Nämä ovat olleet kulttuurijuttuja, mutta teen nyt poikkeuksen. Toisaalta, onhan se vieraisiin kulttuureihin tutustuminenkin eräänlaista kulttuuria. Teimme ystäväni Anjan kanssa Matka Veijalaisen kymmenen päivän kiertomatkan ex-Jugoslavian maihin avartaaksemme käsitystämme Balkanin alueesta. Matka tuntui sotien, terrorin, kriisien ja katastrofien seurauksiin tutustumiselta. Ovathan sodat, niiden sankarit ja uhrit, läsnä lähes kaikilla matkoilla. Nyt ne vain olivat niin kovin lähellä, television antamat kuvat pommituksista ja katuväijytyksistä valmiiksi takaraivossa. Sotatantereesta tulee jossain vaiheessa aina turistikohde. Kosovon pohjoisosassa on ollut yhteenottoja aivan äskettäin. Oppaan mukaan oli onni, että reittimme kulki etelämpää. Olihan matka ennen kaikkea myös Balkanin ympäristökokemus, oli merta ja saaria, vuoria, niihin puhkaistuja tunneleita, laaksoja ja niiden kyliä, syviä kanjoneita ja huimia siltarakennelmia, viljavaa tasankoa.

Balkan%2C%20matkalaiset-normal.jpg

Yllä matkalaiset Titon museon edessä Belgradissa.

Matka monine kohteineen tuntui ylimalkaiselta kuin aikakauslehden selailu. Samanlaiseen ylimalkaisuuteen jää tämä raporttikin. Yli 2600 km, yhdeksän maata, kuusi hotellia ja noin 600 kuvaa. Yleiskuvan alueesta sai, mutta aakkosiin jäätiin. Matkan luonne pohditutti. Yksi tai ainakin harvempi kohde mahdollistaisi syventymisen, mahdollisesti jopa ihmisiin tutustumisen, nyt etuna oli Balkanin hahmottuminen kokonaisuutena. Etukäteen jo tietää, että ryhmämatkoille osallistuvalla joukolla on hyvin erilaisia intressejä. Yksi tykkää historiasta ja haluaa oppia, toinen vilkuilee ostosmahdollisuuksia ja kolmannelle on tärkeätä saada hyviä kuvia. Tämä oli ”yleismatka” ei tiettyyn spesiaaliin aiheeseen kohdistuva, joten kaikki tavoitteet olivat sinänsä oikeutettuja. Koin, että mitä pidemmälle matka ehti ja mitä enemmän informaatiota tuli, sitä vaikeampaa sitä kaikkea oli sulattaa. Alla kuva Montenegron ja Albanian väliltä.

Montenegron%20ja%20Albanian%20rajamailla

Matka oli hyvin organisoitu ja suomalainen opas Susanna erinomainen, avulias ja ihmeellisen kärsivällinen. Minkäs hän sille mahtoi, että 50-hengen ryhmä oli liian suuri. Kaupunkikohteissa letka venyi välillä kovin pitkäksi. Suomalaisina kaikki olivat täsmällisiä ja aikataulut pitivät. Koska keski-ikä oli ilmeisesti yli 60 vuotta, osa porukkaa oli aina paikalla hyvissä ajoin. Naureskeltiinkin asialle. Paikallisista oppaista kroatialainen Milivoj´n innostuneisuus ja avuliaisuus oli ylitsepursuavaa. Puhetta riitti. Hän myös varmisti, että jokainen todella näki hänen esittelemänsä kohteet. Jos oli epävarmuutta, hän kuljetti paikalle. Hän matkusti kanssamme yhden ylimääräisen vuorokauden ja ilman palkkaa. Sarajevolainen kuskimme, niin ikään Milivoj, kuljetti isoa bussia hämmästyttävällä taituruudella niin vuoriston serpentiiniteillä kuin kaupunkien ahtailla kujilla. Hän tiesi, missä tullissa on käytettävä muutama euro homman nopeuttamiseksi. Olimme Milivoj´lle ensimmäinen suomalainen ryhmä. Jätettyään meidät Budapestin kentälle hän lähti kahdeksi päiväksi kotiin Sarajevoon ennen amerikkalaisen ryhmän kierrättämistä suunnilleen samoilla paikoilla. Alla kuva Opatijan hotellin parvekkeelta.

