1919181.jpg

Sekatyömieheksi nimitteli Tommy Taberman tänään Mika Waltaria Saariniemenkadulla järjestetyssä muistelutilaisuudessa, kylläkin kaikella rakkaudella ja hellyydellä. Saariniemenkadulla sijaitsee SDP:n puoluetoimisto ja sen seinässä on Jouko Toiviaisen suunnittelema Waltarin reliefi. Siis SDP:kin oli intoontunut järjestämään Waltari –tilaisuuden, niinkuin vuoden mittaan lähes jokainen puulaaki aina Aku Ankkaa myöten. Onhan miehessä juhlimista, romaaneja, lehtikirjoituksia, teatteri- ja elokuvakäsikirjoituksia, sarjakuvia ja niin edelleen. Itse en voi sanoa olleeni mitenkään Waltari-fani. Jokainen kotimaisen kirjallisuuden opiskelija on kyllä Sinuhensa lukenut, uudelleen luin sen muutama vuosi sitten. Jos silloin olisin kirjoitellut näitä pläjäyksiä, olisin varmaan kirjoittanut ylistävän jutun. Onhan se hyvä! Omasta hyllystäni löytyy vain Tanssi yli hautojen, vuotta 1809 kuvaava sota- ja rakkausomaani. Itse Keisari Aleksanteri I siinä rakastuu Ulla Möllensvärdiin ja skandaali on edessä. Komisario Palmuista en ole ollut koskaan innostunut. Nuoruudessa Kotiliedestä Kiekua ja kaikua lukiessani en todellakaan tiennyt, että riimitykset ovat Waltarin käsialaa. "Kissakin jää joskus hiirettä, jos se pitää liikaa kiirettä", siinä opastusta meille jokaiselle.

 1919179.jpg

Waltarin syntymäkoti valkoisen korttelin oikealla puolella. Syntymävuonna avattiin vastapäiseen taloon vasemmalla Juttutupa -niminen legendaarinen ravintola.

Sinuheperuukkiseen Aku Ankkaan tutustuin eilen lapsenvahtireissullani. Akuhan on innostunut Minuhe egyptiläisestä, jonka on kirjoittanut Miihkali Wolmari. Sarjakuvassa seikkailee elokuvaohjaaja Pussila ja kovasti Kiekun ja Kaikun näköisiä käsikirjoittajia. Aku innostuu elokuvan teosta, budjetti ylittyy ja Akun on paettava setänsä vihaa. Pakopaikassaan hän lukee Johannes Ankelosta. Että sellainen kunnianosoitus Mika Waltarille, näin pläjäyksen aluksi.

  1919195.jpg <>


Otto Mäkilän Seireenit

Teemalta katsoin 16.9. esitetyn Mika Waltarin kirjoittaman näytelmän Gabriel tule takaisin. Vuonna 1979 tehdyn elokuvan on ohjannut Mirjam Himberg, Ulriikaa näyttelee Ritva Ahonen, Kristiinaa Seela Sella, Railia Hannele Lauri ja Gabrielia Antti Litja. Waltari oli kirjoittanut näytelmän 1940-luvun puolivälissä samanaikaisesti Sinuhen kirjoittamisen kanssa. Elokuvan jälkeen haastateltiin melkoisesti noista ajoista ikääntynyttä Antti Litjaa. Litja totesi, että "itsensä pettäminen on ihanaa ja on helvetin rankkaa olla koko ajan itselleen rehellinen". Itse elokuvan teosta hän ei tuntunut muistavan enää kovinkaan paljon. Muisti kuitenkin, että Jukka Kajava oli haukkunut hänen osuutensa Gabrielina ja kehunut erityisesti Ahosta. Näytelmähän on ollut teattereiden kestosuosikki. Sitä ei tarvinne ihmetellä, miehenkipeiden vanhojenpiikojen ja Auervaaran tarina taatusti naurattaa. Ja kun lopussa vielä suuret rahat joutuvat Railin käsiin, ei Gabrielin, on loppukin onnellinen. Minäkään en pitänyt Litjasta, ei hän oikein uskottava Auervaara ollut. En oikeastaan pitänyt koko näytelmästä. Kalahtikohan siinä kalikka omaan vanhanpiian ei enää niin soreaan nilkkaan?

