”Tiedämme keinot: kävellen, uiden lentäen,

kontissa, lavalla, ruumassa.

Tiedämme kuinka he kuolivat: tukehtumalla,

hukkumalla, nälkään, janoon raiskauksiin,

koti-ikävään, murheeseen, kuolettavaan

raatamiseen, raataessaan kuoliaaksi,

Tiedämme että saatamme päätyä samaan veneeseen.”

 

Yllä oleva murheellinen on runo Isaac Julienin Ten Thousand Wawes -näyttelyn tueksi jaetussa runovihkosessa Taidehallissa. Tutustuimme esitykseen Hannelen kanssa. Esitys on nimenomaan juhlaviikoille tuotu, eka kertaa Euroopassa. Kymmenentuhatta aaltoa on kaikkiin huoneisiin yhdeksälle valkokankaalle levittäytyvä videoinstallaatio. Runot kuullaan osana installaatiota. Järkyttävin osa siitä kuvaa merta, hädässä olevia kalastajia ja veteen hukkuvaa hahmoa, kuvilla on yhtäläisyyksiä 2004 Pohjois-Englannin Morecambe Bayssa sattuneeseen murhenäytelmään, jossa kiinalaisia maahanmuuttajia hukkui yrittäessään hankkia elantoaan. Videoissa nähdään vellovan meren lisäksi katunäkymiä Shanghaista, ihmisiä, kauniita maisemia ja kaiken yllä ajoittain leijaileva valkoisiin puettu jumalatar Mazu. Kaunista kuvausta, videon jälkeen tavallisia Helsingin katunäkymiäkin katselee vähän uusin silmin. Kannattaa lukea esittely ennen esitykseen menoa, yritin luoda yhtenäistä tarinaa, jota esityksessä ei kuitenkaan ollut. ”Matka lännestä itään, nykyhetkestä historiaan, uutisista legendoihin, unelmista pettymyksiin,”, sanoo Anu Uimonen Hesarissa 21.8.2010. Hieno kokemus.

 

 

Yläkuva on Kalhama & Piipon Galleriassa olevasta Miikka Vaskolan näyttelystä Sleepwalks, se ei sinänsä kuulunut Juhlaviikkoihin, mutta mitäs siitä. Galleria on kaunis kattojen ylle asettuva väljä tila, johon Vaskolan teokset asettuivat mainiosti. ”Vaskolan kookkaatkin teokset hengittävät kuin inhimilliseen tahtiin ja skaalautuvat siten ihmisen kokoon”, sanoo Päivi Kalhama hienosti näyttelyn esitteessä. Pidimme maalauksista, paljon harmaata, ruosteen ruskeaa ja mustaa, abstraktia ilmaisua kaikki tyyni. Vaativat ison tilan ympärilleen, mutta saattaisivat olla rauhoittavia jossakin kiivaan elämänmenon konttuurin seinällä. Timo Valjakka sanoi Hesarissa 24.8.2010, että maalaukset tuovat mieleen satamissa rähjääntyneet pressut tai viimeaikaisista ukkosmyrskyistä tutut pilvimuodostelmat. ”Ne ovat valmiiksi tahrittuja valkokankaita, joiden pinnalla otollisen mielen on helppo viipyä ja vaeltaa.” Vaskolan teokset kuvittivat Joel Haahtelaa käsittelevää pläjäystä. Galleria on nopeasti asettunut kiinteäksi osaksi Helsingin kuvataidemaailmaa. Se perustettiin melkoisen hälyn saattelemana, mutta on sittemmin nostanut joukon merkittäviä taiteilijoita yleisön tietoisuuteen. Puolustaa hyvin paikkansa ja tarjoaa rauhaisan pysähdyspaikan vilkkaan Mannerheimintien varrella.

