otsikoi Helsingin sanomat 22.1.2012 Hannu-Ilari Lampilan arvostelun oopperasta Julius Caesar. Niinkin asian voi sanoa, onhan ohjaaja Ville Saukkonen tuonut Georg Friedrich Händelin oopperan tähän päivään. Teksti on vanhaa Nicola Francesco Haymia 1700-luvun alkupuolelta. Moderniksi esityksen tekee tämän päivän sotatapahtumien muistuttavat kohtaukset ja Patrick Woodroffen valotekniikka sekä Kalle Kuuselan puvustus. Kuoroa oopperassa ei ole ja sotakohtaukset tehdään viiden mustapukuisen taistelijan voimin, karmivan tehokkaasti kylläkin. Mukana on kaksi kontratenoria, Caesaria laulanut Franco Fagioli ja Egyptin kuningas Plolemaiosta laulanut Alon Harari. Seksikkäästi pukeutuneella Kleopatralla, Claire Meghnanilla on upea sopraano, eivätkä mezzot Katarina Leoson Corneliana ja Melis Jaatinen Cornelian poikana Sextuksena jää hänestä jälkeen. Myös Marko Nykänen, Jussi Merikanto ja Arto Hosio laulavat ymmärtääkseni hyvin. Alla vasemmalta oikealle: Kalle Kuusela, Howard Arman, Ville Saukkonen ja Patrik Woodroffe.

Julius Caesar on nyt miehitetty poikkeuksellisen ulkomaisin voimin, kakkosmiehityksessä jako kotimaa/ulkomaat on suunnilleen sama, vaikkakin eri tavoin jakautuneena. Kakkosmiehityksen toinen kontratenori on suomalainen Teppo Lampela, en ole koskaan häntä kuullut. Maailmankuulu Fagioli on syntyisin Argentiinassa, Aron Harari on israelilainen. Myös Meghnagi tulee Israelista ja Leoson Ruotsista. Toisaalta henkilögalleria on todella pieni, kahdeksan laulajan lisäksi viisi ”mustapukuista”, neljä ”pitkäsääristä” ja kaksi krokotiilia Kleopatran uima-altaassa. Musiikin johto ja valaistussuunnittelu on niin ikään ulkomaisissa käsissä. Olisiko sitten niin, että Händeliä esitetään Kansallisoopperassa niin harvoin, että suoraan ei löydy henkilöitä omasta takaa. Alla Caesar.

Tarina alkaa siitä, kun Pompeiuksen irti hakattu pää tuodaan Caesarille voiton merkkinä. Tapahtumat etenevät sitten Caesarin, Ptolemaioksen ja Kleopatran valtataistelun, sotatapahtumien, Cornelian ja hänen poikansa Sixtuksen isänsä menetystä koskevan surun ja kostotoimien sekä Kleopatran ja Caesarin rakkaustarinan ympärillä. Vaihtuvat puvut ja sukupuoliroolien kirjo tekevät katsomistapahtumasta haasteellisen. Kontratenoriroolien uutuuden ohella Pompeiuksen poika Sixtus on mezzo ja Kleopatran sihteeri Nirenius jakkupuvussa keikistelevä baritoni. Kleopatra esiintyy myös valepuvussa Lydiana. Tämä oli elämäni ensimmäinen ooppera, jossa kuulin kontratenorirooleja, toki Händelin aikaan korkealta laulavat kastraatit olivat tavanomaisia. Oopperan lopun kontratenorin ja sopraanon pitkän pitkä duetto on aivan ihana. Tässä voit kuunnella tätä harvoin kuultua äänialaa Fagiolin laulamana ja tässä Hararin laulamana ja tässä Teppo Lampela.

Helsingin barokkiorkesterin soitosta pidin kovasti, vaikka en olekaan mikään erityinen cembaloiden ihailija. Orkesterissa niitä on kerrassaan kolme, pääasiallisesti musiikki kulkee cembalo-jousisoitinlinjalla. Vasta aivan oopperan loppupuolella Caesarin voittomusiikissa tulee mukaan puhaltimia. Ihmettelin luuttua muistuttavaa kielisoitinta, jossa oli hyvin pitkä kaula. Mikähän se mahtoi olla? Oopperassa on paljon pitkä aarioita ja duettoja, jotka lauletaan tyhjällä näyttämöllä suoraan yleisölle. Siinä kyllä saattoi todella keskittyä kuuntelemaan ilman, että joku näyttämön tapahtuma olisi pakottanut hajottamaan tarkkaavaisuutta. Tekstikään ei häirinnyt, koska minuuttikaupalla lauletaan yhtä ja samaa. Musiikki on paikoin niin hiljaista, että tämän luutulta vaikuttavan kielisoittimen ja harpun äänen saattoi erottaa. Alla Kleopatra ja Ptolemaios.

