkia, sitähän siellä tulee olemaan. Aikataulutuksessa Mendelssohn on toki ottanut palautteen huomion. Päivät ovat nyt viikonvaihteen päiviä lukuun ottamatta selkeitä, konsertit klo 11, 14.15, 16,15, 18,15, 21.15 ja joinakin päivinä vielä klo 23. Konserttien pituudesta sitten riippuu, millaisia ruoka- ja uintitaukoja siihen väliin jää. Hannele kehotti kuuntelemaan myös kaksi Salakamarin Elävien runoilijoiden klubia, jotka olen tähän saakka laistanut. Jaksaisiko sitä Jyrki Kiiskistä mennä kuuntelemaa? Onhan hän oikea runoilija, pitkä kaulahuivi ja kaita olemus. Klo 23!

Tähän päästäessä on Rondon soittolistalla Beethovenin Sonaatti viululle ja pianolle. Kiinnostavaa nähdä ja kuulla, millainen keitos tulee tunnetuista säveltäjistä ja heidän mustalaistanssi-, csárdás-, mefisto- ja ties mikä tanssisävellyksistään. Jännittävää on myös kuulla, millaisen toisen osan Jukka Tiesuu on säveltänyt J.S. Bachin Brandenburgilaiseen konserttoon, tehnyt sen kamarimusiikin tilauksesta. Mikä mahtaa olla Leo Tolstoi: Kreutzer-sonaatti, esittäjä on kuitenkin laulaja Timo Riihonen. Eikä haittaa yhtään, että Oliver Messiaenin Aikojen lopun kvartetto klarinetille, viululle, sellolle ja pianolle on kuultu ennenkin. Ja niitä metamorfooseja ja transkriptioita tullaan siis kuulemaan, säveltäjät muunnelleet toisiaan. Mendelsssohn sanoo ohjelman alkulehdillä, että taiteilija ei kopioi – hän varastaa ja muuntaa teoksen sitten mielikuvituksensa voimin uudeksi, ennenäkemättömäksi todellisuudeksi. Ihanaa odottaa ennennäkemätöntä ja –kokematonta todellisuutta, jossa on vain musiikkia, jonka kuunteluun haetaan järvestä voimia. Ainoat pienet virikkeet tulevat hätäisesti luetusta Hesarista.