Kesän musiikin festaritarjontaa tulee tutkituksi aika ajoin. Samalla sitä haikailee, että tuonne ja tuonnekin olisi kiva mennä. Naantalin musiikkijuhlien konsertteihin olen osallistunut silloin tällöin, kun Raisiossa on tarjolla bed and breakfastin lisäksi hyviä grilliaterioita ja viiniäkin. Nyt bongasin Arto Noraksen ja 30. selloa. Pitihän ne kokea, vaikka joitakin aikoja sitten kuuntelin tuota mahtavaa joukkoa SibA:ssa Noraksen eläkkeelle siirtymiskonsertissa. Yhteen konserttiin oli tarkoitus tulla, mutta kaksi tuli nautituksi, toinen Rymättylän vanhassa kirkossa. Festarin konsertteja pidetään Naantalin kirkon ohella useassa muussakin lähiseudun kirkossa. Soittajissa on paljon Kuhmo-tuttuja. Tulinpa ajatelleeksi, että viipyvätköhän ulkomaiset taiteilijat Suomessa ihan viikkokaupalla. Ainakin viulisti Hagai Shaham, kontrabassti Nick de Groot ja klarinetisti Michel Lethiec tulevat esiintymään myös Kuhmossa. Naantalin perusporukkaan kuuluvat taiteellisen johtajan Arto Noraksen lisäksi ainakin viulisti Elina Vähälä, pianisti Ralf Gothóni, sellisti Hans Helmerson ja viulistiveljekset Regis ja Bruno Pasquier. Jokaisella festarilla on omat erikoisuutensa yleisön houkuttelemiseksi. Naantalissakin on ruokaa ja musiikki –iltoja, on Dallapé-orkesteri, musiikkia lapsille ja saaristokonsertti Kökarissa. Muutama vuosi sitten osallistuimme Annen kanssa musiikilliselle laivamatkalle Riikaan ja Saarenmaalle.

Annen kanssa osallistuimme siis Naantalin kirkossa konserttiin Vita brevis, ars longa, joka oli oikeastaan kunnianosoitus Arto Norakselle, joka on tehnyt pitkän päivätyön SibA:n sellon soiton professorina. Nytkin paikalla oli oppilaita yli 30. vuoden ajalta. Selloja kuultiin monenlaisissa kokoonpanoissa. Noras soitti yksin ihanan Aulis Sallisen sävellyksen Elegia Sebastian Knightille ja Johann Sebastian Bachin Preludin soolosellolle. Sallisen teos oli moderni, mutta ei liian, melodisuudessaan kaunis. Sekä Gaspar Cassadón Toccata että Pjotr Tsaikovskin Andante cantabile olivat tavattoman kauniita, rauhallisia kappaleita soittajinaan Noras ja muutama hänen oppilaistaan. Martti Rousin, Samuli Peltosen, Riitta Pesolan ja Seppo Eirolan toteutus Richard Wagnerin Feierliches Stuckistä ja Kalevi Ahon ARS 4:lle sellolle oli mainio yhdistelmä taattua vanhaa ja aivan modernia. Ahon sävellys oli kantaesitys ja nimi tulee sävelistä A-RE-Es, nimestä Arto Noras. Kappaleet soitettiin peräjälkeen, Ahon kappale alkoi ja päättyi samaan säveleeseen kuin Wagnerin. Oli kyllä helppo tunnistaa, milloin siirryttiin Wagnerista Ahoon. Aho itsekin kävi pokkaamassa taputtajille ja halaamassa Norasta.

Arja Puurtisen säveltämät laulut Nils-Aslak Valkeapään sanoihin Aurinko isäni ja hänen itsensä sanoittamaan Noaiddiin olivat moderneja joikutyylisiä teoksia. Solistina oli armoitettu Piia Komsi säestäjänään kuuden soittajan sellokokoonpano Total Cello Ensemble. Tulin ajatelleeksi, että olenko lainkaan kuullut Piia Komsia niin sanotuissa tavanomaisissa lauluissa, näissä sävelkorkeudeltaan äkkinäisiä ”kiekauksia” vaativissa teoksissa hän on kyllä nainen paikallaan. Yksi konserttivieras totesi tauolla hänen olevan Suomen paras laulaja. Ihan kurkkua kuristi Komsin tulkinta Heitor Villa-Lobosin Bachianas Brasileirasista, erityisesti sen aaria –osuus. Taivallista laulua kirkossa! Tavattoman nopea ja taitava sävelten kuljetus oli uskomatonta kuultavaa. Kokemus kerrassaan. Säestämässä oli itse Arto Noras kahdeksan oppilaansa kanssa. Totalin soittama Manuel de Fallan Tulitanssi olikin sitten toisenlaista virtuositeettia, sellojen vauhdikasta ja raikuvaa menoa. Hieno. Astor Piazzollan Resurreccion jatkoi minulle harvinaisten sävellysten herkkusarjaa. Se oli Piazzollaksi harvinaisen lempeä, meno kiihtyi vasta aivan loppumetreillä. Selloilla voi esittää hurjaakin soitantaa, se tuli kyllä todistetuksi.

