Useampana kesänä olen käynyt Pohjan Fiskarsissa, milloin Paulan, Marjukan tai Annen kanssa. Nyt suuntasin matkani Ruukkiin Anne seurassani. Taiteeseen tutustuminen jäi aiempia vuosia vähäisemmäksi. Katsastimme näyttelyn Tilallisia paikkoja, josta tähän alle liitän Nina Roosin öljyvärityön. Näyttely ei oikein sykähdyttänyt. Makasiinissa esiteltiin työkaluja, olisihan se saattanut olla kiinnostava, mutta emme viitsineet edes kurkistaa. Ruukin alue on viehättävä ja lounas oli hyvä, vaikka ostoksetkin jäivät tuliaissuklaaseen. Mutta sitten! Keksimme lähteä ajamaan Raisioon Kemiön kautta.

Perniössä katseemme tavoitti vanhan kivikirkon katon ja käänsimme auton nokan Kirkonmäelle. Vanhan kivikirkon, tapulin ja pienen hautausmaan ympärillä levisi ihana vanhojen talojen asuinalue. Sankarihautausmaa oli runsaasti kukkivine verenpisaroineen todella kaunis. Ja sisällä silmämme revähtivät ammolleen, mikä ihana kirkko. Ulkomailla sitä pällistelee mielellään kirkoissa, mutta kotimaassa vain ihmettelee Tiekirkko-kylttejä ja painaa kaasua. Perniön noin 1480 rakennetun Pyhälle Laurille omistetun kivikirkon kattomaalaukset hätkähdyttivät kauneudellaan. Kirkko on kolmilaivainen holvikattoinen rakennus, jossa on iso takaparvi urkuineen. Vastaavia harmaakivikirkkoja on rakennettu Varsinais-Suomeen kristinuskon voimistaessa sijaa maassamme. Kattomaalausten tekijänä pidetään Pietari Henrikinpoikaa, joka kuuluu ns. Kalannin koulukuntaan. Tämän saimme lukea pienestä esittelylipareesta.  Samanlaisia kattomaalauksia löytyy myös Sauvon ja Tenholan kirkoista. Kalannin koulukunnan ensimmäiset kirkkomaalaukset on löydettävissä Laitilan ja Kalannin kirkoista. Alun perin maalauksia oletettiin olleen enemmän. Seinillä oli myös ns. vihkiristejä, pyöreitä kuvioita, joiden keskellä oli risti. Näissä kirkoissahan on aina myös asehuone. Tämän kirkon asehuoneessa on ns. ulkoinen saarnastuoli, josta saarnattiin ja luettiin kuulutuksia silloin kun kirkko oli suljettu. Sulkeminen saattoi tapahtua esimerkiksi rangaistuksena kirkossa tapahtuneista kiivaista istumajärjestystä koskevista penkkiristiriidoista. Alla kolme kuvaa kirkosta.

Hämmennyksestä selvittyämme jatkoimme matkaamme Kemiön suuntaan.  Strömmakanalenin ylitettyämme olimme saarella ja ihmettelimme sokerijuurikaspeltojen laajuutta. Ei se ole kumma, että tiet täyttyvät rekoista. Täältäkin juurikas täytyy kuljettaa Säkylään saakka jatkojalostettavaksi. Vaikea on auton sisältä päätellä, millä muulla näissä kauniiden maisemien kunnissa eletään. Käännyttyämme Paimioon johtavalle tielle ilmaantui kylän laidalla taas kirkko näkyviin. Ja sinnehän kurvasimme. Ovet olivat kutsuvasti auki, eikä ihmisiä missään, kuten ei ollut Perniön kirkossakaan. Ollaan meillä todella huolettomia!  Kirkko oli vaatimattomampi kuin Perniön, mutta samanlaiset valkoiset pylväät pitivät ylhäällä kolmilaivaista holvistoa. Urut oli sijoitettu sivuseinälle. Kirkko on rakennettu 1300- ja 1400-luvulla, mutta 1700-luvun lopulla tulipalo tuhosi kellotapulin ja suuren osan kirkkoa. Kirkko korjattiin ja jälleen 1900-luvun alussa tehtiin seuraava saneeraus, nyt Lars Sonckin johtamana.  Lisää tuttuja nimiä putkahti esiin esittelylipareesta, josta kävi ilmi, että vuonna 1922 kirkon sisustusta jälleen uusittiin, nyt Amos Andersonin aloitteesta, töitä johti Armas Lindgren.  Sankarihautoja koristivat nyt annansilmät ja kirkon ympärillä oli todella laaja hautausmaa. Jätimme käymättä kirkon vieressä olevassa museossa.  Alla kuva kirkon päädystä.