Opatija%2C%20matkalla%20pois-normal.jpg

Miniselostus kohdemaista

Ex-Jugoslavian (jugo = etelä) retken kone laskeutui Slovenian pääkaupunkiin Ljubljanaan, josta ajettiin Kroatiaan pysähtymättä. Sloveniassa on pari miljoonaa asukasta ja se selvisi lähes vaurioitta sodasta. Sain tutustua vuonna 1992 Sloveniaan YK:n tehtävissä Brdossa toimineen ystäväni avulla. Asuin muutaman vuorokauden hotelliksi muutetussa entisessä Titon residenssissä, jonka ympärillä oli satoja hehtaareja laaja Titon metsästysmaa. Pihalla oli elävä karhu pienessä maakuopassa. Pääsin käymään vuoristossa ja tippukiviluolassa. Siinä koko Baltian kokemus ennen tätä matkaa.

Kroatia%20%287%29-normal.jpg

Kroatian kohteita olivat Adrianmeren rannalla oleva Opatijan kaupunki, Krk´n saari siinä lähellä ja Krkan kansallispuistossa sijaitseva putousalue. Yllä Kroatian rannikoa. Maassa on 4,4 milj. asukasta, pääasiallisesti kroaatteja, vähäinen määrä serbejä. Pääosa väestöstä on roomalaiskatolisia. Maalla on tavattoman kaunis turistien suosima rannikkoalue. Pääkaupunkina Zagreb. Kroatiassa näkyy voimakas Italian vaikutus, erityisesti läpi ajamassamme Rijekassa. Bosnia-Hertsegovinan asukasluku on 4,6 milj., väestö kansallisuudeltaan bosniakkeja, serbejä ja kroaatteja, uskonnoltaan muslimeja, ortodoksisia ja roomalaiskatolisia. Pääkaupunki Sarajevo. Käyntimme kohteita olivat Mostar ja Sarajevo. Montenegro (Musta vuori) on pieni maa, asukkaita 0,6 milj.. Maassa on lukuisia etnisiä ryhmiä, suurimpana montenegrolaiset, myös serbejä on paljon. Suurin osa kuuluu ortodoksiseen kirkkoon, seuraavaksi suurin ryhmä ovat muslimit. Pääkaupunki on Podgorica, sekin retkemme kohteena. Alla olemme juuri ohittaneet Albanian rajan.

MOntenegro%2C%20rajan%20l%C3%A4hell%C3%A

Makedonia on kahden miljoonan asukkaan maa, pääkaupunkina matkamme kohde Skopje. Maa pääsi sodasta melko helpolla, mutta sai vastapainoksi vastaanottaa valtavan määrän pakolaisia. Suurin väestöryhmä on makedonialaiset, maassa on puoli miljoonaa albanialaista. Suurin uskonnollinen ryhmä ovat ortodoksit, lähes kolmasosa kansasta muslimeja. Kreikka on Makedonialle tärkeä. Kosovo teki jotenkin sekavan vaikutelman, maan pääkaupunkiin Pristinaan tutustuimme pikaisesti. Maan väkiluku alle kaksi miljoonaa. Yli 90 % väestöstä on albaaneja.  Suurin osa on uskonnoltaan muslimeja. Erityisesti täällä huomiota kiinnittivät keskeneräiset talot. Serbian, alueen ”pahaksi pojaksi” kutsutun maan pääkaupunki on Belgrad, viivyimme siellä kaksi yötä. Asukkaita on yli 7 milj., pääosa väestöstä ortodokseja. Etnisesti suurin osa serbejä. Alla Serbian tasankoa. Reittimme läpikulkumaa Albania on alueen oudoimmaksi koettu, asukkaita 3,6 milj. ja pääkaupunki Tirana.

