Katsastimme Hannelen kanssa viime viikolla kaksi modernia nykytaiteilijaa, Nanna Susin ja Osmo Rauhalan. He ovat suunnitelleet näyttelynsä jollakin tavalla yhdessä. Susi esiintyy Helsingin kaupungin taidemuseossa Tennispalatsissa ja Rauhala Kiasman toisessa kerroksessa. Taiteilijat ovat profiloituneet kansainvälisinä suomalaistaiteilijoina. Kun muut valittavat, että kansainvälistymistä ei tueta, he sanovat, että jos taide on hyvää, ulkomaille aina pääsee. Jotenkin noin se meni. Kummankin työt ovat uusia, jotakuinkin viimeisen vuoden aikana valmistuneita. Kuvat tähän olen ottanut Tennispalatsin lehdestä, Suden näyttelyssä ei saanut kuvata ja Rauhalan näyttelyssä unohdin koko kameran olemassaolon.


Ole varovainen ja Varjo kasvoilla

Osmo Rauhalan näyttelyn nimi on Elämän kirja. Kiasman sivuilla taiteilija kysyy ”onko kaikki sattumaa, vai ohjaako elämän kulkua joku rakenne tai muisti?” Näyttely jakautuu kolmeen maalaussarjaan, Peliteoria, Elämän kirja ja Muisti. Lisää informaatiota löytää Kiasman sivuilta. Yhdeksän neliön Peliteoria kuvia tarkastellessa mieli alkaa etsiä ratkaisua, koska yksi neliön paikoista on tyhjä. Kun kahteen ruutuun on kuvattu kahteen osaan jaettu lintu, katsoja alkaa miettiä, miten ruutuja siirtelemällä linnun saisi kokonaiseksi ja muodostuisiko kuvioista matemaattinen kaava. Elämän kirja –sarjan teosten kuvioiden mahdolliset ratkaisuvaihtoehdot ovat niin monimutkaisia, että katsoja jättää pidemmän pohtimisen silleen. Muisti –sarjan teos Aavesärky (ks. Kiasman sivut) on hyvin mielenkiintoinen ja ilmiötä oivaltava. Maalausten eläinhahmot tuntuivat äkkiseltään oikeilta, mutta muutamien kohdalla jäi pohtimaan, mitä eläimiä ne oikeastaan ovatkaan. Ihmisen suhteen luontoon sanotaan olevan Rauhalan töiden pysyviä teemoja. Katsoja voi tietysti yrittää selittää Rauhalan maalauksia hänen taustansa kautta. Vanhaa perintötilaa viljelevänä luomu-viljelijänänä suhde luontoon on tietysti luontevasti läsnä, aina DNA :ajattelua myöten. Pidän Rauhalan töistä, ne ovat mielestäni kauniita. Nyt selkeärajaiset kuvat olivat minulle osittain vaikeasti lähestyttäviä. Osa on hyvin rauhoittavia ajattelematta sen pidemmälle sitä, mitä taiteilija oikein haluaa sanoa.

Päivien rytmi

Suden piti tuoda retrospektiivinen näyttely kaupungin Meilahden museoon, mutta homeongelmien vuoksi se peruuntui. Hän maalasikin sitten yhden vuoden aikana Lasipalatsin alakerran täyteen isokokoisia uusia töitä. Nanna Susi on ollut yksi lempitaiteilijoistani. Aiemmin hänen näyttelyitään olen katsonut Galleria Forsblomilla, jossa olen jopa kuvannut hänet näille sivuille. Susi pääsi taannoin myös niiden taiteilijoiden joukkoon, jotka Ateneum valitsi kuvittamaan jotakin Kalevalan tapahtumaa. Suden tyyli on hyvin tunnistettavissa. Ihminen on vuosien mittaan tullut yhä selvemmin esille. Nyt Tennispalatsin näyttely tuotti hienoisen pettymyksen. Olimme Hannelen kanssa samaa mieltä siitä, että vähempikin olisi riittänyt. Suurin osa maalauksia on tavattoman suuria. Kun seinä täyttyy kolmesta isokokoisesta ja voimakasvärisestä kasvomaalauksesta, se on kyllä päälle käypää. Huoneet olivat yksinkertaisesti liian pieniä. Joitakin maalauksia saattoi tarkastella kaukaa toisesta huoneesta ja niiden luonne muuttui olennaisesti. Yksittäiset läheltä sotkuisilta vaikuttavat pensselin tai käsien vedot sulautuivat laajemmiksi väripinnoiksi ja teokset muuttuivat seesteisemmiksi. Teokset ovat tavattoman voimakkaita sekä tunnelmaltaan että väreiltään, maalia on aikaisempaan tapaan käytetty paksulti. Isot kasvokuvat ovat naisia, miehiäkin on, mutta pienemmässä koossa. Jälleen tuntui siltä, että teosten nimeäminen ei auttanut niiden omaksumista, ne eivät ikään kuin tuoneet lisäinformaatiota teokseen. Myönnettävä on, että joissakin pieni selitys olisi ollut paikallaan. Kuvittelin, että taitelijan näkemys vaati maalaamaan parin mieskuvan kasvoille huulet väärään paikkaan. Luin myöhemmin, että kyseessä oli suukko. Taiteilija oli itse määritellyt valaisimien paikat. Maalaukset olisivat varmasti muuttaneet luonnettaan, jos niitä olisi voinut tarkastella esimerkiksi luonnonvalossa. Osa teoksista oli kyllä tavattoman kauniita.