1919203.jpg 

Eemu Myntin Impi Everett

Todella hieno kokemus oli sensijaan Ateneumin taidemuseon Mika Waltari ja taiteilijaystävät –näyttelyn ennakkoavalaiset 17.9. Näyttelyn kuraattori Tuula Karjalainen kertoi Waltarin suhteesta kuvataiteeseen. Hän totesi, että puhutaan paljon kirjallisuuden ja musiikin vaikutuksesta kuvataiteisiin, mutta mikä onkaan suhde toiseen suuntaan. Näyttelyssä esitellään Waltari –kaman (anteeksi brutaali ilmaisu) ohella maalauksia hänen kotoaan sekä taiteilijat Eemu Myntti (1890-1943), Yrjö Saarinen (1899-1958), Otto Mäkilä (1904-1955), Mauno Markkula (1905-1959) ja Aimo Kanerva (1909-1991). Näyttelyssä mukana olevilla museotavaroilla halutaan osoittaa, että Waltari käytti tehokkaasti museoita hyödykseen kirjojensa materiaalina. Waltari ei ollut varsinaisesti taiteen kerääjä. Erityisesti tietysti innostuin vaasalaisen Frithjof Tikanojan sisarenmiehestä, Myntistä. Muuten, mynttisalin maalaukset olivat Tikanojalta kolmea lukuunottamatta. Waltarilla oli henkilökohtainen suhde kaikkiin taiteilijoihin Markkasta lukuunottamatta. Tämä oli liian eristäytynyt tavatakseen kirjailijaa. Taiteilijoita yhdistää ekspressionismi, kertoi Karjalainen. Kanervalta näyttelyssä on tosin paljon myös hyvinkin seesteisiä maisemakuvia.

 1919197.jpg

Yrjö Saarisen Poliisin morsian

Kävin tänään näyttelyssa toistamiseen. Oikeastaan kaikki taitelijat innostavat, värikylläisyys ihan häikäisee silmiä. Olisi kiintoisaa keskustella valinnoista enemmän kuraattorin kanssa, niin paljon naisia, vaikka esimerkiksi Myntillä on paljon myös maisemakuvia. Oma ounasteluni on se, että Waltari innostui Kanervasta hänen alkuvuosien värikylläisten maalausten perusteella, vaikka aiheet myöhemmin kovasti seestyivätkin. Kanerva ja Myntti ovat maalanneet myös itse kirjailijan. On kiintoisaa lukea, mitä Waltari on itse kirjoittanut ystävätaiteilijoistaan. Ehkä palaan vielä tähän.

1919184.jpg 

Ateneumin portaikon videotaideteoksesta innostuin niin, että jututin jopa itse taiteilijaa, Tampereella asuvaa skotti Charles Sandisonia. Seinille heijastetaan useilla videotykeillä sanoja. Siellä liikkuvat kaikki Sinuhen sanat, ne vaihtavat paikkaa, kasaantuvat ja taas erkaantuvat. Taiteilija sanoi, että sarkofagi on kiehtonut häntä ja teoksessa ollaan ikäänkuin sen sisällä. Toisaalta hän haluaa osoittaa, että teoksessa ollaan myös itse kirjan sisällä ja sanat ympäröivät meitä. Hieno kokemus. Ateneumiin kannattaa mennä vaikka yksistään sen vuoksi.

 1919190.jpg

Mauno Markkulan Valoa kohti

Sitten takaisin SDP:n järjestämään muistelutilaisuuteen. Puheenjohtaja Urpilaisen sanat olivat poliittista jargonia, mutta elokuvaohjaaja Matti Kassilan muistelukset Waltarista olivat kiintoisia. Waltari oli hänen henkilökohtainen ystävänsä ja heidän tutustumisensa aikoihin jo hyvin menestynyt ja rahakas kirjailija. Vauraus ei kuitenkaan näkynyt mitenkään hänen elämäntavoissaan, ellei nyt oteta lukuun sitä, että hän avusti rahansa juoneita kirjailijoita. Hän ei yleensä avannut töölöläiskotinsa ovea, raotti sitä vain turvalukon varassa sen verran, että kykeni sujauttamaan pyytäjälle setelin, esimerkiksi Pekka Kejoselle. Sinuhessa esiintyy hiekkakirppu, jollaisia joku baselilainen professori tutki. Tämä oli kirjoittanut ja kysynyt Waltarilta, mistä tämä tiesi, että Egptissä oli jo silloin ollut hiekkakirppuja, hänen mukaansa niiden olisi pitänyt ilmaantua vasta myöhemmin. Waltari oli Basel –kehuskelujensa jälkeen todennut, ettei hän  tiennytkään, se oli vain niin kiintoisa asia. Kassilan mukaan Waltari oli vaatimaton ja nöyrä, sivistynein ihminen, jonka hän oli tuntenut.

