Rantatie

Saimme ystäväni Hannelen kanssa toteutetuksi useamman vuoden "suunnittelun alla" olleen retken Tuusulan rantatielle ja sen taiteilijakohteisiin. Tässä vaikutelmiamme! Tuusulan rantatie on vain osa alkuperäistä historiallista Tuusulan Rantatietä. Osa on merkitty museotieksi ja osin tie on kiihkeäliikenteistä valtatietä pätepisteenä Tuusulan järven pää eli Järvenpää. Villa Kokkonen löytyy toiselta puolelta järveä, josta tie veisi Kiveen tykästyneen matkaajan Nurmijärven Palojoelle.

 

Filsofi Pekka Himanen piti suomalaista unelmaa kuvatessaan Tuusulanjärven monitaiteellista yhteisöä tavoitteena myös tutkimuksen monitieteisyydelle. Yhteisö on rakentunut ensimmäisenä Tuusulaan muuttaneiden Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brofeldtin Aholan ympärille. Taiteilijat muuttivat sinne osittain ympäristön suomenkielisyyden vuoksi, vaikka Sibelius olikin ruotsinkielinen.

 

Matkalla tapasimme
-         maalari Pekka Halosen Halosenniemessä,
-         säveltäjä Jean Sibeliuksen ja arkkitehti Lars Sonckin Ainolassa,
-         säveltäjä Joonas Kokkosen ja arkkitehti Alvan Aallon Villa Kokkosessa,
-         kirjailija Juhani Ahon ja kuvataiteilija Venny Soldan-Brofeldtin museoksi muutetussa Aholassa,
-         runoilija J.H. Erkon taidekeskukseksi muutetussa Erkkolassa,
-         kuvataiteilijat Tove Janssonin ja Martta Wendelinin Taidemuseo –Martta Wendelinissä,
-         kirjailija Aleksis Kiven hänen kuolinmökissään,
-         elävänä oopperalaulaja Matti Salmisen muikkuaterialla Järvenpään kävelykadulla, ja
-         lukuisan määrän muita kuvataiteilijoita ja kuvanveistäjiä em. taiteilijoiden kulttuurikotien seinillä. 



Emme tavanneet maalari Eero Järnefeldtiä, koska heidän kotinsa Suviranta on yksityiskäytössä ja sinne pääsee vain järjestettyihin konsertteihin. Eino Leinostakaan ei näkynyt merkkejä, vaikka hän on ollut yksi Tuusulan taiteilijayhdyskunnan vaki vieraita

 822988.jpg

Hannelen laatima reitti. Perustui rationaalisti paikkojen aukioloon, ei syntyhistoriaan, asumisajankohtiin tai taidelajeihin, missä olisi ollut oma logiikkansa.

 



"Asiantuntevan" arviointimme mukaan Tuusula hoitaa taiteilijakohteensa paremmin kuin Järvenpää, vaikka Järvenpään kohteisiin olikin ilmainen sisäänpääsy. 



Keskustelimme naisen asemasta taiteilijakodeissa. Vaimothan olivat todellisia monitaitureita, paitsi hyysäsivät miehiään, hoitivat lapsiaan ja isoja puutarhojaan, suunnittelivat ja jopa toteuttivat kotiensa rakenteita, niin myös puhuivat useita vieraita kieliä, soittivat pianoa ja olivat osin itse taiteilijoita. Aino Sibeliuksen ja Maija Halosen lapset muistavat heidän usein soittaneen yhdessä "samaan tahtiin pianon yllä huojuen ja välillä ymmärtäväisesti toisilleen hymyillen". Kiintoisaa on, että taiteilijayhteisön elämänmuoto ei syntynyt sattumalta, vaan että sillä oli aatteelliset juuret ulkomaisista vaikutteista, taiteen ja kotielämän yhdistäminen. Pyrittiin siis ratkaisemaan työn ja perheen ristiriitaa. Ja kenties silloinkin naisen suuremmalla työpanoksella.

