Milloin ihminen on vanha? Silloinko vanhuus alkaa, kun äiti katsoo peilistä vastaan?  Mitä vanhus saa tehdä, saako tanssia, saako pyörähtää rollaattorilla lähipubissa, saako pukeutua farkkuihin? Onko tyydyttävä isoäidin lastenlapsia palvovaan rooliin tai hyväntekeväisyyttä harjoittavan vanhan  ja ah´ niin kauniisti vanhentuneen tädin rooliin. Vanhuus on ennenkaikkea ihmisyyskysymys. Tunnistan kuuluvani Tölö tanter –ryhmään, vaikka Kallion kyljessä asunkin, ryhmään, joka täyttää konsertit ja taidenäyttelyt. Nimityksen kuulin taannoin Jukka-Pekka Sarasteelta Bettinan ohjelmassa, termi tosin käännettiin mummoiksi.  Kirjailija ja pappi Hilkka Olkinuora kysyi, että mitä vikaa on Töölön mummoissa. Ei mitään vastasi Saraste. Orkesteri tarvitsee uskolliset kuulijansa. Koko ajan kuitenkin tuntuu kuin vanhuutta pitäisi jotenkin hävetä.

 1827228.jpg

Asiaan! Lukekaa ihmeessä Arne Nevanlinnan kirja Marie, se on aivan ihana. Nevalinna on yli kahdeksankymppinen, syntynyt vuonna 1925 ja Marie on hänen ensimmäinen romaaninsa. On hän toki tätä ennenkin kirjoittanut, mutta Marie on romaani ja jotakin aivan hienoa. Se on kuvaus ihmisen vanhenemisesta ja ennenkaikkea kuvaus erilaisista kulttuureista. Kulttuurit eroavat niin kansallisuuksien, kielen kuin perheen taloudellisen taustakin perusteella. Kirja on hyvä lukea juuri nyt, kun uusia valtioita syntyy ja kansallisuudet ajatuvat konflikteihin. Kirjassa kuljetaan Euroopan eri kolkissa, se päätyy kuitenkin suomalaiseen vanhainkotiin. Perisuomalaisesta metsäkylästä lähteneelle on hämmentävää, miten monia kieliä osa ihmisistä joutuu elämänsä aikana kohtaamaan ja niiden kanssa selviämään. Nevanlinna kuvaa myös hienosti, millainen identiteettikriisi saattaa eri kulttuureissa elämisestä tulla. "... nimeni on Marie enkä tiedä kuka minä olen, en suomalainen enkä suomenruotsalainen enkä strasbourgilainen enkä ranskalainen, ruotsia oppii aika hyvin kahdessakymmenessä vuodessa ja vähän suomeakin..."

 1827232.jpg

Marie elää samanaikaisesti menneisyyttään ja nykyisyyttään. Jäin miettimään, että onko se nyt sitten niin tärkeää, missä maailmassa sinä yksinäisessä kodissasi elät. Tärkeätä lienee, että kun ovelle tulee joku, tietää mitä vuosikymmentä tai ainakin –sataa tämä edustaa. Samanlaista kahdessa maailmassa samanaikaista elämistähän löytyy Bo Carpelanin kirjoista, hienosti kuvattua sekin. 



Nevalinna kirjoittaa hauskan humoristisesti ja vaivihkaisen ironisesti. "... itsemurhassa on se hyvä puoli, ettei tekijän tarvitse vaivata omaatuntoaan sillä ikuisella kysymyksellä, että pitäisikö tunnustaa tekonsa rippi-isälle vai ei." Tässä oli kyseessä katolinen uskonto. Ja "yksi rupi on sata paisetta", kyse on siis Intiasta, mutta onko kyse myös valuutasta? Tiedätkö, lukijani, "mikä hyvä puoli alzheimerin syndroomassa on? Siihen kun sairastuu, tapaa koko ajan uusia ihmisiä." Myös kulttuureja vertaillaan ihanan humoristisella tavalla. Veitsen paneminen suuhun on todellinen tyhmyys, se on paitsi epähienoa, siitä voi lentokoneessa tehtynä olla seurauksena vaikka mitä.

