Helsingin Sanomat esitteli laajasti Einojuhani Rautavaaran oopperan Kaivos, joten se ei sen kummempaa esittelyä näilläkään sivuilla kaipaa. Lisätietoa saat halutessasi orkesterinjohtaja Hannu Linnun haastattelusta.  Kävin siis Tampereella ja nautimme Paulan kanssa Tampere Filharmonian, Kaivos-kuoron ja maineikkaan solistikaartin esityksestä. Täytyi esityksen olla yli 80-vuotaalle Rautavaaralle suuri elämys, siis nähdä oopperansa lähes 40 vuotta televisioidun ensiesityksen jälkeen, vaikkakin konserttiesityksenä. Teoksen valmistumisestakin on yli 50 vuotta. Joka tapauksessa, säveltäjän noustua seisomaan salissa pomppasi yleisökin ylös taputtamaan. Eipä tule usein ajatelleeksi, että on semmoisiakin ammatteja, joissa tehtyään suuren työn ei voi olla mitenkään varma, että kukaan koskaan tietää, mitä olet tehnyt. Toinen ääripää on sitten se, että työt elävät vuosisatoja vielä tekijän kuoleman jälkeen.

 

 

Arvostelujakin olen lukenut, Paula lähetti Aamulehden Harri Hautalan arvioinnin ja Hesarissa oopperan arvosteli Jukka Isopuro. Hautala toteaa, että oopperamaisuus toteutui vain kohtalaisesti ja ongelmana oli tekstityksen puuttuminen. Libreton lukemiseksi pimeässä salissa olisi hänen mukaansa tarvittu otsalamput. Ja vielä laulajatkin artikuloivat epäselvästi. Tuota pidän kyllä typeränä, eikö mies ole nähnyt konserttioopperoita ennen ja kuinka usein suomalaisissa oopperoissa juoksee suomalainen teksti katonrajassa. Ei jokaista sanaa tarvitse kuulla selvästi myötäelääkseen musiikkia. Sitä paitsi Rautavaaran teksti on niin runollista ja oopperatekstin tapaan niin viittauksenomaista, että jokaisen sanan kuultuaankin täytyy vielä kyetä käyttämään mielikuvitusta tapahtumien hahmottamiseksi. Isopuro piti orkesteria hyvänä, mutta ääntä laulun kuuluvuuden kannalta paikoin liian paksuna. Siis sama ongelma kuin Hautalalla, sanoista ei saa selvää, mutta peruste on hänellä musiikillinen ei tekniseen toteutukseen liittyvä.

 

 

”Kuuletko mitä he minulta haluavat … eikö vuorituuli vie kyllin kauas ihmisistä. Eikö nuoruuden vaiva ollut kyllin? Onko miehuudenkin siis tunnettava samat langat ympärillään. Me tulemme yön ja aamun sumuisesta raosta, laskeudumme polkuja syyssateen mukana, ja kalliosta huutaa kotka meidän jälkeemme. Kantaen sinut ylitse virran ja yli rotkon alas tasangolle ja punaisten ja keltaisten lehtien mattoa, kun tuuli puree hajalle aamu-usvan. Tänne missä kostea lämpö kaiken lahottaa, missä tähdet ovat kaukana ja ajatus on sairas. Missä sinulta kysytään oletko meidän ja meistä meille … vapaus? He luulevat, että voi ostaa ja myydä, vihata ja rakastaa, ja olla yhtä vapaa.” Tässä esimerkki Rautavaaran kielestä, joka on kieltämättä kaunista, kuin musiikkia jo itsessään. Mutta jos katsoja ja kuulija haluaa todella yksityiskohtaisesti tietää, mitä oopperassa tapahtuu, hänen on luettava ohjelmalehtisestä osuus ”Tapahtuu nykyaikana jossain Euroopassa”.

