Juhani Koiviston kirjoittama Tuijotin tulehen kauan - Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä pääsi Finlandia –tietokirjojen loppukisaan. Eikä ihme, se on tavattoman hyvä kirja, pitkähkö tosin, liitetietoineen lähes 700 sivua. Pidin kovasti Koiviston tavasta esitellä lähteensä kappaleittain kirjan lopussa, ei siis pelkkiä lähdeviitteitä vaan pidempiä taustoituksia. Hannu-Ilari Lampila kaipaili Hesarissa 20.11.2008 yhteiskunnallista taustaa. Luettuani nyt kirjan yhdyn kyllä Lampilan mielipiteeseen, elettiinhän tuolloin Suomen kannalta kiintoisia aikoja. Kansalaissodan kiihkeät vaiheet kirjan loppupuolella korjaavat jossain määrin tämän "puutteen".

2142006.jpg

Kirjoittaja Koivisto toimii tällä hetkellä Kansallisoopperan päädramaturgina. Hän on musiikin, erityisesti oopperan tuntija. Musiikin tuntemus näkyy Kuulan teosten analysoinnissa. Pidin niistä, on kiintoisaa lukea asiantuntijan arvioita tutuista musiikkikappaleista. Koiviston teksti vie mukanaan, vaikka lukemisen yllä häilyy alusta saakka tieto Kuulan elämän päättymisestä liian aikaisin. Wäinö Aaltosen veistämä Toivo Kuulan patsas on Vaasan kaupungintalon puistossa ja toinen Anu Matilaisen Toivo Kuula –puistossa Taka-Töölössä. Kiintoisa multimediaesitys Ammi ja Toivo kuunteluosuuksineen löytyy täältä.

Teos on lähes yhtä paljon laulaja Alma Silventoisen ts. Kuulan toisen vaimon kuin itse Toivo Kuulan elämäkerta. Ilmeisesti on niin, että Kuulan elämästä ei voi kirjoittaa kirjoittamatta myös Almasta (hassua, mutta tuntuu luontevalta puhua Kuulasta, Almasta taas etunimellä). Kysehän on paitsi vahvasta rakkaustarinasta niin myös kahden musiikkitaiteilijan syvästä musiikin kautta toisiinsa kietoutumisesta. Ei ole Toivoa ilman Almaa, eikä Almaa ilman Toivoa. Kuulasta on aiemminkin kirjoitettu elämäkertoja, ensimmäinen niistä periytyy vuodelta 1938. Tuolloin aika ei kuitenkaan mahdollistanut vielä Kuulan elämän päättymiseen liittyvien tapahtumien rehellistä käsittelemistä. Se onkin yksi tämän teoksen hätkähdyttävimpiä lukuja. Minun tietoni Kuulan loppuhetkistä on ollut ilmeiden hatara. Kuula kuoli epäselvissä olosuhteissa, näinhän olen monien muiden tapaan tottunut ajattelemaan. Tämä kirja paljastaa, että "epäselvät olosuhteet" tarkoittaa maassa makaavan potkitun miehen kylmää ampumista juopuneiden jääkäreiden voitonjuhlassa Viipurin Seurahuoneella. Kuulahan pysytteli kansalaissodan osapuolijaon ulkopuolella, mutta pohjalaisena ihaili jääkäreitä ja odotti heidän ratkaisevan sodan. Siksi hänet oli voitonjuhliin kutsuttukin.

2142025.jpg

Kuulan ja Alman taustat olivat varsin erilaiset. Kuulan isä oli Vaasan pataljoonan sairaalan vääpeli (lasarettivääpeli, kuten Jorma Ojaharju eräässä nettiteksissä kirjoittaa) ja hyvin uskonnollinen. Taloudellinen tilanne ei ollut kummoinen. Alman isä taas oli hopeaseppä ja suku omisti Lappeenrannassa ison Skinnarilan kartanon (nykyisen teknillisen yliopiston tiloja). Kuulan ensimmäinen avioliitto oli ilmeisesti pakon sanelema. Vaimo Silja odotti lasta jo häiden aikaan, lapsi kuoli parin kuukauden ikäisenä. Yhteiseloa ei heillä ollut juuri lainkaan. Yksi syy onnettomaan liittoon oli Kuulan mukaan se, että vaimo ei kyennyt tunnistamaan sävellajivaihdoksia Vaasan marssissa!

