Pääsiäismusiikkini alkoi jo huhtikuun ensimmäisenä, kun kuuntelin Mansikkamäen Ullalta saamallani lipulla musiikkitalossa Helsingin barokkiorkesterin 15-vuotisjuhlakonsertin. Eihän ohjelma mitään varsinaista pääsiäismusiikkia ollut, mutta jo ensimmäinen Ian Honeymanin esittämä Claudio Monteverdin Nigra Sum oli semmoista valitusta jonkin pitkäkaulaisen kitaraa muistuttavan soittimen säestyksellä, että pääsiäismusiikin tuskathan siitä väistämättä tulivat mieleen. Ja kun Joseph Haydnin Die Sieben letzten Worte –kappaleessa oli pitkät kuoro-osuudet, se vain vahvensi pääsiäistunnelmaani. Mukana lauloivat Anna-Kristiina Kaappola, Essi Luttinen, Tuomas Katajala ja Jouni Kokora. Olen jo pitkään pitänyt Katajalan kirkkaasta tenorista, Kaappolaa ja Kokoraakin olen aiemmin kuullut oopperoissa. Georg Philipp Telemanin ja Antonio Vivaldin kappaleissa oli kolme viulusolistia, italialainen Riccardo Minasi ja venäläisen Alina Pogostkina ja Dmitry Sinkovsky. Taitavia, taitavia, vuorottelivat ykkösviulistin osassa. Miehet soittivat myös orkesterissa.

Tämä oli toinen kerta kun kuuntelin livenä tätä barokkiorkesteria. Sitä johtaa Aapo Häkkinen, joka myös soittaa cembaloa. Orkesteri on ollut olemassa siis 15 vuotta. Se on levyttänyt ja tehnyt kiertueita Eurooppaan. Ensimmäinen tutustuminen oli oopperan Julius Caesar –oopperassa, siitähän orkesteri sai tunnustusta Hannu-Ilari Lampilalta. Musiikkitalon kuuntelukokemus kyllä rohkaisee tarkkailemaan, josko saisi itsensä liikkeelle syksyn konserttisarjaan. Jukka Isopuro kritisoi Rondossa 4/2012 musiikkitalon akustiikkaa, huolestuttavin piirre on hänen mukaansa höttöisyys ja harhauttava täyteläisyyden tunne. Onneksi en ole asiantuntija niin, että voin nauttia täysillä. Sen kyllä olen itsekin havainnut, että laulu ei kuulu orkesterin takana oleviin loosseihin. Nyt olin etupuolella, joten sitä ongelmaa ei ollut.

Seuraava pääsiäismusiikin kuuntelu tapahtui sitten ihan kotisohvalla kiirastorstai-iltana. Olin päivällä tallentanut Yle Femmältä Mustasaaren ruotsalaisen seurakunnan kuoron esittämän Johan Sebastian Bachin Matteus-passion. Kuoroa johti Vaasan konserttielämässä tutuksi tullut Rainer Holmgård. Solisteista sopraano-osia laulanut Anu Komsi (kuvassa) ja Jeesuksen roolin laulanut Sören Lillkung ovat tulleet tutuiksi Kokkolan oopperan esityksistä. Tenoriosissa esiintynyt Niall Chorell (kuvassa) lauloi viime kesänä Kuhmossa. Tunnelmaan pääsi hyvin, kun esiintymispaikkana näytti olevan Korsholman musiikkijuhlista tuttu kirkko. Orkesterina soitti Mustasaaren kamarikuoro, tunnistin kyllä soittajista muutaman Vaasan kaupunginorkesterin soittajan, mutta voivathan he soittaa kahdessakin orkesterissa. Konsertti oli vain tunnin mittainen. Jutun kuvat ovat tästä konsertista.

Seuraavana oli jälleen Bachin Matteus-passio, nyt livenä Helsingin Tuomiokirkossa ja kuorona Cantores Minores –poikakuoro. Passio esitettiin täysimittaisena 2,5 –tunnin esityksenä, kyllä ihailen nuoria laulajia, jotka vetivät osuutensa hienosti läpi. Kuoroa johtaa Hannu Norjanen, joka tuli oikein henkilökohtaisesti tutuksi Vaasassa ollessani oopperayhdistyksen hallituksessa. Norjanen oli tuolloin Vaasan kaupunginorkesterin johtaja. Oli ihana nähdä kaksi rivillistä pikku-kanttoreita harjoittelemassa taukoon saakka lavalla oloa, vaikka eivät vielä laulaneetkaan. Ei ole ihan helppoa luotsata kymmeniä pienä vessleita. Passion musiikki on enimmäkseen melko matalaa, joten pikkukanttoreille tuttuja kirkkaita pojanääniä kuultiin vain vähän.  Vaikuttavaa kuultavaa musiikki kyllä oli.

Solisteista innostuin erityisesti tenorirooleja laulaneesta Tuomas Katajalasta, hänen äänensä soi voimakkaan kirkkaasti kirkon akustiikassa. Tavattomasti pidin myös alttoaariat laulaneesta kontratenori Teppo Lampelasta, meillähän ei kovin usein kontratenoreja kuullakaan. Voimakas basso oli Jeesuksen osaa laulaneella Heikki Kilpeläisellä, toinenkin basso Nicholas Söderlund oli komea. Pidin kyllä evankelistankin, Tom Nymanin äänestä.

Viimeinen pääsiäismusiikkikokemus on sekin Suurkirkosta, jossa kuuntelin tänään Mariinski-teatterin kuoron esittämänä Sergei Rahmaninovin Vigilian. Johtajana toimi Andrei Petrenko, kuoron taiteellinen johtaja on itse kuuluisa Valeri Gergiev. Kirkko oli ääriään myöten täynnä. Konsertti oli Aleksanterin teatterin organisoima, teatterilla on yhteissopimus Mariinskin kanssa ja erilaisia kulttuuritilaisuuksia on ollut koko vuoden. Tämä oli ensimmäinen, johon sain itseni liikkeelle. Musiikki oli tavattoman kaunista, oli hienoviritteisiä ääniä, pitkiä pitkiä legatoja, on kuorin täyttävää paisutusta. Oikein ihana kokemus.

Lisäys: Hannu-Ilari Lampila sanoi Hesarissa 11.4. seuraavaa: "Mariinski-kuorossa oli muhevan lämmin, mahtava sointi. Sen virtaavista ja polveilevista ääniaalloista kasvoi väreileva sointimeri, joka täytti värikkäällä ja tunnevoimaisella kauneudellaan täpötäyden Tuomiokirkon. Rytmen monitasoinen aaltoilu synnytti Vigiliaan henkisen vireyden tunteen, ja suurissa forte-nousuissa sykintä kasvoi vavahduttavan kiihkeäksi. Sopraanon, alton, tenorin ja basson roolit ja suhteet vaihtelivat ilmeikkäästi osasta toiseen. Bassot sukelsivat mureasti mystisiin syvyyksiin, tenoreissa oli tunteellista kauneutta, sopraanot säteilivät ekstaattisesti, ja altoissa soi maaäidin tuudittava ääni." Voiko sen enää hienommin sanoa, minä ainakaan en voi.