Kasvi%2C%20unikko%20Unkari-normal.jpg

Entisen Jugoslavian maissa tunnustetaan siis useita uskontoja, voimasuhteet vaihtelevat maittain. Etnisiä ryhmiä on joka maassa niin ikään useita, yllä mainitsin vain isoimmat. Esimerkiksi Serbiassa on 30 etnistä ryhmää. Alueella puhutaan useita kieliä, mutta kielisukulaisuus on läheistä. Kysyessäni jossain vaiheessa, mitä kieltä kaksi paikallista opastamme puhuivat, he sanoivat, että sekaisin kaikkia alueen kieliä. Maat usein korostavat oman kielensä erityisyyttä, näin esimerkiksi Makedoniassa, vaikka se ei juuri eroa rajan takana puhutusta. Alla kuva Belgradin hotellin ikkunasta.

Belgrad%2C%20hotellin%20ikkunasta%20%282

Muutama sana historiasta

Matkamme alkoi siis Sloveniasta ja jatkui Kroatian, Bosnia-Hertsegovinan, Montenegron, Albanian, Kosovon, Makedonian ja Serbian kautta Unkariin. Alku- ja loppupään maihin emme tutustuneet, eiväthän ne ole varsinaista Balkania, Slovenia tosin kuului Jugoslavian sosialistiseen liittotasavaltaan. Balkanille sijoittuvat vielä Kreikka, osa Turkkia ja ilmeisesti osa Romaniaakin. Matkan aikana kuulimme aimo annoksen Balkanin alueen historiaa, joka lähtee aina Rooman valtakunnan ajoista, jatkuu ottomaanien ja Itävalta-Unkarin aikoihin. Ensimmäisen maailmansodan jälkeinen Jugoslavia muodostui Bosnia-Hertsegovinasta, Serbiasta ja Montenegrosta. Toinen maailmansota toi laajemman Jugoslavian, joka hajosi 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun melskeissä. Tässä historia mikroversiona. En kykene ilman lisätietoa selostamaan, missä nämä rajat milloinkin kulkivat ja kuka taisteli ketäkin vastaan eri vuosisadoilla, joten jääköön kertomatta.

Mostar-normal.jpg

Koskettavimpina piirtyivät matkalla mieleen Balkanin sodan osapuolet ja taistelut kussakin maassa. Bosnia-Hertsegovina kärsi sodasta eniten. Ilmeistä oli, että paikalliset oppaat eivät olleet kovin innostuneita kertomaan sodan aikaisista asetelmista. Belgradissa opas varoitti pitämästä esillä Kosovokasseja, joita oli nähnyt joidenkin ostaneen torilta. Eri etnisten ryhmien yhteiselo ei ole vielä täysin vakiintunutta, joten oppaiden varovaisuus on ymmärrettävissä. Opas ei esimerkiksi halunnut kertoa Mostarin sillalla taisteluista peläten siellä mahdollisesti liikkuvia paikallisia. Suurimmassa osassa matkareittiä katselimme maaseudun tuhottuja ja/tai hylättyjä taloja, Serbiassa niitä ei tosin näkynyt kovin paljoa. Alueella on paljon sodan viljelemättömäksi jättämää maata. Koskettavaa oli käydä Mostarissa, Neretva-joen ylittävän sillan kohtaloahan saimme seurata televisiosta. Olin hieman järkyttynyt, että nuori mies keräsi rahaa yleisöltä siitä, että toinen hyppi 30 metriä alempana olevaan jokeen. Mitä sitten oikein olin odottanut, harrasta muisteluhetkeä vai, en oikein tiedä. Onhan se tätä päivää, että tehdään rahaa milloin milläkin tempulla.

Mostar%20%288%29-normal.jpg

Neljä vuotta kestänyttä Sarajevon piiritystä saimme myös seurata television uutisissa ja kansainvälisen yhteisön toimettomuutta asiassa. Sodasta muistutti kaupungin keskellä palava ikuinen tuli ja katuihin maalatut veriruusut. Matkan ehdottomasti järkyttävin kokemus minulle oli Toivon tunnelissa käynti. Se oli neljä vuotta kestäneen Sarajevon piirityksen ainoa yhteys ulkomaailmaan, siis vajaa 800 metriä pitkä, metrin leveä tunneli, jossa juuri ja juuri pääsi kulkemaan suorassa. Lentokentän alitse kulkevan tunnelinsuuaukko oli tavallisella omakotialueella. Rakentajat olivat kaivosmiehiä ja rakentaminen kesti neljä kuukautta. Tunnelia pitkin pääsivät pakolaiset ulos ja sitä kautta kuljetettiin saarretuille ruokaa, aseita ja muita tarvikkeita. Tunnelista oli 25 metriä palautettu museoksi ja ulkopuolella pyöri autenttisista tapahtumista kertova video. Tuon 25. metrin läpikäveleminen antoi niin konkreettisen kuvan sodasta, ettei siitä kyyneleittä selvinnyt. Videota katsoessamme alkoi rankkasade.