Alma olikin sitten toista maata, musiikki yhdisti heitä alusta saakka. Kauan he saivat toisiaan odottaa, olihan Kuula naimisissa. Puheita syntyi, rakkautta piti salata ja kummankin perheet olivat suhdetta vastaan. Koska Silja ei halunnut antaa Toivolle eroa, elämä oli piinallista vuosikausia. Tutustumisestaan vasta seitsemän vuoden jälkeen Kuula sai eronsa ja naimisissa he ehtivät olla vain neljä vuotta. Tämä elämän piinallisuus näkyi hyvin Vaasan kaupunginteatterissa 2006 esitetyssä Kuula –oopperassa. Ongelmia suhteeseen toi myös Kuulan mustasukkaisuus ja kaikenaikainen epäluuloisuus, joka loppui vasta avioliiton myötä. Pari esiintyi paljon yhdessä sekä ennen avioliittoa että sen aikana, jopa niin, että Almalla oli vaikeuksia löytää itselleen toista säestäjää. Ajalle ominaista ovat pitkät kiertueet, joita pari teki rahaa saadakseen ympäri Suomea. Kiertue-elämä ei sen ajan olosuhteissa ollut aina helppoa, matkaa tehtiin milloin minkinlaisella kulkuneuvolla.

2142023.jpg

Kuula oli musiikillisesti ilmeisen lahjakas, pääsihän hän opiskelemaan Helsingin musiikkiopistoon (nykyinen Sibelius-Akatemia) huonolla pohjakoulutuksella. Minulle oli uutta se, että Kuula keräsi tavattoman suuren määrän kansanlauluja, pääasiallisesti Pohjanmaalta. Hänen lahjakkuuttaan osoittaa se, että hän kykeni nopeasti kirjaamaan laulut muistiin. "Eteläpohjalaisesta leveästä ja vapaasta luonteesta, mittaamattomista soista ja silmiinkantamattomista lakeuksista, routaisesta maantiestä, kalisevista kahleista ja kuoleman kärryistä" kirjoitti Kuula ihastuksissaan Almalle. Kuulankin tavattomasti kunnioittama Sibelius ohjasi hänet hakemaan oppia myös ulkomailta. Sävellysrytmi oli hyvin epätasainen, eikä hän koskaan voinut säveltää "väkisin". Kuulahan oli erityisesti yksinlaulujen ja kuorolaulujen säveltäjä, vaikka ajan vaatimusten mukaan häneltäkin odotettiin "isoa teosta", sinfoniaa kukaties. YouTubessa voi kuunnella nuoren Karita Mattilan   ja Martti Talvelan laulavan  Kuulan lauluja. Sävellystyön ohessa hän hankki leipänsä orkesterinjohtajana, se hänet Viipuriinkin vei.

Kuula oli luonteeltaan tyypillinen pohjalainen (eteläpohjalainen sanoisin minä), nopeasti kiivastuva, suorasanainen, itsevarma ja rehvasteleva. Hän jopa ylvästeli sillä, että hänestä tulee 'toinen Sibelius'. Hän oli hyvin suomenmielinen, ei sietänyt ruotsin eikä venäjän puhumista, valloittajien kieliä kumpikin. Vaikea luonne, voisi sanoa. Kuula ei koko elämänsä aikana saanut kannatusta ruotsinkielisten puolelta, mikä ilmeisesti esti häntä saamasta suurta kannatusta kotikaupungissaan Vaasassa. Kuolemaan johtanut riita Viipurin seurahuoneellakin alkoi humalapäisten kieliriidasta. Kuula harrasti tähtien kiikarointia, kaukoputket vuosien mittaan suurenivat ja suurenivat. Hän oli myös innokas metsästäjä ja kalastaja, avioliittovuosinaan hän pääsi mieliharrastuksensa purjehduksen pariin.

Kun Kuulan orkesterinjohtajan tehtävää ei Helsingissä jatkettu, hän siirtyi Viipurin orkesterinjohtajaksi. Sinne Almakin tytär Sinikan kanssa siirtyi. Siellä he sitten joutuivat keskelle kansalaissodan lopputapahtumia. Kuula ja Alma haettiin Seurahuoneelle juhlimaan vapautta, jossa tilanne viinan voimalla ajautui vähitellen yleiseksi sekasorroksi. Surman jälkeen Alma sai tutkimukset liikkeelle vasta vedottuaan Mannerheimiin. Kolmesta Kuulaa takaa ajaneesta miehestä yksi kuoli oman käden kautta, toinen hukkui Vaasan edustalla epäselvissä olosuhteissa ja kolmas meni Venäjälle.

Kirja kannattaa ehdottomasti lukea, se on kertomus tavoitteeseensa itsepäisesti pyrkivästä miehestä ja kiivaan luonteen aiheuttamista vaikeuksista, se on kaunis kertomus vaikeudet voittavasta rakkaudesta, joka loppuu surullisen lyhyeen.

2142030.jpg

Seurahuoneella Kuula yhdessä Amminsa kanssa esitti viimeisen kerran Lauantai-illan:

Niin minä kerran kuolla tahdon

hiljaa niinkuin tuuli

Katsoen kauas taivaan ruskoon

onnen hymyssä huuli.

Sammuvan päivän siunatessa

kultaviljamaita

kellojen kaukaa soittaessa

suurta sunnuntaita.