Vastikään esitettiin televisiossa Jörn Donnerin vanhoja dokumenteja hänen lähestyvän 75 –vuotispäivänsä kunniaksi. Nähtiin Perkele! Kuvia Suomesta (1971), Aamua kaupungissa (1954), Näinä päivinä (1956) ja Yhdeksän tapaa lähestyä Helsinkiä (1982) Aamua kaupungissa tehdessään Donner oli 21-vuotias, vähän nuoruuden naiviutta elokuvassa olikin. Yhdeksää tapaa tehdessään hän lähestyi jo 50. vuoden kunniakasta ikää ja se näkyy mm, dokumentin sarkastisessa otteessa. Googlessa hakusanalla Jörn Donner tuli 88 100 osumaa, siis ei mikään turha mies. Hänet voi tilata puhujaksi speakersforum.fi – sivuston kautta.

1135236385031.jpeg


Sekä Kuvia Suomesta että Näinä päivinä ja Aamu kaupungissa nostattivat nostalgisia tunteita. Mustavalkoinen Aamu kaupungissa kuvasi Helsinkiä, valäyksiä taloista, ihmisistä, kaduista. On kuvia ovista, ikkunoista, autoista, junista, ratikkakiskoista. On Pohjoisrantaa, muutakin merenrantaa, on aseman seutua ja Esplanadia. Aallon sokeripalaa Katajanokalla ei vielä ole, mutta Linnanmäen vanha vuoristorata jo on. Aamu alkaa hiljaisena, on talviaamu. Vähitellen ihmisiä ilmaantuu kuviin, jostakin kuuluu puhetta ja äänet valtaavat kaupunkitilan. Kertojana on Tarmo Manni. Hieman kooomiselta tuntuu lumeen ilmaantuvien likaisten jälkien paisuttelu. "On likaisia jälkiä, askelten jälkiä, kaupunki on likainen."  Seuraa myös talven kauhistelu, "on lunta ja jäätä, lunta ja jäätä". Viehättävä dokumentti, välillä kuvien nopea vaihtelu kiusasi. Joitakin kohteita olisi halunnut tarkastella kauemmin. Donnerimaista ilmeisesti on, että työkuvat olivat enimmäkseen ruumiillista työtä tekevistä, "työn on jatkuttava" todetaan. Myös Näinä päivinä on samantyyppinen kuvaten tapahtumia Helsingissä.

Kuva: Jörn Donner. YLE kuvanauha.

Y

hdeksässä tavassa lähestytään Helsinkiä eri suunnista ja eri henkilöiden kautta. Tullaan kalastajaveneellä Sipoosta ja kuvataan likaa, nyt likaista vettä. Lähes joka välissä palataan historiaan aina Helsingin synnystä alkaen. Kuvataan katajanokkalaista naista, joka ei ole 28. vuoteen poistunut Nokalta. Kuvataan Pohjoisrannan huoltoasema, joka on edelleen paikallan. Liekö saman suvun hallussa? Donner kertoo myös itsestään, hän on lähtenyt ja aina palannut. On kuvaa Pohjoisranta 12:sta, jossa asui "outo suku". "Talo on lähellä valtaa", sanoo Donner, tässä nyt itse kertojana. On ortodoksinen kirkko ja palataan autonomian aikaan. "Kaupunki katsoo itään ja länteen, sitä ei vieras ymmärrä." Koskisiko tuo tätäkin päivää? Donner kertoo perheestään, koulutiestään, ravintoloissa syömisistään, inhostaan kaikkea sotilaallista kohtaan. Kuvataan katusoittajia ja itsenäisyyspäivää. Naivisti nautin tuttujen kulmien katselusta.


Kuvia Suomesta –dokumentin muistan herättäneen aikoinaan jonkinmoista hälyä, sisällöstä en muistanut mitään. Dokumentti oli kielletty alle 18 vuotiailta. Pahimmat pornahtavat kohtaukset oli sensuroitu ja ne näkyivät nyt valkoisina filminpätkinä. Kuvaajaryhmähän oli käynyt ostamassa seksiä Ruotsissa. Voisi varmaan sanoa, että elokuva esittää sitä raadollisinta Suomea hyvin realistisesti. Tavataan Veikot Vennamo ja Sinisalo. Yllättäen kuvaan ilmaantuu myös tuttu mies, Ahti Korkiakoski, silloinen Enson pääluottamusmies, myöhemmin yliopistolaisten ammattijärjestön järjestösihteeri. Käväistään lahdenkin takana, Slussenilla, kuvaamassa suomalaisia. Elokuvassa ollaan jo lähempänä tätä päivää, ollaan siirrytty mustavalkoisesta värilliseen, mutta pysytään edelleen varsin donnerimaisessa musta-valkoisessa asenteellisessa maailmassa. Vääryyttä löytyy paljon ja sitä kuvataan kaikella kiihkolla.

 

donner_w170.jpg

Donnerin elokuvatuotantoa esitetään alkuvuoden DockPoint –festareilla, jolloin hän saa DocPointin Apollo –palkinnon, Hän on ollut mukana muun muassa perustamassa Suomen elokuva-arkistoa vuonna 1958. Apollo-palkinnon kunniaksi DocPointin ohjelmistoon sisältyy Donnerin elokuvista koottu sarja. DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin ohjelmistossa 23.-27.1.2008 esitetään kahdeksan Jörn Donnerin elokuvaa.

