Kerronpa nyt millaisessa kulttuuriympäristössä sauvailen. Kuvaus on toukokuun viimeiseltä viikolta. Lähtökuva olkoon sisäpihalta, jossa parhaillaan kukkivat omena- ja kirsikkapuut, syreenit ja hevoskastanja. Mukaan eivät mahtuneet kirsikkapuut eivätkä kukintaansa aloittelevat pihlajat. Jos tulette kesäaikaan, järjestän kuvassa olevassa huvimajassa kuohuviinipippalot. Pihalla asustaa mustarastas ympäri vuoden, tällä hetkellä ilmaa halkovat tervapääskyt, joiden ääni on korvia vihlovaa kirskuntaa.
Alkumatkani etenee Hakaniemen hallin vieritse torin poikki. Torin kulmalla on talo, josta tämä kuva. (Ehkä tämä on hieman kaukana kulttuurista, mutta on toki historiaa.) Leninhän piileskeli myös työväentalolla.
Ympyrätalon pimeähkössä ovisyvennyksessä on Hannu Sirénin 1985 tekemä Symboli –teräspallo. Sen halkaisija on kolme metriä, joten sen ohi voi kävellä ruokakauppaan, Alkoon ja apteekkiin lainkaan sitä huomaamatta. Jos pallon huomaa, pinnasta heijastuu oma kuva. Teoksen Hannu Siren on tehnyt osaksi vanhempiensa Heikki ja Kaija Sirénin suunnittelemaa toimitaloa, talo on äskettäin saneerattu.
Ympyrätalon ohitettuani tulen Tokoinrantaan, jonka toisella rannalla kohoaa korkeana graniittinen työväentalo. Puistossa on Aimo Tukiaisen veistämä Miina Sillanpään muistopatsas Soihtu, jossa on pieniä taloja päällekkäin. Sisällä pitäisi oikeastaan olla valot, mutta eiväthän ne ehyinä rannassa säily. Poliisiauto seisoo tavan takaa puiston keskellä ja viikonvaihteen aamuina nurmikko on täynnä tällä hetkellä yleisimmän eläimen, mäyräkoiran nahkoja. Siitä huolimatta voi hyvin keskittyä kukkiviin hevoskastanjoihin ja kirsikkapuihin. Rannan yleisin lintu on räkättirastas, jota marjamaaton voi näin kaupunkioloissa hyvinkin sietää.
Eläintarhantien
toisella puolella puistossa nainen ratsastaa, Pegasoksellako?
Etsiskelyn jälkeen löytyi vastauskin, Thalia ja Pegassos, Kari Juvan
veistämä.
Tässä vaiheessa voin lukijoita informoida, että patsastiedot löytyvät osoitteesta http://www.taidemuseo.hel.fi/suomi/veisto/hakemistosivu.html?index=A&mode=statue. Sivuilta voi Helsingin patsaita haeskella patsaan nimen, tekijän nimen tai karttapaikan perusteella. Kiva lähde. Thalian ja Pegasoksen takana on vuonna 1967 perustettu Helsingin Kaupunginteatteri, joka juuret ulottuvat viime vuosisadan alkuun. Teatterin johtajana on nykyisin Asko Sarkola.
Eläintarhantieltä poikkean Linnunlauluun, jossa junanradan ylittävän sillan kummallakin puolella tuoksuvat tuomet. Linnunlaulun lyhyt esittely on osoitteessa http://www.edico.fi/kirjat/linnunlaulun_tarina/. Maila Talvion aikoihin kauas maalle, Töölönlahden taakse rakennettiin kesähuviloita, joista yksi on nykyisin Villa Kivi, kirjailijoiden tukipiste. Siellä järjestetään kirjailijailtoja ja mm. Kjell Westö kirjoitteli siellä Missä kuljimme kerran –teostaan.
Edetessäni Villa Kiven ohi on vasemmalla Töölänlahti ja oikealla (yllä) kohoaa Aulis Juneksen talorötiskö. Talo on suojeltu ja Junes on saanut monta ukaasia sen kunnostamiseksi, sakkojakin. Hitaastihan se etenee, kun mies ei huoli edes sosiaaliavustuksia. Viimeisin tieto on se, että kaupunki on päättänyt saneerata talon, jotta se ei hajoaisi ja lähettää laskun Junekselle. Millähän mies maksaa, kirpputorikamasta ei paljon euroja heru. Tämän talon vierestä olin ottanut vapun ajan skillankukkakuvan. Linnunlaulussa laulavat monet tutut linnut. Päästäessä Töölönlahden pohjukkaan ilman täyttää huumaava omenapuun tuoksu. Simberg on aikoinaan maalannut Tampereen tuomiokirkossa olevat köynnöstä kantavat pojat näillä main, silloista ojaa ei enää ole olemassa ja vieressä pauhaa nyt Helsinginkatu.
