Marinskin ystävät –yhdistys on jo vuosikausia tehnyt matkoja Venäjälle, mm. Pietarin Valkeisiin Öihin. Matkat järjestää Secway Oy johtajanaan aviopari Leena ja Jyrki Ahponen. Jyrki on syntyisin Viipurista ja eläkkeellä olevana kapiaisena omaa erinomaisen tietämyksen Venäjän historiasta, erityisesti raja-alueen tapahtumista. Näyttipä Pietarinkin historia olevan hyvin hallussa. Matka tehtiin bussilla kuskina inkerinsuomalainen Viljo, joka venäjänkielisenä osoittautui kullanarvoiseksi  kiperissä tilanteissa, kuten Äänislinnassa vietetyn ravintolaillan pöytien ja tarjoilujen organisoinnissa. Paikallinen hätääntynyt tarjoilija osasi vain venäjää, eikä henkilökunnan taidotkaan olleet parasta aaa-luokkaa. Pöytäämme tuodussa viinipullossa oli korkki sisällä, uusi saatiin ja sen mukana korkinavaaja.

Ja sitten oopperoihin. Tarjolla olisi ollut myös konsertti ja baletti, mutta päädyin Claude Debussyn Pelléas ja Mélisandeen ja  Giacomo Puccinin Toscaan. Ensimmäinen esitettiin Mariinski-teatterissa (yllä) ja toinen Mikhailovskissa (alla). Kumpikin aivan ihania teattereita, muistuttivat meidän Bulevardia, mutta olivat suurempia. Esiintyjät olivat minulle ennestään aivan outoja, mutta jotkin heistä ovat esiintyneet Mikkelin musiikkijuhlilla. Pelléas ja Mélisandea johti itse Valery Gergiev ja Toscaa Stanislav Gaudasinsky. Meillähän on varsin harvinaista, että ooppera keskeytyy taputuksin. Pelléasissa niin ei tapahtunut, Toscassa kylläkin. Gaudasinsky ei tästä pitänyt vaan musiikki jatkui taputusten aikanakin. Kaikkia laulajien nimiä minun on niiden outouden vuoksi turha luetella, Toscassa olivat minun arvioni mukaan parempia. Kuitenkin voi sanoa, että Cavaradossina laulaneella Feoror Ataskevichilla oli komea tenori, hieman kireä. Myös Tosca Marina Tregubovich lauloi upeasti.

Pelléas ja Mélisande oli omassa oopperassamme parempi kuin Mariinskissa, kuulin vain yhden paikalla olleen kehuneen esitystä. Tarinahan on arvoituksellinen ja tapahtuu omalaatuisen synkässä Allemonden linnassa. Siis Golaund löytää kotoaan paenneen Mélisanden, tuo hänet kotiinsa, tämä ja velipuoli Pélleas rakastuvat, Golaund pahoinpitelee vaimoaan ja tapaa velipuolensa, syntyy kuollut lapsi ja äitikin kuolee loppukohtauksessa. Oopperasta ei käy selville, kumman lapsi on, Golaundin vai Pélleasin. Minä tulkitsin nyt niin, että Mélisande oli paennut kotoaan, koska oli jo silloin raskaana. Lopun kuolinkohtausta oli pitkitetty ja se oli todella ahdistavaa katsottavaa. Kansallisteatterissa Mélisande lipui veneellä lapsi sylissään merelle. Esitys oli puvustuksen perusteella tuotu jotenkin tähän päivään, enkä minä pitänyt siitä. Allemonden kuningas, siis Golaundin isä oli punaisessa asussaan kuin joulupukki ja minua se häiritsi. Kun en pitänyt näyttämön toteutuksesta, saatoin keskittyä musiikin kuuntelemiseen, joka sekin on tässä oopperassa haasteellista. Ohjaaja Daniel Kramer sanoo ohjelmassa, että samalla tavalla kun pohjana olleen Maeterlinckin tarina oli vastaisku Ibsenin well-made –näytelmille, on Debussyn musiikki vastapaino Wagnerin musiikille. Oopperassahan ei ole varsinaisia aarioita lainkaan ja kuoronkin osuus jää vähäiseksi. Kramer sanoo, että teksti on enemmän puhuttu kuin laulettu. Kramerin mukaan Maeterlinck on halunnut osoittaa, että maailma on ääretön ja meidän omat ongelmamme mitättömiä, mutta toisaalta ne ovat myös everything, sydämenasiat ovat olennaisinta meissä (oma käännös). Voi hyvin uskoa Krameria siinä, että mystisen ja metafyysisen maailman esittäminen näyttämöllä on haasteellista. Minua ei kuitenkaan harmittanut, että olin nähnyt omassa oopperassamme paremman Pelléas ja Mélisanden, tämä kaikki liittyy koskaan päättymättömään oopperan opettelemisen prosessiini.

Tosca olikin sitten perinteisistä perinteisin. Olen nähnyt Toscan niin monta kertaa, että tapahtumat olivat tuttuja. Saattoi vain todeta, poistuvatko laulajat näyttämöltä samaan suuntaan kuin edellisessä näkemässäni versiossa. Taustalla ajatuksissa pyöri BioRexissä näkemäni Baijerin valtionoopperan Tosca Karita Mattiloineen ja Juha Uusitaloineen. Mattilahan ei siinä ollut hyvä, mutta Uusitalo Scarpiana mielestäni ylittämätön. Musiikki on niin kaunista, että oopperan voi katsoa ja kuunnella kerta toisensa jälkeen. Kokemus oli mitä mainioin ja hohtoa siihen toi upea sali. Istuimme parvella, josta salin kokonaisarkkitehtuuri oli hyvin hallinnassa. Jos vielä eksyn Mikhailovskiin, maistan kyllä jotain heidän herkullisen näköisistä tarjoiluistaan.

Lopuksi voi vielä todeta, että yksi matkan parhaimpia anteja oli pitkä kanavaristeily. Oppaanamme oli entinen arkkitehti, joten satojen toinen toistaan loistavampien linnojen esittely osoitti, miten upea kaupunki tuossa kolmen tunnin junamatkan päässä on. Aikaisemmat Leningradin ja yksi Pietarin matka eivät ole avanneet suurkaupungin luonnetta samalla tapaa kuin tämä. Mariinskille on nousemassa uusi rakennus, jonka avajaistilaisuuksiin Mariinskin ystävien seuraava matka suuntautuu. Kiintoisa oli myös käynti Konevitsan luostarissa (yllä) ja Käkisalmessa, jossa yövyttiin "Väärän vitosen" torin vieressä.