Uusi kulttuuriministerimme Paavo Arhinmäki ilmoitti televisiohaastattelussa tukevansa katutaidetta, siis ainakin mieluummin kuin oopperaa. Mitähän se hänen katutaiteensa tarkoittaa, kadulla hanuria soittavia mamuja, betoniseiniä kuvittavia graffititaiteilijoita, cityä kiertävää taideratikkaa, Kalasataman konttiaukion taidetta, kaduille, rannoille ja puistoihin siroteltuja pystejä ja veistoksia, kadulle levittäytyvää performanssitaidetta vai mitä? Tiedän heti yhden varttuneemman virkamiehen opetusministeriön kulttuuriosastolta, joka hyvinkin saattaisi selvitysmiehenä laatia määritelmän siitä, mitä katutaide oikein tarkoittaa. Heittäisinkö ministerille kansalaisaloitteen? Minäkin annan usein lantin katusoittajille, mikäli tuotetussa musiikissa tuntuu olevan edes jotakin säveleksi tunnistettavaa. Katutason taiteen tukemista siis! Graffititaiteesta ja konttiaukiosta kirjoitan jatkossa ja patsaista löytyy kuvia joka lähtöön, onneksi sukulaispoika sai pelastetuksi kaatuneen koneen tiedostot. Alla kuva Kalasataman graffitiaidasta.

Ja tässä toisenlaista katutaidetta, Oon kaupungissa tapahtumaan kuuluva Outi Martikaisen teos Oon varjon alla.

Ennen katutaiteesta kirjoittamista on kyllä kerrottava Hannelen kanssa yli 10 000 askelta sisältäneestä katukävelystä ja nautitusta ateriasta pop up ravintola Solar Kitchenissä. Kaipa se on luettava kulttuuriin kuuluvaksi, olihan siitä 10.8. juttu Hesarin kulttuurisivulla. Aurinkoenergialla toimiva ravintola on kiertänyt ympäri Suomea ja nyt se on rantautunut Kalasatamaan. Syödessä koki olevansa ikään kuin mukana performanssissa. Ravintola muodostui 5-6 valkoliinaisesta pöydästä ja Marti Guixén suunnittelemista jakkaroista, näkymä toisaalta kivikasoille ja toisaalta Korkeasaareen, Pohjoisrantaan ja Merihakaan.  Pöytien vierellä oli kymmenkunta pyöreää aurinkopaneelia, joiden keskellä porisi patoja ja kattiloita. Porinan voimakkuus riippui auringon määrästä. Ateria valmistettiin ruokailijoiden nähtävillä pöytien vieressä ja se oli hyvää. Salaatista löytyi saunioita, keto-orvokkeja, retiisejä, kantarelleja ja ties mitä, pääruokana oli lusikoitavaa tomaattipataa, jossa oli siivuttua kesäkurpitsaa. Jälkiruokana nautittiin marjoja ja suklaata. Pääruoka oli pilvisen sään vuoksi haaleaa, sen tosin saattoi nauttia myös kylmänä. Koko kolmen ruokalajin ateria maksoi 15 euroa. Minua jäi kiusaamaan, että mahtoivatko organisaattorit saada katetta työlleen, paikalla oli 2-3 kokkia ja 3 tarjoilijaa. Idea oli joka tapauksessa mitä mainioin. Patikointi ravintolasta jatkui Kahvila Ihanaan sekä Kyläsaaren ja Arabianrannan uuteen arkkitehtuuriin tutustumisella.

Solar Kitchenistä on helppo solahtaa kirjoittamaan graffiteista. Kalasatamassa on nimittäin kilometrikaupalla graffitiaitaa, jolle koko ajan maalataan uusia ja uusia kuvioita. Taidemuotoahan leimaa anarkistisuus ja väliaikaisuus, vanhoja kuvia peitetään uusilla. Kaupunki on tehnyt todella kauniin kädenojennuksen tälle taidemuodolle antaessaan valtavasti tilaa. Toisaalta graffititaiteeseen ei oikein kuulu hyväksyttävyys, totesi Vivaksi esittäytynyt graffititaiteilija haastatellessani häntä alkukesästä Alppipuiston ja Vauhtitien välisessä alikulkutunnelissa. Ryhdyin juttusille siksi, että jo viime kesänä olin sauvailulenkeilläni havainnut tunnelin seinään ilmaantuneen valtaisan ison graffitin. Nyt oli menossa toisen puolen seinämän maalaus. Taiteilija oli joutunut itse ostamaan maalausten alle tarvittavat vanerit, yli 800 euroa. Minäkin siinä ryhdyin kotiin palattuani ”vaikuttamaan” ja lähetin mailin apulaiskaupunginjohtaja Saurille ja demariryhmän puheenjohtajalle pyytäen, että kaupunki edes pienellä summalla tukisi taiteilijaa. Vastauksia maileihini en ole saanut, mutta ilokseni huomasin, että Hesarin Ihmiset-palstalla pari päivää mailieni lähettämisen jälkeen oli juttu taiteilijasta. Jutusta ilmeni, että sukunimi on Granlund. Alla graffititaiteilija ja hänen työnsä.

