Kyllä rantalomallakin voi ottaa kontaktia taiteeseen, vaikka vähäiseksihän se Anjan ja minun Mallorcan matkalla jäi. Turistipaikkoihin saa tunnelmaa pohdiskelemalla paikkojen historiaa, nyt liikuttiin vanhoilla maurilaisalueilla. Valokuviin voi tietysti yrittää ujuttaa ”taiteellista näkemystä”, jos osaa. Hanif Kureishi sanoo reissulla lukemassani kirjassa Lähtö eittämättömästi, että taide on helppoa niille jotka pystyvät siihen, ja mahdotonta niille jotka eivät pysty. Sanoo hän myös, että valitettavasti tulevaisuuteen päästäkseen on elettävä tämä hetki. Playa de Alcúdiassa viettämämme viikko ei ollut kuitenkaan mitään valitettavaa olemista, vaan aurinkoa ja liikuntaa. Tätä hetkeä koko aika. Paitsi että opaskirjamme oli vuodelta 1971, jolloin Anja oli edellisen kerran tutustumassa saareen.

 

Palmaan tekemällämme omatoimiretkellä otimme Citysightseeingbussin ja poikkesimme ensimmäiseksi korkealla pinjakukkulalla sijaitsevaan El Castillo de Bellvereen. Linnaa oli varmaan suunniteltu harpilla, kaikkialla on pyöreitä muotoja. Tällä hetkellä linna toimii Palman historiallisena ja arkeologisena museona. Veistoksia ja ruukkuja ja vielä veistoksia. Ja sitten trippi bussilla ja pysähdys tutustumiseksi Royal Palace of La Almudainaan. Kyseessä on aikoinaan maurilaiskuninkaiden rakentama linnoituslinna, josta osaa kuningasperhe käyttää nykyisin kesäasuntonaan. Sisällä on myös arabialainen kylpylä. Ei hassumpi kesäpaikka. Isoja huoneita, komeita huonekaluja, seinävaatteita ja mattoja. Linnanpihalla pieni sotilaskaarti treenasi kiväärinotteita joukon ainoan naisen torvipuhallusten tahdissa. Soittaja tuntui epätoivoisista töräyksistä päätellen olevan vielä aloittelija.

 

Linnan vieressä sijaitsi käsittämättömän upea La Seun katedraali, kattokupolien värisävyt salaperäisen ihanat, lukemattomia kullanhohtoisia sivukappeleita ja yli ymmärryksen menevä alttarialue. Esite kertoo katedraalin värien kuvastavan Välimeren valoa. Yksi kirkon takaosassa oleva alttari kirkkaine väreineen tuntui olevan jostain muusta maailmasta. Katedraalin rakentamisen alku menee aina 1200-luvulle ja sitä on saneerattu useaan kertaan, jopa Antoni Gaudin ohjeiden mukaan vuosina 1904-1914. Gaudin vaikutus oli nähtävissä erityisen hyvin yhdessä sivukappelissa, myös alttarin oudoissa rakennelmissa on Gaudin vaikutusta. Gaudin tyyliä ei ole ihmetteleminen, jos katselee vanhojen oliivipuiden runkoja ja Alcúdian lähistön merenrantakallioiden kiemurtelevia kivikerrostumia. Niihin ja veden vuoreen kovertaneisiin luolamuodostelmiin tutustuimme yhdellä laivareissulla. Joskus kirkoissa jää pohdiskelemaan, että onko hyvällä maulla mitään tekemistä kirkkotaiteen kanssa. Ja toinenkin kysymys tulee mieleeni, nimittäin että kenen kunniaksi se valtava työ on lopulta tehty. Pelkäänpä, että rike hyvää makua kohtaan tapahtui jo tässä kysellessä, että huokaillaan vain ihmetyksestä tällaisten näkyjen edessä.

 

Osallistuimme järjestetylle retkelle vuoristoon, jossa meitä erityisesti kiinnosti pieni kaupunki nimeltään Valldemossa. Matkalla ohitimme pienen vuorenrinteen taiteilijakaupungin, jossa yritetään välttää turisteja kieltäytymällä rakentamasta bussien pysäköintilevennyksiä kapeiden katujen varsille. Valdemosasta löytyi tietysti linna, ensin terveydellisiin tarkoituksiin rakennettu ja myöhemmin kartusiaanimunkkien luostariksi muutettu, nyt siis museo. Tänä päivänä pikkukaupunki ottaa kaiken irti Frédéric Chopinista ja George Sandista, jotka viettivät talvella 1838-39 kolme kuukautta kaupungissa. Sandin suhde naimisissa olevaan Chopiniin oli sen ajan käsitysten mukaan ennenkuulumaton ja jännittävä. Ajasta kerrotaan kauniita tarinoita, mutta tosiasiassa he viettivät Chopinin tuberkuloosin vuoksi eristettyä elämää kartusiaaniluostarin kammiossa. Romantiikkaa loi kylmä talvi ja viuhuva tuuli luostarin jääkylmillä käytävillä ja Sandin tuskastuminen ruuanlaittoon sairaalle Copinille. Valldemosasta matkasimme pelottavan kapeaa käärmemäistä vuoristotietä Puerto de Sólleriin. Tien alkuosaa kutsutaan rakkauden tieksi, siellä sanotaan Chopin ja Sand käyskennelleen. Mitenkähän on, olihan talvi poikkeuksellisen kylmä. Mahtaakohan tämän jälkeen Chopinia kuunnellessa ihana turkoosi meri palautua mieleen, Chopin sävelsi Mallorcalla ollessaan suurimman osan preludeistaan. ”Niin sanottu sateenkaaripreludi, jonka George Sand mainitsee kirjassaan Talvi Mallorcalla – sen Chopin oli itkien soittanut eräänä myrskyisenä ja sateisena yönä – saattaa asiantuntijain mielestä olla hänen 15:s preludinsa” kertoo 30 vuotta vanha opaskirjanen. Parin suhteesta on paljon kirjallisuutta.

Lounaskohteestamme Puerto de Sóllerista matkasimme vanhalla avoratikalla Sólleriin ja sieltä edelleen kapearaiteisella junalla lähelle Palmaa. Väilllä oli 11 tunnelia, pidempiä ja lyhyempiä. Sóllerissa löytyi junaa odotellessa rakennus, jossa oli Joan Mirón tauluja ja Pablo Picasson keramiikkaa. Mirólla oli ateljee Palmassa, jossa hän myös kuoli. Picasson keramiikkahuone oli nyt kiinni. Kuvat tästä näytttelystä. Kaupunkien arkkitehtuuriin ei ilman opastusta pysty tutustumaan, sitä vain pyörittelee päätään ja ihailee, citybussitkin kulkevat liian nopeasti. Palmassa Placa de Santa Eulalia aukiolla istuskellessamme ehdimme kuitenkin ihmetellä ihania taloja ja niiden ornamentiikkaa. Ihan Eulalioiksi tunsimme itsemmekin.