Valaistuksen suunnittelijaa esiteltiin Hesarissa jo etukäteen. Näyttämöllä ei todellakaan ole minkäänlaista rekvisiittaa ajoittain lattiasta nousevia tasoja lukuun ottamatta. Koko ooppera toimii lavatasojen nousujen ja laskujen sekä valoefektien varassa. Minä kyllä pidin siitä, vaikka alussa karuus vaati hivenen totuttelua. Varjokuvat ovat tehokkaita, samoin lopun laajat videoklipit, joilla osoitettaan, miten laajalle Caesarin voittoa maailmalla uutisoitiin. Hänhän uhosi voittavansa ensin Egyptin ja sitten koko maailman. Video osoittautuu taas oivalliseksi keinoksi laajentaa tapahtumamaailmaa näyttämön ulkopuolelle. Valoilla saadaan myös huomio keskittymään solisteihin ja keskeisiin tapahtumiin. Yritin kuvitella, miten pitkät aariat olisivat toimineet ”kalustetussa” ympäristössä, silloin tietysti puvustuksenkin olisi tullut olla toisenlainen. Nyt siitä ei puutu mielikuvitusta, on uljaita sotisopia, mielikuvitusolioita, pellejä, lähes alastomia naisia ja ties mitä. Siinä vaiheessa kun Sixtuksen mahtipontiset sotavarustukset ilmaantuvat katosta, ajattelin että vähempikin olisi riittänyt. Puvustajallehan tämmöinen on loistava tilaisuus käyttää mielikuvitustaan.

Huumoria Saukkonen on etsinyt ja saivathan asut ja tapahtumat naurunremahduksia aikaan. Ei ihan tavallista vakavasti otettavassa oopperassa. Toisaalta on sitten inhottavia hakkaamis- ja ampumiskohtauksia. Lopussa Caesarin ja Kleopatran luritellessa kaunista lemmenduettoaan, Sixtus ampuu itsensä ja Cornelia nielee tappavan annoksen lääkkeitä. Vastakohtainenhan maailma on! Olin ilahtunut Hannu-Ilari Lampilan maininnasta, että hän oli ollut näkevinään Kike Elomaan näköisen hahmon. Minä ajattelin nimittäin ihan samaa ja päättelin mielikuvitukseni tehneen tepposen. Olin minä siellä näkevinäni Guantanamon vanginkin. Mielenkiintoista, että huumori- tai kauhukohtaukset ja tavattoman kaunis musiikki eivät tunnu olevan ristiriidassa keskenään. Tavallaan mainio ristiriita saadaan aikaan myös siitä, että sotapäällikkö havitellessaan Corneliaa itselleen laulaa kauniisti ”olen mielistynyt sinuun” samalla kun pyörittää Corneliaa tukasta ja paiskoo lattialle. Mielistynyt, niin?

Aplodeista ja huudoista päätellen ensi-iltayleisö piti esityksestä. On myönnettävä, että tämän oopperan olisin halunnut nähdä lähempää permannolta. Kausilipun vaihtamisessa ensi-iltaan varmistaa kyllä parhaan miehityksen, mutta menettää paikan sijainnissa, kun siis yrittää korvata lipun hinnan nousun siirtymällä toiselle parvelle. Kokonaisarvioinnin paikka tulee, kun koko kausi on nähty, palaanko vanhaan vai jatkanko tätä. Alla Akillas, Ptolemaioksen sotapäällikkö.

Nyt kun taiteen yhteydessä on puhuttu niin paljon rahasta, voisi kirjata Rondon 12/2011 uutisen, jonka mukaan Pekingin oopperassa, jossakin niistä monesta, on Figaron häihin myyty 200. hääparille paikka juhlia näyttämöllä oopperan esityksen aikaan. Rahankeruuta siis. Voisiko tuosta ottaa oppia? Myydään kalleimmat paikat näyttämöltä, siinähän tulee ensi-illassakin paremmin huomatuksi kuin nyt lämpiön tungoksessa.

Lisäys: Uutispäivän 24.1.2012 arvostelija Matti Saurama suorastaan hehkutti oopperaa ja sen valaistusratkaisua. "Hienoa Händeliä, onnistunut näyttämötulkinta, erinomaiset solistit. Hyvä valinta oopperan historiasta, unohtumaton esitys!"