1801796.jpg

Kirjoittelen tähän niitä näitä Kuhmon kamarimusiikkifestareiden liepeiltä. Kun tietää Kuhmon yleisön tason ja kuuntelee käytäväkommentteja, sitä mielellään jättää analysoinnin asiantuntijoille. Minun analyysini sijoittuu akselille: tykkään – en tykkää. Kahden viikon sisällön voisi tiivistää seuraavasti: mahtavaa, upeaa, sydämeen käyvää, herkkää, hienoa, taitavaa, innostunutta mutta joskus myös tylsää, vähemmän kiintoisaa ja outoa. Kuvituskin on konserttien liepeiltä. Takaraivoon jäi kaikumaan jokaisen konsertin alussa kuultu: "Haluamme vielä muistuttaa, että konserteissa kaikenlainen äänittäminen ja kuvaaminen on kielletty." Ja kun muusikot pyörivät yleisön joukossa kuin kuka tahansa, ei heitä viitsi mennä kuvaamisella häiritsemään.  Aloituskuvana on lasin läpi otettu näkymä parvekkeeltani yömyöhään.


Tämänkertainen teema oli Queens, Kings, Princes, Dukes, Counts of Quartetos eli kvartetit, ja kyllä niitä olikin, vanhoja tuttuja ja uusia. Oli kokeineita maailmankuuluja ja äskettäin aloittaneita. Mieleeni putkahti mielleyhtymä siitä, että johtaja Vladimir Mendelssohnhan yhdessä taanoisessa Ritarihuoneen konsertissa sanoi, että seinillä on kyllä kaikenlaisia aatelisten vaakunoita, mutta todelliset aateliset soittavat permannolla. Että mahtoiko idea teemasta poikia sieltä. 

1801805.jpg

Tämäkin kuva on otettu keskiyöllä päättyneen konsertin jälkeen Lammasjärven rannasta

Kuhmon perusidea on, että kaikki ovat tasa-arvoisia, kaikki saavat saman palkkion, taiteilija ei voi valita soitettavakseen vain suurteoksia, on aivan sama soitatko ykkös- vai kakkosviulua. Iltasoitossa ts. esittelykirjasessa nuori Benjamin Marquise-Gilmore kiteyttää asian seuraavasti: "Minulle Kuhmon tekee erityiseksi upeat taitelijat, joiden kanssa saan tehdä töitä, kauniit puitteet ja ilo soittaa hienoja kamarimusiikkiteoksia, ja erityisesti epämuodollisuus. Se, että kaikki, niin opiskelijat kuin kuuluisat muusikotkin, yhtä lailla ajavat polkupyörällä, pitävät nimikylttejä ja festivaalipaitoja, sekä täsmällinen aikataulutus, saa kaiken tuntumaan luokkaretkeltä ja minusta nostalgiselta." Yleisöön suhtaudutaan samoin, mitä nyt tietysti mahdollisia rahoittajia näytetään vähän hyysäävän. Paparazzeja ei Kuhmossa juuri näe, eikä sinne kannata tullakaan, julkimot ovat sen verran harvassa.

 1801819.jpg

Kaksi melko tyypillistä konserttivierasta siirtymässä Kuhmotalosta seuraavaan konstettiin

Teemaan liittyen pohdiskelin sitä, että miten musisoinnin osaamistasoa ymmärtämättömälle syntyy 'tykkäämiskuva' esimerkiksi jostakin kvartetista. Toisille annetaan soitettavaksi tylsiä kappaleita ja toiset saavat sykähdyttäviä, intohimoisia teoksia. Esimerkiksi Uusi Helsinki –kvartetin alussa soittamat Beethovenin jousikvartettoversiot pianosonaateista olivat pitkästyttävää kuultavaa. Myöhemmin mukaan tuli elävämpiä ja joukkue pääsi näyttämään osaamistaan. 


