Vaasan kirkko - Trefaldighetskyrkan, arkkitehti C.A. Setterberg, rakennettu 1862

Vaasassa käydessäni Irmeli houkutteli minut Vaasan kirkkoon keskiviikkoista Iltamusiikkia kuuntelemaan. Folke Forsman soitti uruilla Olivier Messiaenin Méditations sur le mystère de la Sainte Trinitén. Ranskaa osaamattomana saatoin päätellä, että odotettavissa oli meditaatiota, mysterioita ja jotakin pyhää Trinitessä. Vaasassa järjestetään kesäisin keskiviikon ilmaisia iltasoittoja, jonne kerääntyy ihan kunnoitettava määrä kuulijoita. Nytkin oli useita kymmeniä, joskin osa häipyi jo konsertin alkupuolella. Messiaenia kuunnellessa tuli mieleeni edellinen pläjäykseni, jossa ihmettelin modernia kuvataidetta ja vaikeuksiani ymmärtää sitä. Tässä olin saman ilmiön edessä, mutta musiikissa, eikä vielä ihan uusimmankaan musiikin.

 

Kirkko saneerattiin vuonna 2000, jolloin vanhat värit ja kellarista löytyneet vanhat kattokruunut palautettiin

Folke Forsman oli meille uusi tuttavuus, ei mikään aivan nuori, syntynyt 1937. Voisi kuvitella, että Messiaenin musiikin sisäistämiseen on elämänkokemuksesta vain hyötyä. Arveluni perustuu ohjelmalehtisen musiikin selityksiin. Forsman on toiminut urkumusiikin ja urkupedagogiikan lehtorina Sibelius-Akatemiassa ja kirkkomuusikkona Olaus Petrin kirkossa Helsingissä. Kiintoisa maininta esittelylehtisessä oli, että hänet on nimitetty Ruotsin kuninkaallisen Pohjantähden ritarikunnan ensimmäisen luokan ritariksi (!!!).

 

Ohjelmalehtisestä nyt tätä kirjoittaessani luen, että Olivier Messiaen on toiminut Pariisin Sainte Trinité –kirkon urkurina ja hän oli Ranskan nuorin titulaireurkuri (???). Miespolven ajan hän soitti ja improvisoi messuissa ja vespereissä ja tästä kasvoi erikoinen henkilökohtainen suhde hänen ja kirkollisen soittimen välillä. Urut olivat hänen saarnastuolinsa, josta hän julisti Jumalan sanaa. Koska urut olivat luvattoman huonossa kunnossa, hän lopetti urkusäveltämisen melkein kahdeksikymmeneksi vuodeksi. Kun urut korjattiin, alkoi syntyä nyt kuultua musiikkia. Ilmeisesti hän oli siinä välillä kuunnellut paljon lintujen laulua, jota musiikissa on kuultavissa.

 

Alttaritaulun Paimenten kumarrus on maalannut Albert Edelfelt

Messiaenin sävellyksessä on yhdeksän osaa. Ohjelmalehtisessä todetaan, että "sarja kokoaa tyhjentävällä tavalla Olivier Messiaenin sävelkielen: erilaiset moodit, intialaiset rytmit, gregoriaanisen musiikin ja linnunlaulun. Oli kiintoisaa seutata ohjelmalehtisen selityksiä musiikkia kuunnellessa ja yrittää tunnistaa milloin peukaloinen, mustarastas, peippo tai mustapääkerttu, milloin tikka, pöllö tai keltasirkku, joka näyttää hänelle olleen erityisen rakas lintututtavuus. Lähestulkoon loppuun saakka ihmettelin, miten joku on voinut musiikissa kuulla esitettyjä teemoja, esimerkiksi Tuomas Akvinolaisen teemaa tai jumalan ominaisuuksien mietiskelyä. Ohjelmalehtisen lopusta sitten selvisi, että lainaukset ovat itsensä säveltäjän omia kommentteja. Kun esittelyssä sanotaan, että teos alkaa suurella Jumalan teemalla, sen voi aistia koko kirkon täyttävästä pauhusta, jossa varmaan urkujen kaikki hanat ovat auki. Kovasti yritin tunnistaa, miltä kuullostaa, kun tikka ja pöllö kutsuvat jotakin tuntematonta, odotusta, ikäkuin oltaisiin valmistumassa viimeiseen näkyyn: "Ja Minä olen kulki hänen ohitsensa ja huusi: Minä olen! Minä olen!"

 

Pidin kovasti siitä, että esitteen tekstissä oli sävellysten eri osia selitetty, näinhän on usein konserteissa tapana. Nyt esittely teki kuuntelemisen erityisen jännittäväksi, koska musiikki ei ollut mitään "tavallista" urkumusiikkia, jota kirkoissa on totuttu kuuntelemaan. Siksi varmaan osa porukasta lähti pois kesken kaiken. Lintujen laulussa en kylläkään erottanut juuri muita kuin mustarastaan, ehkäpä peipon ääntä on vaikea toteuttaa uruilla. Keltasirkkujen huutoakaan ei olisi kyllä tunnistanut nimenomaan huudoksi ilman selitystä. Suuret cresendot, halleluja-teemat, kiivaat toccatat ja duurikolmisoinnut kyllä erotti. Elämä on opiskelua, kaikki tyyni. Mitä tässä vielä onkaan edessä? Kiitos Irmelille kokemuksesta!

Vinkki: Kulttuuriarvosteluja löytyy sivulta

http://www.kritiikkiportti.fi

Viikon luontokuva:

Ilmastonmuutostako? Lenkkimaastoni ennen niin vihreä Mustikkamaa on muuttunut paikoin suorastaan surkeaksi kuivuneine mäntyineen