 1827238.jpg

En meinaakaan kirjoittaa, mitä kirjassa tapahtuu ja minkä nimisiä henkilöitä sieltä löytyy Marien lisäksi. Pieni jännitysmomenttikin kirjaan sisältyy, lukijan ei pidä hermostua, palaset loksahtavat kirjan lopussa paikalleen. Kirja on kokonaisuudessaan ihanaa vanhojen ja vanhuuden ymmärtämistä. Siinä kuvataan hienolla tavalla, miten muistamattomuus kohtaa ihmisen, miten tavarat eivät pysy käsissä, miten nukahtaminen tulee kesken keskustelun, eikä jälkeenpäin edes tiedä, kauanko on ollut poissa. Ei kaikkea voi heti muistaa, niinkuin sitä, minkä muurin kaatumisesta se poika niin vouhkaa.



"Päivät kuluivat, viikot vaihtuivat, kuukaudet seurasivat toisiaan ja vuodet katosivat menneisyyteen, niin kuin taivallisessa järjestyksessä  on märätty. Marie tiesi tarkalleen mitä muuta hänelle oli noista loputtomista yksinäisyyden ajoista jäänyt mieleen, mutta ei kehdannut tunnustaa sitä edes itselleen, koska asia ei ollut sellainen, jota vanhan ihmisen kuuluu muistella ja kertoa lapsenlapselle, kuinka ihania ne olisivatkaan voineet olla ..." Tulipa mieleen, että jos näet kahvilassa vanhan harmaatukkaisen, tyylikkään naisen, voitko tietää, muisteleeko hän vanhoja kävelyjä rakastetun kanssa puistossa vai pyörivätkö mielessä riettaiksi tulkittavat sänkykamarimuistot?

Kirja osuu kipeästi lehtien juttuihin vanhojen ihmisen kohtelusta ja vanhainkodeista, mutta ennenkaikkea kirja on kaunis ja herkkä kuvaus ihmisyydestä. Nevanlinnan kieli soljuu kauniisti ja kaiken yllä leijuu hyväntahtoinen, ymmärtävä ja paikoin hivenen ironinen sävy. Suosittelen lukemista.

1827230.jpg 

Olen edellisissä pläjäyksissäni pohdiskellut sitä, mikä tämän päivän kulttuurin paljoudesta jää elämään, mitkä sävellykset, mitkä maalaukset, mitkä kirjat. Yhden pysyvän järkäleen luin mökkiviikolla,  Hannelelta lainaamani lähes 600 –sivuisen Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen uutena Olli Kuukasjärven suomennoksena. Omasta hyllystäni löytyy Juhani Konkan kaksiosainen teos. En muistanutkaan, miten hyvä yhteiskunnallinen kuvaus se on ja miten monia kiintoisia henkilöitä Raskolnikovin ohella kirjassa onkaan. Jännitystähän kirjassa riittää, vaikka ratkaisua saa odottaa satojen sivujen ajan. Siis tuollaiset kirjat eivät menetä kiinnostavaa luonnettaan, vaikka avaruutta kuinka valloitettaisiin. Niinhän siinä sitten kävi, että hyllystä siirtyi yöpöydälle Idiootin ensimmäinen osa. Saapa nyt nähdä, kauanko sen lukemiseen menee ja onko otettava vielä Karamazovin veljekset.
:-|    = thinking

1827234.jpg 

Hyvä lukijani! Olet varmaan ihmetellyt, että, mitä kumman maalauksia se on nyt pläjäyttänyt
sinne väliin. Nämä ovat keskiyöllä ottamiani kuvia pilvien takana vaeltavasti kuusta. Kamera ei
mitenkään tahtonut pysyä paikallaan ja valotusaika oli pitkä. Jotenkin minusta nämä
sopivat teemaan - edessä odottavaan utuisaan vanhuuteen.

Lisäys: Marjukka viestitti Nevanlinnan kiinnostavista kotisivuista. Käykää siis katsomassa http://arne.nevanlinna.fi/ Olin akateemisessa Lindan kanssa ostoksilla siihen aikaan, kun Finlandia-palkintoehdokkaiden haastattelut olivat meneillään. Nevanlinna halusi ottaa romaaninsa päähenkilöksi naisen, koska hänen mielestään naiset ovat edelleenkin enemmän tai vähemmän alistetussa asemassa, erityisesti kun on kyse kaksikulttuurisista naisista.