Vanhoja kvartettituttavuuksia oli useita, Uusi-Helsinki, Meta4, Danel, Enescu. Uusia tuttavuuksia taas olivat mm. Ardeo-, Berlin ja Isis –kvartetit. Isis on syntynut Mendelssohnin aloitteesta ja jäsenet tulevat Ranskasta, Koreasta, Venäjältä ja Hollannista. Berlin teki ensiesiitymisensä Kuhmossa, erään kuulijan mukaan soitossa kuuluikin vielä "rouhimista". Uusi todella taitavasti soittava tuttavuus oli Brentano –kvartetti. Kaiken ylittäviä ovat aina kuitenkin Danel- ja Meta4 -kvartettit. Danel aloitti retuperän vpk –tyyliin soitetulla Paul Hindemithillä eli Alkusoitto Lentävään hollantilaiseen kuten sen esittäisi sekalainen yhtye kylpylähotellissa kello seitsemältä aamulla. Meta4:n vetävintä antia oli yhdessä Michel Lethiecin klarinetin ja Nick de Grootin kontrabasson kanssa soittama George Gershwin. Yleisön mökälle ei tahtonut tulla loppua. Hesarista 24.7. luin, että Mendelssohn on valinnut Meta4:n Kuhmon residenssikvartetiksi.

 1801818.jpg

eli Kontion kouluun. Koulun epämiellyttävissä tiloissa syntyy yleensä tiiviimpi tunnelma

Tässä sitä ryhtyy ihmettelemään, että miten eri paikkakunnilla, jopa eri maissa asuvat taiteilijat saavat riittävästi aikaa harjoitteluun. Seppo Kimanen sanoo Kuhmosta ostamassani kirjassa Mielessä musiikki, että kvartettisoittaminen vaatii runsaasti enemmän harjoitteluaikaa kuin soolona esiintyminen, vaikka solistit usein varsinaisia tähtinä esiintyvätkin. Ongelmahan on varmasti myös siinä, mistä kvartetti saa leipänsä, onko soitettava orkesterissa, kuten Uusi Helsinki-kvartetti RSO:ssa vai onko mainetta jo niin paljon, että esiintymiset tuovat leivän. Kimasen mukaan musiikillakin voi rikastua, mutta pitää olla todella hyvä.

 

Kuhmon ohjelma oli kombinaatio helppoja ja vaikeita sävellyksiä, vanhoja ja uusia, tanssia, runoja ja kevyitä välipaloja. Eric Eriksson –kuoroa ja sopraano Salomé Halleria kuultiin useana päivänä. Mieliin painuva oli myös säveltäjä Sofia Gubaidulinan haastattelu kirkossa, sekä hänen oma esiintymisensä aquaphonen soittajana seitsemän sellon kanssa säveltämässään teoksessa. Ohjelmassa oli paljon oivalluksia, Mendelsshonin täytyy  tuntea musiikkimaailma, niin sävellykset kuin taiteilijatkin todella hyvin. Hesarin Hannu-Ilari Lampilan haastattelun mukaan hän saa ideoita lukemalla paljon. Siinä missä Kimanen suunnitteli viikot tiiviissä rysäyksessä johonkin hotellihuoneeseen hautautuneena, Mendelsshonilta putkahtele kuulemma ideoita pitkin talvea. Tällaista tietoa saamme Kuhmo-taloon kootuista lehtileikkeistä.

 1801807.jpg

Tässä lasiharmonikka, jota soitetaan kostutetuin käsin liu'uttamalla

Yksi Kuhmon iloja on se, että kaikki saavat runsaat taputukset. Tapahtui niin, että konsertissa klarinetin kuninkaan Benny Goodmanin tilaamien teosten yhteydessä esitettiin todella upea Béla Bartòkin teos, joka sai salin räjähtämään huudoista, vihellyksistä ja rytmikkäästä taputuksesta. Seuraavana lavalle astui pianisti ja yksinäinen klarinetisti, ei mikään helppo tehtävä, mutta taputukset lähes yhtä massiiviset, ansiosta tai ansiotta. Ja uusi kvartetti Isis sai yhtä lämpimän vastaanoton kuin aiemmin esiintynyt Uusi Helsinki kvartetti. Mainiota on havaita, että yleisöt ovat erilaisia, toisen viikon yleisö oli nyt kitsaampi suosionosoituksissaan, rytmikkääseen taputukseen yllettiin vasta keskiviikkona.