Kadun ylitettyäni voin valita Stadionin mäelle nousun tai sen kiertämisen väliltä. Useinmiten kierrän, jolloin oikealle jää Linnanmäki junanradan taakse. Vanhan ojan paikalla on paasi, josta käy ilmi, että kyseessä on vihervuoden 1985 -puisto.
Rinteessa patsastelee Henrik C. Borgström Walter Runebergin veistämänä. Herra on Tölö parkin ja stadsträdgårdin grundare.
Puistossa on useita muistotammia, Jean Sibeliuksen, Leo Mechelinin, Walter Runebergin ja J.V. Snellmanin. Snellmannin tammi on sen verran hoikka, että mahtaa olla uudempaa tuotantoa. Yhdellä reissulla tapasin tien pientareelta joukon viherpeippoja kovasti pulputtamassa, puussahan ne päästelevät eräänlaisia sirauksia. Vauhtitietä vauhdilla edeten tulen Nordenskjöldinkadulle, jonka viereen on rakennettu oiva skeittipaikka. Sen nimi näyttää olevan Mikropolis ja sen on suunnitellut nuori arkkitehti- tai insinooriopiskelija (en muista, kumpi), itsekin innokas skeittaaja. Tämän työn jalkeen hän kuluu lehtitietojen mukaan saaneen muitakin vastaavia työtarjouksia.
Käännyn
Pohjoiselle Stadionintielle, jolloin oikealle jäävät jäähalli,
pallokentät ja itse stadion. Lähellä risteystä on Taisto Martiskaisen
Crecendi, vuoden 1918 punaisten muistomerkki.
Jos Nordenskjöldinkadun ylittäisi ja kulkisi Laakson ratsastusalueen ohitse, voisi Keskuspuistoa edetä parisenkymmentä kilometriä aina Haltialaan ja Vantaanjoen rannoille saakka. Oivallinen lenkkeily- ja hiihtomaasto oikeastaan keskellä kaupunkia. Pelle Miljoonakin kehui Helsinkiä siitä, että ratikalla voi päästä aivan hiihtoladun päähän.
Hammarskjöldintietä etenen stadionin torneineen jäädessä oikealle ja kaupungin puutarhan vasemmalle. Mäntymäen kupeesta yhytän Niina Sailon veistämän Tahko Pihkalan, Paavo Nurmi ja Lasse Viren olisivat pienen matkan päässä.Vanhoina hyvinä aikoina demareiden vappumarssin päätepaikka oli Mäntymäen kentällä. Suomen Latu on löytänyt mäen kupeesta oivallisen toimipaikan. Stadionilla aloittelevat pihlajat kukintaansa, mutta viime kesän kuivuus on jättänyt pahan jälken alueen puustoon. Paikoin aivan kuivia rankoja.
Kapupungin puutarhan kätköistä kurkistaa joku patsasmies, en mene katsomaan. Ruusupuutarhan alueen laidassa kohtaan miekkaa pitelevän miehen.
Haen taidemuseon patsassivustosta kartan perusteella paikan ja totean, että patsashan on C. E. Sjöstrandin Kullervo puhuu miekalleen. "Kullervo, Kalervon poika tempaisi terävän miekan, katselevi, kääntelevi, kyselevi, tietelevi". Puutarhan tasanteelta ikuistan näkymän Töölönlahdelle ja jatkan lahden rantaa eteenpäin.
Oikealla on Ooppera, jonka pihalla voisi käydä katsomassa Hannu Sirénin Kivistä vierasta. Nurmikolla kohtaa usein suuren lauman valkoposkihanhia. (Valkoposki on se, jolla päässäkin on valkoista, Kanadan hanhella vain posket ovat valkoiset.) Patsassivuilta huomaan aiemman erehdykseni, aiemmin kuvaamani kivinen käärme onkin Opera Ophidia – Oopperan käärme, suunnittelijoinaan Somma, Mäkinen ja Paavilainen. Erillisessa kivessä oleva rauhateksti tarkoittaa siis kiveä itseään, ei tätä käärmettä. Moni muukin erehtyy, olen nähnyt ihmisten lukevan tekstiä ja katselevan käärmettä. Puistossa lähempänä Finlandia-taloa on aiemmin kuvaamani Kekkosen muistomerkki.
Finlandia-talon
jälkeen voi poiketa epämääräiselle suurelle aukiolle, jossa parhaillaan
istutetaan kukkia. Joinakin kesinä aukion ovat peittäneet ihanat
kukkaistutukset, pari vuotta sitten siellä oli suuri Ite-näyttely.