 1919175.jpg

Panu Rajala ja Matti Kassila odottelevat Jutta Urpilaista ja kukkakimppua

Toisen yllättävän muistelun esitti Tommy Taberman. 31 vuotta sitten Waltari oli kutsunut hänet kotiinsa, tarjonnut mokkakupillisen konjakkia ja antanyt hyviä neuvoja. Hän oli seurannut nuoren runoilijan tuotantoa ja todennut tämän kirjoittavan nopeasti. Opastus oli se, että ei pidä julkisesti koskaan sanoa, että kirjoittaa nopeasti. Se antaa vaikutelman pinnallisuudesta. Suomalaisille työn on oltava raskasta puurtamista. Waltari oli opastanut Tabermania pysymään aina keveänä, siten pääsee syvälle. Keveä elämänasenne liittyy luovuuteen. Taberman sanoikin kunnoittavansa Waltarin monipuolisuutta, ja sitä, että hän ei kaihtanut viihdekirjoittamistakaan. Hänhän kirjoitti äärettömän nopeasti, elokuvakäsikirjoituksen kolmessa viikossa. Waltari oli siis sekatyömies. Taberman esitti lopuksi Waltarin kirjoittaman runon ja valitteli, että ne ovat niin huonosti tunnettuja. Tilaisuuden lopuksi Päivi Istala esitti kolme Waltarin runoa.

 1919264.jpg

Aimo Kanervan Kuuma päivä

Siitä sitten menin Ateneumiin ja ajelehdin Akateemiseen kirjakauppaan. Hillitsin itseni, enkä ostanut kuin yhden Waltari –kirjan eli tämän Tuula Karjalaisen toimittaman Waltarin taiteilijaystäväkirjan. Pläjäyksen taidekuvat on otettu siitä. Sain ilmaiseksi Waltarin kirjoittaman Suomen Merimieslähetysseuran kustantaman kirjasen Jumalaa paossa. Kirjanen on painettu vuonna 1925 ja nopeasti luettava. Olin aivan äimistynyt. Ihan kuin olisi vanhan kansakouluajan raittiuskertomuksia lukenut. Poika joutuu huonoille teille, kokee merimiehenä juopporetkiä ja on kuolemaisillaan. Isä juo perheen rahat, äiti rukoilee poikansa puolesta. Viimeisillä hetkillä tulee merimiespappi ja pelastaa. Ihastuksen kohdekin huomaa muuttuneen nuorukaisen ja loppu on tietty onnellinen. Tulee aivan tunne, että Merimieslähetysseura olisi tilannut työn, mene ja tiedä.

 1919186.jpg

Waltarin kädet. Tämän kuvan otettuani tajusin, että minun on ostettava parempi kamera.

Waltari oli merimieskertomusta kirjoittaessaan 17-vuotias. Ilmankos se pitää paikkansa, että hän on julkaisuut kuudella vuosikymmenellä. Ateneumin näyttely on samalla hyvä näyte siitä, miten kirjojen kansikuvat ovat vuosikymmenten mukaan muuttuneet. Lähestulkoon innostuin Waltarista, mutta päätin, että palaan Waltarin lukemiseen vasta, kun olen todella vanha. On niin paljon muuta sitä ennen!

 Lisäys Olen nyt lukenut kirjan Mika Valtari ja taiteilijaystävät. Suosittelen, jos saatte käsiinne. Valtari näyttää olleen varsinainen kuvataiteen asiantuntija, niin kiintoisia hänen kirjoituksensa kaikista neljästä taiteilijasta ovat. Kun mukana on ajankuvaa taidemaailmasta ja omakohtaisia kokemuksia taiteilijoista, on lukeminen todellinen nautinto.

 1919169.jpg

Viikon luontokuva Kesän viime kukkanen Katajanokan rannoilta.