 

Kuhmossa kohtaavat valmiit pitkään soittaneet kvartettikokoonpanot ja paikan päällä kootut ryhmät. Jos viimeksimainittujen soitto ei aina ole viimeisen päälle harjoitettua, sydämeen käyvä innostus korvaa sen monin verroin. On ihana kuunnella ja katsoa soitosta ja toisistaan nauttivia muusikoita. Missään muualla ei kohtaa samaan aikaan lavalla useista musiikin huippuyliopistosta tulleita professoreita ja ympäri maailmaa mainetta saavuttaneita soittajia soittamassa sydämeen käyvästi niin helppoa Mozartia kuin vaikuttavaa Brahmsia. Kuhmossa myös hyvin näkee, miten joku yksittäinen soittaja saa kumppaninsa syttymään. Taitavat artistit voivat soittaa kliinisen puhtaasti, mutta vailla sykettä. Esimerkiksi Massimo Quatra saa minkä tahansa joukon syttymään, jota yleisön imu vain lisää. Nuoren soolosellisti Hai-ye Nin ja Jacques Offenbachia soittavaa muusikkokokoonpanoa johtavan Quatran katseita oli sydämeen käypää seurata, nuoruus kohtasi kokemuksen.

 1801817.jpg

Koska soittajia ei saanut kuvata, kuvasin pianonvirittäjän työssään

Käytävillä pohdiskeltiin Mendelssohnin linjaa ja sen poikkeamista Kimasesta. Osa vanhaa kaartia piti muutoksia huonoina, kevyempänä ja yleisöä suosivampana. Ei kai nyt ole niin, että suuren yleisön suosio merkitsee vain huonoa makua? Itsekin olin ohjelmaa lukeissani havaitsevinani hivenen "karnevalistista" otetta. Niin sanottuja hauskoja kappaleita oli nyt lähes päivittäin, Kimasella ne keskittyivät muutamaan ylipitkään iltaan. Sanottiin myös, että soitetaan liikaa säveltäjien elämänuran alun mitättömyyksiä, kun voitaisiin soittaa kypsiä sävellyksiä. Ei tykätty sovituksista. Aikaisempi vakavuus säröili. Kenen ääntä on sitten kuultava, "harmaatukkaistenko" ts. harvenevan viikkolipun lunastaneen yleisöjoukon vai nuorten tulevaisuudessakin pääsylipputuloja tuovien. Ei mikään helppo valinta. Mitäpä siitä, vaikka muutama harmaatukka jää närkästyksissään kotiinsa, jos salit täyttyvät innoissaan buuaavasta nuorisosta. Myös taiteilijat jakavat yleisön mielipiteitä, ja heistä Pekka Kuusisto eniten. Tykätään - ei tykätä. Joidenkin mielestä hänen eräs tulkintansa vain etäisesti muistutti Beethovenin viulusonaatti 15:ta, toisten mielesä esitys oli loistava.

