Korsholman musiikkijuhlat on Seppo Kimasen vuonna 1983 perustama tapahtuma, siis 30-vuotinen taival on takana. Pitkäaikaisin johtaja on ollut viulisti Dmitry Sitkovetsky, vuosina 1984-1993 ja vuonna 2002. Sellisti Frans Helmerson oli johtajana seitsemän vuotta, kapellimestarit John Storgårds ja Dima Slobodeniuk  ja sellisti Marko Ylönen lyhyemmän aikaa. Nyt johtajana on ensimmäistä vuottaan pianisti Henry Sigfridsson. Hänellä on kolmen vuoden pesti, toivottavasti jatkaa. Tai enhän minä tiedä, pitäisikö toivoa jatkoa, kun en tiedä, mihin suuntaan festari alkaa kehittyä. Jokainen johtaja tuo omaa kaveriporukkaansa soittamaan. Nyt joukosta löytyy myös Kuhmossa soittaneita, Sigfridssonhan on itse Kuhmon perusesiintyjäkaartia. Jos aiemmin, erityisesti Sitskovetskyn aikana, mukana oli Itä-Euroopasta tulleita artisteja, nyt on keskieurooppalaisia. Johtajalla itsellään on professorin virka Folkwang-yliopistossa Essenissä. Kavereiden tuomisessa ei ole mitään pahaa sinänsä, johtaja ainakin tietää itse, mitä saa.

010-normal.jpg

Vaasan kaupungintalossa on hyvä akustiikka.

Tämä Sigfridsson ei taida olla mikään vaatimaton mies, sen saivat kuulijat havaita Vaasan kaupungintalon Gaala-konsertin jälkimmäisellä puoliskolla. Ohjelman mukaan piti soitettaman artistien mielimusiikkia, johtaja itse toimi spiikkerinä, eli ohjelmalehtisenä, kuten hän sanoi. Hän näyttää muutenkin mielellään esittelevän soittamaansa musiikkia. Jokaisessa kuudesta kappaleesta esiintyi Sigfridsson, joko johtaja itse tai hänen vaimonsa Akiko. Jo ensimmäisellä puoliskolla oli soitettu Uljas Pulkkisen Pianokvintetto, jossa Sigfridsson soitti yhdessä neljän puhallinsoittajan kanssa. Sama kokoonpano, klarinetisti Johanns Torsten, fagotisti Etienne Boudreault, oboisti Joris van den Hauwe ja käyrätorvisti Ville Hiilivirta oli esiintynyt Hemmerin talon konsertissa soittaen Poulencin Sexteton, porukalla synkkasi ilmeisen hyvin. Puhaltimilla saa musiikissa aikaan helposti humoristisia väläyksiä. Gaalakonsertin toisen puoliskon ihanimpia esityksiä oli juutalainen laulu (säveltäjä ei jäänyt mieleeni) sellisti Martti Rousin soittamana johtaja Sigfridssonin säestäessä. Gaalakonsertti päättyi Sigfridssonin soittamaan Sibeliuksen Finlandiaan, joka sai kyynelen monen silmäkulmaan.

009-normal.jpg  

Festarin johtaja Sigfridsson kaupungintalon ovensuussa.

Korsholman musiikkifestari poikkeaa melko paljon Kuhmon festarista, ei niinkään musiikin kuin organisoinnin vuoksi. Kuhmossa on viisi kuusi konserttia päivässä, Korsholmassa kaksi, parhaimmillaan kolme. Esiintymispaikkoja on useita, osa kaukana Vaasan keskustasta ja osa esityksistä on viety maakuntiin, mm. Kokkolaan, Laihialle, Maalahteen ja Vöyrille ja tietysti yksi Isonkyrön vanhaan kirkkoon. Kokkolaa lukuun ottamatta konserttipaikoille on järjestetty Vaasasta bussikuljetus, joten osallistuminen ei ole autosta kiinni. Artistien sosiaalisten yhteyksien syntymisestä en tiedä, mutta yleisön kesken ei pääse juurikaan muodostumaan spontaaneja keskusteluita kuullusta musiikista, kun kohtaamispaikkoja konserttien ulkopuolella ei organisoidusti ole. Keskustelut, myös artistien kanssa, ovat Kuhmon ”suolaa”. Korsholman musiikkijuhlissa on edelleen ruotsinkielinen leima vaikka aiempien vuosien sisäänlämpiävyys on jo karistumassa. Myös minun kommentointini pohja poikkeaa Kuhmoa koskeneesta, siellähän osallistuin yhden viikon ajan kaikkiin konsertteihin, täällä kyllä viikon ajan mutta lukumäärältään harvempiin. En edes tiedä, missä määrin Korsholmassa on koko ohjelmaan osallistuvia, Kuhmossa ns. viikkolippulaisia on melko paljon. Jokaisella festarilla on tietysti oma luonteensa, täälläkin hyvin olen viihtynyt.

001%20%282%29-normal.jpg

Otetaan vastaan kiitoksia Laihian valtaisan suuressa kirkossa.

