Muutamia vuosia sitten liityin Mariinskin ystäviin, en tukeakseni Mikkelin musiikkijuhlia vaan päästäkseni osalliseksi Pietariin ja Moskovaan suuntatutuville kulttuurimatkoille. Jäsenmaksu on muutaman kympin, ei se taloutta kaada, vaikka Suomessa saatavia etuja en ole juuri käyttänyt. Ehkäpä vielä niistäkin innostun. Matkoja organisoi Secway Oy, jonka johdossa on karjalaissyntyinen eläkkeellä oleva upseeri Jyrki Ahvonen. Yksi matka järjestetään aina Pietarin Valkeat yöt –festarin aikaan ja yksi uuden vuoden juhlimiseksi. Ohjelma koostuu musiikkivaihtoehdoista ja parista muusta kulttuurikohteesta. On oopperaa, balettia ja konsertteja, toinen tutustumiskohde on useimmiten Pietarin ulkopuolella. Kesäkuussa käytiin Konevitsan luostarissa ja nyt Narvassa. Osallistujat saattoivat nyt olla kaikki eläkeläisiä, kesän matkalla oli myös nuorempia. Matkan johtaja on erinomaisen hyvä Pietarin ja Karjalan asiantuntija, karjalainen tausta yhdistettynä upseerin kokemukseen antaa mainiota lisämaustetta opastukselle. Erityisen hyvin näytti myös vanhan Inkerin alueen historia olevan hallussa. Pietarin opas on hyvin suomea osaava eläkkeellä oleva arkkitehti, joka puhuu erityisen lämpimästi Pietarin rakennuksista ja niiden historiasta. Palatsit ja niiden rakennustyylit ovat hyvin hallinnassa. Inkeristä Suomeen muuttaneen kuljettajan ohjaama bussi kuljetti matkalaiset ovelta ovelle ja organisointi on erinomaista. Sen verran usein olen elämäni aikana osallistunut erilaisille ryhmämatkoille, että hyvää organisointia osaan kyllä arvostaa.



Ensimmäisenä iltana katsoin La Bayadere –baletin Mikhailovskyssa, jossa kuvautin itseni Helgan kanssa. Baletti kesti kolme tuntia ja kun yksinkertainen rakkaustarina ei voi viedä koko aikaa, oli mukana paljon ”täyte”tansseja. Ludvig Minkusin musiikki on kaunista, rytmikästä ja helppoa kuunneltavaa. Koreografia on Marius Petipan, hänhän oli myös viimeisimmän Helsingissä nähdyn Merirosvo-baletin takana. Pääosien tanssijat Irina Kosheleva, Alexey Malakhov ja Leonid Sarafanov olivat taitavia ja heille taputettiin pitkin esitystä. Erityisen nautittavia olivat värikkäät ja vauhdikkaat ryhmätanssit. Viimeisessä osassa nähtiin lavan täydeltä kokovalkoisissa ballerinnahameissa tanssivia naisia, mikä sekin oli tavattoman kaunista. Helppo baletti, josta jäi kevyt mieli.



Toisen illan ohjelmassa minulla oli Pietarin Filharmonian konsertti Filharmonia-saliss (yllä)a. Sali on kaunis ja valoisa. Soittajia oli varmaan satakunta ja johtajana oli sveitsiläinen Michel Tabachnik. Olisihan vaihtoehtona ollut musikaali My Fair Lady kumpanakin iltana. Ohjelmassa oli Debussytä, Ravelia ja Schumannia. Ensimmäinen puoliaika ranskalaisten säveltäjien mukana meni kuin juna, täsmällisesti ja kovaa. Schumannista välittyi pehmeämpi ote, aivan kuin soittajat olisivat sulautuneet musiikkiin paremmin. Tämä oli siis minun asiaa ymmärtämättömän mielipide. Yleisö palkitsi soittajat valtaisin suosionosoituksin.

Olisin olettanut, että baletissa olisi nähty erityisen aistikkaasti pukeutuneita pietarilaisnaisia, olimmehan ensi-illassa. Mutta ei yleisö helsinkiläisestä juurikaan poikennut. Kuulihan siellä toisaalta paljon muitakin kieliä kuin venäjää. Konsertin pukukoodi oli suunnilleen sama kuin meillä viikonvaihteen konserteissa. Nuoria oli paikalla enemmän kuin meillä, erityisesti konsertissa. Rauhattomampaa siellä oli kuin meillä.



Matkan tutustumiskäynti tehtiin Oranienbaumin palatsiin ja puistokokonaisuuteen. Puistossa olevat Liukumäkipalatsi ja Kiinalainen palatsi olivat kiinni. Liukumäkipalatsi on saanut nimensä siitä, että puiston ylimmästä kerroksesta on todella lähtenyt puoli kilometriä pitkä liukumäki, mäen kohdalla on nykyisin aukko metsässä. Oranienbaumin linnan opastus oli perusteellinen, tsaareja ja heidän lapsiaan vilisi esityksessä ja vuosilukuja, niitähän riitti. Esittelyssä vilahtelevat milloin ruotsalaiset milloin saksalaiset ja välillä suomalaisetkin. Sotien historiaahan tämä naapurimaiden historia on. Neuvostovallan aikana linna oli toiminut maatalouskouluja ja minun on vaikea kuvitella, miten se on todellakin kyetty palauttamaan entiseen asuunsa. Koko palatsi ei ole vielä yleisön nähtävissä, mutta melkoinen osa. Onhan niissä oma viehätyksensä. Musiikkia kuultiin täälläkin, torvimusiikkia palatsin edessä. Kymmenkunta miestä soitti piirissä, jokainen useampaa torvea, kussakin torvessa kun oli vain yksi ääni. Ihan oikea sävelmä niistä silti tuli.



Kolmannen päivän aamuna lähdimme kohti Ivangorodia ja Narvaa. Ivangorodin puolella tutustuimme Iivanan linnaan ja opas oli vieläkin aivan täpinöissään muutama vuosi sitten linnan pihalla esitetystä Rimski-Korsakovin Iivana Julma -oopperasta. Esiintyjät olivat Mariinskista ja johtajana itse Valery Gergiev, Putinkin oli ollut paikalla. Sotahistoriaahan esittelyssä taas kuultiin ja useammalta vuosisadalta. Kävimme myös paikallisessa taidemuseossa, taiteilijoiden nimiä en edes yritä kirjoittaa, vakka saimme esitteet mukaan. Viron puoleiseen Narvaan tutustuminen oli vielä perusteellisempaa, esittelijänä sinne asettunut vitsikäs suomalainen opas. Narvaan ja Narvajokeen törmää Venäjän, Balttian, Ruotsin ja meidän suomalaisten historiassa useampaan kertaan, Pohjan sodasta ja Hansakaupasta tämän päivän rajakauppaan. Historiapainotteisuuden vastapainona kuultiin nyt myös tämän päivän ongelmista, Narvassahan asuu noin 95 % venäläistaustaisia virolaisia.



Yllä vielä kuva Oranienbaumin puistosta, jossa saimme nauttia ihanasta syysilmasta. Tämä ei varmasti ollut viimeinen Mariinskin ystävien matka, jolle osallistun. Helgan kanssa jopa päätimme, että opettelemme venäläiset kirjaimet, toinen alkupään ja toinen loppupään.