Kaikenlaista on pläjäysrintamalla muhimassa, vaikka julkaisemisen tahti näyttää hidastuneen. Teatteria olen katsonut pitkin syksyä, kirjoitan sitten, kun saamme Hannelen kanssa analyysin tehdyksi. Sibelius-viulukisaa olen seuraillut, muistiinpanoja tehnyt ja lippu palkintopäivän konserttiin ostettu, tunnelmat kirjoittelen sen jälkeen. Yksi Kansallisoopperan tanssi-ilta odottaa kirjoittamista, huomenna on paljon kehuttu Die tote Stadt -ooppera ja lauantaina lasten baletti Roosa-tyttären kanssa. Kirjoittelen nyt parin viime viikon taidenäyttelykokemuksista.

 

Viiva Italisasta kirjoittelin 13.10.2010, olen käynyt ihailemassa viivoja pari kertaa senkin jälkeen, eivätkä kuvat näytä kuluvan. Ihailin kirjoituksessani myös sitä, että näyttely antaa ikkunan jonkun maan grafiikkaan koko leveydeltään. Toinen tällainen näyttely oli äskettäin Taidehallissa päättynyt Viron värit. Se ajoittui kerrassaan 150. vuoden ajalle ja on koottu Enn Kunilan kokoelmasta, on maisemia Saarenmaalta, muualta Virosta ja Euroopasta ja arkielämän kuvia. Oikein hyvä näyttely.

 

 

Ars Fennica –kilpailun taiteilijat kävin katsastamassa Hannelen kanssa ja palkinnon ratkettua toisen kerran pari päivää sitten Annen kanssa. Lopputuloksesta selvisi, että olimme äänestäneet voittajaa, David Elliotin valitsemaa Charles Sandisonin Kieli maailman peilinä (yllä) teosta. Olihan hän yleisönkin suosikki. Sandisonin Ateneumin upeaan portaikkoon tekemä Mika Waltarin -ystävänäyttelyn teos oli upeampi kuin nyt Kiasmassa yhdessä huoneessa nähty teos. Tämäkin on hieno, koko ajan liikkuva teksti on projisioitu huoneen kaikille seinille, kattoon ja peilimäiseen lattiaan. Miehestä on kirjoitettu viime aikoina eri lehdissä, joten en ryhdy toistelemaan niitä. Pidän teoksista tosi paljon. Kilpailussa mukana olleella Anne Koskisella on meneillään näyttely Galleria Sculptorissa. Kiasmassa häneltä oli ihan kauniita töitä, mm. valokuvia, joita oli ”päällemaalattu” (alla). Mainiota, että sellainenkin hyväksytään taiteeksi ja jopa Ars Fennica-kilpailuun. Sculptorin työt, esimerkiksi Viimeinen ateria eli huone lattialla lojuvine hiirenloukkuineen ja toisen tilan klapikasat puulintuineen pistivät taas kysymään, että onko tämä taidetta, vai mitä. Pienet puulinnut irto-oksissa ja kasojen päällä olivat ihan kivoja, samoin marmorinen Sankarihiiri, mutta jotenkin meni ITE-taiteen puolelle, mutta taidettahan se sekin on. Esitelehtisen mukaan teemat ovat sekä omaelämäkerrallisia että teoreettisesta kiinnostuksesta nousevia. Uusimmat teokset ovat osa taiteellista prosessia, jonka nimenä on Oma käsi. Mikäpä minä olen arvioimaan jo nimeä saanutta taiteilijaa! Lisää ottamiani kuvia täällä.

 

 

Ars Fennicaan osallistunut Markus Konttinen isoine abstrakteine töineen oli hyvä. Alla hänen Kuu kulkee veden päällä. Hän oli vuoden nuori taiteilija vuonna 1991, siis tunnustettu taiteilija. Katso lisää täältä. Oikeastaan pidin myös Jaakko Niemelän installaatiosta Tasapaino. Se on huoneen täyttävä  valoteos, jossa katossa välkkyi aivoja ärsyttävä punaisia valoviivoja. Työ näkyy pimeällä Mannerheimintielle, en ole käynyt katosmassa. Kisaan osallistui myös Jorma Puranen isoine akryylille pohjustettuine värivalokuvineen. Olivat oikein kauniita, erityisen hienoja olivat pohjoisen ihmisistä otetut isot negoilta vaikuttavat kuvat. Katso lisää täältä. Koko Ars Fennica oli siis monipuolinen kisa; voittanut videoteos, valoinstallaatio, valokuvia ja abstrakteja öljyväritöitä.