Matkaan taas päästyämme ajoimme korkeaa siltaa Mjösundin yli, mutta emme pysähtyneet, vaikka kartalla oleva täppä  ilmoitti kauniista näkymästä. Arvelimme, että suomenkielisellä mantereella ei tarvitse enää kirkkoihin tutustua, mutta niinpä vain Sauvon valtaisa harmaakivikirkko suorastaan pakotti ajamaan keskustan lävitse kirkon pihaan. Portailla odotti nuori nainen, joka osoittautui hyväksi oppaaksi. Kirkossa meitä kohtasi reissun hätkähdyttävin näky; valkoinen holvikattoinen kolmilaivainen kirkko, kalantilaismallisia kattomaalauksia tosin vain alttarin yllä, seinät täynnä kalkkikivimaalauksia, upeat kattokruunut, veistoksia, ihana saarnastuoli, koristeltuja papintuoleja, lehtereiden reunat täynnä kuvia ja seinillä seipäiden päissä vaakunoita. Alttarilta kauniin kastealtaan aidan takaa löytyi jykevä kivinen kasteallas. Kirkko oli oikea runsauden maailma moninaisine sisustuselementteineen.

Kirkosta oli tehty hyvä esittelylehtinen, netistäkin näyttää löytyvän runsaasti tietoa. Esitteen mukaan Sauvon kirkonkylä ympäristöineen on Suomen arvokkaimpia ja parhaiten säilyneitä maisemakokonaisuuksia, jossa keskiaikaiset ja osaksi jopa esihistorialliset piirteet pystyy vielä hahmottamaan. Mikähän mahtaa olla kunnan nimi nykyisin? Kirkko on rakennettu 1400-luvun puolivälissä. Se on monumentaalinen sekä pinta-alaltaan että korkeudeltaan ja holvit linjakkaat. Alkuperäisestä katolisesta sisustuksesta on säilynyt hyvin paljon ja nykyinen kirkko on säilyttänyt paljon 1600-luvulla tehtyjä uudistuksia. Kaunis saarnastuoli on keskellä kirkkoa. Kuoriosa erottuu muusta kirkosta kauniisti koristellulla aidalla, johon on veistetty mahtisukujen vaakunoita. Seinillä on runsaasti kalkkikivimaalauksia, jotka esittävät evankelistoja ja kirkkoisiä, mukana myös kirkolle lahjoituksia tehneiden henkilöiden muotokuvia. Kauniita olivat ja niitä oli todella yllättävän paljon. Kirkon seinillä on 35 hautausvaakunaa eli vainajan arkun perässä kannettavia koristeellisia vaakunoita. Osa niistä on kadonnut ja osa on viety museoihin, mm. kansallismuseoon. Missään muussa kirkossa ei ole niin paljon tyylillisesti niin erilaisia hautausvaakunoita kuin tässä kirkossa. Esitteestä saattoi myös lukea, että monet balttilaiset ja saksalaiset soturit avioituivat sauvolaisupseerien tyttärien kanssa, muuttivat kartanoiden vauraaseen rauhaan ja halusivat tulla myös haudatuiksi tänne. Pakkomamujakin joukossa oli siis Kaarle-herttuan lähettämiä luotettavia alamaisia, Anrepejä, Galleja ja Gyllenmåneja. Hautakammioitakin kirkon alta löytyy, ne tosin ovat piilossa lattian alla. Ihana kokemus kaiken kaikkiaan, ilmankos kirkon ulkopuolella oli kehotus: Pidä taivaallinen tauko!

Varmaan on outoa innostua yhtäkkiä näin kirkoista, mutta kieltämättä on häpeillen myönnettävä, että oman maan kirkkotietous ei ole kummoinen. Isonkyrön 1500-luvulla rakennettu kivikirkko lienee ainoita tämäntyylisiä kirkkoja, joissa olen vieraillut. Ja näitä nyt nähdyn tyylisiä keskiaikaisia kirkkoja kyllä riittää.  Kirkkoprojekti jää nyt kyllä pahasti kesken ja mieltä kaivertamaan. Kannattaisi ajella enemmän pikkuteitä ja kurkistella tiekirkkoihin, silloin kun ne ovat avoinna. Innostuimme niin kirkoista, että piipahdimme myös 700 vuotta vanhassa Turun tuomiokirkossa. Eipä ole sitäkään tullut tarkemmin tutkituksi, vaikka käynti ei ollut ensimmäinen. Se on sentään luterilaisen kirkon päätemppeli ja maan kansallispyhättö!