Kiitos kaikille siskotapaamisen siskoille ihanasta päivästä, joka alkoi Avointen ovien Canthia esityksellä, jatkui Juttutuvassa yllättävän maittavalla aterialla ja päättyi kotonani ihan oikean syntymäpäivän puolella eli heti 3.10. päivän alkuminuuteilla. Isottelen yhdistäessäni itseni kirjailijaan ja kutsun häntä tuttavallisesti Minnaksi. Ja kuvanikin pläjäytän loppuun, ei vähempi riitä!

 

Teatteriesitys oli erinomaisen hyvä, niin kuin yhdessä tuumin totesimme. Minunkin mielestäni se sopi paremmin kuin hyvin päivän teemaan. Vaikka minulla ei ole kuutta lasta kuten Minnalla, ei yhtäkään ja avioliitostakin on vain muutaman vuoden avokokemus, tunnen sielujen sympatiaa tätä naista kohtaan. Hän on ollut aikoinaan uskomattoman rohkea ja ihmisten puheita pelkäämätön ja kauaskatseinen. On se vain niin kumma, että 1800-luvulla eläneen kirjailijan tekstit eivät tunnu juurikaan vanhentuneen. Vaasassa katsoimme Piian kanssa teatterissa Anna-Liisan ja pari vuotta sitten näin sen Bulevardilla oopperana, tätä päivää sekin. Jos osuu ihmiselämän ydinkohtiin, niin miksikäs ne muuttuvat, vaikka maailma ympärillä muuttuukin. Naisen ja miehen yhteiselämän vaikeudet nousevat yhäti samoista lähteistä, epätasa-arvo ei ole poistunut ja vaikka naisen asema on petraantunut, ongelmansa siinä on edelleen.

Pieni teatteri Avoimet ovet tuottaa koko ajan kiinnostavia, kantaa ottavia ja ajankohtaisia esityksiä. Kivan näytön heidän toimintamallistaan saimme kokea näytelmän jälkeisessä keskustelutilaisuudessa. Ohjaaja Heini Tola, tämä räiskyvä pakkaus, oli varmaan tyytyväinen saamaansa palautteeseen ja me kuulijat saimme kiinnostavaa tietoa teatterin tekemisestä. Kuulimme, että harjoitus tekee mestarin, kulunutta fraasia käyttääkseni, näyttelijäthän hyppäävät hetkessä osasta toiseen. Minusta siinä arvostetaan katsojan älyä ja hoksaamiskykyä. Tässä teatterissa hyvä katsoja on kuin lapsi, jolle sanotaan ”tässä tulee leijona”, ja leijonanhan lapsi näkee ja kokee. Lavastus aiempaan teatterin tapaan oli niukkaakin niukempi, meno äityi välillä niin kiivaaksi, että rekvisiitta olisi ollut vain tiellä. Hyvä fysiikka näyttelijöillä! Minua muuten ilahdutti esiintyjien tasapainoinen puvustus, joka pienillä eleillä, punaisella liinalla tai peruukeilla muutti tapahtumien kulkua oivallisesti. Teatterin pienuutta osoittaa se, että puvustuksesta ja rekvisiitasta vastasi sama henkilö, jonka kanssa sovin tarjoiluistamme. Kaikki tekevät kaikkea. Näyttämön pienuus on varmasti lipputulojen kannalta ongelmallista. Katsoja tosin hyötyy siitä runsain mitoin. Tässäkin esityksessä näyttelijöiden ilmeitä saattoi seurata viimeisiltäkin penkkiriveiltä, ilmeillä oli näytelmässä suuri osuus.

Avoimien ovien esitys koostui kolmesta Minnan novellista, Lain mukaan, Ompelija ja Kodista pois, joiden jokaisen teema kietoutui naisen elämän ympärille. Myytkö itseäsi saadaksesi lapsille ruokaa? Onko itsensä myyminen vain seksuaalisten palveluiden myymistä, missä se raja oikein kulkee? Onko jotenkin oikeutetumpaa myydä itseään ruokaa ostaakseen kuin päästäkseen koreilemaan kauniilla puvulla? Ella Pyhältön tulkinta itsensä kanssa kamppailevasta Mariasta oli itkettävää katsottavaa. Roolissaan on pysyttävä, muuten kylä puhuu. Timo Ruuskanen patruunina oli loistava, hänelle näytti osuneen toinenkin konnan rooli, eli novellin Ompelijan Ossina. Ompelijassa pyöritettiin katsojan tunteita oikein kunnolla, loistava kihlattujen suutelukohtaus kaihoisine taustakuoroineen ja hetkessä siirtymä petetyksi tulleen ompelijaraukan sisäisiin tunnemyrskyihin. Ompelija oli kolmesta novellista tunnekylläisin, viimeisimmän Kodista pois –novellin päätös armahti katsojat onnellisella lopullaan. Arvelen nimittäin, että me samaistuimme itsenäisyyttä hakevaan nuoreen naiseen, Outi Vuorirtantaan, pikemminkin kuin vanhempiin, jotka hekin toivoivat oman järkensä mukaista onnellista elämää tyttärelleen. Melkein uskaltaisin kuvitella, että näitä Fannyjä löytyy nykymaailmastakin, Marjukkahan totesi, että ainakin koulutuksen kohdalla saattavat nuorten ajatukset iskeä vanhempiaan vastaan. Sitä onnellista elämäähän tässä kaikki etsitään.

Aiheet kirjoituksiinsa Minna löysi aikansa yhteiskunnasta, jopa omasta elämästään. Lain mukaan –novelli perustuu Kuopion raastuvanoikeudessa käsiteltyyn tapaukseen, patruuni viettelee kauniin ja nuoren työmiehen vaimon, mies yrittää tappaa patruunin ja joutuu vankilaan. Ompelijan teema rikkaasta miehestä, joka viettelee kansannaisen ja jättää tämän mennäkseen naimisiin omaan säätyynsä kuuluvan kanssa on hyvin tyypillinen 1800-luvun kirjallisuudessa. Minna itse oli lähtöisin köyhistä oloista ja isä oli kovasti pyrkinyt etsimään hänelle kosijoita. Minna hakeutui kansakouluopettajaseminaariin, jossa hän sitten tapasi tulevan aviomiehensä lehtori Cantihin. Kodista pois käsittelee tällaista itsenäiseen elämään pyrkivän nuoren naisen tarinaa. Minnan teksteissä on runsaasti huumoria, joka siirtyy Avoimien ovien esityksessä lavalle mainiosti laulujen siivittämänä. Tässä huumorissa ei ollut teattereissa tavanomaista yleisöä kosiskelevaa piirrettä. Minnan huumori on pisteliästä erityisesti kohdistuessaan ns. parempaan väkeen, eikä hän näytä säästävän piikeiltään nuorta rakkauttakaan, niin hellyttävää kuin se onkin. Esitys pakottaa kyllä avaamaan teatterin oven jatkossakin.

Sain Vuokolta Greta von Frenckell-Thesleffin Minna Cantista kirjoittaman elämäkerran. Tulee olemaan kiintoisaa lukea sitä, onhan se kirjoitettu jo vuonna 1944 ja kirjoittaja on von. Kiitos Vuokko! Saattaapa olla, että palaan kirjaan joskus. Selasin sitä ja siteeraanpa sieltä tämän: ”Heti kun Minna Canthin näytelmäluonnos oli saanut tuomionsa, hän palasi kiltisti – tottelevainen kun oli kaikessa, mikä koski hänen omaa persoonaansa – viattomaan maalaisidylliin.” Eipä näytelmien perusteella uskoisi!