Konsertti päättyi odotettuun Noraksen oppilaiden suureen joukkoesitykseen. Mukana oli 32 soittajaa, vanhimmat yli 30. vuoden takaa ja nuorin kaksi kuukautta oppilaana ollut. Mukana soitti myös Piia Komsi, Martti Rousi on minulle monesta soitosta tuttu, Tuomas Lehto soittaa Helsingin kaupunginorkesterissa. Muitakin tutulta vaikuttavia nimiä oli joukossa, mutta en kykene tunnistamaan, mistä he ovat tuttuja. Aikoinaan Korsholman musiikkijuhlia johtanut Hans Helmersonkin on siis Noraksen oppilaita, vai mahtoiko hän olla mukana puhtaasta yhteissoittamisen ilosta, Naantalin perustyyppejä kun on. Kuultiin  Einojuhani Rautavaaran Sydämeni laulu oopperasta Aleksis Kivi, Julius Klegelin Hymnus ja Joonas Kokkosen Adagio Sellokonsertosta.  Adagio soi paikoin kuin valtameren pauhu, myös Hymnuksessa oli laajoja kaikkien sellojen äänivoimalla toteutettuja äänivyöryjä. Hieno ja yleisön villinnyt esitys todella oli. Kuultiin aluksi kaksi ylimääräistä, toinen Kalevi Ahon pari päivää sitten säveltämä teos, jonka nimi liittyi Naantaliin, tarkemmin nimeä en muista. Siinä piti kuultaman, miten 32 selloa soittaa epävireisesti. Aikamoinen ääninäytelmä se olikin. Lopulta kuultiin vielä Klengelin Hymnus toistamiseen, tavattoman kaunishan se oli. Konsertista käveltiin bussipysäkille jotensakin yleivöityneinä.

Rymättylän kirkossa kuulimme Sofia Gubaidulinan Silenzion, Krzysztof Pendereckin Duo concertanten ja Ludvig van Beethovenin Trio nro 4:n. Silenzio on sävelletty viululle, sellolle ja harmonikalle soittamassa Petteri Iivonen, Samuli Peltonen ja Mika Väyrynen. Hieno teos, pidin valtavasti, vaikka se olikin hyvin moderni. Kappale alkoi vaimeilla hidastakin hitaimmilla viulu- ja sellostemmoilla, joihin harmonikka yhtyi. Oli kiintoisaa havaita, että harmonikan ääni oli hyvin viulun ja sellon äänen kaltainen. Välillä soittimen tunnisti vain soittajien käsien liikkeistä. Lopussa harmonikka päästettiin mouruamaan synkeissä alaäänissä. Gubaidulinaa on kuultu Kuhmossa ja alan kovasti pitää hänen sävellyksistään. Duo concertante oli sävelletty viululle ja bassolle, soittamassa erinomaiset soittimiensa taiturit Elina Vähälä ja Nick de Groot. Pidin tästäkin sen moderniudesta huolimatta. Grootille ei loppumetreillä enää troka riittänyt, vaan vauhtia piti hakea käsillä soitinta kumauttelemalla. Beethoven tuntuikin sitten tosi tavanomaiselta näiden kahden modernin jälkeen, alussa suorastaan tylsältä. Ensimmäinen osa oli ryhdikäs ja toinen viipyilevä. Kolmas osa nosti kappaleen monimuotoisuudessaan kiinnostavaksi, välillä mentiin jopa marssin tahtiin. Kaikkinensa oikein hieno konsertti hienossa ympäristössä.

Naantalin tämänvuotisia musiikkielämyksiä täydensi matkaaminen Annen kanssa höyrylaiva Ukko-Pekalla ja Naantalissa nautittu hyvä ateria. Sääkin oli suosiollinen. Rymättylässä kävimme proosallisesti autolla, kuskina olo ja jonossa ajaminen esti ihailemasta upeita saaristomaisemia. Suomi on pieni maa, sen saattoi havaita, kun kummassakin paikassa tapasi aiemmista tapahtumista tuttuja ihmisiä. Muutaman heistä tulen tapaamaan jälleen Kuhmossa.