Akateemisen alennusmyynnistä hankin kaksi Antti Tuurin kirjaa, Wallenberg ja Taivaanraapijat. Ensimmäinen kertoo pohjalaisesta ikkunantekijästä, joka kerää ympärilleen omalaatuisensa uskovaisten piirin. Taivaanraapijat on kuvaus pohjalaisista Amerikan pilvenpiirtäjiä rakentamassa. Pidän kovasti Tuurin kuivasta huumorista. "Mitään niin hullua ei pohjalaisten tekemäksi osaa kirjoittaa, etteivätkö he todellisuudessa olisi vielä hullumpia", jotenkin noin totesi Tuuri Vaasan LittFestissä. Kolmas ostamani kirja oli Per Olov Enquistin elokuvakertomus Hamsun ja siitä tämä pläjäys.

Kiintoisaa on, miten kirjasta tehdään ooppera, elokuva tai näytelmä, miten itse teos muuttuu libretoksi tai elokuva- ja näytelmäkäsikirjoitukseksi. Oopperassa, niinkuin Adriana Materissa libretto ja sävellys syntyivät lähes samanaikaisesti, niinkuin näimme äskettäin Teemalla. Fredrika Runebergistä kertova näytelmä oli kirjoitettu varsin vapaasti erilaisten kirjallisten tuotosten pohjalta. Millainen prosessi tarvitaan, että ihmisen elämä siirtyy filmille tai näyttämölle, niinkuin tämä Knut Hamsun? Olisi ollut kiintoisaa nähdä Jan Troellin ohjaama elokuva. En kuitenkaan ole ymmärtänyt käydä sitä aikoinaan (ilmeisesti vuonna 2000) katsomassa, joten en lainkaan pysty vertaamaan kirjaa ja toteutusta. Internetin dvd-tarjonnasta sitä ei myöskään löytynyt.

knut_hamsun_Marie1909_150.jpg

Kirjan alussa on 33 sivua pitkä Johdatus, joka alkaa sanoilla "Tämä on elokuvakäsikirjoitus, ja perhekuva kahdenneltakymmeneltä vuosisadalta". Kuvaus on minulle Hamsunin henkilökuvaa huonosti tuntevalle todella kiintoisa. Elokuvassa käsitellään puolikuuron Hamsunin viimeisiä vuosia, toisen maailmansodan aikaa. "Kirjallisuuden nobelpalkinnon saajasta tulee maanpetturi, hyvin arvostetutsta hyvin halveksittu, ja oma perhe luhistuu ympärillä samaan aikaan kun hänen maansa ensin kokee suurimman onnettomuuden, sitten vapautumisen euforian. Joku putoaa suunnattomista korkeauksista alas kadotettujen piiriin, samalla kun vapautumisen riemu kasvaa."  Kirjailijan tuotantoa ei käsitellä, ainoastaan kuvataan, kuinka ihmiset heittelevät natsisympatioiden leimaaman Hamsunin teoksia hänen asuntonsa pihalle.

knut_hamsun_olav_gulbransson_1897_150.jp knut_hamsun_marianne_landvikbok600_150.j

Johdannon jälkeen on viisi näytöstä joissa kussakin otsikolla ja numeroilla merkittyjä  "kuvia". Kuviksi ne ainakin minun mielikuvituksessani muotoutuivat. Miten eri pituisista tapahtumakuvauksista muodostuu juonellinen, etenevä elokuva, ilman että se vaikuttaa erillisistä pätkistä tehdyltä? Sen haluaisin tietää. Jo kuvien otsikot kertovat paljon, "lopullinen välienselvitys", "polvilleen", "kauhu". Osa on luettelointia: "Yöusva. Keltainen valo." Osa on vuoropuhelua, osa tapahtumien kerrontaa. Wagner mainitaan joissakin kohdissa. Välillä on opastusta siitä, miltä valkokankaalla tulisi näyttää. "Ellinor on kaunis, mutta huonossa kunnossa." Välillä ollaan ikäänkuin katsomassa elokuvaa, "miten musta, miten äkkiä se kasvaakaan". Tapahtumien jännitys säilyy alusta loppuun ja päässä kehittyy elokuva. Mutta muistuttaako minun elokuvani lainkaan oikeaa elokuvaversiota?

Tämä elokuva on kiintoisa myös siksi, että siinä kulkevat rinnan järisyttävät maailmantapahtumat ja perhetragedia. Hamsunista on tullut Hitlerin kannattaja, hän käy jopa tapaamassa Hitleriä ja kuoleman jälkeen kirjoittaa tästä muistokirjoituksen. Sodan jälkeen hän joutuu oikeudenkäyntiin ja haluaa tulla tuomituksi. Pitkällisten kuulustelujen ja terveydentilan tutkimusten aikana hänet halutaan osoittaa syyntakeettomaksi ja jättää tuomitsematta. Hän menettää omaisuutensa, mutta välttää vankilan. Hänen vaimonsa Marie on niinikään Natsi-Saksan kannattaja ja tuomitaan muutamaksi vuodeksi vankilaan.

Hamsun


Perhetragedian syynä on, kuten niin monissa suurten taiteilijoiden perheissä, se että perheen huoltaminen jää vaimon harteille. Lapset on erotettu kauas isästään, pois häiritsemästä tämän kirjoittamista. Marie on näyttelijä, joka joutuu jättämään uransa ja kantaa siitä katkeruutta loppuun asti. "Tämä oli kerran nuori, huomattavasti nuorempi kuin Knut, ja kaunis, ja lahjakas. Kakki mitä Marie kirjoitti sodan jälkeen tuntuu sanovan: mita oli alussa, kului puhki, ja minä puolustauduin." Lapset voivat huonosti, yksi lähtee SS-Waffeniin, yksi sortuu huumeisiin, eikä kenelläkään oikein mene hyvin. Lopussa pariskunta tekee kuitenkin sovinnon, "Kultasade, hiljaisuus. Ja Marie suutelee häntä vihdoin, hyvin pehmeästi, hyvin hiljaa. Ja hän sulkee silmänsä."

 



Lukiessa tulin pohtineeksi, että onkohan kukaan tutkinut näitä taiteilija-avioliittoja yhteenvedonomaisesti. Useinmiten juuri nainen on se, joka luopuu urastaan. Väistämättä tulee lukiessa mieleen meidän ikioma Sibeliuksemme, niin hänen väitetyt kansallissosialismiin kohdistuvat sympatiansa kuin perheongelmansakin.

Vinkki: Mikäli kirjailijaseurat kiinnostavat, käy sivulla

http://nimikot.nettisivut.fi:80/jasenseurat/suomen_sana_ry/


1278323.jpg

Viikon kuva: "Toimettomat"