 1801824.jpg

Kuhmotalon aula

Mendelssohnin musiikin kirjo on todella laaja, niin tyyliltään kuin sävellysajankohdaltaan. Outouksiakin oli, vaikka kukaan ei soittanutkaan nyt pää pianon sisuksissa. George Crumbin Meta4:n soittama Mustat enkelit –kappale vaati lavalle myös joukon viinilaseja, joita viulun trokalla sitten soitettiin viulujen erilaisten lyömäsoitinten kera. Sähköisesti varustetuista kitarasta voi kohota kaamea ääni kirkon kupolin korkeuksin. Suoritin laskennan siitä, miltä ajalta soitetut säveltäjät ovat. Heistä kaksi on 1500-1600 –luvuilta, seitsemän 1600-1700 –lukujen ja yhdeksän 1700-1800 –lukujen taitteesta. Säveltäjistä 19. elämä on asettunut 1800-luvulle. Suurin osa säveltäjistä on elänyt elämänsä 1800-1900 –luvuilla. Uusimpia 1900-luvun säveltäjiä esiintyi ohjelmassa 24. Eniten kuultiin Mozartia, paljon myös Beethovenia, Schubertia, Schumania ja Haydnia, siis vanhaa taattua kamaa. Suomalaisista säveltäjistä kuultiin Jouni Kaipaista, Juha T. Koskista, Jaakko Kuusistoa, Olli Mustosta, Jukka Tiensuuta ja Per Henrik Nordgeniaa. Kuhmossa esitetään aina yksi tilaussävellys, nyt se oli Nordgren. 


Sympatiani ovat 1900-luvun säveltäjien puolella, vaikka heidän kuuntelemiseensa on vaikeahkoa tottua. Sitä niin musiikissa kuin kuvataiteessakin tunnelmoi mielellään 1800-luvun puolella. Kalevi Aho sanoi kerran (kirjaa en muista), että orkesteritkaan eivät halua harjoitella moderneja kappaleita, soittavat mielellään aina vaan sitä Motzartiansa. On se niin väärin, sanon minä. Ja paljolti tottumuskysymys. Kimasen kirjasta opin, että eurooppalaiselle musiikille on tyypillistä harmonia, aasialaiselle melodia ja afrikkalaiselle rytmi. Kiintoisaa olisi aavistella, mitä tästä nykymusiikista jää satojen vuosien saatossa jäljelle, niinkuin nämä Mozartit ja Schumannit. Voisiko tämä 1931 Tatarstanissa syntynyt Gubaidulina olla sellainen. Maailmankuulun säveltäjän on muuten Helsingin juhlaviikkojen Veijo Varpio ja Kuhmon Seppo Kimanen järjestäneet läntisen maailman tietoisuuteen, kertoi Hesari.

 1801813.jpg

Kuhmon kirkossa paikkani oli 5. rivin päädyssä, sain kerran istua itse Gubaidulinan vieressä

Yksi selvä ero aiempaan on siinä, että Kimasen ohjelmassa oli pari revittelyiltaa ns. Musiikin huuma-iltoja, jossa taiteilijat heittäytyivät hulluttelemaan. Mendelsshon taas tiputtelee humoristisia pläjäyksiään sinne tänne. Kimasen tapa oli vaikeampi, illoista tuli helposti toisiaan toistavia, uusiutumattomia. Mendelhssonin tapa taas tekee ohjelmaan sen kevyeksi parjatun leiman.

 1801821.jpg

Tämä kuva on otettu parvelta Kuhmotalon saliin, kaunista puuta ylt'ympäriinsä

Sydämeen käyviä esityksiä oli useita. Esimerkkinä Beethovenin pianotrio venäläissyntyisen pianisti Valerija Resjanin, puolalaissyntyisen viulisti Olga Polonskyn ja sellisti Robert Cohenin soittamana. Resjania olen kuullut ennenkin, myös Helsigissä ja hänestä on tulossa yksi suosikkitaiteilijoistani. Toinen aivan valtava esitys oli Felix Mendelssohnin jousikvartetto es-duuri, soittamassa Konstanin Bogino pianoa, Massimo Quatra ykkösviulua, Vladimir Mendelssohn alttoviulua, Yuval Gottlibovich alttoviulua, Robert Cohen selloa ja Nick de Groot kontrabassoa. Kaikki maailman ykköstaiteilijoita ja sen kyllä kuuli. Ei siinä varmaan yhteissoiton harjoitteluakaan paljoa tarvittu. Kertakaikkiaan upea esitys, kuin olisi tukkeja kaadettu valtavalla ryskeellä. Kumma miten tuollainen sävelten pauhu sykähdyttää, vaikka jousilla hiljaa soittaminen on kovaa soittamista vaikeampaa. Joskus tuntuu ihmeelliseltä, että viidestä miehestä tai naisesta lähtee ääntä kuin Vaasan kaupunginorkesterista. Toisaalta voi ison miehen (Massimo Quarta) viulusta lähteä tuskin kuultava ääni ja pieni mies (Meta4:n Antti Tikkanen) täräyttää massiiviset äänet ilmoille.