Sarajevo%2C%20Toivon%20tunneli%20%288%29

Kaupungeissa näkyi pommitusten jälkiä talojen seinissä, mm. Mostarissa. Sodan jäljet näkyivät myös Belgradissa, vaikka Serbia koetaankin muita alistavana. Nato pommitti vuonna 1999 Belgradia täsmäiskuina ja jäljet näkyivät siellä täällä keskellä muuta asutusta vaurioituneina rakennuksina. Jäljelle oli jätetty myös pommituksissa pahoin vaurioitunut vanhainkoti. Sarajevossa kuoli piirityksen aikana yli 10 000 ihmistä. Lähes kaikki kaupungin viheralueet oli otettu hautausmaiksi, joista eräs oli nyt litistynyt viereen rakennetun tietyömaan nurkkaan. Laajat hautausmaat olivat muutoinkin yksi matkallamme usein nähty kohde. Sarajevon ympäristössä on paljon miinoitettua aluetta, nyt tulvien aikana miinat ovat lähteneet kulkemaan ja muodostavat suuren vaaran, erityisesti lapsille.

Sarajevo%2C%20hautausmaa-normal.jpg

Belgrad%20%2827%29-normal.jpg

Yksi kummallisimmista ilmiöistä olivat Albaniaan Enver Hoxhan rakennuttamat bunkkerit. Miten ihmeessä hän kuvitteli voivansa suojella maataan vihollisilta ympäri maaseutua hajalleen sijoitettujen pienten bunkkereiden avulla. Tällaisin ajatuksin varustettu mies johti maata!

Pitkä oli ajettu reitti ja monta oli hotellia

Reittimme alkoi siis Ljubljanasta. Ensimmäinen kohteemme oli Opatija, kaunis pieni rantakaupunki vuorenrinteen ja meren välissä Kroatiassa. Kuin Monte-Carlo, sanotaan. Itävalta-Unkarin hallitsijoiden rakentamia kauniita kesäpalatseja oli edelleen kaupungissa. Rannikolla vietettiin kesää suotuisan ilmaston vuoksi. Viivyimme kaksi yötä hyvätasoisessa Admiral –hotellissa. Emme voineet ystäväni kanssa pysyä poissa merivedellä täytetystä uima-altaasta. Lienee ollut muille liian kylmää, koska saimme uida omassa rauhassamme. Ihana kokemus. Teimme saariretken tutustuen pieneen Krk´n kaupunkiin. Alla yksi näkymä. Kiersimme kaupungissa ja katselimme mm. isoa suurin lampuin varustettua laivaa ja kuulimme sen pyytävän sardiineja. Niitä houkutellaan laivan lähelle valoilla.

Krk%20%2812%29-normal.jpg

Seuraava kohteemme Krka oli oikeastaan vain pieni kylä luonnonsuojelualueen vieressä. Hotelli Vrata Krkessä viivyimme yhden yön, ihan mukiin menevä, ei loistokas. Bosnia-Hertsegovinassa tutustuimme ensin pieneen Neretva-joen varrella olevaan Mostarin kaupunkiin (kuva alla), perustettu jo 1400-luvulla. Yksi kaupungin historiallisista silloista oli paljon esillä Bosnian sodan 1992-1995 aikana, jolloin kroaatit, serbit ja bosniakit taistelivat kaupungin herruudesta. Kaupungista näimme vain pienen osan, kapeita kauppakujia ja luodinjälkien merkitsemiä taloja. Omalaatuista oli kuulla, että Mostarin kahviloissa veikataan Suomen jalkapalloliigaa.