 822991.jpg

Halosenniemi oli ensimmäinen kohteemme. Se on Pitkäniemeen 1902 valmistunut jykevä Pekka Halosen itsensä suunnittelema ja osin itsensä ja Savosta tulleen porukan kanssa rakentama kansallisromanttinen hirsinen rakennus rantasaunoineen. Esikuvina ovat olleet Emil Wikströmin Visavuori Sääksmäellä ja Akseli Gallen-Kallelan Kallela Ruovedellä. Halosen ateljeena toiminut talo on entisöity alkuperäiseen asuunsa ja sitä ylläpitää Tuusulan kunta. Rakennus on 2-kerroksinen, osin myös kellarikerros oli asuttu. Rakennusten ympärillä on merkkejä entisestä suuresta puutarhasta hedelmäpuineen ja kukkaistutuksineen. On siinä ollut Maija Halosella työmaata yhdeksän lapsen hoitamisen ohella. Ilmeisesti lähestulkoon kaikki ruoka saatiin omasta puutarhasta. Ja Maija antoi pianotunteja ja käänsi kirjallisuutta viidestä kielestä: ruotsista, tanskasta, norjasta, saksasta ja italiasta.

 


Rakennuksessa oli eläinaiheisia maalauksia ja veistoksia sisältävä näyttely Koira ulvoo kuuta. Astuessa sisään ateljeehen mielen valtaa ensimmäisenä hämmennys sen suuresta koosta ja isosta ikkunasta, pian kuitenkin hämmentyy tilan jonkinlaisesta sekavuuden tunteesta. Aivan kuin tavaraa olisi liikaa, vaikka ilmeisesti sitä on aikoinaan ollut vielä enemmän. Kauniita takkoja on eri huoneissa. Ikkunat ovat eri kokoisia ja muotoisia ja eräällä ikkunaneduspöydällä lepää kannel. Halonen on ollut myös musikaalinen ja ilahduttanut vieraitaan kannelta soittamalla. Muistakin kuin ateljeen ikkunoista aukeaa ihana maisema järvelle, erityisen upea on ruokasalista avautuva näkymä.  <>



822994.jpg



Sankkaan metsään vuonna 1904 rakennettuun arkkitehti Sonckin suunnittelemaan Ainolaan, ajoimme seuraavaksi. Rakennus avautuu avarille pelloille, aikoinaan on järvikin ilmeisesti pilkahdellut puiden välistä. Sibelius oli yrittänyt saada tonttia järven rannalta, mutta Gallen-Kallelan Symbiosin aiheuttaman hälyn vuoksi ei löytynyt halukkaita tontin myyjiä. Axel Carpelan on kirjoittanut päiväkirjaansa: "Koko Ainola tuoksuu metsältä, toivottavasti Janne ottaa sen mukaan kolmenteen sinfoniaansa". Halosenniemen talonpoikainen kalustus vaihtui Ainolassa herraskaisiin huonekaluihin ja astioihin, seinillä useita laakeriseppeleitä muistuttamassa säveltäjän suurista hetkistä. Taidetta Ainolassakin on paljon, suureksi osaksi taiteilijaystäviltä saatua, on Gallen-Kallelaa, Eero ja Kasper Järnefeldtiä, Pekka Halosta ja hieman houdompana Oscar Parviaista. Maalauksiin ja veistoksiin on usein ikuistettu säveltäjä itse. Sibelius kuoli 1957, Aino Sibelius asui talossa aina  kuolemaansa 1969 saakka. Talo myytiin valtiolle 1972 ja nykyisin sitä ylläpitää Ainoala-säätiö. Sibeliuksen koti on ihanan hämyinen, ikkunat eivät päästä valon kovin kirkkaasti sisälle.

822998.jpg

Aino Sibeliuksen suunnittelema sauna on todellinen nähtävyys Sibeliuksen käyttämine kylpyammeineen. Aino Sibelius oli kehitellyt veden siirtoa varten rakennelman niin kaivosta pesutupaan kuin pesutuvasta kylpyammeeseen. Saunan yhteydessä oli toimiva kodinhoitohuone mankeleineen. Ulkopuolisessa rinteessä on kukoistanut Aino Sibeliuksen rakentama puutarha. Vaikka hänellä oli kaksi palvelijaa, Maija Halosen yhden asemesta, oli työtä viiden tyttären hoitamisen ohella ilmeisesti aivan yllin kyllin. Aino Sibelius on ollut kuuluista puutarhanviljelijä, osoituksena siitä maatalousnäyttelyssä saatu palkinto. Varmaan Ainoa hymyilyttäisi tietää miten trendikästä – ja kallista -  puutarhanhoidosta on sittemmin tullut. (Hannele lakkasi tilaamasta Viherpihaa kun puhelinmyyjä sanoi, että "kaikkihan tietävät nykyään miten antoisa harrastus puutarhan ylläpito on!")