Kuka kertoo meille että on tullut aika kääntyä

Suden näyttelyn nimi on Underneath the Eyes. Tennispalatsin lehdessä taiteilija kertoo töidensä avainsanoja olevan inhimillisyys, vuorovaikutus, tosiasioiden tunnustaminen, hulluus, nauru, rohkeus, epäily, ymmärrys, kiintymys, kilvoittelu ja nöyryys. ”Olen todella nöyrä työssäni, maalatessani ja maalauksissani”, sanoo taiteilija lehdessä. Niinhän Hercule Poirotkin sanoi, että kukaan ei ole niin nöyrä kuin hän, kun häntä moitittiin itsekehusta. Teosten pääväri on taitelijan mukaan omituinen. Maalauksessa Jumala säästää mustettaan naisen tausta on poikkeuksellisen vaalea, olisiko taiteilijalla ollut maalatessaan huumoria mielessä. Heikki Kastemaan arvioinnista opin uuden käsitteen gristaille-maalaus. ”Kuvat havainnollistavat konkreettisia tilanteita ja tunteita. Ne ovat usein suurikokoisia, joskus ehkä liiankin kookkaita, ylityöstettyjä maalauksia, mutta niiden ilmaisemat tunteet ovat läikähdyksiä. Ne lehahtavat katsojan mieleen väkevinä ja täyteläisinä. ” Niin juuri.

Kumpikin näyttely jätti meidät hieman hämmentyneeseen mielentilaan. Rauhalan töiden tematiikka jatkoi tuttua linjaa. Oli samoja eläinkuvioita, joita olimme jo nähneet joitakin vuosia sitten Tyrvään kirkon maalausten luonnosnäyttelyssä Kansallismuseossa. Osittain kävi niin, että taiteilijan selitykset töilleen eivät helpottaneetkaan teosten omaksumista, selitys pisti kuitenkin aivosolut liikkeeseen. Suden näyttely oli liian täysi ja kysymään jäi, olisiko näyttely ollut toisenlainen, mikäli näyttelijä olisi antanut itselleen enemmän aikaa. Netistä löytyi kuitenkin lähes poikkeuksetta vain myönteisiä arvioita.

Jalat lumessa

Kumpikin taiteilija on osallistunut kärkevästikin suomalaiseen taidekeskusteluun. Taannoin Rauhala haukkui Kiasman politiikan, moitti ihmisiä nimillä mainiten ja kehui estottomasti itseään. No, nyt hän on Kiasmassa! Vertailu musiikin kansainvälistymiseen on kyllä kiintoisaa. Onko kuvataide sitten ollut poliittisempaa kuin musiikki, niin kuin Janne Gallen-Kallela-Sirén väittää, klikkiytynyt se varmaan pienessä maassa on.  Tarkempi nettitutkiskelu antaa mielenkiintoisen kuvan Osmo Rauhalasta, omat sivutkin kannattaa vilkaista. Susi on profiloitunut modernina kaupallisuuden ymmärtävänä taiteilijana. Hänellä oli viime viikolla pop up –näyttely Kampissa, jonne en vaivautunut katsomaan. Mikähän se sellainen on?

Lopuksi mainostan melko uutta kulttuurilehteä Cult24, se on ilmainen ja saatavissa museoista ja muista ”tiedostavista” kaupoista. Luin kiintoisan jutun Checkpoint tulee. Guggenheim-vastaiset taiteilijathan polkaisivat organisaation pystyyn ikään kuin vastapainona Suomen Guggenheimille. On kiintoisaa nähdä, mitä organisaatio saa aikaan. Ainakaan lyhytjänteisyydestä heitä ei voi syyttää, kokoavat nykytaiteen kokoelmaa 40. vuoden aikaperspektiivillä.