Mostar%20%2825%29-normal.jpg

Sarajevo%2C%20Veriruusu-normal.jpg

Toisen Bosnia-Hertsegovinan kaupungin Sarajevon Exclusive-hotelli oli taas kahden yön majapaikka, hyvätasoinen kaupungin ulkolaidan hotelli. Kaupunki sijaitsee vuorten välisessä laaksossa, osa kaduista oli äskeisen tulvan aikana peittynyt vedellä. Kaupunki periytyy jo Rooman ajoilta, sitten tulivat ottomaanit ja tietysti Itävalta-Unkari. Kaupungissa näkyy vielä eri ikäkerrostumien rakennuksia ja siellä on paljon moskeijoja. Tämänkin kaupungin vanha basaarialue oli kiinnostava. Kävimme tietysti katsomassa ensimmäisen maailmansodan käynnistäneiden Sarajevon laukausten ampumispaikkaa, siltaa ja muistolaattaa. Sodan jälkeen kaupungista tuli serbien, kroaattien ja sloveenien muodostaman kuningaskunnan Jugoslavian pääkaupunki. Toisessa maailmansodan jälkeen Sarajevon valtasivat saksalaiset, myöhemmin se kuului laajaan sosialistiseen Jugoslaviaan. Balkanin sodan jälkiä näkyy kaikkialla, yllä yksi katuun maalatuista veriruusuista. Sarajevossa muistutettiin, että Matti Nykänen oli vienyt vuoden 1984 –olympialaisissa heille kuuluneet mitalit. Sarajevon erityinen tuntomerkki on kulkukoirien suuri määrä. Alla kuva Sarajevon basaarista.

Sarajevo%2C%20basaari-normal.jpg

Montenegron pääkaupunki Podgorica oli seuraava kohteemme. Kaupungissa ei käy kovin paljon turisteja ja sen ymmärtää, siellä ei ole paljon nähtävää. On Montenegron entisen kuninkaan Nikolain patsas ja vähäisiä jäännöksiä linnoituksista. Kaupunki oli kohtalaisen mitään sanomaton noin pikaisesti nähtynä. City hotel Podgoricassa viivyimme yhden yön, kohtalaisen hyvätasoinen. Montenegrosta matka jatkui Albanian halki Kosovoon. Maaseudun talot ihastuttivat värikkyydellään. Kommunistisen ajan harmauden vastapainona kirkkaista väreistä oli otettu kaikki irti. Oliko se sitten niin tyylikästä, on toinen juttu. Albanian merkittävin kokemus oli käynti kaupassa, josta sai erinomaiseksi kehuttua Skenderbau-brändiä. Täytimme kaupan ja myyjä kantoi hikipäässä pulloja. Kuljettaja, joka vinkin antoi, osti itsekin useamman pullon.

Pristina%2C%20Uuden%20alun%20muistomerkk

Kosovossa pysähdyimme Pristinaan. Se tuntui väljältä kaupungilta. Kävelimme New born -muistomerkille (yllä), jossa jokaisen täytyy kuvauttaa itsensä. YK:n joukkojen läsnäolo näkyi. Seuraavassa kohteessa Skopjessa viivyimme kaksi yötä. Kaupunki oli yhdistelmä uutta ja vanhaa, niin kuin moni muukin näkemämme kaupunki. Kaupunki tuhoutui melkein kokonaan vuoden 1963 maanjäristyksessä. Erityinen huomio kiinnittyi ns. Vuoden 2014 projektiin, joka on täyttänyt kaupungin patsailla. Siitä oli tullut eräänlainen antiikin disneyland (kuva alla). Patsaita oli suoraan sanoen naurettavan paljon. Kaupunkilaiset eivät tiedä, mistä rahat tulevat, parempiakin kohteita ymmärrettävästi olisi. Hotelliongelmat alkoivat. Skopjen Contineltal-hotellin päivällisen jälkeen jäimme erään pariskunnan kanssa baariin yömyssylle. Ulkona satoi kaatamalla, hotellin kellari täyttyi vedellä ja sähköt sammuivat. Meille tuotiin kynttilä pöydälle. Kipusimme pimeässä huoneeseemme, mutta sen ovi ei auennut. Hätävalo valaisi käytävän kohtuullisesti, mutta apua hakemaan oli kompuroitava pimeässä portaikossa. Mies saapui ja ilmoitti oven avaajan saapuvan 15. minuutin kuluessa. Siinä aulassa odotellessamme tunsimme pienen maanjäristyksen, joka osalta retkeläisiä meni nukkumalla ohi. Apua ei tullut, joten kopeloimme itsemme taas pimeässä ala-aulaan. Mikään ei auttanut ja jouduimme viettämään sen yön ns. yöjalassa toisessa huoneessa. Hieman ihmettelimme, että lähetettäisiinkö meillä hotellin asiakkaita kynttilä kädessä kipuamaan pimeitä portaita. Aamulla huoneemme ovi taas aukesi, mutta ei enää illalla, tarvittiin kolme miestä ja pora.