Aamua kaupungissa (1953, 8 min)
Näinä päivinä(1955, 8 min)
Vettä (1956, 10 min)
Naisenkuvia (1970, 90 min)
Perkele! Kuvia Suomesta (1971, 99 min)
Tre scener med Ingmar Bergman (1976, 89 min)
Yhdeksän tapaa lähestyä Helsinkiä (1982, 61 min)
Isän jalanjäljillä (2006, 52 min)

Lisää festareista osoitteessa http://www.docpoint.info/index.html. Mennäänkö katsomaan!

 

Donner sai äskettäin taiteen valtionpalkinnon, joten ikonia hänestä ollaan kovaa vauhtia tekemässä. Taiteen keskustoimikunta perustelee palkintoa seuraavasti:
"Kirjailija, elokuvaohjaaja ja -tuottaja, kriitikko ja kulttuurivaikuttaja Jörn Donner on yli viidenkymmenen vuoden aikana luonut tuotannon, joka on hengästyttävän laaja, monipuolinen ja koko ajan uudistuva. Kirjalliseen tuotantoon mahtuu paitsi fiktiota myös runsaasti reportaaseja ja muita dokumentaarisia töitä. Myös elokuvan puolella hän liikkuu koko elokuvataiteen kentällä.

Jörn Donner on työssään ollut edelläkävijä, epämuodikas, radikaali, vanhanaikainen ja paljon muuta, ainakin jos kritiikkiä on uskominen. Ehkä kritiikin ajoittainen ristiriitaisuus osoittaa osaltaan Donnerin monipuolisuuden.  Jörn Donner on taiteilija, joka on aina ollut myös kulttuurivaikuttaja. Hän on muun muassa yksi Suomen Elokuva-arkiston perustajista. Suomen kulttuuripolitiikkaan Donner on vaikuttanut keskustelijana, poliitikkona ja diplomaattina, joka on aina korostanut kulttuurin ja taiteen yhteiskunnallista merkitystä.

Kansainvälisesti Jörn Donnerin ansiot tunnustettiin jo hyvinkin aikaisin. Hänet palkittiin 30-vuotiaana Venetsian Elokuvajuhlilla ja uralle mahtuu myös tuottajana vastaanotettu Oscar-patsas Ingmar Bergmanin ohjaamasta elokuvasta Fanny ja Alexander. Ajoittain Donner on ollut tunnetumpi ja arvostetumpi Ruotsissa kuin kotimaassaan."

Jos vielä jaksat paneutua Donneriin, katso nämä

http://www.sea.fi/esitykset/kesa2007/donner.html

http://sedis.blogspot.com/2008/04/on-vaikea-istua-paikallani-jrn-donner.htm

Lisäys Teemalla sunnuntai-iltana 28.9.2008 haastateltu Donner ilmoitti, että hänen käsityksensä elokuvasta on muuttunut. Hän kaipaa enemmän substanssia. Ohjaaja tekee elokuvan, huonostakin käsikirjoituksesta voi ohjaaja saada kohtalaisen elokuvan. Hän sanoi hämmästyttäneensä ruotsalaisia ilmoittamalla, että hänellä on ollut kosketuksia Ingmar Bergmaniin (jo ikoni) seitsemällä vuosikymmenellä. Hämmentävää, mutta totta. Donneriin ei kritiikki juurikaan vaikuta, se ei mene perille, sanoi hän. Elokuvantekoa oppii katsomalla, vaikkakaan niin ei saisi sanoa, kun tekijöitä koulutetaan maisteriksi asti. Lopuksi hän opasti meitä kaikkia, että historia on tärkeätä. On tiedettava jotakin eri taidemuotojen historiasta osatakseen arvioida tätä päivää.Tämän haastattelun jälkeen alkoi Teemalla Donnerin suosittelema elokuvasarja, joista ensimnmäisenä nähtiin Bergmanin Viettelysten ilta.

Toinen haastattelu Teemalla oli 4.10. Siinä hän totesi, ettei halunnut liian läheistä suhdetta Bergmaniin, jotta ei olisi tullut tämän neuvottavaksi. Hän tuntui olevan ylpeä siitä, että Fanny ja Aleksander ei olisi ilman häntä tullut koskaan filmatuksi. Saadut palkinnot eivät kuitenkaan merkitse mitään, ei siis Oscarkaan! Hän on aina halunnut tehdä yhteiskuntakriittisiä elokuvia, niinkuin nyt tämä Miestä ei voi raiskata. Se on hyvin feministinen elokuva, eikä hän sitä häpeä. Uhmaa hän sanoo myös tunteneensa, niinkuin Perkele, kuvia Suomesta -elokuvaa tehdessään. Donner on kyllä haastattelussa itsetietoisen oloinen mutta entinen ivallisuus on lähes kokonaan häipynyt. Hän myönsi narsistisuutensa, mutta käänsi sen positiiviseksi toteamalla, että hän on asettanut itsensä alttiiksi. Hän myönsi että hänellä ei ollut kokemusta olla kameran edessä ja se kyllä näkyi haastattelua seuranneesta Mustaa valkoisella -elokuvasta. Se oli mielestäni suorastaan huono. Arpia, jää, totesi Donner, mutta niistä pääsee tekemällä työtä. Kysyttäessä, mitä häneltä on jäänyt tekemättä, häntä harmitti, ettei Kalle Holmbergin Turussa tekemään Seitsemää veljestä koskaan tehty elokuvaksi.

 1896510.jpg

 Viikon luontokuvana pihamme syksyä!