 823004.jpg

Villa Kokkonen oli kolmas kohteemme. Alvar Aallon Joonas Kokkoselle suunnittelema 1969 valmistunut yksityiskoti on tutuksi tullutta Aaltoa selkeine linjoineen ja vaaleinen väreineen. Aalto –viiva löytyi niin ulko-oven päältä kuin takankin mallista. Rakennus on tielle päin varsin pelkistetty, mutta aukeaa isoine ikkunoineen sisäpihalle ja metsään. Järvi on aikoinaan ollut nähtävissä. Koti on suunnteltu säveltäjän toivomuksen mukaan flyygelin ympärille, Kokkonen halusi kävellä flyygelin ympärille ja kirjaston tuli sijaita samassa tilassa.

823002.jpg

Ihastelimme ruokailutilan ja eteisen valkoisten seinien puunvärisiä listoja, jotka loivat tilaan ikäänkuin musiikillista rytmiä. Villa Kokkosta ylläpitää Järvenpään kaupunki ja se toimii myös vastaanotto-, kokous ja juhlatilana.

 


Maalarin ja säveltäjien kodit eroavat ympäristöltään, maalari on asunut järven rannalla, säveltäjät metsässä. Olimme ymmärtävinämme, että ympäristöt tuottavat erilaisia ääniä ja rantamaisemat tarjoavat avarampia maalauskohteita. Kiinnostava ero kuitenkin on. Sibelius käyskenteli inspiraatiota hakiessaan metsässä ja uudemman ajan Kokkonen sisätiloissa hakien inspiraation lähteitä myös kirjallisuudesta.

 823000.jpg

Tuusulanjärven rannalle ensimmäisenä taiteilijakotina rakennettu Ahola, kirjailija Juhani Ahon ja kuvataiteilija Venny Soldan-Brofeldtin entinen koti oli seuraava kohteemme. Aho oli muuten ensimmäinen suomalainen ammattikirjailija, joka pystyi elämään kynänsä tuotteilla. Aikoinaan yksikerroksiseen taloon on rakennettu toinen kerros, eikä se oikeastaan juurikaan muistuta taiteilijakotia. Se on tylsä, vitriineitä sisältävä museo, yläkerrassa kokoustiloja. Kyllähän seiniltä ja vitriineistä taiteilijoista tietoa saa, mutta todellista harrastuneisuutta se vaatii. Harmittelimme tämän taiteilijakodin "alennustilaa", kun taiteilijoita itsestään olisi voinut esitellä vaikka miten kiintoisasti.

 


Ahot ovat olleet Tuusulanjärven taiteilijayhteisön perustajia asuen siellä 14 vuotta. Aholan kautta katkoivat pitkät ulkomaanmatkat, Ahohan pelkäsi kansalaissodan tuoksinassa karkotustuomiota ja pakoili sitä ulkomailla. Yhteydet Järnefeldteihin toivat Ahon tuotantoon uusia piirteitä, joita näkyy mm. romaanissa Panu (1897) (pläjäyksen lopussa eräs Panu-kokemus). Venny Soldan-Brofeldt ei oikeastaan ollut erityisen kaunis nainen, hän oli aikansa boheemi, poltti tupakkaa ja käytti epämuodikkaita vaatteita. Tasapuolisuuden nimissä Juhani Ahon ulkonäöstä: "ei ruma eikä kaunis, ei pitkä eikä lyhyt, mutta .. katse kuin lämmin kesäinen ilta.") Taiteilijayhdyskunnan keskinäisistä suhteista saisi hyvän kuvan, jos Halosten veljesten Aholaan rakentama ateljee olisi edelleen nähtävissä. Harmi!

 823007.jpg

Seuraavaksi tutustuimme Erkkolaan, joka on ollut kirjailija  J. H. Erkon koti. Pekka Halosen suunnittelema rakennus toimii nyt koulutus- ja kokoustilana. Rakennusporukka on ollut sama kuin Halosenniemellä. Seinille ripusteluille kankaille oli koottu erilaisten kirjallisuuspalkintojen nimiä ja pöydillä oli viimeisin kunkin palkinnon saanut kirja. Hämmästelimme palkintojen valtaisaa määrää. Erkkolan toiminnan tavoitteena sanotaan esitteen mukaan olevan Tuusulan Rantatien taiteilijayhteisön kulttuuriperinnön vaaliminen ja sen muuttaminen aktiiviseksi poikkitaiteelliseksi kulttuuritoiminnaksi. Talossa käynnistyy J.H. Klubi Tuusulan Taiteiden Yössä, jonka ensimmäinen vieras on Tieto-Finlandian pokannut Erkki Tuomioja.