Skopje%20%2817%29-normal.jpg

Viimeiset kaksi yötä vietimme Belgradin (Valkea kaupunki) keskustassa Slavija Lux-hotellissa. Ensimmäiset suihku- ja kylpyvedet pursuivat lattiakaivosta kylppäriin ja eteisen kokolattiamatolle. Olimme jo ihmetelleet kosteaa mattoa. Laukut oli avattu ja viimeiset yöt edessä, joten rutisimme vain vaimeasti omalle oppaallemme. Onneksi ei tullut enää uusia hotelleita, mitä lie olisi siellä ollut edessämme. Alla kuva Belgradin kävelykadulta.

Belgrad%20%2813%29-normal.jpg

Taivaallisia maisemia, merta ja maata

Sloveniassa ottivat lumihuippuiset vuoret meidät vastaan. Hämmästelimme tien varren metsiä, puiden latvaosat olivat katkenneet lähes koko yli sadan kilometrin matkan Rijekan lahdelle saakka. Kuulimme, että jääsade oli takertunut puihin ja ne olivat ikään kuin räjähtäneet katki. Pahan näköistä se oli. Slovenian reitti oli metsäistä, vuorista maastoa. Opatijan hotellista avautui ihana merimaisema. Kroatian rannikolla on hyvin paljon saaria, sen saatoimme todeta ajaessamme rannikkoa pitkin Krk´aan. Pienellä Krk´n saarella tuoksui laventeli, jota myös myytiin pienissä pusseissa turistien vaatekaappeja hajustamaan. Maassa puhaltaa usein voimakas Boka-tuuli (jopa 270 km/t), joka oli riiponut vuoristoisten saarten kallioseinämät kasvillisuudesta puhtaiksi. Pitkä korkealla vuorenrinteellä kiemurteleva tie tarjosi ihania näkymiä merelle ja saaristoon. Alla kuva Bosnia-Hertsegovinasta.

Bosnia-Hertsegovina%20%283%29-normal.jpg

Matkan hienoin luontokohde oli Krka-joen kansallispuistossa sijaitseva vesiputousalue, jonne meidät kuljetettiin alajuoksulta jokea pitkin pienellä laivalla. Allas-alueen laajuus on 109 km2. Alueella kierteli vajaa kaksi kilometriä pitkä siltareitti, jota oli ihana kulkea veden solistessa joka puolella. Krka joki on laajentunut karstimaassa lukuisiksi eri reiteiksi ja muodostaa suuren määrän pieniä väyliä laskiessaan alapuoliseen joen uomaan. Kasvusto ja eliöstö on hyvin rikas, muuttoaikaan siellä on erityisen paljon lintuja. Alueella on vesimyllyjä ja linnojen raunioita. Fransiskaaniluostarissa emme käyneet.

Krka%20%285%29-normal.jpg

Krka%20%2823%29-normal.jpg

Vuoristoinen alue jatkui Bosnia-Hertsegovinassa. Matkan huikein osuus koettiin lähestyttäessä Montenegron rajaa. Syviä kanjoneita, lumihuippuisia vuoria, pieniä kyliä vuorten kainalossa ja kapeita siltoja, sitä olisi voinut katsella miten kauan tahansa. Yhden kerran vastaan tuleva auto joutui peruuttamaan, jotta olisi löytynyt riittävän leveä kohta tapaamiselle. Tilanne oli paikoin pelottava. Montenegron rajan jälkeen tie kaartui syvän kanjonin yli menevälle sillalle niin jyrkässä mutkassa, että bussin oli sahattava pitkään edes takaisin osuakseen oikeaan kohtaan. Tavattoman ihana vuoristoalue jatkui taas Montenegron ja Albanian rajamailla. Alla kuma vatkalta kohti Mostaria.

