Vaasan yliopisto teki ihan oivallisen teon tarjotessaan henkilökunnalleen ja eläkeläisiilleen teatteri-illan muutama päivä sitten. Myöhensin tänne mökille tuloa ja kaarsin Vaasan kautta. Illan aluksi nautimme lasillisen kuohua kuunnellen rehtori Matti Jakobssonin orkesterin kreikkalaista musiikkia. Kokemamme näytelmä oli Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja, jonka oli ohjannut Vaasan teatterin johtaja Erik Kiviniemi ja dramatisoinut Outi Rossi. Näytelmässä esiintyi kaksi mielensäpahoittajaa, Ilkka Aro ja Allu Tuppurainen. Tuppuraisella oli pari kolme sivuroolia, mm. lääkäri ja toisen mielensäpahoittajan poika. Lavastukseksi oli rakennettu jonkinlainen huoltoaseman baari, joka joustavasti toimi myös muina tiloina. Kirjaan sormiharjoituksena muutaman sanan näille sivuille, vaikka en varsinaisesti näytelmästä intoontunutkaan.  Kulttuuriin osallistuminen tällä tuulisella rannalla jää lukemiseen ja sekin etenee hitaasti pihan siivouksen ja kevään etenemisen seuraamisen vuoksi.

Tuomas Kyröltä olen lukenut ainoastaan vuonna 2005 ilmestyneen Liiton, joka kertoo nuorista ihmisistä sodan olosuhteissa. Kyrö oli joskus ”aikojen alussa” Vaasan LittFest-tapahtumassa ja pääsin kahvipöydässä keskustelemaan hänen kanssaan. On lukenut paljon ja siten osaa kirjoittaa vanhoista tapahtumista, vastaili hän ihmettelyyni. Mielensäpahoittajaa en ole lukenut, mutta eihän Kyröön voi olla törmäämättä. Mies ilmaantuu joka päivä jollekin ruudulle. Ymmärsin siis, että kyse on hauskasta jutusta, jossa päähenkilö närkästyy milloin mistäkin asiasta. Kyrön Hesarin kolumnit ovat kyllä ihan hauskoja, mutta ei hän nyt mikään kuoliaaksi naurattaja ole. Naurattamisen ongelma liittyy mielestäni siihen, että hänen valituksiensa kohteista voi useimmiten olla samaa mieltä, eikä juttu aina silloin naurata. Hänen kielensä ”kyllä en” – muotoiluineen kyllä ihastuttaa.

Näytelmässä kaksi miestä keskustelee niitä näitä. Keskustelu on juuri sellaista vuoropuhelua kuin se kenen tahansa kahden vanhan ihmisen välillä on, kumpikin puhuu vuorotellen omista asioistaan välittämättä juuri siitä, mistä toinen puhuu. Siinä sitten käsitellään flipperin peluut, junamatkojen sattumukset ja autoasiat. Näytelmän alkuvaiheessa olin taipuvainen ajattelemaan, että ei juttu sovi näytelmäksi lainkaan, se oli kuin kuunnelman kuuntelemista, jollaisena Mielensäpahoittaja on tietämäni mukaan radiossa esitetty. Teksti edellä mentiin ja väliaika tuli yllättävän nopeasti. Kiinnostusta lisäsi se, että mukaan oli liitetty Kyrön uusia tekstejä, joten valituksen aiheena oli paljon ajankohtaista problematiikkaa. Toisella puoliajalla vauhti kasvoi. Mielensäpahoittajan käynnit ”mites sä nyt voit” –lääkärillä ja pojan yritykset saada ukko siirtymään vanhainkotiin olivat kipeän tuttuja asioita. Kiminkistä kun mielensäpahoittaja kaipaili ja kukapa sitä kotoaan mihinkään lähtisi. Odotettavissa tässä on itse kullakin se mielensäpahoittajan kohtaama karmea hetki, jolloin tämä ”kyl sä nyt oot siinä kunnossa” –lääkäri vie ajokortin. Vähän elämää helpottaa, että kortittoman miehen täytyy ajaa kuormuri ojasta, kun nuoremmat eivät kykene. Ihan tässä on peiliin katsottava, kun tuollainen ennen oli kaikki parempaa, vaikka olikin niin surkeaa, tuntuu iskevän kohdalleen. Esityksestä jäi lopulta ihan mukava olo, vaikka ei näytelmä mitään syvempää jälkeä sieluun jättänyt. Itselle nauraminen on kuitenkin hyvin vapauttavaa, varsinkin kun se tapahtuu porukalla.

Olin suorastaan iloinen, että jo melko iäkkäille Arolle ja Tuppuraiselle oli löytynyt noinkin sopivat roolit. Edellinen Vaasassa näkemäni Håi maamme kun oli mielestäni aivan mahdoton. Rölli sieltä kyllä välillä putkahteli Tuppuraisen äänestä, mutta enimmäkseen maneeri on voitettu. Aro oli suorastaan hyvä ja Kyrön äänikin kuultavissa, vaikka eihän todellakaan ole välttämätöntä näyttelijän matkia näytelmän kirjoittajan puhetapaa. Miehet niin sanotusti pelasivat erinomaisen hyvin yhteen. Tämä on ensimmäinen teatteri, jossa Mielensäpahoittaja nähdään näyttämöllä. Esitykset ovat kuulemani mukaan lähes loppuun myytyjä ja sen kyllä Vaasan teatterille suon. Mielensäpahoittajan rooli oli varattu Esko Roineelle, mutta hän ei aikonut siihen tarttua, joten Kiviniemi nappasi tekstin. Ja hyvä niin.

Pläjäyksen kuva on otettu Raision Pasalasta. Pyysin lupaa kuvaamiseen ja tekijä kertoi mallina olleen Rodinin Ajattelijan. Kyllä en tiedä, onko tämäkin mies mielensä pahoittanut.