Yllä oleva kuva on kaikille tuttu ainakin Eero Järneltin maalauksista. Kuva on otettu Mäkrävaaran huipulla sijaitsevalta Järnefelt –kalliolta, jonne Marjukka Vappu-koirineen kiipeilytti minut muutama päivä sitten. Ukko-, Akka- ja Paha-Kolin valloitusten lisäksi ylitimme noin kahdeksan kilometrin patikointimatkalla kolme kaunista ahoa. Kesän kukkaloisto Mäkrän-, Purolan- ja Ikolanahoilla oli jo mennyttä. On hienoa, että vanhoja Kolin asuinpaikkoja hoidetaan, jotta ihmisten muinaisista elinolosuhteista tämänkin päivän ihminen saa jonkinlaisen aavistuksen.

 

Kolin maisemaa kutsutaan kansallismaisemaksi, jollaiseksi sen ovat nostaneet useat taiteilijamme 1800-luvun lopulta lähtien. Juhani Aho toi matkakirjoituksillaan Kolin tietoisuuteen 1892 sinne tekemänsä matkan jälkeen. Aho itse ei enää palannut, mutta vaimonsa Venny Soldan-Brofefelt kierteli Kolilla maalaamassa ja katsomassa, josko alueelta löytyisi paikkoja Juha -elokuvalle. Tuusulan rantatiellä -pläjäykseni 14.8.2007 loppuun olen kirjannut viime kesäisiä kokemuksia Kolilla näkemästäni Ahon Panu näytelmästä. Siinähän on kyse valon ja varjon, kristinuskon ja pakanuuden välisestä taistelusta. Kolin maisemiin on liitetty pakanallisia uskomuksia, mikä ammoin pitkitti asutuksen leviämistä alueella.

 

Mäkränahoa taukoladosta tarkasteltuna. 

Järnefeltin maisema avautuu itään ja se juuri on koettu suomalaisena sielunmaisemana. Miksiköhän Pohjanmaan lakeudet eivät sellaisia ole, vaikka niitäkin on moni taiteilija kuvannut. Eero Nelimarkka on tosin hänkin usein käynyt Kolilla maalaamassa. Eero Järnefeltillä on yli 100 koliaiheista maalausta ja piirrosta. Tunnetuin on yllä kameralla toistettu Syysmaisema Pielisjärveltä, maalattu 1899. Siitä tuli suomalaisuuden autonomian ja itsenäisyyden symboli. Helsingin Asema-ravintolan Eliel-salissa on nähtävänä eräs Eero Järnefeltin taulu Kolilta. Marjukan kanssa pohdimme, että mistähän suunnasta Järnefelt on maalaustarvikkeensa kalliolle rahdannut, ei varmastikaan meidän kapuamaamme jyrkännettä myöten. "Tuona suuren innoituksen aikana me nuoret taiteilijat riensimme ikäänkuin löytöretkeläiset, ranskalaisen realistisen taiteen innoittamina, oman maamme kansasta ja maisemista hakemaan aiheita maalauksiimme, ja kuten aina nuoret luulimme mekin löytäneemme Suomen kansan ja sen maisemat, Kalevalan ja Kantelettaren ihka uudelleen. Ne olivat meille kuin muokkaamaton korpi salaperäisessä valaistuksessa."

 

 

 

Siirtokivilohkare, jääkauden kaukaa järven pohjasta Kolin laelle nostama.

 

Toinen aihe Järnefeltillä oli käkkärämänty. Käkkärämäntyjen varsinainen taituri Pekka Halonenkin kävi Kolilla. Ensimmäisellä matkallaan 1985 hän lähestyi Kolia vaimoineen Pielisjärveä pitkin. Hän koki Kolin ihmisjoukkojen raiskaamaksi. Mitähän mahtaisi Halonen tuumata tästä päivästä, jos hänelle näytettäisiin, millaisia rakennuksia Kolin rinteille on noussut. Uudelleen Halonen on tullut Kolille talvella 1914, jolloin vaikutelmat olivat jo varsin myönteiset. "Koko pohjalan salaperäinen runous kuvastuu yli korkean Kolin vaaran lentävästä joutsenparvesta. Siellä erämaan korkeuksissa herkistyvät kaikki vaistot omituisesti. Näköalat ovat huikaisevan kantavia kaikille tahoille, korkeudet ja syvyydet tuntuvat jättiläismäisiltä. Kaikki soi ja laulaa." 

