Heidi Köngäksen Dora Dora oli mukana Finlandia-kisan loppusuoralla, Tarja Halosen valinta osui kuitenkin Ulla-Leena Lundbergin teokseen Jää. Pidin Dora Dorasta, se on älykäs, kiinnostava, raakakin. ”Miehellä oli valkoinen sydän, mutta se selvisi minulle vasta paljon myöhemmin. Valkoinen sydän, tarkasti lyövä ja kovapintainen.” Kirjan nimen peruste selviää jossakin sivujen puolivälissä. Millainen kirjailija kirjoittaa Hitleristä ja hänen lähimmästä miehestään? Olihan ongelmaa pakko päästä vähän lähemmäksi lukemalla muutakin kirjailijan tuotantoa. Onnistuin saamaan samalla kertaa kirjastosta haltuuni kaikki neljä aiempaa romaania: Luvattu (2000), Vieras mies (2002), Hyväntekijä (2006) ja Jokin sinusta (2008).



Kaikissa Dora Doraa edeltävissä kirjoissa Heidi Köngäs tuntuu kirjoittavan samasta aiheesta, jollakin tavalla epäonnistuneesta rakkaudesta ja avioliitosta sekä onnettoman lapsuuden kokeneesta yksinäisestä lapsesta. Dora Doralla on yhtymäkohtia aiempiin teoksiin vain sota-teeman kautta. Syvällisempi analyysi voisi paljastaa muutakin, mutta äkkilukemisella ajattelen näin. Sota vaikuttaa Köngäksen henkilöiden kohtaloihin ja käyttäytymiseen, niin sen läpikäyneissä miehissä kuin kotirintamankin ihmisissä. Dora Doraa ei voi oikein sanoa sotaromaaniksi, koska varsinaista sotaa käydään etäällä kirjan tapahtumista ja sen keskeisin sanoma on mielestäni ihmisten valtasuhteiden käsittely.

Dora Dorassa on kyse Hitlerin ja Speerin suhteesta ja Speerin lojaalisuudesta esimiestään kohtaan. Albert Speer on Hitlerin maaninen ja kunnianhimoinen luottoarkkitehti ja varusteluministeri. ”Paikoin minä olin ainoa, joka väitti hänelle vastaan. Ainoa, joka ei nöyristellyt häntä. Minun ei tarvinnut. Minä ravitsin häntä. Hän oli haltioitunut minusta, sitä ei voinut olla huomaamatta.” Juuri Speer on luonut sen kansallissosialismin estetiikan, jota olemme tottuneet katsomaan, liput ja tunnuskuvat. Hänhän vastasi kaikesta Hitlerin aikaisesta varustelusta ja oli Hitlerin mahtipontisen arkkitehtuurin luoja. Ei kuitenkaan ole ihan selvää, kumpi johtaa suhdetta ja milloin Hitler saa todellisen yliotteen Speeristä. Kirja kuvaa todella kiinnostavasti suhteen muutosta. Hitler nosti Speerin valta-asemaansa, sitten Speer sai vähitellen otteen Hitleristä, lopulta yksi väärä mielipide ja Hitler hylkää Speerin. Tämä jää kiemurtelemaan epävarmuudessa ja tuskailemaan mielessään, mitä hän teki väärin. Kirjassa kuvataan Speerin matkaa Lappiin ja Murmanskiin tarkastamaan pohjoisen nikkelivaroja, joista Hitlerin armeija on riippuvainen. Mukana on Speerin sihteeri Annemarie , tulkki, jonka kirjailija nimeää etunimellä vasta eräiden dramaattisten tapahtumien jälkeen, mukana on myös sotilaiden ja vankityöläisten viihdytysjoukkoina taikuri ja viulisti. Hitlerin häviö ja Berliinin pommitukset kuvataan henkilöiden muisteluina, jota kautta muutenkin sodan kokonaisuus paljastuu. ”Kaupungin kadut ovat yhtä rakenteiden anatomian luentoa, talojen fasadit ovat pudonneet ja paljastaneet kodit kaikkien katsottaviksi.”



Omalaatuisen porukan matka hyisten kaamoksen halki on oivallisesti kuvattu, valoa on vain surkeat seitsemän minuuttia, kuvataan sodan jälkeensä jättämiä kauheuksia, vankeja ja kaatuneita, kuvataan nälkäisten vankien karmeaa kaivostyötä ja vankileirejä. ”Minulta hänen olisi pitänyt kysyä, minähän se tiedän mitä pimeys tuntuu. Minussa ei ole valoa edes niitä seitsemää minuuttia.” Matkalaiset ovat huonosti varustautuneet Suomen hyytävään talveen, ilmapiiri auton sisällä ja matkalaisten kesken ei ole juuri sen lämpimämpi. Kaikelle tälle omalaatuisen vastakohdan luovat Lapin ja jäämeren rannan hyvinkin kauniit luonnonkuvaukset. Lukija tuntee itsekin istuvansa auton takapenkillä. Kirja monipuolistaa mainiosti totunnaisia sotakuvauksia. Luen parhaillaan Antti Tuurin Rauta-anturaa, joka on kuvaus Dora Doran tapahtumien jälkeisestä ajasta, Lapin sodasta. Sattuipa hyvin mielenkiintoinen yhdistelmä.