 

 

Vieläkin palaisin Hautalan arviointiin. Hän sanoo, että laulajista riittävän selkeästi artikuloivat oikeastaan vain Jaakko Kortekangas, Jorma Hynninen ja Hannu Niemelä. Isopuro sanoo Niemelän laulussa olleen väsyneisyyttä, josta hän ei tiedä, onko se tahallista. Josko minä nyt heittäytyisin asiantuntijaksi ja sanoisin, että Tuomas Katajalan laulaessa orkesterin volyymi oli korkea. Ja jos librettoa lukee, huomaa, että hän esitti humalaista kaivosmiestä ja teksti oli sen mukaista. Orkesterin volyymin laskiessakin se olisi ollut saman hokemista, hyvin artikuloitua varmaankin? Siis näin: ”Memino, mamemi, mumemi, metsässä herää ketun erään koiran perään i-i-eh.” Katajajalalla on sitä paitsi todella kaunis tenori. ”Oopperassa on paljon monityylisiä väriläiskiä, mainion Kaivos-kuoron äännemaalailut ja viimeisessä näytöksessä pahaa ennustavasti paisuva kirkkolaulu, dadaksi muuttuvat hokemat, Tuomas Katajalan kaivosmiehen itsetuhoisesti kiihtyvä juomalaulu ja läpäisyvoimainen Johanna Rusanen-Kartanon Iran jazz-säestyksellinen tanssilaulu”, sanoo Isopuro. Loppu olikin todella vaikuttava. Mielestäni Rusasen osuudet olivat sitä Alban Bergin tyyliä, josta oli Kokkolan oopperan mainio esitys Lulu, siinä sopraano joutuu vaihtamaan äänen korkeutta tavattoman nopeasti, mikä taas tekee yksittäisten sanojen seuraamisen joskus vaikeaksi. Rusanen oli mielestäni hyvä. Kortekankaan papista kyllä pidin tavattomasti, pidän itse Kortekankaastakin.

 

 

Konserttimaisuutta oli täydennetty Marika Vapaavuoren visualisoinnilla, takaseinään heijastettiin videokuvaa kaivoksesta. Solistit lauloivat eri puolilla orkesteria, yksi kaivosmiehistä kuoron keskellä, mikä niin ikään toi esitykseen oopperamaisuutta. Tämähän on Rautavaaran ensimmäinen ooppera, olisihan se ollut kiva nähdä televisioversio. Minusta libretossa on niin vähän konkreettista tapahtumista, että ohjaus oopperalavalle olisi varmasti haasteellinen. Kyse on hyvin pitkälle henkilöiden henkisten ristiriitaisuuksien käsittelystä. Miten se muutetaan äksöniksi? Televisiossa voidaan kameran asentoa siirtää paikasta toiseen, mutta oopperalavalla koko asetelma on koko ajan silmien edessä. Rautavaaran libreton teksti on runollista, joten mielikuvitusta kyllä vaaditaan tapahtumallisen konkretian lisäämisessä näyttämölle. Kannatan siis Linnun ratkaisua tuoda tämä ooppera nimenomaan konserttiversiona yleisön kuultaviin.

 

Moderni atonaalinen musiikki on minulle vielä kovin haasteellista kuunneltavaa, vaikka paikoin mukana oli melodisia osia. Klassisessa oopperassa, kuten Mozartia kuunnellessa, musiikin helppous saattaa harhauttaa katseen salin seinien tarkasteluun ja ajatukset ties minne. Nyt oli pakko koko ajan keskittyä seuraamaan musiikin kulkuja ja solistien ääniä. Kyllä minä siitä nautin. Arvelen, että tilanne omalta kohdalta helpottuu sitä mukaa, mitä enemmän tällaista musiikkia kuuntelee. 

 

 

”Minne se johtaa? Minne te menette? Johtaako se mihinkään vai poljemmeko samaa paikkaa? Luullen liikkuvamme. Entä sitten? Ovatko he tähän saakka eläneet? Ehkä elämä alkaa vasta epätoivon tuolla puolen … Näetkö? He kulkevat kysymättä mitään! Ehkä jokainen käytävä on tuntematon, ja vapaus on taito kulkea se kysymättä mitään… Niinkö? Tämäkö on sinun kaivoksesi, herra?”