 

Jean Sibelius kävi Kolilla Karjalaan tekemällään häämatkalla Ainonsa kanssa. Hänhän majoittui Lieksaan, jonne piano kuljetettiin kahden veneen varassa. Kolilla hän kävi myös lankonsa Eero Järnefeltin kanssa 1909. Oletetaan, että käynti innoitti IV sinfonian säveltämiseen. (20.4.2007 pläjäyksessä on toisenlainen arvio.) Tuo sinfonia soi ihanasti muutama vuosi sitten Kolin rinteillä esitetyssä näytelmässä Siban paluu, jossa Ilkka Heiskanen revitteli Sibbana oikein viimeisen päälle. Näytelmään oli yhdistetty myös valokuvaaja J.K. Inha, joka kuitenkin retkeili kuvaamassa maisemia eri aikaan, 1893 ja 1895. Hän teki laajoja panoraamoja Koli-maisemista ja kuvasi alueen väestöä. Inhan kuvista oli joitakin vuosia sitten näyttely Gallen-Kallela –museossa. Maisema- ja kyläkuvien viereen oli liitetty kuvat samoilta paikoilta tänä päivänä. Kiintoisaa. Kolilla ovat matkailleet myös taiteilijat Olavi Martikainen ja Aimo Kanerva ja monet, monet muut. 

Edellä olevat tiedot olen poiminut Pohjois-Karjalan Vaellus- ja reittioppaasta ja netistä löytämältäni http://www.edu.joensuu.fi/naturesports/default.htm -sivulta.

 

Toiselle päiväretkelle Marjukka vei minut Patvinsuolle, josta olen vuosien mittaan luonut mielikuviini myyttistä suokuvaa. Karhua emme tavanneet, vaikka niitä pitäisi suolla liikuskella. 

Tässä jutussani en ole käyttänyt puolipisteitä, enkä yrittänyt vääntää mitään epätoivoista vitsiä. Marjukan kehotuksesta lueskelin iltaisin Kurt Vonnegutin Maatonta miestä. "Puolipisteet ovat transvestiitteja hermafrodiitteja, eivätkä edusta yhtään mitään." Toisaalta Vonnegutin mielestä sääntöjä noudattamalla pärjää tiettyyn pisteeseen saakka. Siinä yksi syy puolipisteen käytölle. Hänen vitsejään taas ei ymmärretä (ei minunkaan), siksi onkin viisasta aina etukäteen ilmoittaa, että nyt tulee vitsi. Kirja on ironinen kuvaus elämästä ja erityisesti USA:sta. Kun maapallo on tuhottu, voi vain sanoa: "He täyttivät maan, koska eivät pitäneet siitä." Jos kirja osuu eteenne, lukekaa.

 

Saarikosken hauta 

Kotimatkalla poikkesin lounaalla Valamon luostarissa. Olen ensimmäisen kerran käynyt viellä 1950 –luvulla ts. alle 15 –vuotiaana. Luostariin matkasin laivalla Heinävedeltä tätini perheen kanssa. Olihan se silloin aivan toisenlainen rauhan ja hiljaisuusriittien tyyssija kuin nykyinen markkinapaikka. Käväisin myös Pentti Saarikosken haudalla. Onhan tuo ortodoksinen hautaperinne hyvin toisenlainen kuin luterilainen. Hauta on hyvin hoitamattoman näköinen kastelukannuineen ja maahan pistettyine kynineen, mutta varmasti monen Saarikoski-fanin käyntikohde.  

 

 

Jossain siellä luuraa karpalo