 823013.jpg

Aleksis Kiven kuolinmökki oli todella ahdistava kokemus. Eihän Kivellä mitään mökkiä ole koskaan ollut, hän on viettänyt mökissä ja sen ahtaassa pihasaunassa vain viimeiset kuukautensa. Hän oli väsynyt, masentunut ja sairas sekä henkisesti että ruumiillisesti. Voi hyvin aistia, että mökissä asuminen ei hänen tilaansa voinut parantaa. Sairastuttuaan Kivi joutui Lapinlahden sairaalaan, josta hänet luovutettiin veljensä Alpertti Stenvallin hoiviin Tuusulaan. Varmaankin tieto Kiven loppuajasta aiheutti sen, että painostava tunnelma löi ylitse ja mökista halusi pian ulos. Kalustus on Kiven ajalta, mutta tuskin alkuperäistä. Mökki on esimerkki tuon ajan Tuusulan Rantatien asumuksista ja todella eroaa naapuriston moderneista suurista taloista.

Kiven kohtalo ja yhä nouseva arvostus kuitenkin antoi pontta kotipesää etsiville taiteilijoille.

 823017.jpg

Kuudes kohteemme oli Tuusulan kirkko, jonne menimme Pekka Halosen ja Aleksis Kiven hautamuistomerkkejä katsomaan. 1734 valmistunut kirkko on järven rannalla ja sisään poikettuamme totesimme sen todella kauniiksi. Tunnelmaa sävytti urkumusiikki, joka vaikutti sävelkulkujen harjoittelulta. Kirkon seinillä oli neljä 1600-1700 –luvulta peräisin olevaa hautavaakunaa, jotka kuuluvat von Berg-, Kuhlman- ja Stålhane –suvuille. Kirkko on varhaisimpia säilyneitä ristikirkkoja Suomessa ja sitä on laajennettu useaan otteeseen. Kirkon nykyinen väritys on Pekka Halosen suunnittelemaa.

Kirkon ympärillä oleva hautausmaa on taiteilijahautojen vuoksi suojeltu kulttuurimuistomerkki. Halosen haudan paikkaa on muutettu, jotta sankarihaudat saatiin kauniille rantarinteelle. Halosen hautapaateen on kuvanveistäjä Emil Halonen veistänyt joutsenen. Kaksi suurta joutsenhahmoa oli myös Halosenniemen edustalla olevalla pienellä saarella. Sankarihautoja komistaa kahta lumipukuista sotilasta kuvaava veistos. Aleksin Kiven haudalla oleva muistomerkki on pystytetty viisi vuotta hänen 1872 tapahtuneen kuolemansa jälkeen kansalaiskeräyksen tuotolla. Korkean obeliskimaiseen hautapaateen on hakattu kannel marmoriseppeleen sisään. Sai siis Kivikin seppeleensä!

 

Viimeiseksi tutustuimme Taidemuseo Martta Wendeliniin, joka sijaitsee Tuusulan Taide- ja kulttuurikeskuksessa. Museon perustana ovat Wendelinin lahjoittamat 2000 kuvitusoriginaalia. Museossa oli nyt Tove Janssonin näyttely, mukana joitakin Wendelinin töitä. Olimme yksimielisiä siitä, että Jansson on parhaimmillaan piirtäjänä, muut vaikuttivat ikään kuin erilaisia tyylejä sisältäviltä kokeiluilta.

