Kirjastosta käsiini osui Bernhard Schlinkin vuonna 2010 suomeksi ilmestynyt Viikonloppu ja siitähän minä taas tapani mukaan sain kimmokkeen ottaa selvää niin sanotusti koko kirjailijasta. Elokuvaksikin tehty vuonna 1998 ilmestynyt Lukija löytyi onneksi suoraan hyllystä. Lainasin uudelleen myös vuonna 2008 ilmestyneen Kotiinpaluun, vaikka olen kirjoitellut siitä pläjäyksen 20.6.2009. Novellikokoelma Neuvoton sukupolvi on tilauksessa, se ilmestyi suomeksi vuonna 2001. Jos siitä syntyy ajatuksia, lisään ne tähän joskus myöhemmin. Kaksi ensimmäistä kirjaa ovat Olli Suomisen ja kaksi muuta Leena Vallisaaren suomentamia. Olisi kiva tietää, miksi kirjailijan suomentaja on vaihtunut. On tietysti helppoa pyrkiä saamaan kokonaiskäsitys noin vähäisen tuotannon kirjailijasta. Useimmiten tehtävä on mahdoton ja on pakko yrittää muodostaa käsitys pitkän ajan kuluessa luettavien kirjojen perusteella. Mitä siitä sitten tuleekaan? On kirjailijoita, joiden kirjoja voi lukea yhä uudelleen ja uudelleen ja taas kirjoja, joille yksi lukukerta riittää, joskus sekin on liikaa tai turha. Niin kuin nyt tämä Arne Nevanlinnan Varma, jota parhaillaan luen. Saa nähdä, jaksanko loppuun. Schlinkin voi ottaa uudelleen käteensä, sen havaitsin Kotiinpaluun kohdalla. Vaikka tapahtumien yleiskulku ja loppuratkaisukin on mielessä, tuottaa kirjailija niin runsaasti pohdiskeltavaa yksityiskohtaisuutta, että tuttuus ei haittaa, pikemmin päinvastoin. Ei tarvitse yrittää rynnätä loppuun ehtimättä nautiskella sanomisesta ja filosofisista pohdinnoista.

Wikipedian mukaan kirjailija Bernhard Schlink on syntynyt vuonna 1944 ja tehnyt elämäntyönsä tuomarina ja Humboldt-yliopiston oikeustieteen professorina. Isä oli toiminut teologian professorina, mutta hän menetti virkansa kansallissosialistien aikaan. Tämä rankka aihe toistuukin kirjoissa, myös toinen saksalaisille kipeää asiaa eli terrorismia hän käsittelee. Juristina kirjailijalla on todennäköisesti ollut aitiopaikka näihin Saksan historian kipeisiin aiheisiin tutustumiseksi. Kirjailijanuransa hän on aloittanut novellistina ja rikoskirjailijana.



Schlink rakentaa romaaninsa niin, että niihin sisältyy sekä juonikertomus, jännittäväkin sellainen, runsaasti moraalista ja filosofista pohdintaa sekä yllätyksellinen loppu. Aiheet ovat mielenkiintoisia, syyllisyys nousee kerta toisensa jälkeen tavalla tai toisella esiin, syyllisyys isoissa kansakuntaa järisyttävissä teemoissa ja yksittäisten henkilöiden välisenä. Aina ei anteeksiantoon saakka päästä, mutta lopulta saavutetaan kuitenkin jonkinlainen tasapaino, mikä jättää lukijalle rauhaisan olon. Kalvavat muistot, salaisuudet ja valheet kietoutuvat kiinnostaviksi kertomuksiksi. Mukana on myös rakkautta, pettymyksiä, vihaa ja vastapainona armonantoa. Nyt kun Sofi Oksasen kirjojen tiimoilta puhutaan paljon Viron menneisyydestä tai sen käsittelemättömyydestä, voi todeta, että kansallissosialismi ei ole kirjallisuudessa ollut lainkaan tabu aihe. Mukaan ovat tulleen Saksojen yhdistymistä käsittelevät romaanit. Terroristia käsittelevään kirjallisuuteen olen harvemmin törmännyt, varmaan sitäkin on, mutta en tunne.

Lukija kertoo nuoresta, 15-vuotiaasta pojasta, joka rakastuu itseään huomattavasti vanhempaan naiseen. Seksuaalisuus onkin kirjassa keskeinen teema ja harvinaisen kauniisti kirjoitettuna. Poika on kiinnostunut kirjallisuudesta ja hän ryhtyy lukemaan naiselle kiinnostavina pitämiään romaaneja. Yhtäkkiä nainen katoaa pojan elämästä ja tulee esiin vasta natsioikeudenkäynnissä, jota juristiksi valmistunut nuorukainen on päässyt seuraamaan. Nainen on toiminut keskitysleirin vartijana ja päässyt valitsemaan vangeilleen kohtaloita kuoleman ja hengissä selviämisen välillä. Miehelle selviää, että nainen ei osaa lukea, eikä siten pysty puolustamaan itseään. Vankilaanhan tämä tietysti joutuu. Mies alkaa lukea kirjoja kaseteille ja lähettää niitä naiselle vankilaan, jossa tämä hankkii luku- ja kirjoitustaidon. Jätän avoimeksi lopun, joka Schlinkin tapaan on yllättävä. Nuoren pojan ja vanhemman naisen rakkauskertomus on hienosti kerrottu, avoimeksi kuitenkin jää, mitkä ovat naisen todelliset tunteet rakastajaansa kohtaan. Loppuratkaisu antaa ehkä jonkinlaisen selityksen.