Korsholman musiikkijuhla on käsitykseni mukaan arvioitu korkeatasoiseksi, myös radiotallenteita tehdään. Itse olen kovasti pitänyt. Yksi kokonainen konsertti oli omistettu Beethovenin pianomusiikille, oli Verdiä yhden konsertin alkupuoli ja Bruckneria toinen, kuultiin Mozartia, Chaussonia, Schubertia, Scarlattia, Mendelssohnia ja tietysti Bachia. Tämä vuosi alkoi aiempien tapaan Mustasaaren ääriään myöten täynnä olevasta kirkosta, Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri esiintyi soittaen C.P.E. Bachia, Barberia, Nordgreniä, Schrekeriä ja Britteniä, encoreina kuultiin kaksi kaunista kansanlaulua. Eniten pidin Nordgrenin Jousisinfoniasta, yllätyksellistä ja hienoa musiikkia, jota oli kuunneltava silmät kiinni. Jousistakin lähtee yllättäviä äänensävyjä, pohdiskelin. Bach tuntuu olevan Bachia, vaikka kyseessä olisi poika-Bach. Juha Kankaan johtamista on ihana seurata, hän tuntuu syleilevän soittajajoukkoaan ja kauhovan avoimin kämmenin sointeja jostain lattian rajasta. Musiikkijuhlien säveltäjä oli Uljas Pulkkis, jolta kuultiin useampi sävellys. Kantaesityksenä esitettiin Pianokvintetto tutun kokonpanon, Sigfridssonin ja ”puhallinpoikien”, esittämänä. Teos oli ns. ohjelmallinen eli siinä kuvattiin sään eri ilmiöitä, piano kuvasi sadetta ja käyrätorvi aurinkoa. Esityksessä olin kyllä kuulevinani tuulen huminaa, liplatusta, ilman henkäyksiä ja erilaisia hiljaisella rannalla kuultavia ääniä. Pulkkis kertoi teoksestaan ennen esitystä ja kehotti kuuntelemaan puhaltimia kuin oopperan eri laulajia, se olikin oivallinen neuvo. Kappale oli kiinnostavaa kuunneltavaa, ei niin ”moderni” kuin odotin, melodinenkin.

005%20%282%29-normal.jpg

Pulkkis on saanut kukkasensa.

Erityisistä kokemuksista on kerrottava Henri Sigfridssonin ja Janne Rättyän soittama Kevätuhri, valtaisan intensiivinen kokemus, harmonikan ja pianon yhteissoittoa parhaimmillaan. Miehet koko sielullaan mukana, sen näki kasvojen ilmeistä. Koska en yksityiskohtaisesti tunne kappaletta, loppupuolen jokaisen kiihdytyksen jälkeen odotin, että nyt nuori nainen kuolee tanssin uuvuttamana ja jatkon seesteisessä kohdassa häntä kannetaan toisten tanssijoiden käsillä pois näyttämöltä. Mutta ei musiikki niin vain loppunut, tuli taas uusi kiihdytys ja uusi valtaisa tempo. Televisiossa äskettäin näkemäni baletti oli koko ajan takaraivossa visuaalisena näkynä. Kevätuhri sai erilaisen arvioinnin Vaasan suomen- ja ruotsinkielisissä lehdissä, suomenkielinen kriitikko Katariina Järvinen (muuten Saksassa koulutuksensa saanut laulaja ja Vaasan kanttori) sanoi, ettei sovitus tuonut mitään uutta ja ruotsinkielinen kriitikko (nimi ei jäänyt mieleen) ylisti esitystä. Tässä sitä aina ihmettelee kriitikon kommentointia, toisaalta se on vain yhden ihmisen mielipide, oma fiilinki voi olla aivan toinen. Yleisö nimittäin piti tästä esityksestä valtavasti. Samassa konsertissa kuultiin myös Lisztin Unstern! Sinistre, disastro Sigfridssonin esittämänä. Traaginen, kappale, synkkäkin ja meluisa. Sopi hyvin esittäjälleen. Todella hieno kokemus oli myös Mendelssohnin jousikvartetto Laihian kirkossa. Neljä viulua, kaksi alttoviulua ja kaksi selloa on kyllä lähes ylittämätön kokoonpano.  Tässä toteutui myös se kesäfestareiden ominaisuus, että uudet soittajakokoonpanot inspiroivat toisiaan, mitä on aina ihanaa kuunnella ja katsella.

001-normal.jpg

Sulvan kirkon alttaritaulu ja cembalo.

Uutta musiikkia kuultiin täälläkin. Nordgrenin ja Pulkkiksen lisäksi esimerkkinä voi mainita Irina Zahharenkovan cembalolla esittämän Jukka Tiensuun säveltämän Fantangon. Mielenkiintoinen kappale, jossa lisätehoa esitykseen tuli koskettimien painelusta koko kyynärvarren mitalla. Cembalisti Irina Zahharenkova sai myös hyvät arvostelut Katariina Järviseltä. ”Sormien taitavuus on superlatiivien arvoista.” Uusi kokemus on nähdä Henri Sigfridsson johtamassa orkesteria. Ymmärrän hyvin, että kymmenen artistin kokoonpano soittamassa Brittenin sinfoniettaa vaatii johtajan, siinä määrin modernin yllätyksellistä musiikki on. Vakiintunut kokoonpano selviää varmasti tehtävästä, mutta täällähän porukka kootaan yhteen vain yhtä esitystä varten. He eivät tunne tosiaan erityisen hyvin ja harjoitteluaika on varsin rajallinen. En ole lainkaan asiantuntija, mutta minusta Sigfridsson johti tarmokkaasti ja määrätietoisesti. Huomiotani kiinnitti myös se, että iso mies seisoi tukevasti ja hyppelehtimättä.