 

Tähän sydämeen käyvien -sarjaan voisi lisätä vaikka kuinka monta esitystä, mutta pakko on mainita viulisti Gordan Nikoli´cin ja pianinsti Paavali Jumppasen sekä viulisti Massimo Quatran ja pianisti Juhani Lagerspetzin Schuberttin fantasia- ja sonaattitoteutukset. Voiko muuta sanoa, kuin että siinä taiteilijat kohtasivat. Ja entä Meta4:n Claude Debussyn jousikvartetto sitten. Ja Massimo Quatran, Mihaela Martinin, Yuval Gotlibovichin, Robert Cohenin ja Martti Rousin Brhamsin jousikvintetto. Entäs sitten Andrea Ruclin pianolla, Pekka Kuusiston viululla ja Markku Mäkisen uruilla soittama Charles Gounodin meditaatio. Urut viuluun yhdistettynä, suorastaan taivaallinen sointu. Ja entäpä kaksi selloa ja urut eli Marko Ylönen, Hai-Ye Ni ja Markku Mäkinen George Enescun Sonate religiosoa soittamassa. Meta4:n loistavasti soittamassa Sibeliuksen Voces Intimaessa sitä kuulee erilaisia luonnon ääniä, niin että on ihan itkuun puhjeta.

 1801804.jpg

 Tämä kuva on taas kerran Lammasjärvestä

Kuorolaulua oli tällä kerralla melko paljon. Mendelssohn näyttää tykästyneen ruotsalaiseen Eric Ericson –kamarikuoroon. Osa esityksistä oli pienimuotoisia hassutuksia. Suomalaiseen korpiyleisöön ei ruotsalainen kepeä huumori oikein tunnu purevan. Mutta kuoro on upea, kuorolaiset valitaan ankaran seulan läpi ja he tippuvat armotta pois, jos laulu ei kulje. Kuka tahansa näyttää voivan astua esiin ja vetäistä soolo-osia. Johtaja Eric Ericsson on perustanut kuoron 40 vuotta sitten, mutta johtaa edelleen, joskin pahasti Parkinson-taudin merkitsemänä. Hän on johtanut myös englantilaista niinikään maailman kuulua Kings' Singers –kuoroa, jota olen kuullut Vaasassa. Upein esitys oli Ingvar Lindholmin De Profoundis, jossa kuulin Lapin tuntureiden yllä kaikuvien revontulten ja avaruuden lumen valo –ääniä. Mieleen jäävä esitys.

 

Upeita taiteilijoita kohtaa Kuhmossa useita, sellaisia, joita ei muualla Suomessa kuule. Olen tykästynyt moneen suomalaiseen pianistiin, Heini Kärkkäiseen, Juhani Lagerspetziin, Paavali Jumppaseen ja yhä enemmän nuoreen Roope Gröndahliin. Hän esiintyi nyt myös pianokvartetossa ja yhteissoittokin näytti sujuvan mainiosti. Yksi Kuhmon erikoisuuksia onkin se, että jokaisen on suostuttava soittamaan milloin minkinlaisessa kokoonpanossa. Eräässä porukassa keskustelimme siitä, että mahtaako olla Matti Raekallion ansiota, että meillä on niin hienoja pianisteja. Loistavia viulisteja kuultiin useita, kuten pomppiva Gordan Nicolic vuodelta 1776 peräisin olevine L.Storioni –viuluineen ja tämä massiivinen Massimo Quatra. Pekka Kuusisto oli rauhoittunut sitten viime kesän, oli nautinnollista kuulla häntä ja Priya Mitchelliä yhdessä, voi sita taitoa. Tykästyin nyt klarinetisti Kari Kriikun oppilaaseen Harri Mäkeen ja käyrätorven soittaja Esa Tapaniin, vaikka puhaltimet eivät ole olleet mielisoittimiani.