 

 

Ja sitten se Manolo Valdés, johon viittasin jo aiemmassa pläjäyksessäni. Gallerie Forsblom on varmaankin eräs kaupungin merkittävimmistä nykytaidetta kaupunkilaisille esittelevistä gallerioista. Valdesin ”pronssimatamit” esiintyivät muutama vuosi sitten Espalla ja nyt galleria on täynnä naisia, monella eri tekniikalla toteutettuina, muodot osin samoja kuin aiemminkin. Hinnat pilvissä muutamaa naisenpäätä lukuun ottamatta. Teoksia oli vähän liikaa, saman aiheen toistoa, totesimme Hannelen kanssa. Varattu-lappuja olikin ihan mukavasti, sallittakoon kaupankäynti, sehän mahdollistaa oudompienkin taiteilijoiden tuonnin katsottavaksemme. Kauneimpia olivat isot naiskasvot, toteutettu öljyllä kankaalle, revittyjä kankaita oli liimattu päällekkäin, mikä antoi teoksille hivenen kolmiulotteista vaikutelmaa. Ihanat värit. Esplanadin puistossa on kaksi pronssiveistosta, naisen päitä valtavine hattumuodostelmineen. ”Valdesin taide on käden ja silmän taidetta. Hän on käsityöläinen ja esteetikko, joka ei rakenna teoreettisen pohdinnan vaan puhtaan nautinnon pohjalta”, sanoo Anu Uimonen Hesarissa 29.8.2010. Valdesin muut kuvat löytyvät täältä.

 

 

Kävin yksikseni Galleria Anhavassa katsomassa Hannu Väisäsen kuvia näyttelyssä ”Katoava silmänisku”. Aiempien nystyräkuvien rinnalle oli tullut naamakuvia ja eräänlaisia pään sisäisiä näkymiä. Nimet olivat värien mukaan, Tammikuun harmaa, Helmikuun oranssi ja niin edelleen. Yllä Kesäkuun violetti. Oli myös Minervan pöllöjä. Isän kyyneleet –niminen teos vei ajatukset äskettäin lukemaani Kuperiin ja Koveriin, se oli ostettu Kuntsiin Vaasaan. Yllättävä oli Maaliskuun harmaa, joka oli ilmetty Birger Kaipiaisen lautanen, joka paikalla olleen gallerian työntekijän mukaan oli tehty Emman Mustaa ja valkoista -näyttelyssä olleen Kaipiaisen lautasen mukaan, näyttelynhän kuratoi Hannu Väisänen. Enimmäkseen pidin kuvista, uudet naama- ja pöllökuvat eivät innostaneet. Teoksista välittyy katsojalle rauha, sama mitä on havaitsevinaan itse taiteilijan persoonassa. Väisänen näyttää myyvän hyvin. Muut kuvat löytyvät täältä.

 

 

Eilen kävimme Hannelen kanssa Korjaamossa teatterissa ja katsastimme näyttelyt. Tuomo Mannisen viime talvena ottamat lumivalokuvat autoista olivat kerrassaan riemastuttavia. Olikohan hän talven alkaessa merkinnyt muistiin autojen merkit, vai mistä nimet täydellisesti lumen peitossa oleville autoille oikein tulivat? ”Mannisen kuvien hyperrealistinen tarkkuus ja hänen autoja kuvatessaan käyttämänsä studiovalaistus lisäävät teoksiin oman surrealistisen efektinsä, joka edelleen sekoittuu mielikuviimme ”kaikkien aikojen talvesta” 2010. Kesän helteiden keskellä sen muisto on yhtä unenomainen kuin Mallisen valkoiset valokuvat”, sanotaan näyttelyn esittelylipareessa. Tuleekohan ”kaikkien aikojen kesästä” sitten uusi kuvasarja?

 

 

Tihrustimme toisessa salissa venäläistaiteilija Alexey Tregubovin pieniä maalauksia, joissa jokaisessa oli pieni peili, ihmishahmo tai muu kuvauksen kohde. Kuvat ovat taiteilijan päivittäisiltä reiteiltä Moskovasta. Peilien kautta katsoja pääsee mukaan kuvaan, tosin ikään kuin tirkistelijänä. Yllä olevassa maalauksessa näyttää kamerani olevan mukana. Maalaukset oli nopeasti katsottu, eivät vaatineet pitkää tutkailua.

 

Korjaamolla kannattaa käydä, se on mielenkiintoinen keidas lähellä vilkasta Mannerheimintietä. Istahdimme hetken auringonkukkien valaisemalla sisäpihalla. Tapahtumia on joka lähtöön, on lounastarjoilu ja pieni ravintola. Alla yritin tavoittaa pilvien heijastumia rakenteilla olevan musiikkitalon seinästä, kuin haaveita tulevasta.

 

 

Jos Ateneumissa haluat käväistä, avaa tämä.