Kotiinpaluu kertoo miehestä, jolle oma menneisyys on jäänyt hämäräksi. Hän toimii kustannustoimittajana ja kiinnostuu isovanhempiensa jäämistöön kuuluneista papereista, joista osa osoittautuu romaanikäsikirjoitukseksi. Papereista ei paljastu, miten romaani päättyy ja sitä täydentääkseen mies alkaa etsiä kirjoittajaa. Lukija pääsee tutustumaan myös miehen naissuhteisiin ja työelämään. Rakastaminen on vaikeata ja työ tylsää. Pojan kesät isovanhempien luona ja pienen lapsen maailma on kerrottu kauniisti. Salaperäisen kirjoittajan metsästys vie päähenkilön yllättävästi hänen omaan historiaansa ja hän huomaa, että äidin elämään liittyy paljon salaisuuksia. Äiti on kuitannut poikansa uteliaisuuden kertomalla sodan kauheuksista mutta vaiennut olennaisista asioista. Miehelle selviää vähitellen, että isä on elossa ja asuu Amerikassa, hän tekeytyy tutkijaksi ja pääsee siten lähelle isäänsä ja tämän uutta perhettä. Kirjan lopun käänteet ovat taas kerran yllättävät, mutta eräänlaiseen seesteisyys lopulta saavutetaan.

Viikonlopussa kyse on terroristin pitkän vankeusajan päättymisestä ja viikonlopusta, jonka tämän sisar järjestää veljensä totuttautumiseksi vapauteen. Kirjassa kuvataan kolmen päivän tapahtumia. Viikonvaihteen aikana paljastuu terroristin elämästä varsin paljon ja samoin hänen sisarestaan. Mukana on terroristitekoihin nuoruudessaan osallistuneita tai ainakin heitä kannattaneita ystäviä. Pieniä rakkaussuhteiden itujakin syntyy ja vanhoja paljastuu. Kirja pitää lukijan tiiviisti otteessaan, niin intensiivisesti tapahtumista kerrotaan ja menneisyyttä puretaan auki kerros kerrokselta. Paikalle tulee kutsumaton vieras, joka nostaa kirjan viimeisen sivun jännitystä. Varsinaisesti terrorismin syihin kirja ei paneudu, enemmänkin se on psykologista selvittelyä siitä, mitä vankila-aika on miehelle tehnyt. Se kertoo myös veljen ja sisaren tavallista läheisemmästä suhteesta. Hieman ulkokohtaiselta tuntuu erään vieraan yllättäen puhjennut kirjoittamisharrastus, tekstejä siteerataan pitkälti ja ne toistavat viikonlopun henkilöiden elämää. Sitäkin kautta kirjailija ilmeisesti yrittää valottaa, millaisesta henkilögalleriasta tässä oikein on kyse. Loppu on jälleen kerran yllättävä.

Etsiskelin netistä arvosteluita kirjoista, varsin vähän löytyi. Risto Niemi-Pynttäri lynttää Viikonlopun Luutii-blogssaan ja sanoo, että kirja kertoo huolestuttavasta yhteiskunnallisuuden katoamisesta. Kirjasta ei löydy enää mitään radikaalia ja kirjasta tulee huolestuttavalla tavalla esiin kirjailijan keskiluokkaistuminen. Tietysti Niemi-Pynttäri on oikeassa siinä, että terrorismin näkeminen yksinomaan henkilökohtaisina kärsimyksinä on kapeakatseisuutta. Itse olisin kuitenkin armollisempi 68-vuotiasta kirjailijaa kohtaan, usein käy elävässä elämässäkin niin, että ihminen vanhemmiten pehmenee eikä jaksa pitää nuoruutensa idealismia riittävän kirkkaana mielessä. Tästä tulikin mieleen, että olisi kiintoisaa tutustua johonkin pitkään eläneeseen ja paljon kirjoittaneeseen kirjailijaan ja katsoa aihepiirin ja asioiden käsittelytavan muuttumista juuri tästä näkövinkkelistä. Hannu Waarala Savon Sanomissa päivittelee, että terrorismin moraalinen tuomitseminen jää avoimeksi. Jättäähän Schlink monia avoimia kysymyksiä myös suhteessaan kansallissosialismiin, ei kirjoista sitäkään koskevia saarnoja kovin monta löydy. Pitääkö romaanin sormella osoittaa lukijalle, missä se paha oikein luuraa? Voisiko ajatella, että nimenomaan asioiden avoimeksi jättämisellä pakotetaan lukija ajattelemaan ihan itse. Schlinkin kirjat osoittautuivat oivalliseksi peiliksi esimerkiksi Viron kohtaloita koskevaan kirjallisuuteen. Kansakunnan vaikeiden asioiden käsittelemistä voi katsoa myös sukupolvikysymyksenä niin omassa maassamme kuin muuallakin. Tähän ylvääseen lausahdukseen päätän juttuni ja kehotan mahdollista lukijaani tarttumaan Bernhard Schlinkin kirjoihin, et tule pettymään.

Täydennys: Luin nyt viimeisenkin suomennetun Schlinkin eli novellikokoelman Neuvoton sukupolvi. Kiintoisia juttuja, jotenkin melankolisia ja sisäänpäin katsovia. Jokaisessa on jokin mielenkiintoinen juju. Esimerkiksi Ympärileikkauksessa nuori mies menee ympärileikkaukseen päästäkseen henkisesti lähemmäksi juutalaista rakastettuaan. Eikä se sitten autakaan, vaikka toimenpide oli hänelle pitkän harkinnan tulos. Novelli on kiitollista luettavaa siinä mielessä, että tarinan ratkaisua ei tarvitse odottaa satoja sivuja. Se kyllä vaatii kirjoittajaltaan aivan erityistä tekstin hiomisen taitoa. Hyvä kirja.