 1801800.jpg

Niinkuin tämäkin, järvi on olennainen osa Kuhmoa ja festaria

Tanssi kuuluu myös Kuhmoon, Tiina Lindfors ja tanssiteatteri ERI lähes vakikalustona. Nyt mukana oli Franz Schubertin Keijujen kuninkaan kahden tanssijan tanssillinen toteutus. Toisena oli pidempi Igor Stravinskyn Sotilaan tarina, tanssijoita useampia. Upea esitys, hieno musiikki, loistavat tanssijat ja viehättävä puvustus. Sensijaan kirkossa Hagai Shahamin Bachin musiikilla säestämä enkelitansssi punaisine siipineen oli mielestäni vähän korni, vaikka alun valkoisissa tanssittu osuus olikin kaunista katseltavaa. Esitys tuomittiin varsin yleisesti.

 

<>Artistiesittelyistä pälähti yhdellä tauolla asiaan kuulumattomasti päähäni, että millaisethan soittimet rakastuvat toisiinsa kerrassaan niin kiihkeästi, että avioon yhyttäytyvät. Tai oikeammin soittajat. Iltasoitto –ohjelmasta tällaistakin voi pähkäillä. Ovatkohan basettitorvi ja sello aviopari, eli Ylöset. Viulu ja viulu ovat kuitenkin isä ja tytär, eli Zigetit. Piano ja sello soivat hyvin yhteen,  Maria Belooussova ja Michel Strauss, samoin viulu ja sello, eli Mihaela Martin ja Frans Helmerson. Sellosta ja viulusta voi syntyä piano eli Yoshiko Arai, Seppo Kimanen ja Julio Kimanen.  Sopuisalta tuntuu kaksi käyrätorvea samassa perheessä, mahtavatko Terhikki ja Esa Tapani nyt olla aviopari, vai lienevätkö sisarukset. Ilmeisesti Meta4:n ykkösviulu ja kakkosviulu pitävät yhtä, eli Antti Tikkanen ja Minna Pensola.

 

Lopuksi kerron ihanan kokemuksen. Paavali Jumppanen soitti Boris Pasternakin preludin ja Konstantin Bogino luki runot Hamlet ja Lunta, lunta. Lavalla kaksi flyygeliä, toisen ääressä Bogino ääntää kauniisti ja pehmeästi venäjää, kääntää selkänsä ja Jumppanen jatkaa pianolla. Parhainta draamaa, Mendelsshonillahan on tyylitajua!

 1801802.jpg

Hamlet

Häly tyyntyy. Astun näyttämölle.
Selkää vasten oven kehyspuu
koetan kuulostella, mitä vielä
elinaikanani tapahtuu. 



Yössä. Yksin. Pimeys on minuun
kaikki kiikarinsa tähdännyt.
Jos on mahdollista, Isä, Isä meidän,
tämä malja nosta syrjään nyt.

Päättävästi ohjaamaasi rooliin
olen valmis, sitä näyttelen.
Mutta täällä tehdään toista draamaa.
Jospa voisit nostaa syrjään sen. 



Kokonaisuus on jo lyöty lukkoon,
mahdotonta väistää matkan pää.
Minä, yksin. Fariseusten yössä.
Elämää ei voi pellon poikki ylittää.

1801896.jpg 

Viime viikon luontokuva on otettu Kuhmoviikkojen jälkeen mökkimme takaa olevalta suolta
ennen aamuseitsemää