 

Tuusulanjärven taiteilijayhteisö on ollut ainutlaatuinen, eikä ihme, että filosofi Himanenkin sitä edelleen kaipailee. Järven rannalla kohtasi eri taiteen edustajien ohella erilainen arkkitehtuuri. Alkupäässä oleva Gustavelundin herraskartalo on Engelin suunnittelema, Sock suunnitteli Ainolan ja Halosen oma kädenjälki näkyy niin Halosenniemessä, Erkkolassa kuin (turmeltuneena) Aholassa. Halosenniemi on jykevän talonpoikainen, Ainola sivistyneen hienostunut ja Villa Kokkonen puhtaan moderni. Edellä mainittujen taiteilijoiden ohella Eino Leino ja Uuno Kailas asustivat pitkiä aikoja Onnela-nimisen talon yläkerrassa. Siinä lähellä on ollut Syväranta –niminen sanomalehtimiesten lepokoti. Viljo Tarkiainen ja Maria Jotuni poikineen ovat niinikään asuneen alueella. Sibelius-Akatemian käytössä oleva Kallio-Kuninkala on niinikään pakko mainita. Talo on K.A. Paloheimon rakentama ja se on toiminut aikoinaan rantatiellä matkanneiden taiteilijoiden "puolimatkankrouvina".

 


Kohteista tarttui mukaan pieniä esittelykirjasia, Halosenniemi, Sibeliuksen koti ja Aholassa, joilla olen Antti Halosen teoksen Taiteen juhlaa ja arkea ohella täydentänyt vaikutelmiamme. 


Lähteitä


Halonen Antti: Taiteen Arkea ja juhlaa. Tuusulan taiteilijasiirtolan värikkäitä vaiheita Kivestä Sibeliukseen
Holma Sirkka: Tuusulan Rantatie Pekka Halosen aikaan
Lindqvist Leena & Ojanen Norman: Taiteilijakoteja
Meri Veijo: Tuusulan Rantatie
Salokannel & Seppovaara: Tuusulanjärven taiteilijaelämää

 

Panu kestää isältä pojalle (Eilan kokemus)

 


Ahoon liittyen saan tekosyyn liittää tähän erään kesän teatterikokemuksen. Marjukka vei minut Kolin metsässä olevaa Koli-teatterin Panu-näytelmää katsomaan. Hanke on kolmas ao. teatterin esitys. Ensimmäinen, Sibban paluu esitettiin muutama vuosi sitten toisessa paikassa Kolin rinnettä, erinomaisen vaikuttava Sibeliuksen, Järnefeltin ja Inhan Kolin matkoja kuvaava näytelmä. Siinä Ilkka Heiskanen revitteli Sibbana. Nyt näyttelijöissä oli aiemmin tapaamiani vain Sibbassa Inhaa näytellut Kari Kihlström Panuna. Teatterikatsomo oli vankoista tukeista keskelle ikikuusikkoa järven rannalle rakennettu ja näyttämönä oli metsä, jossa oli vain kirkkoa ja Panun asuntoa kuvaavat pienehköt rakennelmat ja edessä lautalattiaa, pääosin kuitenkin metsää. En todellakaan ole lukenut Panua, häpeä tunnustaa, enkä etukäteen tiennyt siitä muuta, kuin että se on Juhani Ahon kirjoittama. Nyt jälkkikäteen on kyllä pakko palata myös itse teokseen. 



Panu kuvaa siis kristinuskon ja pakanuuden yhteentörmäystä Karjalan maisemissa. Kuten arvata saattaa, pappi voittaa ja Panu kuolee omiensakin asetuttua häntä vastaan ja papin puolelle. Onhan Panun jälkeenkin uskoa levitetty samoin elkein ja vielä sotaisemmin. Kuka sitten sanoo, mikä tässä oikein on, haltijoiden palvonta vai ihmisten itsensä luomien erilaisten muiden jumalien. Kiintoisa oli Ahon luoma Panun vaimo, pakolla Panulle naitettu, näennäisesti miestään palveleva, salassa omaa uskoaan noudattava, joka lopussa äityy nousemaan rohkeasti miestään vastaan. Ihan kuin hänessä olisi Jenny Soldan-Brofeldtin piirteitä, miehen kanssa on elettävä ihmisten edessä kohtalaisessa sovussa, vaikka tämän rakastajattaren kanssa samassa taloudessa, mutta kuitenkin henkisesti itsenäistä taiteilijan elämää eläen. Tällaisen näytelmän jälkeen on ihan pakko kysyä, että kuinka paljon tällä hetkellä kirjoitetusta kestää aikaa yhtä lailla kuin Panu, isältä pojalle ja vielä tämänkin pojanpojalle. Vai onko niin, että tällaisten vanhojen tekstien ajankohtaisuuden nähdäkseen on oltava itsekin vanha? Kuka vastaa?