Tässä toinen Vivan työ, tämä on Hakaniemen sillan alla. Eikös olekin hieno, muutenhan seinä olisi pelkkää harmaata betonia.

Kalasataman graffiteissa on monentasoisia, sanoisin, vaikka en minä mikään graffititaiteen asiantuntija ole. Onhan nykyisin tapana antaa graffititaiteilijoiden kuvittaa myös rakennustyömaiden aitoja. Yksi kuva itse maalaustapahtumasta Senaatintorin laidalta oli viime vuonna näilläkin sivuilla. Myös Finlandia-talon takana oleva rakennusaita on maalattu. Viva totesi, että toisaalta taiteilijat saavat näin näkyvyyttä, mutta taidemuodon etabloituminen hieman rassaa taiteilijoita. Kysyessäni, että miksi hänen vuoden valmiina ollutta maalausta ei ole sotkettu tageilla, hän mainitsi teoksen olevan liian kirjavan. Tagit eivät erotu ja toisaalta paikka on taginteikijöille liian helppo. Tavoitteena on saada omia merkkejä mahdollisimman vaikeisiin paikkoihin, siksi esimerkiksi junat ja bussit on usein peitetty tagein, tuhrittu, sanomme me. Nyt kyllä harmittaa, että en aikoinaan valokuvannut asuinalueeni alta puretun Wärtsilän ison makasiinin seiniin maalattuja graffiteja. Seinät annettiin joksikin ajaksi taiteilijoiden käyttöön, ennen rakennuksen purkamista. Se oli minulle ilmeisesti ensimmäinen kerta, kun tulin tietoiseksi tämmöisen taiteen olemassa olosta. Sitten niitä on tullutkin nähdyksi hyviä ja huonoja. Tampereen taidehallin näyttelyssä Onko totta on mukana pari graffitia. Alkaakohan taide olla liian hyväksyttyä, jotta ministeri Arhinmäki voisi sitä tukea, siinä ja siinä, arvelisin, onhan hän itsekin osa hyväksyttyä järjestelmää.


Ja tässä Finlandia-talon rakennustyömaan aitaa.

Kalasataman konttiaukion katutaiteeseen kuuluu myös kontti, jossa nuoret pitävät vaihtuvia taidenäyttelyitä. Ensimmäiseen näyttelyyn törmäsin pyöräretkelläni yli kuukausi sitten. Silloin kontissa oli videotaidetta, nyt Hannelen kanssa tekemälläni retkellä valokuvia henkilöistä, joilla oli erilaisia hattuja päässään. Pääsimme konttiin sisälle, vaikka se varsinaisesti avattiin vasta illalla. Silloin olisi voinut kuvauttaa itsensä kontissa olleesta hattukasasta itse valittu hattu päässään. Taiteilijaa ei ole nimetty, tarkoitus on, että katsojat esittävät arvailujaan taiteilijasta. Muistaakseni oikein tienneelle oli joku pieni palkintokin tiedossa. Ei niin ihmeellinen juttu, mutta mainio tapa täyttää tyhjäksi jäänyttä satama-aluetta. Alueella järjestetään monenlaisia tapahtumia, arvelen kuitenkin, että en kuulu kohdeikäryhmään. Konttiaukio on Taikin opiskelijoiden suunnittelema. Suurimman osan vapaasta alueesta täyttää kenttä, jolle nyt oli nousemassa Flow-festarin valtaisa teltta. Alueen Mustikkamaan puoleisella rannalla on myös moderni ympäristöjärjestö Dodon citykasvimaa eli valmiita mullalla täytettyjä säkkejä, joissa viljellään ties mitä. Kaupunki on ajanut paikalle tankilla vettä.

Vuosien mittaan on varastoihin kertynyt lukuisia pysti- ja patsaskuvia eri puolilta Helsinkiä. Tulipahan vielä mieleen, että mahtaisiko Arhinmäki tukea puiden ja pylväiden ympärille kudottuja koristuksia, mikähän niidenkin nimi on. Niitähän voitaisiin kutoa vaikkapa vanhusten virikepiireissä. Tampereelta löytyi myös varsinaista katutaidetta, tumppuja aidanseipäissä. Kuvassa ei ole aivan uusi, siinähän on menneen talven lumia.