Dora Dora kuvaa hyvin Hitlerin ja Speerin persoonallisuuksien eroja. Speer ja Annemarie ovat kylmiä, kansallissosialismin läpitunkemia.  Hyvä esimerkki on se, että Speer oli rakentanut Hitlerille ison työhuoneen, jossa vieras ikään kuin nousee ylöspäin Hitlerin pöydän luo. Hitler ei kuitenkaan käyttänyt huonetta, hän ei ollut tottunut suuriin huoneisiin, kuten yläluokkaisemmista lähtökohdista lähtenyt Speer. ”Speer oli sitä mitä Hitler olisi halunnut olla: sivistynyt, yläluokkainen arkkitehti.” Dora Dora on kuvaus vallasta, valtasuhteet nousevat esiin muuallakin kuin Hitler-Speer –kuvioissa. Ne näkyvät Speerin sihteerin suhteessa päämieheensä, sihteerin ja tulkin suhteessa. Alimpana ovat viihdytysjoukot, taikuri vielä alempana kuin viulisti. Teos on hyvä kuvaus siitä, miten ihminen katoaa ja tottelemaan pakotettu sotilas nousee esiin. Liittyyhän kirjaan rakkauttakin, mutta sitä ei ole syytä paljastaa, tulkoon se uusille lukijoille yllätyksenä. Teoksessa on hieman toistoa, mutta sitähän ihmisten ajattelussa yleensä on.

Dora Dorassa on useita kertojia, jotka on nimetty lukujen alussa. On Speer itse, sihteeri Annemarie, tulkki ja taikuri. Romaanissaan Vieras mies Köngäs käyttää samaa nimetyn kertojan tekniikkaa, kertojia on kuitenkin vain kaksi. Sama kerrontatapa toistuu romaanissa Jokin sinussa, jossa vuorottelee kolme kertojaa. Luvatussa maailmaa katsotaan piikatytön näkökulmasta. Hyväntekijä kuvaa samoin naisen näkökulmaa, eronneen Alman, jolla on huolenaan viimeisiä vuosiaan elävät vanhemmat. En oikein pidä romaanin jakamisesta luvuittain nimettyjen henkilöiden kesken, se on lukijalle jotenkin liian helppoa.



Heidi Köngäksen ensimmäinen romaani sijoittuu nimeämättömään paikkaan ilmeisesti jonnekin 1800-luvun ja 1900-luvun vaihteeseen, kuitenkin renkien, piikojen ja torpparilaitoksen aikaan. Kirja on nopeasti luettava onneton rakkauskertomus. Luin sen ajan kuvauksena ja kuvauksena maalaistalon töistä ajalle ominaisin vanhoin käsittein. Kahden ihmisen veto toisiaan kohtaan on kyllä oivallisesti kuvattu, samanlainen ilmiö lähes samanlaisin käsittein tulee vastaan niin Vieraassa miehessä kuin Hyväntekijässäkin. Onhan kielletty suhde kiinnostava romaanin aine. Toinen osapuoli voi olla ”luvattu” toiselle tai suhde on muista syistä ”mahdoton”, esimerkiksi mies on naista huomattavasti nuorempi (sic!). Sota tulee vastaan Köngäksen romaaneissa, miehet ovat sodan vaurioittamia, muistoja huuhdellaan unohduksiin viinalla. Ihmiset ovat väsyneet kuuntelemaan sotatarinoita ja sodan läpi käyneen miehet ovat väsyneitä niistä kertomaan. ”Väitän, että koko sodan jälkeinen Suomi on rakennettu viinan voimalla. Se on kyllä saletti”, sanoo mies  Vieras mies romaanissa. On myös yksinäisten ja yksinäisiksi itsensä kokeneiden naisten tarinoita, Vieraan miehen päähenkilön yksinäisyyttä korostaa vammautuminen.”Minua ei saa katsoa niin. Minua ei saa katsoa kuin naista. Minä en ole kukaan. Minä en saa erottua. Vain minä saan kuvata toisia, mutta itse saan pysyä piilossa, katseiden ulottumattomissa”, sanoo Vieraan miehen valokuvaaja-päähenkilö. Köngäs onnistuu kuvaamaan päähenkilöitään jotenkin ymmärtäväisesti tai katsoo heitä jonkinlaisen humoristisen pilven läpi, mikä tuo synkkäaiheisiin teoksiin keveyttä.

Köngäkselle näyttää olevan luonteenomaista kuvata tavalla tai toisella epäonnistuneita vanhemi-lapsi –suhteita. Isät eivät ole paikalla, ovat sodan vammauttamia, juoppoja tai muuten epäonnistuneita.  Myös epäonnistuneita äitejä romaaneissa on. Jokin sinusta on selvin tällainen, toinen vihaa äitiään, toinen isäänsä.  Jokin sinussa romaani kuvaa oivallisesti pientä kahden maan ja kielen, suomen ja ruotsin välillä liikkumaan joutuvaa tyttöä. Romaaneja voi lukea myös ajan kuvauksena aina piikaromaaneista, Ruotsiin-muutto –romaanin kautta modernia aikaa kuvaavaan yksinhuoltajan tarinaan ja vanhusongelmiin. Ilmaisutapa muuttuu romaanien myötä, Luvattu on suoraa kerrontaa tapahtumista, vähitellen mukaan tulee kuvaannollisia aineksia ja Dora Dora on sitten lähellä jännitysromaania. Tapahtumapaikassa siirrytään nimeämättömältä maaseudulta pikkukaupungin kautta Helsinkiin ja ulkomaille saakka, yhden kaupungin nimeäisin paikannimien perusteella Raaheksi, Mäntässäkin liikutaan.

Dora Doraa todella suosittelen. Muut käyvät kiireisen ajan rentouttavaksi lukemiseksi, niissä on kevyehköstä luonteesta huolimatta jännite, joka sitoo lukijaa kulloiseenkin tarinaan.