Artende-kvartetti alkaa olla yksi suosikkikvarteteistani. Siinä soittavat Sofia Greus ja Sara Etelävuori viulua, Dalia Stasevska alttoviulua ja Joona Pulkkinen selloa. Pohjalaisessa Katariina Järvinen ylisti kvartettia, joka Babtistikirkon konsertissa soitti Verdin Jousikvartetto e-mollin ja Brucknerin Jousikvintetto f-duurin, kvintetossa mukana myös alttoviulisti Iiro Rajakoski. ”Sellisti Joona Pulkkisella oli ainutkertainen mahdollisuus laulaa näitä (Verdin melodioita) sellollaan.  Artende-kvartetti löysi musiikin ytimen. Eläytymiskyky muusikoilla toimii erinomaisesti, joten yhteissoitto on hyvin nautittavaa.” Brucknerin kuultuaan Järvinen toteaa, että ”iltapäivän konsertti oli niin täydellinen, että saattoi vain nojautua taaksepäin ja nauttia.” Kvartetin nuorilla soittajilla oli iso urakka, kun he samana päivänä soittivat vielä Laihian kirkon isommassa soitinkokoonpanossa Sporia, Britteniä ja Mendelssohnia. Kvartetti näyttää vakiinnuttaneen paikkansa Korsholmassa, joten sen kehitystä on mielenkiintoista seurata.

008-normal.jpg

Artende-kvartetti ja Iiro Rajakoski Baptistikirkossa.

Eloisa ja hauska sellokvartetti Restrelli ylitteli rajoja useammassa konsertissa. Misha Degtjareff, Sergio Drabkin, Kira Kraftzoff ja Kiril Timofeev ovat venäläisiä, joista kolme asuu tällä hetkellä Saksassa. Porukan taiteellinen johtaja on Kraftzoff. ”Selloista on moneksi”, toteaa Järvinen. Musiikki on jazzahtavaa ja tavattoman intensiivisesti esitettyä, soittajilla sellot hallinnassa. Kuulin heitä Sulvan kirkossa ja Raippaluodon Suolaamossa. Joku Pohjalaisen arvostelija kiitteli vanhan kalasuolaamon yllättävän hyvää akustiikkaa. Hauska yksityiskohta on, että rusettikaulaiset, tummapukuiset miehet soittivat siellä vanhojen kalatynnyreiden keskellä. He soittivat myös kaupungintalon komeissa ja avarissa rapuissa, jota konserttia en kuullut. Akustiikka on kuulemma mahtava. Vähän mielessäni kritisoin sitä, että heillä on samoja kappaleita eri konserteissa. Heidän kotisivuiltaan kuitenkin luin, että konsertti kootaan tarkasti hyväksi kokonaisuudeksi. Näin siis mm. Popperin Tarantella, Tsaikovskin Andante cantabile, Bowmanin 12th Street Rag ja Piazzollan Oblivion näyttävät sopivan moneen kappalekokoonpanoon.

004%20%282%29-normal.jpg

Suolaamo Raippaluodon perukoilla.

Järjestelyt toimivat yleensä moitteettomasti. Aiempiin vuosiin verrattuna konsertteihin oli tullut taukoja, osin myös varsin lyhyisiin konsertteihin. Kuntsiin myytiin liikaa lippuja ja siitä oli hivenen väittelyäkin Pohjalaisessa. On se hyvä, että museonjohtaja katsoo, että taideteosten ja tuolirivien välissä on riittävästi tilaa taiteesta nauttimiseen, mutta eiköhän nyt nautittu aivan muusta kuin kuvataiteesta. Konserttiarviointeja oli tämän kirjoittamiseen mennessä vain paikallislehdissä. Esitysten taso olisi riittänyt aivan hyvin myös Helsingin Sanomiin, mutta eipähän vain ollut. Pitäisi luopua ajatuksesta, että taide on korkeatasoista vain, jos se saa huomiota valtakunnan päälehdessä.

Festarista jäi hyvä kokonaisfiilinki. Sisällöllisesti mukana oli paljon ns. vanhoja ja taattuja säveltäjiä, ryyditettynä muutamalla modernistilla. Olisi ollut mielenkiintoista seurata koko festari alusta loppuun, esimerkiksi Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin toinen konsertti jäi kuulematta, samoin Vaasan kaupunginorkesterin esittämä Pulkkiksen Vernloom ja Bizetin –sinfonia C-duuri. Festivaalisäveltäjä Uljas Pulkkiksen muitakin sävellyksiä jäi kuulematta. Ehkäpä joskus tulevaisuudessa …