Mostar-Sarajevo%20v%C3%A4lilt%C3%A4%20%2

Joet olivat kirkasvetisiä. Vasta Albaniaan saavuttuamme vesi muuttui sameaksi, mahdollisesti sateiden vuoksi. Serbiassa ajeltiin sitten tasankojen halki, aluksi vuoret siinsivät jossain kaukana, sitten ne loppuivat kokonaan. Unkarin osuus oli niin ikään tasankoa, viljavaa enimmältään. Ystäväni totesi, että matka olisi pitänyt tehdä toiseen suuntaan, ensin tasankoalue ja sitten vuoristo. Alkupää houkutteli odottamaan ihanampia ja ihanampia maisemia, joten tasanko vaikutti siihen verrattuna lattealta. Oma kauneutensa siinäkin on, erityisesti unikkoniityt olivat ihania. Oli Unkarin tasankojen rypsipeltojakin kiva katsella. Podgorican hotellimme pihalla kohtasimme kukkaan puhkeavan magnolian, todella iso meikäläisiin harvoihin yksilöihin verrattuna. Kotona huomasin kuvista, että Sarajevossa kukkivat hevoskastanjat. Olin siis niin kaupungin lumoissa, ettei edes kukkiva puu herättänyt huomiotani. Kiintoisaa.

Kasvi%2C%20magnolia%2C%20Podgorica-norma

Vuoristoinen Balkanin alue on hyvää ulkoilumaastoa, erityisesti Kroatiassa vuoristoretkeily, purjehtiminen saarialueella ja melonta ovat suosittuja. Pakko oli pohtia, miten Lappimme pärjää siinä kisassa. Balkanin maissa maasta riippuen vallitsee joko meri- tai mannerilmasto. Suurin osa retkipäivistä oli todella kuumia, yli 30 asteisia. Pari sadettakin kohtasimme. Ne sijoittuivat ajallisesti niin, etteivät haitanneet matkatekoa. Sähkötön hotellikin lisäsi ymmärrystä siitä, miten nopeasti tulvat voivat syntyä. Laaksoissa olevien kaupunkien viemärit eivät vedä edes taivaasta tulevaa vettä, lisätulvaa syöksyy vuorilta.

Muutama museo ja muuta kulttuuria

Kulttuurikohteitakin matkaan mahtui, vaikka kovin suuri osa vietettiin bussissa. Opatijan lähellä tutustuttiin Kosljun fransiskaaniluostariin (kuva alla), joka oli muutettu museoksi. Paikalla oli enää neljä kroatialaista munkkia ja yksi muualta kansainvälisyyttä tuomassa. Näimme pienen raamatun, jota oppaamme Milivoj väitti maailman pienimmäksi. Siihen oli kirjoitettu Isä meidän seitsemällä kielellä. Hänelle tosin moni asia Balkanilla, erityisesti Kroatiassa oli maailman suurin, pienin, maistuvin tai kaunein. Hyvä itsetunto miehellä. Luostarin puisto oli ihana. Skopjessa tutustuimme Äiti Teresan museoon, jossa oli toimiva kappeli. Skopjessa kävimme myös museoksi muutetussa muslimikodissa, se olikin mielenkiintoinen käynti. Muslimikotihan on yleistilaa lukuun ottamatta vierailta täysin suljettua aluetta. Kodissa oli asunut rikas perhe, huoneita oli paljon ja ne oli kauniisti sisustettu. Belgradissa kävimme ortodoksisessa St. Sava -katedraalissa. Opas arveli sen olevan toiseksi suurin Istanbulin Hagia Sofian jälkeen.  Kirkkoa restauroidaan ja sen arvellaan vievän vielä ainakin kymmenen vuotta. Belgradissa sijaitsevaa Titon museota katselimme ulkoapäin ja otimme ryhmäkuvan sen edessä.