 

 

Ville Blåfield, Helsingin Sanomien Nyt-liitteen esimies, sanoi VOX-forumin 19.10.2010 hyvässä alustuksessaan, että kulttuurin on hyväksyttävä monet äänet, aiemmin tuntemattomatkin. Hesarin sivuilla on keskustelua viime päivinä käyty Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpisen muotokuvasta. Siinä on kyllä nielemistä. Emman johtaja Markku Valkonen sanoo Hesarin 28.11.2010 mukaan: "Ollaan jo aika lähellä rajaa, jossa henkilö ja yksilölliset piirteet katoavat. Tämä maalaus on aika reipas teko, käänteentekevä ja vahvempi kuin perinteiset muotokuvat. Se
kertoo ajastaan." Toisen entisen apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurin muotokuva on valokuva, jossa mies istuu raitiovaunussa. Hän itse sanoo, että kesti aikansa, ennekuin valokuva hyväksyttiin taiteeksi.  Valkoselta kysytään, että onko muotokuva kuolemassa: "Muotokuvainstituutiosta sanottiin vuosituhannen vaihteessa, että se on henkitoreissaan. Käsittelytapa muuttuu, mutta muotokuvat eivät häviä minnekään. Taiteilijan valinta on tapa osoittaa, että on valmis ottamaan riskejä." Itse kaupunginjohtaja Jussi Pajunen, jonka taiteentuntemuksesta en tiedä, sanoo, että oleellista on muiston eläminen ajassa. Korpisen muotokuva maksoi 25 000 euroa, kohtuullinen hinta kun katselee maalauskyltteihin taiteilijoiden riipustamia hintoja. Saurin valokuva oli maksanut 8 100 euroa. Pitäisi joskus päästä näkemään nämä muotokuvat oikein rivissä. Mieleeni vain tuli, että onko maalaus jotenkin niin erilaista kuin kuvanveisto. Kyllähän Veikko Myllerin tekemästä Risto Rytin muistomerkistä ja edelliseen pläjäykseen kuvaamastani Veikko Hirvimäen Mika Waltarinkin abstraketista teoksista käytiin niistäkin keskustelua. Eivät ole näköisiä, perinteisessä mielessä siis. Olisiko maalaustaiteen suhteen menossa samanlainen kehitys, totumme varmaan vähitellen ei-näköiskuviinkin.

 

 

Pari viikkoa sitten tutustuimme Aulin kanssa näyttelyyn, joka oli pystytetty Katariinankadun varrella saneerausta odottavaan vanhaan virastotilaan. Esillä oli modernia taidetta Suomesta ja Venäjältä. Taide ei nyt niin kummoisesti elähdyttänyt tai oli vaikeasti nieltävää, mutta tiloista löytyi hienoja interiöörejä. Yllä esimerkki yhdestä huoneesta. Paikalta löytyi yllättäen Eeropekka Rislakki, joka on yksi Eat & Joy –toiminnan aktiiveista. Heillä on ravintoloita, myös lasipalatsissa oleva Maatilatori kuuluu tälle ryhmälle. Rislakki kertoi, että he tukevat nuoria taiteilijoita tilaamalla tiloihinsa uutta taidetta. Tutustu toimintaan lähemmin täällä.

 

 

Pidän erinomaisena suuntauksena sitä, että rakennustyömaita suojaavia aitoja annetaan ympäristötaiteen käyttöön. Alla esimerkki aidasta Helsingin empirekeskustan kohdalla Suurkirkon edessä. Torikorttelista on suunnitelmien mukaan tulossa mainio alue kahviloineen, kauppoineen ja ravintoloineen. Pidän kovasti korttelien nimistä; Dromedaari, Sarvikuono, Leijona ja Elefantti.

 

Tämän pläjäyksen loppukuvan olen ottanut Vaasan yliopiston avajaispäivänä ja sen on nimeltään Yksi lensi yli käenpesän. Lukija saa itse arvata, mikä on yksi ja mikä käki.