Aukion oikealle laidalle kohoaa Musiikkitalo, kunhan pääsevät
rakentamisesta yksimielisyyteen ja aukion takana on Kiasma. Vasemmalla
aukeaa edelleen Töölönlahti, pienellä saarella joutsenemo hautoo.
Kaupunkilaiset ristivät pari vuotta sitten joutsenet lintuinfluenssan
mukaan H5:ksi ja N1:ksi, sairasta huumoria viattomien lintujen
kustannuksella. Lahdella soutelee lukuisia sinisorsia, välillä
harvinaisempiakin lajeja, veneenkin olen nähnyt. Juoksun, sauvailun ja
pyöräilyn lisäksi puistossa voimistellaan, tanssitaan ja ollaan
piknikillä. Nurmikolla kävely kun ei enää ole kielletty.
Lähellä rautatietä olevalta kasvihuonealueelta on lapsia tikkupullaa paistamasta. Kerran ohi mennessäni lyötiin pannulle vankasti voita, ilmeisesti oli tarkoitus paistaa makkaraa. Alueen vieressä on Helsingin virallinen lintujen syöttöpaikka, oikein metallisella kyltillä opastettu.
Koirapuistossa kuvaan puisen strutsin, on siellä myös piiiiitkä mäyräkoira, kaupungin puisto-osasto ilahduttaa kaupunkilaisia erilaisilla eläinhahmoilla. Kaisaniemen puiston takana kohoaa Kansallisteatteri ja sen vieressä Raimo Utriaisen kivinen Ida Aalberg. Puistosta löytyy myös Emil Wikströmin Fredrik Pacius ja Viktor Janssonin Convolvulus –naisfiguuri. Lähellä rantaa on Vapaamuurarien hauta, tekijä tuntematon.
Tämä kuva on Helsingin yliopiston rakennuksia. Puistoon voi poiketa satakieliä kuuntelemaan ja monenmoisia kasveja haistelemaan, ruotsinpihlajakin kukkii ja levittää huumaavaa tuoksuaan. Satakielet ovat kovasti yleistyneet ja puistossa niita voi tarkkailla ihan paljain silmin. Globalisaation vai ilmastonmuutoksen tulosta? Yliopiston talvipuutarhassa järjesteään myös nayttelytä. Muistatko Paula, kenen näyttelyä olimme katsomassa? Rannalta kuvaan Eläintarhanlahtea. Siltasaarenpäässä olevan talon seinässä on muistolaatta, jonka mukaan kuvanveistäjä Emil Halosella on ollut talossa ateljee.
Kaisaniemenrantaa etenen Pitkällesillalle, ylitän Siltasaarenkadun (vai olisiko se jo Unioninkatu) ja jatkan rantaa eteenpäin. Oikealla on Valtionarkiston tiloja ja yliopiston Siltavuorenpenkereen rakennuksia mm. käyttäytymistieteellinen tiedekunta.
Rannasta käännyn Hakaniemen sillalle ja otan kuvan Moskovan kaupungin 1990 Helsingille lahjoittamasta Maailman rauha –patsaasta.Kuva on oikein hyvä, patsas kätkeytyy kokonaan puiden taakse, mkä on sille aivan oikein. Kaupunginjohtaja Raimo Ilaskivi on patsaan vastaanottaessaan sanonut, että "se on voimakas ja puhutteleva mutta myös keskustelua aiheuttanut työ". Kaikki jo tietävätkin, että YLEn Mikael Junger on nuorena miehenä ollut "höyhentämässä" patsasta. Kuva osoittaa myös, että vesielementti on olennainen osa lenkkeilyäni.
Pyydän anteeksi kaikilta linnuilta, joita en niiden tavanomaisuuden vuoksi ole maininnut, niitä on paljon. Mikäli lenkillä tulee jano tai nälkä, voi poiketa Töölönrantaan tai sinisen talon kahvilaan, josta aukenee yksi Helsingin parhaista kahvilanäkymistä. Kaisaniemessä taas sijaitsee eräs Helsingin vanhimmista ravintoloista, ravintola Kaisaniemi. Yliopiston puutarhassa on kesäpäivinä avoinna kahvila ja Eläntarhanlahdella seilailee parikin laivajuottolaa.
Lenkki kokonaisuudessaan ilman kameraa kävellen vie noin 1,5 tuntia ja sitä voi jatkaa vielä Pohjoisrantaa pitkin Tervasaareen ja Katajanokalle. Vieläkö joku ihmettelee, että olen innostunut kulttuurista, kun lenkkini suuntautuvat tällaiseen ympäristöön. Voihan sitä tosin näkemättä, kuulematta, haistelematta ja ajattelemattakin sauvoa.
Kommentit