Kosljun%20luostari%20%289%29-normal.jpg

Belgrad%2C%20St.%20Sava%20katedraali%20%

Sarajevo%2C%20muslimikoti%20%289%29-norm

Eräänlaista kulttuuria oli Punatin kaupungissa viinitilalla käyminenkin. Itse asiassa viini viljellään jossain muualla, paikalla oli ravintoja ja viinikellari. Tehokasta toimintaa, täytyy sanoa. Ensiksi maistelimme rakia eri tavoin maustettuna. Otettiin ryhmäkuva, tarjoilija kierteli näpsimässä henkilökuvia. Sitten informatiivinen video viinin valmistuksesta. Viiniä, juustoa ja maailman parasta prosciuttoa maistellessamme olisimme sitten saaneet ostaa kuvat itsestämme. Kuva matkalta viininmastajaisiin.

Punat%20%283%29-normal.jpg

Makeata, makeata

Ruoka oli ylipäätään hyvää tai ainakin kohtuullista. Salatteja sai syödäkseen mielin määrin, tomaatit erityisen hyviä. Parhaan aterian, taimenta, nautimme ajaessamme Mostariin eräässä joenvarren ravintolassa. Montenegrossa saimme mainiota, pitkään haudutettua lammasta. Skopjessa nautimme hyvän kurpitsarisoton ja hyvää valkoviiniä (italialaista!). Skopjen Continentalissa oli illallisella mahtavan runsas salaatti-, lämminruoka ja –jälkiruokavalikoima, jota sähköttömän yön jälkeen tarjottiin seuraavana aamuna kylmänä. Illaksi olivat hankkineet keittiöön kaasun ja paljon kynttilöitä. Lämminruokavalikoima pieneni. Belgradissa söimme paikallisessa ravintolassa mainion syvän lautasen malliseen pitaleipään sijoitetun salaatin. Viini oli yleensä kohtuullista, ei mitään ikimuistettavia nautintoja. Jälkiruokana oli muutaman kerran todella makeita kakkuja. Jälkiruuat ylipäätään olivat hirveän makeita. Hanavesi oli koko matkan juotavaa, emme ystäväni kanssa turvautuneet lainkaan bussikuskin myymiin vesipulloihin.

Ruoka%2C%20kanasalaatti%20Belgradissa-no

 Palvelu monessa ravintolassa ja kahvilassa oli todella nopea. Unkarin puolella todistimme, miten tehokas kahvila toimii. Kauhistuimme, kun makkaravoileipiä oli vain muutama ja meitä 50. Hetken päästä keittiöstä tuli keski-ikäinen nainen, sysäsi nuoremman grilliltä sivuun ja alkoi viillellä makkaroita, salaattia juoksutettiin. Jokainen halukas sai makkarasämpylänsä. Alla Kosljun luostarin oliivipuita.

Kosljun%20luostari%2C%20oliivipuita-norm

Opinko mitään?

Tuli monta kertaa mieleen, että kuka sen päättää, että juuri meidän tapamme elää on se oikea tapa ja että muiden tapoja on verrattava juuri siihen. Tällaisilta matkoilta voi oppia uutta tai voi vahvistaa entisiä ennakkoluulojaan. Kohtaamamme ihmiset olivat pääasiallisesti hotelleiden, ravintoloiden ja kahviloiden henkilökuntaa, joten tavallisten ihmisten kautta saatavaa kuvaa emme saaneet. Voi käydä niinkin, että käy Belgradissa muutamassa erityiskohteessa, kävelee hienon kävelykadun lävitse ja toteaa, että eihän täällä niin köyhää olekaan kuin luulin. Samalla kadulla on kuitenkin iso läpinäkyvä laatikko, johon kerätään rahaa otsikolla Auta Serbiaa. Nyt ei sodan runtelemille ihmisille, vaan tulvan uhreille.

Tähän väliin tyypillinen kuva maaseudulta ja toinen kaupungista (Sarajevsta).

Mostar-Sarajevo%20v%C3%A4lilt%C3%A4%20%2

Sarajevo%20%289%29-normal.jpg

Huomasimme myös, että pieni on maailma: Belgradissa katsoimme illalla livenä konserttia Wienistä, soittamassa pariisilaisorkesteri, johdossa virolainen kapellimestari Paavo Järvi. Belgradissa etsiskellessämme karttaa ostin kaupasta Dragan Velikicin romaanin The Russian Window. Myyjä naurahti maksaessani kirjaa. Takakannen mukaan mukana on huumoria, ihmiset katsovat taakseen ymmärtääkseen nykyisyyden. Ei pöllömpi ajatus.