Obaman voitonhuumassa on sopivaa kirjoittaa amerikkalaisten Siri Hustvedtin ja Paul Austerin kirjoista. Hustvedt sanoi kirjamessuilla toivovansa, että vaalit olisivat ohi mahdollisimman pian ennen kuin Obama-innostus laantuu. Innostuimmehan mekin täällä kaukaisessa Suomessa, eräässä USA:n osavaltiossa, niin kuin joku takamaiden amerikkalainen punaniska Suomen kysyttäessä paikansi. Hakiessani äsken Akateemisesta kirjakaupasta Obaman Dreams from my father -pokkaria minua neuvova myyjä sanoi, että eikö ole ihanaa, että Obama voitti. Siinä amerikkahuumassa tempaisin vielä tullessani Hakaniemen torikahvilassa rasvaisen lihapiirakan lounaaksi. Naapuripöydissä syötiin suomalaiskansallista mannapuuroa sokerin ja kanelin kera.

2041740.jpg

Nykysuomen sanakirjan (vanha painos) mukaan elegia on antiikin kirjallisuudessa elegiseen runomittaan laadittu runoelma, valitusruno. Musiikissa se on sävellys, jonka melodia on kaihomielinen, surunvoittoinen. Siri Hustvedtin kumpikin romaani, 10.7. pläjäyksessäni käsittelemäni Kaikki mitä rakastin ja Amerikkalainen elegia ovat suruvoittoisia, oudoista ihmisistä kertovia. Kirjamessuilla Hustvedt totesikin, että hän on todella kiinnostunut ihmisistä, joilla on "mental disorder", neurooseja, bulimiaa, fyysisiä sairauksia. Psykoanalyyseissa käydään. Hänen henkilöissään on paljon siirtolaisia, on Norjasta hänen isovanhempiensa tapaan muuttaneita, juutalaistaustaisia Saksasta ja ihmisiä Englannista. Hän myönsi kirjoittavansa sukunsa tarinoita, henkilöitä vaihdellen. Kirjoissa on sukulaissuhteiden ohella kyse ystävyydestä, miesten välisestä, naisten välisestä ja miehen ja naisen välisestä. Niin Hustvedtin kuin Austerinkin kirjoissa käsitellään ihmisen vallankäyttöä toiseen, idyllien rikkoutumista, outoja maailmoja ja ennen kaikkea ihmisten pimeitä puolita.

2041743.jpg

Olin pari kuukautta sitten lainannut kirjastosta pari Paul Austerin teosta, New York –trilogian ja Illuusioiden kirjan, ja sitten luin Hesarista arvostelun hänen viimeisimmästään. Olihan sitä ostettava Sattumuksia Brooklynista. Auster kirjoittaa salapoliisiromaaneja, ei kuitenkaan niitä tavanomaisimpia. Ihmiset katoavat, antavat itsestään vihiä, varjostavat toisiaan. Aina ei tosin tiedä, kuka varjostaa ketäkin, varjostettu osoittautuu varjostajaksi. Johtolankoja etsitään kirjoista, kirjeistä, elokuvista ja ties mistä. Etsivät tekevät uskomattomia tekoja kadonneita etsiessään. Hustvedtin kirjoissakin paetaan ja piilotellaan.

2041739.jpg

Auster kirjoittaa epätavallisista ihmisistä ja heidän käsittämättömistä tekemisistään.   ihminen muuttuu sattumusten myötä ja esiintyy usein eri rooleissa. Näinhän tekee Hustvedtkin, ihminen muuttuu vanhetessaan. Auster näyttää olevan kiinnostunut elokuvista, elokuvat liittyvät kirjojen henkilöiden tekemisiin, näyttelijöinä, kuvaajina, käsikirjoittajina. Hustvedtin ihmiset ovat taiteilijoita hekin, kirjailijoita ja maalareita. Austeria lukiessa välillä tuntuu kuin lukisi elokuvan käsikirjoitusta. Ihmisten teot ovat joskus kamalia, ihmisiä murhataan, mutta kaikki tapahtuu ikään kuin välttämättömyyden pakosta. Ihminen vain joutuu tilanteeseen, jossa tulee murhanneeksi ja sitten on taas paettava. Hustvedtin kirjoissa murhataan vähemmän, mutta ihmisten kohtalot ovat vaikeita, usein suorastaan katastrofaalisia. Lapsi kuolee, ystävä kuolee, käytetään huumeita, eletään valheessa. Kummankin kirjailijan henkilöt ovat yleensä valistuneita kulttuuri-ihmisiä, elleivät kaikki ihan yliopistoissa työskenteleviä tai kirjailijoita, niin joka tapauksessa kovasti kirjoista ja muustakin taiteesta kiinnostuneita. Kirjoja luetaan paljon ja niitä kirjoitetaan. Kirjoitetaan elämäkertoja ja elokuva- ja kuvataide-analyyseja. Erityisesti Hustvedtin kirjoissa on pitkiä taideanalyyseja. Olisi kiintoisaa tietää, kumpi vaikuttaa kumpaankin, niin rinnakkaisilta teokset vaikuttavat. Kummallakin on kuitenkin oma kieli, Hustvedtillä minusta vivahteikkaampi. Hänen kaksi kirjaansa ovat jollakin tapaa syvällisempiä, psykologisemmalla otteella kirjoitettuja.

2015176.jpg

Kummankin kirjoissa myös rakastutaan, totta kai. Rakastutaan ilotyttöihin, miehiin ja naisiin, joilla on aina jotakin salattavaa. Salaisuus paljastuu vähitellen, joskus mitä kauheimmiksi tapahtumiksi, mutta rakkaus kestää. Rakkaus voi muuttua myös ystävyydeksi ja sehän pysyy ja pitää. Tosin myös petetään ja erotaan. Onnellisia loppuja ei näytä olevan, tai miten sen nyt ottaa. Onhan kuuden päivän rakastaminenkin onnellista, vaikka se loppuukin toisen osapuolen kuolemaan. Kirjojen loput ovat kuitenkin elegisiä, surunvoittoisia. Ne antavat lukijalle armeliaan rauhan kaameidenkin tapahtumien jälkeen.

Kirjat pitävät otteessaan, juonet ovat jännittävä ja usein ihmeelliset käänteet saavat odottamaan yhä kummallisempia sattumuksia. Austerin Brooklynissa sattumusten vauhti on kuitenkin jo laantunut, olisiko tarinoinnissa ehtymisen merkkejä. Hustvedtin Amerikkalaisen elegian ihmisten kummallisuudet olivat vähemmän kummallisia kuin edellisessä. Hustvedtin Amerikkalaiseen elegiassa on yhteiskunnallista ajankohtaisuutta aina syyskuun 11. tapahtumiin saakka. Hesarissa 15.9. Hustvedt sanoo kirjoittaneensa Amerikkalaisen elegian fuugan muotoon. Fuuga alkaa yhdellä teemalla, mukaan tulee toinen, jota alkuperäinen säestää. Edelleen mukaan tulee uusia ääniä, jotka noudattavat samaa kaavaa. Jossakin vaiheessa lukemista aloin kaivata äijäproosaa, jossa asiat etenevät kronologisesti yhden ja saman henkilön kertomana. Sitä on Austerin kerronnassa, joskin siinäkin tapahtumat ovat moniselitteisiä ja henkilöiden kohtalot kietoutuvat yllättävillä tavoin toisiinsa. En ole kertonut konkreettisista tapahtumista enkä henkilöistä, koska Hustvedtin toista lukiessa minua alkoi kiehtoa kahden yhdessä elävän kirjailijan teosten keskinäiset erot ja yhtäläisyydet.